http://www.uskonpuolesta.fi/sanastapoimittua/viimeisellatuomiolla.htm
Tässä Pasi Turusen mahtava ja oivaltava kirjoitus siitä kuka tuomitaan viimeisellä tuomiolla ja millä perustein -eli mihin meidän kannattaa päähuomiomme kohdistaa.
On hyvää ja oikein ja välttämätöntä karttaa kaikenlaista pahaa ja varoa ja varoittaa eksytyksestä, mutta on muistettava myös mitalin toinen puoli.
"Lakatkaa tekemästä pahaa. Oppikaa tekemään hyvää".
"Viimeisellä tuomiolla Jeesus nostaa esiin sen mitä hyvää olemme tehneet, ei mitä pahaa olemme lakanneet tekemästä"
"Oppiessaan tekemään hyvää ihmisen huomio kääntyy pois hänestä itsestään toisiin ihmisiin. Huomio keskittyy hyvään eikä pahaan."
"Hyvän tekeminen merkitsee, että tunne hengellisen elämän paikallaan junnaamisesta lakkaa."
Liian usein käy niin että seurakunnissa vierailee innokkaita evankelistoja "sytyttämässä" meitä ja innostamassa meitä ja kun he ovat lähteneet kaikki on taas niinkuin ennenkin. Eihän näitä evankelistoja meidän viihdyttämiseksemme ole lähetetty? Kuka saisi seurakunnat taas evankelioimaan? Kuka järjestäisi sellaisia opetuslapseuskouluja joissa kädestä pitäen ja yhdessä opetellaan ja lähdetään evankelioimaan? On aivan turha puhua evankelioimisesta jos sitä ei tavalliselle seurakuntalaiselle opeteta.
Meidänkin seurakuntamme kesäkokouksissa kävi tällainen innokas evankelista joka sanoi ja opetti että seurakunnan kokeneiden"vanhojen" uskovien ja evankelistojen tehtävä olisi opettaa nuoret kädestä pitäen samaan tehtävään.
Miten tämä käytännössä tapahtuisi?
Ei kaikilla ole mahdollisuutta lähteä Isoon Kirjaan Evankelistalinjalle eikä välttämättä mahdollisuutta tai kutsuakaan täysipäiväiseen evankelistan työhön, mutta jokainen uskova tulisi varustaa tarvittavilla taidoilla, ymmärryksellä ja viisaudella ihmisten kohtaamiseen arkipäiväisessä elämässään -ja tämä tulee tapahtua paikallisseurakuntien kautta.
Ei enää kuolleita kokouksia ja itsensä viihdyttämistä!
Missioita ja toimintaa!
Monet lähtevät varmasti innolla mukaan. Ja monet tarvitsevat rohkaisua, ja hiljaista oppimista ja aloittelua. Kasvua.
Seurakunnat Työhön!
VainiotVaalenneetJo
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422