Maahanmuuttajat pysyköön pääkaupunkiseudulla missä parhaat edellytykset löytää työtä.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/lahti lehto-47625
Ps kansanedustajat eivät lämpene massasiirroille
8
<50
Vastaukset
- Maalaisjärkeä
Tämä SSSS kaavailema ripotteluehdotus oli jo kuollut ajatus alusta lähtien. Yksikään kaupunki (kunta) ei tule ottamaan vapaehtoisesti vastaan suuria ryhmiä.
- 12-2
Pienenpiin kuntiin ohjaaminen tarkoittaa sitä, että vastaanottokeskus antaa maksusitoumuksen pakolaiselle, että jos hän ei muuta Helsinkiin, Espooseen, tai Vantaalle niin hän saa elää ja asua muualla ilmaiseksi seuraavat kolme vuotta, kunnes siirtyy kuntalaisten elätettäväksi. Vuokrat ja eläminen maksetaan.
Jos taas pakolaisella on Helsingissä, Espoossa, tai Vantaalla työpaikka, niin silloin vastaanottokeskus maksaa ensimmäisen kuun vuokran. Eli, käytännässä näihin kaupunkeihin ei muuta yksikään pakolainen sillä perusteella, koska kenelläkään tuskin työpaikaa siellä on. Opiskelupaikan omaava tietysti voi muuttaa ja hänelle kaikki tulee ilmaiseksi.
Miljardilaskuhan tästä on suomalaisille tulossa, koska käytäntö on osoittanut, että kymmenen vuodenkin jälkeen hyvin harva pakolainen on työelämässä. Eli, suuri määrä uusia mustalaisia Suomeen.
- Jippiiii
Hei me tienataan tällä.
- Erityistalousalue
Helsingin edustan saarille voidaan pystyttää pikaisesti asumuksia ja tiloja mamuyhteisönsä pyörittämiseen. Liikenne voidaan hoitaa yhteysaluksilla ja kelkoilla. Tietenkin tiukat kotiintuloajat kaikille asukeille. Todellista turvapaikkaa haluaville vain turva on tärkeintä.
- Kukatoteuttaiisi
Hienoja heittoja joita tässäkin hallituksessa on nähty.
- Kptkprst
Matut, sudet, ilvekset ja karhut kehä kolmosen sisäpuolelle heti.
- Ykstuumsi
Eli kaikki pääkaupunkisedulle. Mikä "sorateiden" puolustaja Perussuomalaiset on?
- Pääkaupunki-seuduilla
Missä ne työpaikat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410