Naton karttaharjoitus alkaa

NatoTyrkky

Suomi osallistuu keskiviikosta alkaen sotilasliitto Naton kohuttuun CMX16-karttaharjoitukseen, jonka keskiössä on Venäjä ja Itämeren tilanne.

Tänään alkavaan harjoituskokonaisuuteen ottavat osaa kaikki Nato-maat sekä liittoutumattomat kumppanimaat Suomi ja Ruotsi.

Kyseessä on karttaharjoitus, jota kuvataan "poliittis-strategiseksi". Siinä käydään läpi turvallisuusympäristössä tapahtuvia haasteita, myös Itämeren alueella.

Iltalehden puolustushallinnosta saamien tietojen mukaan tarkoituksena on Pohjois-Euroopan vakauden edistäminen ja se, että sotilasliitto Natolla ja sen pohjoisilla kumppanimailla on yhteinen tilannekuva.

Koska kyse on eräänlaisesta sotapelistä, CMX16:ssa ei mennä maastoon vaan se tapahtuu lämpimissä sisätiloissa, paitsi Helsingissä ja Tukholmassa, myös Naton päämajakaupungissa Brysselissä.

IL on aiemmin paljastanut, että harjoituksessa kerätään tietoa Venäjästä Naton käyttöön.

Sotilasliitto hyväksyy kesällä pidettävässä Varsovan huippukokouksessa yhteisen Venäjä-analyysin, jonka tekemisessä Suomi on mukana. Tässä analyysissa hyödynnetään CMX16-harjoituksessa saatua oppia.

Suomi ja Ruotsi ovat puineet Naton kanssa Itämeren turvallisuutta ja Venäjän sotilaallisia suunnitelmia vuoden 2015 alusta lukien.

Turvallisuuspoliittinen merkitys

Suomessa kohua ovat viime viikkoina herättäneet puolustusvoimien tulevat harjoitukset Yhdysvaltain asevoimien kanssa.

Toukokuussa Oregonin osavaltion kansalliskaartin F-15-hävittäjät tulevat Karjalan lennoston vieraiksi Rissalaan. Lisäksi samoihin aikoihin Suomeen tulee maihinnousuharjoituksiin parisenkymmentä amerikkalaista Stryker-merkkistä panssaroitua miehistönkuljetusvaunua.

Aloite yhteistoimintaan on tullut Atlantin takaa.

Valtiojohdon suunnasta on vakuuteltu, että operaatiot eivät luo Suomen turvallisuuspoliittista linjaa. Muun muassa presidentti Sauli Niinistö on todennut, että sellainen rooli on nimenomaan CMX16:n kaltaisilla karttaharjoituksilla. Sitä ei kuitenkaan ole kerrottu, mikä on linja, jota harjoituksilla haetaan.

Ulkopoliittisessa johdossa on kuitenkin korostettu, että Suomen tärkeysjärjestyksessä ykkösenä on maan alueellisen koskemattomuuden turvaaminen.

Kaikkiaan Suomen puolustusvoimat osallistuu tänä vuonna 87 ulkomaiseen harjoitukseen.

ANTERO EEROLA

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomen-rooli

      on pitää selvyys, ettei Suomi osallistu Naton operaatioihin, vaan vastaa vain omasta alueestaan.

      • 7plus2

        ROSKAA!

        Suomi toimii YHTEISTYÖSSÄ NATO:n kanssa siinä missä Ruotsikin.

        Ja siihen ei lupaa Moskovasta kysellä!


      • Vain-rauhankumppani

        Yhteistyö Naton kanssa pysyy rauhanjkumppanuuden puitteissa.
        USA:n kanssa voidaan pitää yhteisharjoituksia ihan pelkän ystävyyden merkeissä.


      • NatonKärsimys
        Vain-rauhankumppani kirjoitti:

        Yhteistyö Naton kanssa pysyy rauhanjkumppanuuden puitteissa.
        USA:n kanssa voidaan pitää yhteisharjoituksia ihan pelkän ystävyyden merkeissä.

        Ystävyys on vain hieman kyseenalainen nimitys kun kyseessä on kuitenkin yhdysvallat.

        Jenkit ajaa vain ja ainoastaan omia etujaan, Suomen kustannuksella.

        Tarpeeksi kun kaveeraat noiden sotahullujen kanssa, niin tuskin menee kauaakaan kun Suomi on liian syvällä ongelmissa.

        Eiköhän se sotakin vielä saada kun tarpeeksi hämmennetään, olisi todella tarkeetä että maamme pidettäisiin vapaana vieraista valloittajista, joiden tarkoitusperät eivät pelvele maatamme millään tavalla, päinvastoin.


      • plussanNatoKiihko
        7plus2 kirjoitti:

        ROSKAA!

        Suomi toimii YHTEISTYÖSSÄ NATO:n kanssa siinä missä Ruotsikin.

        Ja siihen ei lupaa Moskovasta kysellä!

        Sori plussa! Ei osallistu vaikka kuinka huudat ja ruinaat, ei kysellä ryssältä ei kysellä sulta, eikä kysellä Jenkeiltä eikä Natolta. Emme osallistu, emme tarvitse turhaa Natoa, Suomi on itsenäinen maa.


      • plussajakaatyhmyyttään
        7plus2 kirjoitti:

        ROSKAA!

        Suomi toimii YHTEISTYÖSSÄ NATO:n kanssa siinä missä Ruotsikin.

        Ja siihen ei lupaa Moskovasta kysellä!

        Moskova on kuin punainen vaate plussalle, kyse ei edes ole ryssästä, silti huudat täällä naurettavaa Venäjä pelkoasi päivästä toiseen, hävettääkö plussa? Hommaa ydinase pelote, jos vaikka auttas, pelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe