Tarkkana täytyy näinä aikoina olla, koska peli on muuttunut armottoman epärehelliseksi!
Rahan ahneus näkyy olevan tämän päivän Suomalaisten poliitikkojen tyyppivika, ettenkö sanoisi jo perisynti.
Nyt on alkanut pistämään silmään tämä Paavo Väyrysen paluu kotimaisen politiikan medianäkyvyyteen.
Paavokin varmasti hyvin ymmärtää rahan päälle.
Muistetaanhan vielä hyvin tämä jalasmökki-ideakin.
On alkanut vähän epäilyttämään siis tämä hänen viimeaikaisenkin puolueen perustamishankkeen perimmäinen tarkoitus, vilpittömyys ja kansan edun pyyteetön ajaminen.
Käyttämällä hyväksi kansan ahdinkoa pystyy hyvin kalastelemaan isoja äänisaaliita.
Samaa menetelmää populistisen Timo Soinin tapaan käyttäen tämä tietysti tuntuu hyvin houkuttelevalta. Ettenkö sanoisi jopa kutittavaltakin.
Vielä kun siihen lisätään tämä (Natolle ehdoton ei)-kampanjointi, niin epäilykset alkavat vahvasti hiipiä Putinin hallinnon pohjattomien valuuttavarantojen suuntaan.
Seuratkaamme suurella mielenkiinnolla tilannetta ja pitäkäämme kuitenkin myöskin nämä asiat visusti mielissämme.
Euro-ero on ehdottomasti kylläkin kansalaisten edun kannalta välttämätön asia, mutta Nato-jäsenyys onkin sitten jo kokonaan aivan eriluokan asia.
Olkaapa nyt äänestäjät taas tarkkana!
3
<50
Vastaukset
- Paavokinvittuun
Paavokin lupasi leikata eläkeitä.. Jyrkkä ei Paavon kannatukselle!
- johannytonmarkkinat
Korkeinpiin eläkkeisiin pitääkin saada katto.
Köyhimpien eläkkeitä pitää korottaa niin ettei heidän toimeentuloaan tarvitse kustantaa verovaroin .
Nythän eri toimeentulotuet maksetaan valtion ja kuntien toimesta kun alunperin eläkkeiden tarkoitus oli turvata toimeentulo.
Eläkevakuutusyhtiötä ei ole tasrkoituskaan rikastuttaa työeläkkeinä kerätyillä varoilla. Nyt kaikki suurten ikäluokkien edustajat ovat JO eläkkeellä ja uusien eläkkeellesiirtyvien määrä alkaa laskemaan.
Eläkemaksujen karttuma nykytasoon on maksettu nyt eläkkeellä olevilta kerätyillä maksuilla ja karttuma nykytasollakin kaksinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä.
Mihin käyttöön niitä varoja kartutetaan?
Leikattu indeksi pudottaa nykymuodossaan eläkkeiden reaalitasoa vuosittain ja yhä lisääntyvä suurten ikäluokkien eläkeläisten joukko joutuu turvautumaan leikatun indeksin vuoksi toimeentuloavustusten piiriin.
Korjaus säästäisi sekä valtion että kuntien kustannuksija. - Pitää_paikkansa
Olen kanssasi tuosta eläkeasiasta täysin samaa mieltä.
Taasen mitä Paavon "Natolle ei"-asenteeseen tulee, niin onhan sekin selvää, että Putinille yksi miljardi sinne tahi tänne on yhtä mitätön asia, kuin itikan pieraisu itämereen suhteutettuna. Kunhan vain saadaan Naton kannatus Suomalaisten keskuudessa vähäiseksi. Media-näkyvyydellä voidaan taasen tehokkaasti vaikuttaa siihen ja Paavo kun vielä on riittävän mediaseksikäs aloitteineen päivineen niin kukapas tietää...?
Ajattelemisen aiheita riittää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664