Asuntojen ja toimitilojen vuokrat ovat Suomessa kohtuuttoman suuria. Olisi aika saada siihen muutos. Esimerkiksi 60 neliön asunnosta olisi oltava lakisääteinen maksimivuokra 500 euroa kk. Yli sen menevä osa on riistopolitiikkaa.
Olemme etsineet noin 200 neliön toimitilaa Turun kaupungin keskustasta. Olisimme valmiit maksamaan siitä 800 euroa kuukaudessa. Pyytävät jopa 3000 euroa kk. Röyhkeää.
Mihin voisi tehdä valituksen?
KOhtuuttomat vuokrat
10
<50
Vastaukset
- Joo.o
On ne vuokrat liian korkeita. Mutta ei ole mitään tehtävissä. Ahneus on saanut voiton.
- Kaaos.tulee
On tehtävissä. Se tapahtuu että kansa nousee barrikadeille.
- NIrsottaja
Ota yhteyttä niihin ihmisiin, jotka vuokraasi nostavat. Hauku heidät.
- Herroja.pelkäävä
No niinhän se pitäisi tehdä. Mutta jos haukun vuokraisännän ahneeksi omaneduntavoittelijaksi, niin luuletko, että vuokrasuhde säilyy hyvänä? Herranpelkoa poika.
- Loparit.saanut
Kerro ainoastaan totuus vuokraisännällesi. Eiköhön se kestetä.
- Lennänkö.pihalle
Olen juop tehnyt kapinan ja ilmoittanut etten maksa uutta vuokrakorotusta isännälle.
- VIRA
hävyttömäksi mennyt vuokrien nousu pääkaupunkiseudulla palkka menee vuokraan ja muuhun ei jää rahaa
- fdgdsfdf
Ja jos joutuu työttömäksi mites sitten ja asuu vielä yksin...ei sossu mitään tonnin vuokria hyväksy että voi luoja.
- Vuokra-isäntä
Tiesittekö, ettei se raha jonka maksatte vuokraa, menee ihan kokonaan sen vuokranantajan pussiin? Hesan keskustassa ja lähellä sitä on varmaan kovat vuokrat ja niissä toki saattaa olla ilmaakin, mutta sielläkään se maksamanne vuokra ei mene lyhentämättömänä isännän pussiin. Myös asunnon arvo ja vuokra kulkevat käsi kädessä - ääritapauksia luukuunottamatta. Vuoranantaja sijoittaa tietyn määrän rahaa ja odottaa saavansa sille tietyn prosentuaalisen tuoton.
"Vuokrakatto"
Ihan OK, mutta se edellyttäis vastaavaa kattoa myös energia-, huolto ja hoito-, isännöinti-, remonttikustannuksiin ymv. Myös asuntojen hinnoille pitäisi laittaa silloin katto. - MenkääSuolle
Halpaa tilaa saa kun ostaa sen . Keneltäkään ei voi vaatia maksajalle sopivaa vuokratasoa . Kalleudesta valittaa aina se jonka tuotanto ei tuota mitään , onko sellainen toiminta edes tarpeellista ???? Asunnon voi vuokrata sieltä missä hintataso on passeli .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406