Olennaista on hallituksen saada oma pesä, julkinen sektori kuntoon, erityisesti valtion osalta, kunnat hoitakoot omansa siinä määrin kun se heidän valtaansa kuuluu. Suosittelen itsekullekin hiukan vilkaisemaan näitä valtion ammattinmikkeitä, itseäni huvitti "veneilyassistentti". Olisikohan noissa 10 000 nimikkeessä joitakin tarpeettomia, olisiko kenties jotain tehtävien yhdistämistä mahdollisuus harrastaa, ikään kuin ajan hengen mukaisesti (tuottavuusloikka).
Tässäpä nämä: http://www.stat.fi/meta/luokitukset/ammatti/066-2003/index.html
Hallitukselle muistutus
2
<50
Vastaukset
- suutarinlapsilla
Eihän näihin sentään voi koskea, vaikka väki vähenee, valtion ja kuntien palkkalistoilla on väkeä entisen verran. Hallitukselta olisi ollut osi reilua ja erittäin hyvä esimerkki aloittaa itsestään ja eduskunnasta nämä kuuluisat leikkaukset ja tuottavuusloikat. Mutta eipä, siellä palkat senkun nousee ja avustajakunta lisääntyy.
Töpöillä päättäjillä tuntuu myös olevan jonkilainen paha syndrooma, lähinnä siitä, että hallinnollista porukkaa lisätään, ja tekeviäpotkitaan päähän ja ulkoistetaan, jolloin 90 % kustannukset seuraavan kolmenvuoden aikana kolminkertaistuvat.
Tämä maa on täynnä erilaisia hallintohimmeleitä ja jarruja järkevälle toiminnalle, niille tämä meidän terhkkaasti ja isolla vaihteella liikkeellelähtenyt inginjöörimme ei ole kyennyt muuta tekemään, kuin sitä kasvattamaan - osaksi onneksi vasta suunnitelmilla moninkertaisista maakuntahallinnoista, mutta kasvussa on siis "päättäjät", byrokratia !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410