Suomi on rakennettu sopimalla. Johtuuko tämän hetken alennustila siitä, että ei tiedetä mistä on sovittu, vai siitä, että osa porukkaa haluaa sovun hyvät puolet itselleen luopumatta mistään. Ennen vanhaa tämän tapaista touhua on kutsuttu rikkuruudeksi.
Suomi on rakennettu sopimalla
4
<50
Vastaukset
- peliraha-rahapeli
Alennustila johtuu siitä nykyisin, kun on liikaa porukkaa jotka elävät rahantuotolla tekemättä päivääkään oikeaa työtä. Ennen raha tuotti rikkaille vain lisäansiota. Kaikki rahalla ansaitut voitot on pois muualta, joten jonkun on pakko tienata myös vapaaeläjien tulot. Rahantuotolle pitäisi säätää jokin yläraja, silloin jokainen joutuisi tekemään myös tuottavaa työtä elääkseen.
- JalallaÄänestävä
Jos väittämäsi pitäisi paikkansa, ulkomaiset yritykset olisivat kilvan tulossa Suomeen. Nykyisin ne vain houkuttelevat Suomalaisia töihin pois Suomesta.
- joutilaita
lienee vain 400 000,mutta työvoimapula jatkuvasti. mamukiima järjetöntä.
halpaa lystiä pakko olla,ei em. muuten voi näin hyvin kannattaa.
- ja_tuhottu
ääliömäisellä eu-kiimalla,itsenäisyys mennyt,oma valta ja varallisuudet kuolattu kaikki eu:n. tosi sairasta toimintaa.
maan johto ollut hirviömäistä suomen tuhossa ja kaiken ilmaisjaossa euroopaan,kerrassaan tuhannen pöljää väkeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664