Suomen hätä

Suomi on julkeasti rikkonut Jumalaa vastaan päätöksillään. Nyt alkaa olla maksun aika. Siksi on tärkeää vastata Patmoksen vetoomukseen:

"Rukousvartio Suomen rajoille!

”Maantieteelle emme voi mitään", sanoi presidentti Paasikivi aikoinaan muistuttaen siitä, että maamme on rajanaapuri Venäjän kanssa. Suomella on Venäjän kanssa yhteistä rajaa 1300 kilometriä eli enemmän kuin muilla EU-mailla yhteensä.

Koemme Kuvassa ja Sanassa, että Herran Henki on jälleen herättämässä omiaan rukoustyöhön Suomen rajojen puolesta. Siksi tämä viesti, siksi nämä tuotteet esillä!

Historian tutkimuksessa vuosi 1917 on merkitty kohtalon vuodeksi. Ensimmäinen maailmansota oli loppuvaiheillaan, Venäjällä syntyi bolsevikkien vallankumous, Yhdysvallat tuli sotaan mukaan. Euroopan ja maailman historia muuttui. Myllerrysten keskellä Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917.

Ensi vuonna Suomi täyttää sata vuotta ja juhlavuoden valmistelut ovat täydessä käynnissä, mutta elämmekö historian uutta käännekohtaa.

Maailman katseet ovat jälleen kääntyneet Eurooppaan. Pakolaistulva on meille lähes ylivoimainen vastus. Tuleeko Eurooppa selviytymään? Jos, niin pysyvästi muuttuneena. Merkittävää, jopa ratkaisevaa osaa kaikessa näyttelee Venäjä. Erityisesti meidän suomalaisten, suurvallan naapurissa elävien, tulisi havahtua. Me suomalaiset ja erikoisesti me kristityt vaikutamme, mihin suuntaan historia kulkee.

Lukuisat profeetat ennen ja jälkeen David Wilkersonin, joka näki näyssään vuonna 1974, miten tie Venäjälle kulkee Suomen kautta, mutta sitten ovet äkkiä sulkeutuvat, ovat saaneet hädän Suomen tilasta ja tilanteesta. Yksi heistä on turkulainen sananjulistaja Esa Heiska, joka kokee että Suomi on parhaillaan kuin vedenjakalla ja veitsenterällä naapurinsa Venäjän suhteen.

Tulisiko meidän jälleen vaipua polvilleen Jumalan eteen nostaaksemme rukousmuurin ja pyytääksemme armoa Kansojen Kaitsijalta, että hän antaisi enkeleitä Suomen rajoille? Sillä jos Herra ei huonetta rakenna turhaan vartija valvoo.

Pysähdy ja katso, mitä oli, mitä on – ja valmistaudu tulevaan, alla olevilla tuotteilla!

Pekka Haapasaari
toimitusjohtaja
Kuva ja Sana"
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Myös viime sotien aikana suomalaiset kutsuttiin rukoilemaan kirkkoihin.

Äänestä
  • Eikä auttanut rukoukset mitään mutta natsisaksan lentolaivue Kuhlmey ja panssarinyrkit ja panssarikauhut ja neuvostoarmeijan kiire Berliiniin auttoi.

    Patmokset ei nytkään auta pennin vertaa.

    Äänestä

  • näinhän.se.meni kirjoitti:

    Eikä auttanut rukoukset mitään mutta natsisaksan lentolaivue Kuhlmey ja panssarinyrkit ja panssarikauhut ja neuvostoarmeijan kiire Berliiniin auttoi.

    Patmokset ei nytkään auta pennin vertaa.

    Sekä huono lentosää, joka suojasi joukkojen kuljetuksia Itä-Karjalasta Kannakselle. Se saattoi olla vastaus rukouksiin tai sitten (mitä todennäköisimmin) hemmetin hyvää tuuria.:)

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Sekä huono lentosää, joka suojasi joukkojen kuljetuksia Itä-Karjalasta Kannakselle. Se saattoi olla vastaus rukouksiin tai sitten (mitä todennäköisimmin) hemmetin hyvää tuuria.:)

    "Hän (Jumala) säät ja ilmat säätää ..."

    Äänestä

Aloitukseen kopsattu rukouskutsu maailmanlopun ennustuksineen oli silkkaa fundamentalistista roskaa. Nimittäin ei edes maailman suurimmat luottoluokittajat, jotka arvioivat esim Suomen velan takaisinmaksukykyä, näe mitään merkittävää ulkopuolista Suomeen kohdistuvaa uhkaa. Koska jos he näkisivät, niin Suomen valtion luottoluokitukset tippuisivat vauhdilla.
>> Pakolaistulva on meille lähes ylivoimainen vastus. <<
Asian hyväksi on tehty jo paljon päätöksiä, ikäviäkin ja lisää näyttää olevan tulossa.
>> Tuleeko Eurooppa selviytymään? <<
Eurooppa ei ole mikään tasalaatuinen yksikkö ja joku Euroopan ja EU:n valtio voi toki ajautua suuriinkiin vaikeuksiin vaikkapa velkojensa kanssa. Suomella on velkaa suhteellisesti neäljänneksi vähiten, valtionlainojen korot on jopa negatiivisia, kilpailukyky on ulkopuolisten arvioijien mukaan erittäin hyvä etc. Suomi pärjää siis hyvin.
>> Merkittävää, jopa ratkaisevaa osaa kaikessa näyttelee Venäjä. Erityisesti meidän suomalaisten, suurvallan naapurissa elävien, tulisi havahtua. Me suomalaiset ja erikoisesti me kristityt vaikutamme, mihin suuntaan historia kulkee. <<
Siinä ei rukousaamiaiset auta, vaan ihan käytännön politiikka. Mitä Venäjä tekee, yrittäisikö se vaikkapa salakuljettaa satoja tuhansia pakolaisia rajojemme yli, josta seuraisi vastavuoroisesti pakotteita tai jopa kauppasaarto. Öljyn ja kaasun viennistä pääosan tuloistaan saavan maan ei olisi kovinkaan järkevää pistää välejään pysyvästi poikki niiden kanssa, (EU, USA) joiden kanssa se tekee kauppaa.

Äänestä

Sinne vaan rajoille patmosfanit rukoilemaan niin kyllä se siitä. Taitaa vaan olla kaikki niin huonossa hapessa että hyvä kun kykenevät näppiksiä edes painelemaan.

Äänestä

>Me suomalaiset ja erikoisesti me kristityt vaikutamme, mihin suuntaan historia kulkee.
Aloittajan tarkoittamat "me kristityt" eivät vaikuta enää mihinkään yhtään mitään.

Äänestä

Nonni. Jumala pudottaa kuuman kiven päähän kun ette tottele!

Äänestä
  • Eikö se ollutkaan myllynkivi joka ripustettiin kaulaan. No, sama lopputulos kuitenkin, paitsi että mistä saadaan viisi miljoonaa myllynkiveä tähän hätäänsä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gideonin.taistelu kirjoitti:

Suomi on julkeasti rikkonut Jumalaa vastaan päätöksillään. Nyt alkaa olla maksun aika. Siksi on tärkeää vastata Patmoksen vetoomukseen:

"Rukousvartio Suomen rajoille!

”Maantieteelle emme voi mitään", sanoi presidentti Paasikivi aikoinaan muistuttaen siitä, että maamme on rajanaapuri Venäjän kanssa. Suomella on Venäjän kanssa yhteistä rajaa 1300 kilometriä eli enemmän kuin muilla EU-mailla yhteensä.

Koemme Kuvassa ja Sanassa, että Herran Henki on jälleen herättämässä omiaan rukoustyöhön Suomen rajojen puolesta. Siksi tämä viesti, siksi nämä tuotteet esillä!

Historian tutkimuksessa vuosi 1917 on merkitty kohtalon vuodeksi. Ensimmäinen maailmansota oli loppuvaiheillaan, Venäjällä syntyi bolsevikkien vallankumous, Yhdysvallat tuli sotaan mukaan. Euroopan ja maailman historia muuttui. Myllerrysten keskellä Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917.

Ensi vuonna Suomi täyttää sata vuotta ja juhlavuoden valmistelut ovat täydessä käynnissä, mutta elämmekö historian uutta käännekohtaa.

Maailman katseet ovat jälleen kääntyneet Eurooppaan. Pakolaistulva on meille lähes ylivoimainen vastus. Tuleeko Eurooppa selviytymään? Jos, niin pysyvästi muuttuneena. Merkittävää, jopa ratkaisevaa osaa kaikessa näyttelee Venäjä. Erityisesti meidän suomalaisten, suurvallan naapurissa elävien, tulisi havahtua. Me suomalaiset ja erikoisesti me kristityt vaikutamme, mihin suuntaan historia kulkee.

Lukuisat profeetat ennen ja jälkeen David Wilkersonin, joka näki näyssään vuonna 1974, miten tie Venäjälle kulkee Suomen kautta, mutta sitten ovet äkkiä sulkeutuvat, ovat saaneet hädän Suomen tilasta ja tilanteesta. Yksi heistä on turkulainen sananjulistaja Esa Heiska, joka kokee että Suomi on parhaillaan kuin vedenjakalla ja veitsenterällä naapurinsa Venäjän suhteen.

Tulisiko meidän jälleen vaipua polvilleen Jumalan eteen nostaaksemme rukousmuurin ja pyytääksemme armoa Kansojen Kaitsijalta, että hän antaisi enkeleitä Suomen rajoille? Sillä jos Herra ei huonetta rakenna turhaan vartija valvoo.

Pysähdy ja katso, mitä oli, mitä on – ja valmistaudu tulevaan, alla olevilla tuotteilla!

Pekka Haapasaari
toimitusjohtaja
Kuva ja Sana"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu