aikoihin on eletty

Jo on aikoihin eletty, kun Ristin Voitto -lehdessäkin jo mainostetaan olutta!
36311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

JOS näin on, ristinvoitto boikottiin!
Lehti on silloin valinnut mammonan palvonnan..olueeseen on moni kuollut, orjuuteen jouduttuaan. Se oli myös veljeni tie!

Äänestä
  • Sen sijaan ehtoollisviinejä olisi hyvä mainnostaa Ristin Voitossa

    Äänestä

  • Kyllä! erityisesti Israelilaisia, Golanin kukkuloiden viinitarhoista tuotettuja. Ja Alkossa pitää yllä asiakasvaatimusta, ettei Israelista tuotuja viinejä saa olla "muut maat"merkinnällä hyllyssä.

    Jeesus, jonka muistoateria on ehtoollinen, tuli JUUDAN maasta!

    Äänestä

Hui! Kamalaa! Iiiiiiik! Mä en kestä!

Äänestä
  • Eiköhän uusin Aku Ankka-lehti ole jo kolahtanut postiluukkuun, onhan keskiviikko.
    Raittiuteen kannustava, elämänilmiöihin kannustavasti ja pilke silmäkulmassa suhtautuva koko perheen viikkolehti suosittelee juhlajuomaksi korkeintaan Sihi-juomaa (alkoholiton).

    Suosittelen-saatat pelastua (tylsyydeltä).

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Aku_Ankka

    Äänestä

On totisesti launonen paaduttanut itsensä jatkaen juopotteluun yllyttävää linjaa.

Äänestä
  • tunsin eraan muuralin olin oppipoikana 14vuotiaana sitten myohemin kuulin hanesta oli tullut rapio alkholisti Myohemin han tuli uskoon ja kiertavaksi evankelistaksi SAARNASI MULLEKIN sITTEN SUOMEN HALITUS LAITOIOLUET MAITOKAUPAAN TAMA MUURALI TULI RAKENUKSELTA KOVASSA HELTEESA POIKESI OSTAMAANPARI PULLOA KALJAA EI HUOMANUT ETTA OLI KIN ALKO HOLISTA SIINA SE KAKSI VIIKOA HIRMU KANISSA alkoholistina kuoli

    Äänestä

Jos se on hyvää olutta, mitäs pahaa siinä?

Äänestä
  • Jeesus sanoo:
    "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat.
    Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä." (Luuk 21:33-36)

    Äänestä

  • Jos nyt ollaan tarkkoja, niin yhden viinilasin tai oluen juomisesta ei seuraa päihtymys tai juoppous. Alkoholistit ovat tietenkin eri asia. Paavali kehotti Timoteusta juomaan vähän viiniä vatsansa takia.

    Siitä huolimatta en katso, että alkoholin mainostaminen kristillisessä lehdessä olisi viisasta. Jos väite siis on totta. Luulisi löytyvän muitakin mainostajia.

    Äänestä

Rahaa tarvitsee lehti ja olut on laillinen juoma.

Äänestä

Kristuksen laki on eri kuin tämän maailman lait.
"Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä." (Room 12:2).

Äänestä
  • Amen. Sana, jossa Herran Henki, 'maistuu' hunajalta.

    Äänestä

Kyllä me käydään meidän Helluntaiseurakunnan pastorin kanssa aina joskus kokouksen jälkeen olusilla. Se on asunu Saksassa, ja tuntee parhaat merkit. Mutta ei me kännejä vedetä, sillalla ihan hillitysti vaan.

Mutta näistä jutuista ei ole hyvä julkisesti puhua. Saatta herättää pahennusta kireäpopoisissa.

Äänestä
  • Niinpä.
    'teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa' (Room 2:24).
    Tähän porukkaan launonen siis kernaasti ja häpeämättömästi haluaa itsensä samaistaa.
    Surullista.

    Äänestä

  • ... Jos tuo vielä tapahtuu sillalla, eli julkisella paikalla?! Ja eikö se ole - ellei lain - niin ainakin järjestyssäännön vastaistakin?

    Äänestä

  • Raamattu sanoo:
    Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! (Ps 1:1-2).

    Äänestä

Skannaa se tänne tai linkkaa se lehti. En usko muuten.

Äänestä
  • Niin se Lootkin aikanaan "siirtyi siirtymistään telttoineen - aina Sodomaan asti." (1 Moos 13:12).
    Samalla tavalla pikkuhiljaa hivuttamalla maailma tulee seurakuntiin myös nykyajassa.
    Ellemme valvo - itseämme ja opetustamme.

    Äänestä

  • maailma on jo päässyt lähes 'fifti/fifti uskovien seurakuntiin.
    Miksikö ja miten?
    Television kautta, silmät ja korvat ovat kanava seurakuntalaisenkin sisimpään(sydämeen, jota Raamatussa käsketty 'yli kaiken varjella'...)

    Saastuttajalaite?

    Äänestä

  • Jus joo. Niin tyypillistä tämän palstan aloituksille.

    Äänestä

  • ? ?

    Äänestä

ISIS ottaa mielellään uusia sotureita Kalifaattiinsa. Siellä ei tarjota olutta.

Tervemenoa. Älkää tulko takaisin.

Äänestä
  • Toimitatko sinä 'sisäänheittäjän virkaa'?

    Äänestä

Onhan se totta että Kristittylehti ei voi sotkeentua "maalliseen mainontaan".Halpahalli kertoo menestyneenä juuri sen tähden ettei myy olutta eikä tupakkaa.Näin muistelen.Ne orjuuttavat.Sanassa sanotaan myös että veljesi heikkouden tähden älä juo tai syö sellaista joka saattaa heikon veljesi lankeemukseen.Tämä ei ole oikein. Joillakin on ns.alkoholistigeeni ja lukiessaan Kristillisestä lehdestä olut mainosta uskoo sen olevan sallittua ja menettää otteensa.Istuu kohta siellä missä juopuneet istuvat ja menettävät kaiken. Älkää eksykö.

Äänestä

Aloittaja valehtelee! Siinä Ristin Voitossa EI OLE olutmainosta, kuten edelläkin jo tähdensin.
Tarkistakaa ennen kuin uskotte kaiken mitä joku sanoo. Näköjään kaikki pahantahtoisuus menee läpi ilman mutta , mutta oikeasta ja hyvästä asiasta täytyy esittää tuhansittain todisteita.

Äänestä
  • Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta:

    Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha.
    Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on.
    Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
    (Ef 5:15-20)

    Äänestä

Luuk.7:34. Biblia (1776). Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo. ja te sanotte: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää.

Äänestä

Kyllä se Olut jota tänäpäivänä Juodaan on lankeemus alkoholismiin. Jokapaikassa jopa simassa on alkoholia siittä nyt ei päästä mihinkään mutta en usko Jeesuksen JUONEEN PÄIHTYMISTARKOITUKSESSA, edes olutta,viiniä tms.Paavali varoittaa alkoholin kirouksesta.Nythän on se "uusiviini" juokaa ja päihtykäää..älkää eksykö.
Ruokajuomana mieto viini on varmasti tuohon aikaan ollut juoma,-koska maito happani lämpimässä ja miedon viinin vaikutus edisti ruuan sulatusta.

Kukatahansa voi mennä alkoon ja ostaa alkoholitonta tai mietoa viiniä juomakseen,sitä saa myös ruokakaupasta,mutta ei olla lankeemukseksi muille.

Tuskin Jeesus saarnasi pää sekasi ja krapulssa.Ja Jeesus sanoi myös ettei hän koske viiniin vasta kun on lopullisesti häät taivaan valtakunnassa.

Kuinka monta alkoholistia Jeesus on parantanut?Ja pelastanut,tehnyt raittiiksi.Kuinka kukaan menisi ja palaisi kuin koira oksennukselleen kun on siittä irtautunut.Me näemme ihmisiä joilta alkoholi on vienyt kaiken..(Armanin ohjelma).

Jeesus pelasti 1990 erään alkoholistin ojasta.Seuraavana päivänä hän oli täysin selvä ja halusi muuttaa elämänsä,otti vastaan Juhannuksena Herran.Ja moni muu on jättänyt uskoon tullessaan alkoholin.Eikö tämä todista jotain Jumalan voimasta?

Äänestä

Aloittaja: Opettele lukemaan.

Äänestä
  • Jesaja 29:17-24:

    Vain lyhyt hetki enää, niin Libanon muuttuu puutarhaksi, ja puutarha on metsän veroinen.
    Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä.
    Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä.
    Sillä väkivaltaisista on tullut loppu, pilkkaajat ovat hävinneet, ja kaikki vääryyteen valppaat ovat tuhotut, ne, jotka sanallansa langettavat ihmisiä syyhyn ja virittävät pauloja sille, joka oikeutta puolustaa portissa (esim. Aloittajalle!) , ja verukkeilla syyttömän asian vääräksi vääntävät.
    Sentähden Herra, joka Aabrahamin vapahti, sanoo Jaakobin heimolle näin: Ei Jaakob enää joudu häpeään, eivätkä hänen kasvonsa enää kalpene.
    Sillä kun hän näkee, kun hänen lapsensa näkevät keskellänsä minun kätteni työn, niin he pyhittävät minun nimeni, pitävät pyhänä Jaakobin Pyhän ja peljästyvät Israelin Jumalaa.
    Ja hengessään eksyväiset käsittävät ymmärryksen, ja napisevaiset ottavat oppia.

    Äänestä

  • ...Libanonista tuotettua viiniäkin myydään alkossa, ja valmistusmaan kohdalla lukee LIBANON ;)

    (en tiedä, miltä maistuu)

    Äänestä

  • Näin sanoo Herra:
    "Viini on pilkkaaja, väkijuoma remunpitäjä; eikä ole viisas kenkään,
    joka siitä hoipertelee. Kuninkaan peljättäväisyys on kuin nuoren leijonan kiljunta; joka hänet vihoittaa, se henkensä rikkoo. On kunniaksi miehelle riitaa karttaa, mutta kaikki hullut riitaa haastavat." (Snl 20:1-3).

    Äänestä

Eihän mainostaa saa kuin ykkösolutta. Se ei ole kännijuoma ja sopii myös Ristin Voitolle.

Äänestä

Oliko Jeesus koskaan humalassa? Ensimmäinen ihmeteko, eli veden muuttaminen viiniksi, viittaisi siihen, että Jeesuskin joi viiniä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesuksentuloonhyvinlähe kirjoitti:

Jo on aikoihin eletty, kun Ristin Voitto -lehdessäkin jo mainostetaan olutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu