Odin oli norjalaisten jumala

kysysmsh

Miksi palvoa häntä?

17

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiYksinNorjalaisten

      Odin oli GERMAANIEN jumala. Sama versio kuin meidän Ukko-ylijumala eli taivaan Jumala.
      Mitä muuten suomalaiset palvoivat ennen kristillistä aikaa? No, Jumalaa....tällä nimellä

      • Hellsing

        Juuri niin, aivan kuten yllä olevan henkilön "EiYksinNorjalaisten" antama vastaus on ollut varmasti avausesityksen tekijällekkin itsestään selvää. Mutta onhan se keskustelun avaus tehtävä jollain tavalla, vai mitä. Ja todellakin Suomen Kansallistietäjä Raakkunalle tuo Skandinavien Vikingien korkeinta Jumalaa "Odinia" koskeva aihe on hyvinkin läheinen, ja olen saanut siitä aiemmin kirjoitettua kaiken muun aineiston ohella myös Vikingeistä ja heidän läheisestä Jumal suhteestaan Thorin/Odinin kanssa, siis ainakin muutaman liuskan verran "Maailman menoa" palstallemme. Kehoitan siis myös kaikkia satunnaisia lukijoitani tilaamaan helsingin Yliopiston Professuurista sähköpostin avulla koko Suomen Kansallistietäjä Raakkunan kirjoittaman pinkan about 9000 kpl. omalle koneellenne. Mutta kerrottakoon tässä yhteydessä että tuolle aikakaudelle oli hyvinkin tärkeää ilmentää ainoan tosi Jumalan Mars luonnetta. Kuin tietenkin myös kasvattaa Skandinavian Norjan ja Islannin Arjalaisia hankkimaan itselleen erittäin vaativan koulutuksen kautta Mars managmenttia. Ja kerrottakoon että vaikka Englanti on vieläkin ihan traumaattisen shokissa Vikingien suorittamista karmallisista hyökkäyksistä rauhallisiin rannikolla sijaitseviin kyliin ja kaupunkeihin. Niin kuitenkin nuo rauhaa rakastavat Norjan Arjalaiset Vikingit osasivat ottaa tuon Mars koulutuksen hyvinkin miehuullisesti suorittaakseen, sillä Thor ohjasi reitti suunnitelmien laadintaa korkeimpien Päällikkö sukujen edustajien välityksellä, kuin myös kaikin tavoin huolehtien sekä rohkaisten jatkuvasti ulottamaan purjehdustaan hyvinkin laajalla merialueella jopa aina todella kauas pohjoiselle hyytävän kylmälle ja myrskyisälle Atlannin merialueelle aina niin kauas että Thorin lupaama merestä nouseva
        Reykjavikin (Islannin) saari oli todellakin heidän luvattu uusi kotimaa. Niin ymmärrätte varmaankin jo tämän perusteella miten aidosti Vikingit oppivat kaikessa luottamaan Thor Jumalansa ohjaukseen ja huolenpitoon. Joten varmaankin jo tämän perusteella lukijoiden on helppo ymmärtää miten tuon aikakauden Germaanitkin oppivat luottamaan Skandinavian Vikingien esittelemään Thor Jumalaan. Ja osasivat ottaa itsekin henkilökohtaisen rukous yhteyden aivan samaan Kaikkivaltiaaseen Thor Jumalaan, jolle antoivat ilmoitetun nimen Odin.

        Ja sanottakoon vielä tässä yhteydessä että Suomen Kansallistietäjä Raakkuna on saanut oman inkarnaatio koulutus ohjelmansa puitteissa kokea jopa 2 todella rajua purjehdus ja ryöstoretki elämää yhdessä Norjan Arjalaisten Vikingien toverillisessa seurassa, joissa kummassakin Thorin ohjausta noudattaen menetin henkeni Englannin mantereelle ulottuvissa seikkailuissa.

      • Hellsing

      • Hellsing
        Hellsing kirjoitti:

        Jos kiinnostaa niin Odin hakusanalla Google kuva palvelu tarjoaa melkoisen määrän mielenkiintoisia kuvia tutkittavaksenne.

        http://norron-mytologi.info/grafikk/bilder/odin/odin7.jp'

        http://www.germanicmythology.com/original/images/Engelmann4Odin and Frigga.jpg

        Tuon ajan suomalaisilla kanta Arjalaisilla oli todellakin Tietäjänsä Väinämöinen suvusta, jonka ilmoituksella Jumalan nimi oli Ukko Ylijumala.

        https://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/0d/3oj/ts4v/46985/1453851828.jpg

      • Hellsing
        Hellsing kirjoitti:

        Tuon ajan suomalaisilla kanta Arjalaisilla oli todellakin Tietäjänsä Väinämöinen suvusta, jonka ilmoituksella Jumalan nimi oli Ukko Ylijumala.

        https://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/0d/3oj/ts4v/46985/1453851828.jpg

        Olenkin tässä hieman tarkkaillut lukijoideni reaktioita, tässä keskusteluketjussa Suomen Kansallistietäjä Raakkunan kautta annettuun "Thor" artikkeliin. Ja voin kertoa että varsin yleisenä huomiona on todettava että ihmisiltä puuttuu oikea näkemys sen suhteen miten ns. Jumalat ovat aina kouluttaneet ihmiskuntaa maan päällä. Joten täytyy hieman täydentää aiemmin kauttani annettua "Lopun aikojen tiedoitusta" aivan kuten Raamatussa Herramme Jeesus Kristus on ilmoittanut että " Meille kristityille ei ole opetuslapsien kautta vielä ilmoitettu aivan kaikkea. Vaan kuitenkin Herramme Jeesus Kristus antoi samassa yhteydessä lupauksen, jonka mukaisesti tulemme lopun aikojen yhteydessä saamaan kaiken tarvittavan täydennetyn tiedon" Niinpä Suomen Kansallistietäjä Raakkunan, Herramme Jeesuksen Kristuksen tosi Profeetan kautta on jo tässä vaiheessa mahdollista saada täydennystä aiemmin Raamatun kautta annettuun ilmoitukseen. Joten tahdon palata tämän kertaisen esitykseni aiempaan aiheeseen, jatkamalla esittämääni aihetta "Miten Jumalat ovat aina olleet velvollisia kouluttamaan ja myöskin huolehtimaan ihmiskunnan yksilöiden kehityksestä" mikä tarkoittaa todellakin kaiken arkisen yhteiselämän rakkauden, lasten kasvatuksen (Venus) jokapäiväiseen toimeentuloon liittyvän esim. virkamies toiminnan, (Saturnus) kuin tietenkin hyvinkin tärkeän oikeanlaisen Johtajuuden (Jupiter) ja kaiken tämän mainitun lisäksi on todella pyritty huolehtimaan ja tukemaan kaikkien niiden elämän kasvukentällä olevien aitojen ja vilpittömien totuuden etsijöiden ohjaamiseen, henkisen kehityksen kasvun tielle. Sillä koko pitkän ihmiskunnan historian ajan on eri aikakausien ja kulttuurien uskontojen noudattamisen avulla on todettu joidenkin ihmisten saavuttaneen henkisessä kehityksessään eri vihkimys asteita, aina selvännäköisyyden, telepatian, ja vieläpä korkeamman vihkimys asteen saavuttaneiden henkilöiden kohdalla vieläpä enemmän tahi vähemmän oikean ennustamisen eli profetoimisen kykyjä. Mutta kaiken tämän lisäksi on ollut hyvinkin tärkeää että ihmisille annetaan ajoittain mahdollisuus hankkia itselleen aitoa ja hyväksyttävää Mars managmentin laatua. Ja tälläinen on toteutunut aina ihmiskunnan alusta asti eri heimojen kansojen välisissä kahakoissa ja taisteluissa, Afrikassa, Kiinassa, Japanissa, Euroopassa, Etelä-Amerikassa, Pohjois-Amerikassa, kuin tietenkin suuremmassa mittakaavassa aina valtioiden välisissä sodissa. Niinpä olemme nyt todellakin palanneet "Thor" teeman esittelyssä Jumaluuden Mars managmentin haltuun ottamiseen Norjan Arjalaisten Vikinkien kohdalla heidän omilla asuinsijoillaan pohjoisen Atlannin rannoilla ja vuonojen läheisyydessä jossa rauhallisen kalastus toimeentulon varassa eläviä Arjalaisia ei tuolloin jo todellakaan uhannut ainutkaan vihollinen. Niinpä Kaikkivaltias Thor Jumala alkoi vaatimaan Arjalaisia alkuperäis asukkaita hankkiutumaan purjeveneiden avulla toteuttamaan Shiva Jumalan suunnitelmaa karmallisten ryöstöretkien toteuttamisen kautta Britannian saari mantereelle. Jatkan esitystä.......

        http://bonnier.imgix.net/viking_2-odPyge2Qn0-hdKGjq9poSA.jpg?auto=format&ixjsv=1.0.24&rect=27,0,1445,1000&w=720

        Voin kertoa että kaikki kohtuullisen kunnolliset Norjan ja Islannin Arjalaiset, kuin myös Suomen kanta Arjalaiset ovat aina ja olleet ilmoituksen saatuaan varsin taipuvaisia uskomaan ja palvelemaan Jumalaa.

        Niin todellakin on ilokseni todettava että useimmilla Suomen Kansallistietäjä Raakkunan lukijoilla on herännyt lisääntyvää tiedonhalua esitettävien aiheiden tutkimiseksi. Ja todellakin varsin älykkäästi moni lukija on päätellyt kykenevänsä kyllä ennemmin tahi myöhemmin omakohtaisen seurannan ja tutkinnan kautta vakuuttumaan Suomen Kansallistietäjän aitoudesta ja ehdottomasta rehellisyydestä jolla olen velvoitettu käsittelemään aiheita "Lopunaikojen tiedoitus toiminnan" merkeissä palstamme kautta Herramme Jeesuksen Kristuksen ohjauksessa.

        Jatkan "Thor" Jumala teeman käsittelyä Herramme Jeesuksen Kristuksen antaman tiedon mukaisesti. Niinpä Kaikkivaltias Thor Jumala alkoi vaatimaan Arjalaisia alkuperäis asukkaita hankkiutumaan purjeveneiden avulla toteuttamaan Shiva Jumalan suunnitelmaa karmallisten ryöstöretkien toteuttamisen kautta Britannian saari mantereelle. Niin tässä kohden on syytä todellakin selventää että Norjan Arjalaiset alkuperäisasukkaat asetettiin todellakin Shiva Jumalan vaatimuksesta varsin vaativaan karmalliseen koulutus tilanteeseen, jossa heidän täytyi ehdottomasti pyrkiä kaikin tavoin osoittamaan urhoollisuutta ja rohkeutta varsin sumeilemattomalla tavalla joka heille Shivan toimesta esitettiin. Vaatimuksena nimittäin oli että Vikingien täytyi rantauduttuaan käydä haastamassa rannikkokylän ja kaupunkien miehet taisteluun puolustaakseen kotejaan ja perheitään. Ja kuten tunnettua niin vanha kunnon Englanti on kyllä aina kyennyt puolustautumaan aivan kaikkia vihollisiaan vastaan. Vai olisiko todellakin niin juuri tuohon aikaan ihmiset olivat tuudittautuneet omalla saarimanteella varsin rauhallisen elämänmenon rytmiin, ja vasta jatkuvat Vikingien hyökkäykset ja naisten raiskaukset, kuin tietenkin Kirkkojen ryöstöt vasta saivat Englannin todella raivostumaan ja rekrytoimaan kylien ja kaupunkien miehiä aselliseen vastarintaan aivan kaikkia maalta tai mereltä tulevia vihollisia vastaan. Niin todellakin kyseessä oli siis Vikingien esittämä haaste sodankäyntiin, johon Englantilaiset tuolloin varsin vaivoin kykenivät vastaamaan. Ja kuten olen jo aiemmin muutamaan otteeseen jo maininnut että kaikki toiminta on kuitenkin karmallista, niin tämä tarkoittaa että mikäli Vikingit jossain tapauksessa noudattaneetkaan Shivan toimesta heille esitettyä vaatimusta haasteen esittämisestä kylään tai kaupunkiin suoritettavasta hyökkäyksestä. Ja tällöin joku venekunta saattoi mielummin turvautua yllätyshyökkäykseen saadakseen tilanteen oman Päällikkyyden kannalta paremmin hallintaan. Niin uskotte varmaan Englannin historian kirjoissa ja tutkimuksen valossa esille poimittavaan tietoon, että jälleensyntymän ja Karman lain mukaisesti Vikingien hyökkäyksien jälkeisenä aikana Tudor (Norjalainen nimi) suvusta nousi Englannin tunnetuimpia Hallitsijoita Henry VIII. Jonka toimesta toteutettiin Kuningas Henry VIII määräyksestä koulutetun ja vahvasti aseistettujen Kuninkaan henkivartio kaartin suorittamana omien kansalaisten sumeilematon teurastaminen. Ja voitteko todellakaan kertomuksen tässä vaiheessa vielä arvata että kyseessä oli todellakin Vikinkien suorittamien satojen raiskauksien seurauksena syntyneitä erittäin hyvin vaaleista hiuksistaan tunnistettavia nuoria salskeita miehiä, jotka aseettomina koittivat juoksemalla paeta Kuninkaan lähettämiä henkivartio kaartin ratsuväki joukkoja. Tämä asia on nimittäin Englannin historiallisen seuran yksi tunnetuin facta tieto, jota on alettu tutkimaan kaivamalla esiin tuon ajan joukkohautoja, joissa on paljonkin miesten luurankoja joissa on todettavissa aivan samanlaisia kallon murtumia, ja miekan iskuja sääriluissa, jolloin ihminen kaatui surmattavaksi. Joten tässäkin suhteessa on todettavissa Karman ja jälleensyntymän Lain mukaisesti aivan samanlainen väkivallan toteuttaminen kuin aiemman sukupolven aikana Vikingien suorittamissa hyökkäyksissä pakenevien ihmisten ihmisten silmitöntä teurastamista. Kyseessä oli siis erään varsin tunnetun ja häikäilemättömän Vikingi Päällikön seuraava inkarnaatio eli Karman mukainen jälleensyntyminen Englannin Kuningas VIII. joka toteutti vallankäyttönsä kautta karmallisen toimenpiteen tappamalla varsin mittavassa määrin aivan samalla tavalla aikaisemman sukupolven aikana Vikingien hyökkäyksiin osallistuneita sieluja.

        http://i.telegraph.co.uk/multimedia/archive/03036/HenryVIII_3036527b.jpg

    • niinpäniinpäpä

      Jotkut persut varmaan haluaa että alettaisiin palvomaan Putinia.

    • hjumala

      Näitten Suomen Odinien jumala on keskiolut.

    • MielikuvituksenTuotetta

      Miksi palvoa jotakin hiekka-aavikko Jumalaa?
      Tai ylipäätään mielikuvitusolentoja?
      Eletään vuotta 2016 ^^ mutta maan ikään verrattuna järjetöntä laskea vuodet jonkun mielisairaan Jeesuksen mukaan....

      • Buahahahahaha

        Pakko se on jatkossa uskoa vähän ulkolaisiinlin, nimittäin Kemin Odineissa vetelehtii Odinpomo Rannan mukaan Nigerialainen, muslimimatto vaan reppuun ja partioimaan buahahahahahahahahahahHaha

    • Heppikevonen

      Keppihevonen on lasten lelu.
      Miksi palvoa lasten lelua?

      • Dsjhagad

        Odinit on jälkijättöisiä, ikuisia kakaroita!

    • aasalainen
    • ihanapaikka

      se meri ei jäädy talvella

    • Kysyn.Vaan-

      Jahve on Israelin kansan jumala. Miksi ihmeessä palvot sitä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe