Perheessä tapahtui erään henkilön kuolema ja nyt mietin kun mulla on 7-vuotias tyttö että kun käyn katsomassa vainajaa päivä ennen hautausta että ottasko tytön mukaan?? Joskus olen lukenut keskustelua kyseisestä aiheesta ja jotkut ollut vastaan ja jotkut puoltaa, itse en oikein tiedä? onko tyttäreni liian nuori? kun asiaa häneltä kysyin niin sanoi ettei tiedä vielä haluaako tulla mukaan...
onko kellään kokemusta tilanteesta?
onko kellään kokemusta tilanteesta?
Vastaukset 16
Vanhimmat
noin nuorta lasta. Olin itse katsomassa isääni arkussa ja jälkeenpäin ajatellen ei ehkä ollutkaan hyvä idea.Ihminen on kuitenkin niin erilaisen näköinen kuolleena kuin eläessään. Voi tulla esim. painajaisia jälkeenpäin. (Otin myös valokuvia isästä arkussa, ehkä voisit ottaa kuvia ja näyttää myöhemmin lapsellesi, jos hän haluaa nähdä.)
kun en vienyt lapsiani katsomaan kuollutta isääni. Tyttö oli 5-6 ja poika 7-8 vanha. Isäni oli hyvin levollisen näköinen ei mikään pahasti ruhjoutunut tms. Kuolemaa pidetään tosi tabuna vaikka sen pitäisi olla yhtä luonnollista kuin syntymä. PS. Vanha kansa uskoi että kuolleen näkeminen ja koskettaminen poisti juuri näitä painajaisia.
Siis ei asiassa ole mitään maagista. Tietysti joillain voi jäädäkin jotain negatiivista.
Mutta oma kokemus on että kokemus rauhoittaa yöunet ja päinvastoin jos ei käy katsomassa niin unet vaivaa.
En käynyt katsomassa kuollutta ystävääni ja on jäänyt tosi pahasti vaivaamaan, etten häntä kuolleena nähnyt. Painajaisia tai ainakin unia hänestä näin seuraavan vuoden ajan melkein joka viikko. Se oli raskasta. Yöunet rauhoitti vasta isoäitini kuolema, joka toi uuden surun ja tavallaan vanha suru väistyi sen tieltä ja siihen unetkin loppuivat, Luojan kiitos.
Mielipide:
Jokainen lapsi on tässäkin asiassa yksilöitä.
Kerro ensin rehellisesti lapselle mistä on kysymys. Jos lapsi haluaa tulla, ota mukaan. Kuolema on kuitenkin luonnollinen asia.
Jos hän ei halua, älä ota mukaan, mutta jos haluaa, ota ihmeessä mukaan, mutta anna hänelle lupa muuttaa mielensä vaikka viime hetkessä. Anna hänen jäädä vaikka viereiseen huoneeseen, jos hän niin haluaa. Jos edesmennyt oli lapsellesi hyvin tuttu, voi olla hyväkin, että näkee, jos ruumis ei ole vaurioitunut tai muuten pahan näköinen.
Lukioaikana erään luokkakaverini sisko kuoli. Heillä oli 5v pikkusisko, joka sai nähdä siskonsa kuolleena. Hän kosketti siskonsa ruumista ja sanoi: "Se on ihan kylmä."
Usein lapset suhtautuvat kuolemaan paljon luonnollisemmin kuin aikuiset. Vainajan näkeminen saattaa auttaa lasta sisäistämään kuoleman lopullisuuden.
Itse katsoin lapsena (tosin hieman 7-vuotiasta vanhempana) rakasta isovanhempaani kuolleena arkussa. Koin tämän vapauttavana juuri siitä syystä, että ruumis on niin erinäköinen kuin elävä ihminen ilmeineen: hän oli todellakin päässyt täältä pois kivuistaan. Ajattelin asian niin, että hän ei ole kuollut, vaan ainoastaan poistunut ruumiistaan ja katselee meitä jostain ylhäältä. Ajatus oli helpottava ja auttoi surussani.
Sinun kannattaa pohdiskella asiaa myös lapsen kanssa selvittääksesi, miten hän asian mahtaisi kokea. Jos hän ei halua tulla mukaan, ei häntä tietenkään pidä pakottaa.
Minulla itsellä on kohta 7.v tyttö.Itselläni sama asia oli ajankohtainen n.1v 6kk sitten, kun isäni yllättäen kuoli. Tyttöni oli silloin 5 vuotias. Itse tein sen ratkaisun silloin etten näyttänyt kuollutta pappaa tytölleni. Hautajaisiin hän kuitenkin luonnollisesti osallistui. Omaan päätökseeni olen tyytyväinen. Tietenkin sinun täytyy punnita asiaa itse ja tyttösikin voi jo jotain päättää. Läheisen pois meno on suuri menetys kaikille niin lapsille kuin aikuisillekin. Ja omalla kohdallani isä oli itse nähtävä.Isästäni puuttui kuitenkin "jotain", Vaikka hän näyttikin nukkuvalta. Luota omaan vaistoosi ja tyttösi tuntemiseen. Tällöin tiedät itse onko lapsesi siihen valmis. Kuolema on kuitenkin lopullinen ja läheinen on poissa, joskus voi olla parempi lapsen kohdalla että muistot ovat "eläviä" eikä pelkkää arkkukuvaa.Joka hetken ajan häilyili omassa mielessäni päälimmäisenä.
Koin itse rakkaan pikkupoikani vain 2 kk sitten. Osana surutyötäni olen lukenut paljon suruun liittyviä kirjoja, joissa puhutaan paljon lapsen suremisesta. Anna hänen itse päättää tuntuuko hänestä oikealta tulla katsomaan (ja monet lapset haluavat koskettaakin).
Jos kelpaa, tällaisen mummoihmisen neuvo, niin
en ottaisi noin nuorta lasta mukaan. Tällaista asiaa ei voi edes jättää lapsen päätettäväksi, vaan päätöksen tekee äiti.
Olen ortodoksi ja voin vakuuttaa, että aikuiset heijastelevat omia pelkojaan lapsiinsa. Lapset suhtautuvat kuolleisiin aivan normaalisti ja terveesti.
Tätä keskustelua käydään meilläkin tuon tuostakin, kun on vieraannuttu kuolemasta. Valitettavasti.
Omasta kokemuksesta muistan kun olin noin 7 v. ja kävin katsomassa mummoani ennen hautausta. Sitä jotenkin ymmärsi paremmin, kun näki, eikä ollut vain kuvitelmia. Ei siitä jäänyt mitään pahaa mieleen, koska kuolemasta oli puhuttu paljon. Jos kuolema on ollut luonnollinen ja vainaja läheinen voit ottaa lapsesi mukaan mielestäni ihan hyvin. Mutta puhu ja juttele hänelle asiasta.
Lapsesi on todellakin liian nuori vielä näkemään kuolleen ihmisen.Pahimmassa tapauksessa lapsesi saa sellaisia traumoja tapauksesta että kärsii siitä mahdollisesti vuosia.
Kyllä lapsesi vielä ehtii näkemään kuolleen ihmisen mutta kiire ei ole.Kuolleen ihmisen näkeminen on monelle aikuisellekin kova paikka niin miten ihmeessä luulet 7-vuotiaan lapsen tuosta selviävän.Oletko sinä valmis ottamaan sen riskin että näytät PIENELLE lapsellesi ruumiin?
ota vain lapsesi mukaan, itse olein 5v kun pappani kuoli, (v.1966) äiti kertoi minulle kuolemasta kaiken sen mitä halusin tietää ja vei minua katsomaan kuollutta pappaani, sen päivän jälkeen en ole pelännyt kuolemaa.
Siskoni kuoli muutama vuosi sitten ja kyllä hänen poikansa oli katomassa kuollutta äitiään 7 vuotiaana. Joskus kun jälkeenpäin olen kysellyt häneltä että miltä se tuntui niin hän vain totesi että siinä se oli Äiti.
"äiti kertoi minulle kuolemasta kaiken sen mitä halusin tietää ja vei minua katsomaan kuollutta pappaani, sen päivän jälkeen en ole pelännyt kuolemaa."
Vai kertoi kaiken mitä 5 v lapsi halusi tietää. Hei haloo ! 5 v ei todellakaan tiedä kuolemasta yhtikäs mitään. Järki päähän ihmiset älkääkä selitelkö että pikkulapsi muka ymmärtää. Lapsen paikka ei ole mikään ruumishuone olkoonpa kuolema vaikka kuinka luonnollinen asia.
Huh huh mitä tyyppejä....
Taas pitää sanoa että voi höpöhöpöhöpö ihmisiä kun aattelevat lasten olevan niiiin herkkiä. 7-vuotias on jo iso poika!
Kuolema on ihan luonnollinen asia, lapselle jopa luonnollisempi kuin aikuiselle. Minä ja siskoni olimme pieninä (minä 7v, sisko 6v) katsomassa vaariani arkussa ja sisko vielä setääni samana vuonna.
Kokemus on siitä terveellinen, että näkee viimeisen kerran läheisensä kuolleena. Ei se ollut minulle rankka kokemus. Pikkusiskon muistan itkeneen mutta ihan hyvin hänkin sen asian käsitteli. Suri vaan kun pappa kuoli.
Minua ainakin jäi kovasti vaivaamaan näin vanhempana kun en käynyt erästä ystävääni katsomassa, kun hän kuoli. Asia jäi kummittelemaan. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut kiva nähdä setäkin silloin pienenä. Muistan jättäytyneeni tapahtumasta pois, sillä en osannut setääni surra ja minusta oli niin ikävystyttävä se aikaisempi papan katsomistilaisuuskin, kun ihmiset vaan itki eikä itse osannut itkeä. Hassuja ajatuksia oli pienen pojan päässä silloin.
Minullehan ei etukäteen kerrottu, että vaarin arkku avataan siinä tilaisuudessa (tai sitten en vain muistanut sitä tilanteessa). Varmaan oli vaan sanottu että "mennään vielä pappaa kattoon". Tiesin siis toki että hän on kuollut.
Muistan ajatelleeni siinä kun arkku tuotiin ja ruuveja alettiin vääntämään, että "ei kai ne nyt aio avata sitä arkkua" mutta avasivatpa vain ja vielä kasvotkin paljastivat. Ja siinä se pappa oli. Jotenkuten tunnistettavissa (oli syöpä vienyt). Eli tilanne tuli yllätyksenä ja siinä mielessä siinä koki semmoisen pienen hätkähdyksen. Jotenkin oli ajatellut ettei kuollutta saa näyttää, mutta asian otti sitten sellaisenaan ja siinä tilanteessa ymmärsi, että aikuisten piti saada nähdä. Lapsi ajattelee niin yksinkertaisesti ja hyväksyy monet asiat helpommin kuin heti aikuinen uskookaan.
Mutta tosiaan, jos lapsi on sitä mieltä että ei halua tulla niin ei pidä ottaa mukaan. Väkisin vietynä voisi kokemuksesta jäädä trauma, kuvittelisin. Mutta myös äidin ei pitäisi näyttää epävarmuuttaan asiassa, koska lapsi ajattelee kokemusta senkin kautta. Jos vanhempi on epävarma niin lapselle tulee maaginen tunne siitä, että nyt tässä on kyseessä jotenkin kamala asia, kamalampi kuin todellisuudessa onkaan. Se luo pelkoa.