...tämä on esitetty, Huhtasaari muistuttaa."
Olemmeko me kuulleet tuon selityksen joskus aikaisemminkin?
Huhtasaari kopioi aika sanatarkjasti erästä jota on kahdesta viharikoksesta tuomittu. Hänkin höpötti suu vaahdossa "konteksteistä".
Höpötys kaatui kaikissa kolmessa oikeusasteissa.
Huhtasaari ilmiselvästi on avannut jo vaalikampanjansa eduskuntavaaleja 2019 silmällä pitäen. Niin paljon näkyvyyttä hän haalii "kannanotoillaan" jotka vilisevät alan sanastoa.
Hän väittää että "suvakki" on jo vakiintunut ilmaisu. Hän on täysin oikeassa. Omassa pienessä piirissään sitä käytetään hyvinkin ahkerasti. Syykin on selvä: sana on erinomaisen kätevä leimakirves ja erinomaisen alentava, vaikka se ei oikeastaan tarkoita yhtään mitään. Tyypillinen hommailmaisu.
Kiinnostavaa on että suvakki kai tulee sanasta suvaitsevainen. Sitä tämä nero siis pitää ääripäänä, johon hän kaiketi ei itseään laske. Tämä tarkoittaa siis että hän itse pitää itseään suvaitsemattomana. Sitä hän toki on, mutta hommalaiseen tapaan ei tietenkään sitä myönnä.
Kertoo aika paljon tästä meidän "kansanedustajastamme".
"Huhtasaari sanoo, että kunnioittaa kansanedustajien poisjääntiä ohjelmasta mutta huomauttaa, että hän toivoo kaikkien pystyvän keskustelemaan kaikkien kanssa."
Hyvin lyhyellä kansanedustajaurallaan Huhtasaari on kyllä jo varmistanut sen ettei ainakaan hänen kansaan kovin moni viitsi tai halua puhua. Edes omasta puolueestaan, sen verran monta noloa lööppiä hänkin on jo tehtaillut.
Pitäiskö Terhon kieltää ryhmältään kirjoittaminen someen?
- Pitää siis muistaa, missä kontekstissa...
4
<50
Vastaukset
- Hallaahonäänestäjä45
https://www.suomenuutiset.fi/huhtasaari-suomi-naisille-paras-maa-vaaranneta-sita/#comment-194472
Laura Huhtasaari on PS:n ainoa mahdollisuus presidenttiehdokkaaksi
Jos siellä on eräs toinen, jokaisen ex-PS-äänestäjän kannattaa miettiä mitä silloin pitää äänestää, jotta viesti eliitille menee perille
Kansan media kansan presidentti
http://mvlehti.net/?s=huhtasaari - 510
Suvakki = suvaitsevainen vajakki
- olkaammeihmisiksi
"Suvakki = suvaitsevainen vajakki"
Eli sana on vielä paljon kauheampi kuin minä kuvittelin.
Ja näitä siis naispuolinen KANSANEDUSTAJA raapustelee nettiin??
Mistä saisi muutama miljoonaaa maahanmuuttajaa jotta tämä itseäänkin inhoava kansa jäisi vähemmistöön tässä maassa. Ehkä nämä muut voisi hiukan nostaa meidät nykyisestä arvorappiotilasta ja itseinhosta. - kjhn
Rasisteja ovat kaikki, jotka ovat missä tahansa asiassa eri mieltä kuin suvakki. Sama pätee termeihin fasisti ja natsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2732824Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka402259Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471977- 1051697
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1041640Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121355- 661297
- 681233
- 551159
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771112