Ventelän rottelötalot eläkeläisten kerhotuvaksi?

Kalajoen kaupunki on perustanut projektin ja palkannut hankesuunnittelijan suunnittelemaan Ventelän mädänneille taloille käyttöä. Perusturvajohtaja on esittänyt, että ne voisivat toimia eläkeläisten harrastus- ja tapaamistiloina. Aivan käsittämätöntä. Kaupungin virkamiehillä näkyy olevan hyvin aikaa hullutuksiin.

Jokainen asioista vähänkään ymmärtävä käsittää, että kyseessä on järjetön suunnitelma. Verorahoja kuluu ja palaa hankesuunnitteluun ja hankesuunnittelijan palkkaan, korjauksista puhumattakaan. Menee satojatuhansia toisensa perään. Itse eläkeläisenä en ikimaailmassa tarvitse tuollaisia "kerhotiloja".

Monikohan mahtoi osallistua kunnantalolla 6.2 "ideapajaan", jossa röttelötaloille ideoitiin käyttöä? Mahtoi olla henkevä palaveri.

http://kalajoki.fi/vaikuta-kalajoen-ydinkeskustan-kehittamiseen-ventelanraitti-master-plan-hankkeen-ideapaja-la-6-2-2016/
1691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Antasivat suoraan rahana meille ja poltettas nuo rumilukset.

Äänestä

Kyllä minusta ne rötisköt vois huoletta polttaa vpk;n harjotustyönä.Kyllä monikin ihmettelee kun matkailukaupungilla ei ole kelvollista toria kylän keskellä .Torihan on ainakin matkailu paikoissa kaiken keskus kesäisin ja turistien kohtauspaikka.Tuo kalajoen täysin virattoman torin paikka ois hyvä siinä Ventelän talojen paikalla ja voishan sitä korotettua kiviröykkiötä jatkaa sinne asti niin pääsis kaupungin henkilökuntakin turvallisesti torille.

Äänestä

Hyvä esitys kunnostetaan ne vanhuksille kerhotiloiksi nehän on keskustassa.

Äänestä

Kyllä minusta talot pitäs palauttaa alkupäräiseen tarkoitukseensa eli Matkustajakodiksi Turistit oisivat haltioissaan kun saisivat yöpyä näin historiallisessa paikassa Varmaan näyttäisivät kuvia kotimaassaan näistä Arkkitetuurisista harvinaisuuksista Ja matkustajavirta ois taattu

Äänestä
  • Tuo on hieno idea. Mutta pitää olla se matkustajoki alkuperäisessä asussaan. Ei sähköä, vain kaivovesi, vain ulkohuusi, vain puuhella, vain olkipatjat, vain uunilämmitys ja tarjoilut entisajan ruokalistojen mukaan. Silloin sinne tulee jono myös meidän omista vihertävistä matkailijoista (Hanna portsariksi), sillä tietysti ulkomaiset extreme-turistit pitää päästää aina jonon ohi.

    Äänestä

  • matkaillaan kirjoitti:

    Tuo on hieno idea. Mutta pitää olla se matkustajoki alkuperäisessä asussaan. Ei sähköä, vain kaivovesi, vain ulkohuusi, vain puuhella, vain olkipatjat, vain uunilämmitys ja tarjoilut entisajan ruokalistojen mukaan. Silloin sinne tulee jono myös meidän omista vihertävistä matkailijoista (Hanna portsariksi), sillä tietysti ulkomaiset extreme-turistit pitää päästää aina jonon ohi.

    Oikein hyvä ehdotus, mutta sinun olisi pitänyt ehdottaa tuota kunnantoimistolla ideariihessä. Jäivät paljosta paitsi. Talojen korjaushan on todella historian väärentämistä. Säästyisi satojatuhansia rahaa, ja käytettäisiin ne vaikka eläkeläisten lumenauraukseen. Kaikki voittaisivat.

    Äänestä

  • matkaillaan kirjoitti:

    Tuo on hieno idea. Mutta pitää olla se matkustajoki alkuperäisessä asussaan. Ei sähköä, vain kaivovesi, vain ulkohuusi, vain puuhella, vain olkipatjat, vain uunilämmitys ja tarjoilut entisajan ruokalistojen mukaan. Silloin sinne tulee jono myös meidän omista vihertävistä matkailijoista (Hanna portsariksi), sillä tietysti ulkomaiset extreme-turistit pitää päästää aina jonon ohi.

    Hyvä idea. Mutta vielä tarkennus. Mitään jätehuoltoa ei saa olla. Pihan perällä pitää olla entisajan haiseva tunkio. Palavat roskat poltetaan pihalla nuotiossa.

    Äänestä

  • Vieläkö saataisiin sinne istutetteua Kirput ja Luteet niin ei yhtään häpeä ulkomaisista vastaavista historiallisista paikoista Vieläkö löytäis jostain Liitooravainpapanoita niin suojelu ois taattu

    Äänestä

  • museovani kirjoitti:

    Vieläkö saataisiin sinne istutetteua Kirput ja Luteet niin ei yhtään häpeä ulkomaisista vastaavista historiallisista paikoista Vieläkö löytäis jostain Liitooravainpapanoita niin suojelu ois taattu

    Yhä paranee. Olen kuullut, että Vihreillä on netissä jokin myymälä, josta saa tilata liito-oravan papanoita. Olkaapa nuoret nörtit aloitteellisia ja hommatkaa ne papanat ja käykää jostain oven tai ikkunan raosta ujuttamassa sisään ja sitten tiedoksi luonnonsuojelijoille, että niitä on siellä ja suojelu on valmis. Mitään ei saa silloin tehdä Ventelän taloille. kaupunki säästää ainakin ½ miljoonaa euroa.

    Äänestä

Tehkää meille sinne kaljakuppila, jossa saa pelata sököä, tulijoita riittää.

Äänestä

Kohtuuden nimissä, Kalajoen kaupunki halusi eroon niistä röttelöistä, mutta ELY-keskus kielsi purkamasta rakennuksia. Raahessa ja Oulussa tällaisesta ongelmasta päästiin ennen eroon viemällä ns. kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin rakennuksiin koppa tai pari olutta ja puntti tulitikkuja. Ovet jätettiin auki.

Äänestä

En ymmärrä Kalajokisten halua hävittää vanhoja rakennuksia. Osuuskaupan kohdalla olleen kauniin sillan hävitys oli yksi pöllöimpia tekoja.

Äänestä
  • Ite haluat hajottaa merran, jonka rakentaminen alotettiin vasta 1975. Katopa, silta piti hajottaa kun oli päästävä joen yli kastumatta ja puusilta oli täysin laho.

    Äänestä

  • Saa merrankin purkaa tarkoitin sitä mustaa möhkälettä K-markettia silta ei ollut laho.

    Äänestä

  • Mitä, onko Sokkarin silta purettu? Oli se siinä vielä viime viikolla!

    Äänestä

Vajaat puoli milliä tuli ventelä maksamaan, onkin nyt vilkkaassa käytössä? Jos kaljaa ja sököä olisi, puolesta kaupunkilaisista tekisin persaukisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pillarilla_nurin kirjoitti:

Kalajoen kaupunki on perustanut projektin ja palkannut hankesuunnittelijan suunnittelemaan Ventelän mädänneille taloille käyttöä. Perusturvajohtaja on esittänyt, että ne voisivat toimia eläkeläisten harrastus- ja tapaamistiloina. Aivan käsittämätöntä. Kaupungin virkamiehillä näkyy olevan hyvin aikaa hullutuksiin.

Jokainen asioista vähänkään ymmärtävä käsittää, että kyseessä on järjetön suunnitelma. Verorahoja kuluu ja palaa hankesuunnitteluun ja hankesuunnittelijan palkkaan, korjauksista puhumattakaan. Menee satojatuhansia toisensa perään. Itse eläkeläisenä en ikimaailmassa tarvitse tuollaisia "kerhotiloja".

Monikohan mahtoi osallistua kunnantalolla 6.2 "ideapajaan", jossa röttelötaloille ideoitiin käyttöä? Mahtoi olla henkevä palaveri.

http://kalajoki.fi/vaikuta-kalajoen-ydinkeskustan-kehittamiseen-ventelanraitti-master-plan-hankkeen-ideapaja-la-6-2-2016/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu