"– Kun kantaväestöä muuttaa pois ja maahanmuuttajia tulee tilalle, seurakunnan väkiluku laskee. Toki kirkkoon myös liittyy maahanmuuttajia, olen ollut 13 erikielisessä kastetilaisuudessa. Uskontokuntiin kuulumattomien määrä Suomessa kasvaa, mutta tilastot eivät kerro koko totuutta, sillä ne mittaavat vain rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia. Hakunilassa ja yleensä Vantaalla uskontojen kirjo laajenee ja uskonnollisuus voi jopa vahvistua, myös kristinusko." http://www.valomerkki.fi/uutiset/vantaa-ei-maallistu
Samaan aikaan vapaa-ajattelijoiden määrä laskee rajusti, viime vuonna -8,25%. Paljon kohuttu kirkostaeroaminen on jäänyt aina reilusti tämän vaparien murskaprosentin alle.
Vapaa-ajattelijoiden massiivisille jäsentappioille ei ole mitään muuta selitystä kuin se, että vapaa-ajattelijaliikkeen jäsenyys vastaa yhä huonommin ja huonommin nykyihmisen tarpeisiin.
Maallistumisteesi ei sittenkään ole oikea
18
<50
Vastaukset
- LukujenHuomautus
Kirkolliset piirit keksivät kaikenlaista lohdutusta kirkon aseman heikkenemiselle. Nyt on keksitty, että suomenekielisten keskuudessa kirkon jäsenosuus on suurempi, esimerkiksi Vantaalla: "Kaiken kaikkiaan vantaalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon 60,5 prosenttia, mutta suomenkielisistä yli 70,5 prosenttia."
Tämähän ei poista sitä tosiasiaa, että jäsenosuuden laskun takana on kuitenkin myös kirkosta eroamisen suurempi määrä kirkkoon liittymisiin verrattuna. Tänä vuonna tammi-helmikuussa kirkosta eroaminen kasvoi 10 %, mutta kirkkoon liittyminen ilmeisesti väheni, koska siitä ei ole tiedotettu mitään.
Vapaa-ajattelijain jäsenmäärä 31.12.2015 ei suinkaan ollut 8,25 % alempi kuin vuotta aiemmin, vaikka eräs iso yhdistys ei enää tilittänytkään liittomaksua noin 60 vapaajäsenestään niin kuin oli vuotta aiemmin tehnyt. Vapaajäsenet ovat yhä mitä suurimmassa määrin vapaa-ajattelijain jäseniä ja vuosien myötä maksunsa maksaneet liikkeelle.- TosiasioissaPysyen
Vaikka 60 vapaamatkustajaa laskettaisiin mukaan, vaparien jäsenmäärän pienenemisprosentti on silti suurempi kuin kirkossa.
Et sitten ollenkaan ottanut kantaa siihen, että maallistumisteesi ei pidäkään paikkaansa.
Mitä lohdutusta vaparipiireissä keksitään sille tosiasialle, että vapareiden määrä pienenee hurjaa vauhtia? TosiasioissaPysyen kirjoitti:
Vaikka 60 vapaamatkustajaa laskettaisiin mukaan, vaparien jäsenmäärän pienenemisprosentti on silti suurempi kuin kirkossa.
Et sitten ollenkaan ottanut kantaa siihen, että maallistumisteesi ei pidäkään paikkaansa.
Mitä lohdutusta vaparipiireissä keksitään sille tosiasialle, että vapareiden määrä pienenee hurjaa vauhtia?Olisi kiva tietää mikä sitten kertoo todella totuuden, jos tilastot sitä eivät kerro. Mistä sellaista luotettavaa tietoa saisi, joka todistaisi että uskonnollisuuden määrä lisääntyy, vaikka tilastojen valossa se vähenee koko ajan, kysyttiin sitten jäsenmäärää, tai gallupeilla ihmisiltä sitä että uskovatko. Tuossa uutisessa nyt vain kyseenalaistettiin tilastot, mutta tilalle ei esitetty mikään mikä todistaisi pätevästi toisiin, muuta kuin jotain mutu-arvailua että kyllä siellä näyttää silti joku vielä käyvän.
Laskekaamme.
Konkretisoidaan sanoalla että Vantaalla asuu 1000 asukasta, joista 829 suomenkielistä. Heistä 584 kuuluu evlut kirkkoon. Jos kukaan muunkielinen ei kuluisi evlut kirkkoon, olisi kirkon jäseniä siis 58,4%. Ruotsinkielisiä on 27. Jos heistä evlut kirkkoon kuuluisi 70,5%, se tarkoittaisi 19 henkilöä. Siis 603 kirkon jäsentä. Jäljelle jäisi 2 ihmisen vajaus, joiden pitäisi tulla muunkielisistä joita on 144 ihmistä. Se tekee 1,4%.
Siis 98,6 prosenttia muista kuin suomea tai ruotsia puhuvista ei kuulu evlut kirkkoon.
Niinpä "Toki kirkkoon myös liittyy maahanmuuttajia", mutta tämä väite kertoo todellisuudesta paljon vähemmän kuin tilastot.- FaktaaPeliin
jori.mantysalo kirjoitti:
Laskekaamme.
Konkretisoidaan sanoalla että Vantaalla asuu 1000 asukasta, joista 829 suomenkielistä. Heistä 584 kuuluu evlut kirkkoon. Jos kukaan muunkielinen ei kuluisi evlut kirkkoon, olisi kirkon jäseniä siis 58,4%. Ruotsinkielisiä on 27. Jos heistä evlut kirkkoon kuuluisi 70,5%, se tarkoittaisi 19 henkilöä. Siis 603 kirkon jäsentä. Jäljelle jäisi 2 ihmisen vajaus, joiden pitäisi tulla muunkielisistä joita on 144 ihmistä. Se tekee 1,4%.
Siis 98,6 prosenttia muista kuin suomea tai ruotsia puhuvista ei kuulu evlut kirkkoon.
Niinpä "Toki kirkkoon myös liittyy maahanmuuttajia", mutta tämä väite kertoo todellisuudesta paljon vähemmän kuin tilastot.Suurin osa maahanmuuttajista ei koskaan liity mihinkään uskontokuntaan, mutta liikkuu silti niiden piireissä. Fakta.
- Vapaa-ajattelija
FaktaaPeliin kirjoitti:
Suurin osa maahanmuuttajista ei koskaan liity mihinkään uskontokuntaan, mutta liikkuu silti niiden piireissä. Fakta.
Yleistrendinä on maallistuminen, mutta pitää paikkansa (akanvirtana), että islamilaisten yhdyskuntien ja niiden imaamien vaikutus on laajempaa kuin vain jäsentensä piirissä. Ainakin pyrkivät vaikuttamaan maahanmuuttajataustaisia elämään "oikeiden muslimien" tapaan yms.
Uskonnoille, niin luterilaisuuelle, katolisuudelle, ortodoksisuudelle kuin islamillekin on olennaista ikävä pyrkimys kontrolloida ihmisten elämää. - vaparikontrolli
Vapaa-ajattelija kirjoitti:
Yleistrendinä on maallistuminen, mutta pitää paikkansa (akanvirtana), että islamilaisten yhdyskuntien ja niiden imaamien vaikutus on laajempaa kuin vain jäsentensä piirissä. Ainakin pyrkivät vaikuttamaan maahanmuuttajataustaisia elämään "oikeiden muslimien" tapaan yms.
Uskonnoille, niin luterilaisuuelle, katolisuudelle, ortodoksisuudelle kuin islamillekin on olennaista ikävä pyrkimys kontrolloida ihmisten elämää.Monet ihmiset eroavat nyt vapareista, koska vaparit koetaan niin kontrolloiviksi. Useimmat eivät edes ole liittyneet vaparteihin, koska eivät halua joutua sidotuiksi.
FaktaaPeliin kirjoitti:
Suurin osa maahanmuuttajista ei koskaan liity mihinkään uskontokuntaan, mutta liikkuu silti niiden piireissä. Fakta.
Sekoitat asioita.
Totta on se, että suurin osa "uskontoaan harjoittavista muslimeista" ei liity muodollisesti rek. usk. yhdyskuntaan. Totta ei ole se, että suurin osa maahanmuuttajista olisi uskonnollisia. Eri arvioiden mukaan esim. neljännes "muslimeista" on "uskontoaan harjoittavia". Arvio oli jonkun uskonnontutkijan, itse en sanoisi ihmistä muslimiksi jos hän ei millään muotoa islamia harjoita.- SanonVaaan
vaparikontrolli kirjoitti:
Monet ihmiset eroavat nyt vapareista, koska vaparit koetaan niin kontrolloiviksi. Useimmat eivät edes ole liittyneet vaparteihin, koska eivät halua joutua sidotuiksi.
Mennyt aika heikkotasoiseksi tuhertamiseksi tämä antivaparien touhu,
SanonVaaan kirjoitti:
Mennyt aika heikkotasoiseksi tuhertamiseksi tämä antivaparien touhu,
No tässä ketjussa aloituksessa on jo va-liikkeen tavoitteita. Hyvän niin.
Ikävä kyllä se sitten tarkoittaa ettei tästä vilkasta keskustelua tulekaan. Hän-joka-ei-kommentoi-tavoitteita teki virheen, kun päädyttiinkin pohtimaan maallistuuko Suomi.
Yksikään pienuskonto ei ole raportoinut massiivisesta kasvusta jäsenmäärässään. Jos esim. kaikki evlut kirkosta viime vuonna eronneet olisivat liittyneet ortodokseihin tai helluntailiikkeeseen, olisi vastaanottavan uskontokunnan jäsenmäärä kaksinkertaistunut. Jehovan todistajiin kohdistuvana kasvu olisi ollut 250%.
Va-liiton jäsenmäärään taas uskontokuntiin kuulumattomien määrä ei korreloi mitenkään.- EroaSinäkinVapareista
Totta. Va-liitto on kasvavissa vaikeuksissa mm. jäsenpaon seurauksena. Liitto ei siis edusta uskonnottomia mitenkään, koska korrelaatiotakaan ei ole.
EroaSinäkinVapareista kirjoitti:
Totta. Va-liitto on kasvavissa vaikeuksissa mm. jäsenpaon seurauksena. Liitto ei siis edusta uskonnottomia mitenkään, koska korrelaatiotakaan ei ole.
Pitäisikö korrelaatiota olla? Olen ihan aitoja kommenttejakin lukenut evlut kirkon edustajilta, jossa paheksutaan nimemomaan kirkosta eroamista ilman mihinkään liittymistä. Jotenkin tyyliin "ei voi olla tyhjän päällä".
Onko sinusta siis paha asia se, että yhä suurempi osa suomalaisista ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, mutta ei ole myöskään va-liiton, Humanistiliiton tms. jäsen?EroaSinäkinVapareista kirjoitti:
Totta. Va-liitto on kasvavissa vaikeuksissa mm. jäsenpaon seurauksena. Liitto ei siis edusta uskonnottomia mitenkään, koska korrelaatiotakaan ei ole.
Me uskonnottomat ollaan kuin kissalauma, erään suuren ajattelijan sanoin.
Meitä on paha paimentaa, kun ainoa yhdistävä tekijä on uskonnottomuus.
Itse olen jo aikoja sitten päättänyt, että en liity jäseneksi yhteenkään yhteisöön, ellei ole ihan pakko.
Väittäisin vapaa-ajattelun kannattajia olevan paljon enemmän kuin jäsenmäärä antaa ymmärtää. Ehkä lukuja voisi arvioida prometheus-leirien osallistujamäärien kautta?he-ma kirjoitti:
Me uskonnottomat ollaan kuin kissalauma, erään suuren ajattelijan sanoin.
Meitä on paha paimentaa, kun ainoa yhdistävä tekijä on uskonnottomuus.
Itse olen jo aikoja sitten päättänyt, että en liity jäseneksi yhteenkään yhteisöön, ellei ole ihan pakko.
Väittäisin vapaa-ajattelun kannattajia olevan paljon enemmän kuin jäsenmäärä antaa ymmärtää. Ehkä lukuja voisi arvioida prometheus-leirien osallistujamäärien kautta?Yhdenvertainen Suomi -kansalaisaloitteen allekirjoittajia oli noin 8000 eli nelisen kertaa va-jäsenten määrä.
Äkkiseltään väittäisin, että Vegaaniliiton jäsenmäärä ei juuri korreloi kasvissyöjien määrään, Skepsiksen jäsenmäärä ei korreloi horoskoopit ja homeopatian hylkäävien ihmisten lukumäärään jne.
Mutta ehkä tästä pitäisi ajan kanssa laatia ihan erillinen aloitus.- Eron.aika
jori.mantysalo kirjoitti:
Yhdenvertainen Suomi -kansalaisaloitteen allekirjoittajia oli noin 8000 eli nelisen kertaa va-jäsenten määrä.
Äkkiseltään väittäisin, että Vegaaniliiton jäsenmäärä ei juuri korreloi kasvissyöjien määrään, Skepsiksen jäsenmäärä ei korreloi horoskoopit ja homeopatian hylkäävien ihmisten lukumäärään jne.
Mutta ehkä tästä pitäisi ajan kanssa laatia ihan erillinen aloitus.Ei tarvitse erillistä aloitusta. Kyllä tässäkin voi keskustella siitä, miksi vaparit eivät saa jäseniä vaan liike on päinvastainen eli jäsenmäärä tippuu ja vieläpä prosentuaalisesti tarkastellen rajumpaa vauhtia kuin kirkon jäsenmäärä.
Eron.aika kirjoitti:
Ei tarvitse erillistä aloitusta. Kyllä tässäkin voi keskustella siitä, miksi vaparit eivät saa jäseniä vaan liike on päinvastainen eli jäsenmäärä tippuu ja vieläpä prosentuaalisesti tarkastellen rajumpaa vauhtia kuin kirkon jäsenmäärä.
Eri asia. Ketjun otsikossa väitetään, että Suomi ei maallistukaan.
Mutta niin, onko sinusta pahinta kun evlut kirkosta erotaan eikä liitytä mihinkään? Olisiko mielestäsi ainakin pienempi paha, jos eroajat liittyisivät vapaa-ajattelijoihin?
Itse pääasiasta: tuo on hyvä tilastotarkennus. Sen jatkoksi tarvittaisiin vertailutietoa aiemmilta vuosilta. Mikä oli suomenkielisten kirkkoonkuuluvuus vuotta aiemmin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005348597Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5368824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72203Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1611203Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17846Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40764Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57752Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68726- 46715
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36657