Valtamedia valehteli "Odineista" Imatralla

ei ollut asia ihan niin kuin uutisoivat, mikä ei yllätä.

Rikoskomisario Jyri Hänninen sanoo:

Tässä on viitteitä siitä, että tilanteeseen on johtanut se, että pahoinpitelyn kohteena ollut imatralaismies olisi ensin läpsäissyt naisseuralaistaan. Tämä on johtanut joukkotappeluun grillillä. Alkoholilla on ollut osuutta tapahtumiin”, Hänninen sanoo.

Kuskina ollut odin kertoo:

Me olimme käymässä Imatralla. Emme suinkaan partioimassa Minä olin kuskina ja ainoana, jolla oli näkyvissä Odinin tunnukset. Median uutisointi Odinin takeista oli siis täysin pielessä.

Tilanne alkoi tosiaan sitä, että yksi mies yhden ravintolan edessä läpsi muijaansa. Siihen meni ensin yksi kavereista väliin. Samaan tappeluun tuki itsensä ravintolan portsariksi itseään väittänyt läpsijän kaveri, jolla ei ollut mitään järjestysmiehen tunnuksia. No toinenkin meidän kavereista meni sitten ensinmäisen avuksi.

Jyväskylän odineilla ei edes ole olemassa huppareita, vakuutti Jere Manninen. Silloin niitä on tietenkin vähän vaikea olla päällä.

Joku vasemmiston känniläinen läiskinyt muijaansa, ja odinit oli menny väliin - hienoa toimintaa.

Ja Ylen kuuden uutiset ei sanonut sanaakaan koko jutusta, sehän kertoo kaiken.

Joten kommari-äpärät voi mennä jojoon.
1580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Pitihän se arvata että yrittivät taas leimata.

Äänestä
  • Pissaliisa odinit itkee kun on jääty kiinni pahoinpitelystä kolmen porukka yhden miehen kimpussa, kovin isänmaallista vai mitä?

    Äänestä

  • KitinääJaVitinää kirjoitti:

    Pissaliisa odinit itkee kun on jääty kiinni pahoinpitelystä kolmen porukka yhden miehen kimpussa, kovin isänmaallista vai mitä?

    Kaksi kaveria ja kaksi oli myös toisella puolella, muijaansa läiskinyt ja tämän tuttu vapaalla ollut poke.

    Äänestä

  • KitinääJaVitinää kirjoitti:

    Pissaliisa odinit itkee kun on jääty kiinni pahoinpitelystä kolmen porukka yhden miehen kimpussa, kovin isänmaallista vai mitä?

    Puolijauhoinen vähäpoika, rasistiapinako siellä taas vitisee..? Oot kyllä HÖLÖMÖ !!

    Äänestä

Eli sä siis meinaat että pitäisi uskoa sitä yhtä henkilöä joka vain sanoo jotain mieluummin kuin poliisia?
muistakaa ny aina kuvata tilanteet ni ei jää epäselvyyttä, joka iikalla on koko ajan kamera tai kaksi mukana

Äänestä
  • Poliisi sanoi juuri maikkarilla, että on epäilyksiä että olisi ollut Odin-liivi päällä.

    Eikä tyypit olleet partiointitehtävissä.

    Äänestä

Odinpellet kaunistelee asioita, tiukan paikan tullen velliperseiltä pääsee housuihin.

Äänestä

Kovasti ne odinurhot selostaa kun on jääty rysänpäältä kiinni, olisi ollut mahdollisuus esiintyä TVssä mutta kantti ei riittänyt!

Äänestä

Alkaa jo hymyilyttää nämä odinin soldaatit, pelastusarmeijakin on kovempi porukka!

Äänestä
  • Huvittaa nähdä teidän vasuri-raukkojen valitus täällä, tehän olette juuri niitä jotka ette uskalla koskaan tehdä mitään.

    Äänestä

  • Imatra on tunnetusti vasemmistolainen paikkakunta. Pohjalaiset ovat polleita, mutta imatralaiset ovat öykkäreitä.

    Äänestä

HELPPO TAJUTA-että saatanan kätyrit halauvat sotkea asiat PÄINPERSETTÄ !!

Tajusin välittömästi asian oikean laidan-että Odinit eivät olleet aiheuttamassa ongelmia, -vaan just niiden asioiden sotkijoiden VALEHTELEVAT ÄÄLIÖT,-JA SURKEAT LUMPUUSIT !!!

Äänestä

Hakkais punikkeja!

Äänestä

Tässä syytellään "valtamediaa" uutisoinnista. Kuitenkin tässä asiassa esimerkiksi YLE ja iltapäivälehdet kertovat vain sen, mitä poliisi on todennut. Myös lähde mainitaan uutisissa. Jospa kuitenkin mietittäisiin avauksen todenperäisyys ennen julkaisua.
No, vaikeaa se varmaan on, mutta jospa kuitenkin edes yritettäisiin.

Äänestä

Yle:n tila on seuraava. Yle vastoin totuutta mustamaalaa tarkoituksellisesti kaikkia tahoja, jotka eivät tue Isistä ja Suomen pikaislamisointia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heehehheheheee kirjoitti:

ei ollut asia ihan niin kuin uutisoivat, mikä ei yllätä.

Rikoskomisario Jyri Hänninen sanoo:

Tässä on viitteitä siitä, että tilanteeseen on johtanut se, että pahoinpitelyn kohteena ollut imatralaismies olisi ensin läpsäissyt naisseuralaistaan. Tämä on johtanut joukkotappeluun grillillä. Alkoholilla on ollut osuutta tapahtumiin”, Hänninen sanoo.

Kuskina ollut odin kertoo:

Me olimme käymässä Imatralla. Emme suinkaan partioimassa Minä olin kuskina ja ainoana, jolla oli näkyvissä Odinin tunnukset. Median uutisointi Odinin takeista oli siis täysin pielessä.

Tilanne alkoi tosiaan sitä, että yksi mies yhden ravintolan edessä läpsi muijaansa. Siihen meni ensin yksi kavereista väliin. Samaan tappeluun tuki itsensä ravintolan portsariksi itseään väittänyt läpsijän kaveri, jolla ei ollut mitään järjestysmiehen tunnuksia. No toinenkin meidän kavereista meni sitten ensinmäisen avuksi.

Jyväskylän odineilla ei edes ole olemassa huppareita, vakuutti Jere Manninen. Silloin niitä on tietenkin vähän vaikea olla päällä.

Joku vasemmiston känniläinen läiskinyt muijaansa, ja odinit oli menny väliin - hienoa toimintaa.

Ja Ylen kuuden uutiset ei sanonut sanaakaan koko jutusta, sehän kertoo kaiken.

Joten kommari-äpärät voi mennä jojoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu