Näin oikeusvaltioissa
Brasiliassa syytteet vesemmisto Presidenttiä vastaan on nostettu.
Vasemmisto luulee yhä että he lain ulottumissa.
Kun oikeuslaitos alkaa siirtymään haloskaudesta pois, silloin voidaan alkaa availeen meidänkin korruptioita.
>
>>Brasiliassa – entistä presidenttiä Lulaa kohtaan nostettu korruptiosyytteet
Brasilian entistä presidenttiä Luiz Inácio Lula da Silvaa epäillään korruptiosta.
São Paulon osavaltion syyttäjät ovat nostaneet syytteet Brasilian entistä presidenttiä Luiz Inácio Lula da Silvaa vastaan, kertoo uutistoimisto Reuters.
Reutersin mukaan asiasta tiedotti syyttäjänlaitoksen edustaja keskiviikkona. Tarkempaa tietoa syytteistä ei vielä annettu, mutta ne liittyvät Brasiliaa järisyttäneeseen öljy-yhtiö Petrobrasin korruptiotutkintaan, joka tunnetaan nimellä Operaatio Autopesula.
Artikkeliin liittyvät
Yksi tutkinnan haara kohdistuu siihen, maksoivatko rakennusyhtiöt Lulan perheen omistuksessa olevan asunnon ja käyttämän huvilan remontteja.
Lisäksi osavaltion syyttäjät epäilevät Lulan perheen omistavan luksusasunnon, josta ei ole kerrottu verottajalle.
Viranomaiset kuulustelivat Lulaa kolmen tunnin ajan viime perjantaina ja tekivät samalla etsintöjä Lulan, hänen poikansa sekä järjestönsä tiloihin.
Lula johti Brasiliaa vuosina 2003–2011. Hän on yhä erittäin vaikutusvaltainen hahmo Työväenpuolueessa ja Brasilian politiikassa.
Lulan joutuminen korruptiotutkinnan kohteeksi on kova poliittinen isku koko presidentti Dilma Rousseffin Työväenpuoleelle, joka on valmiiksi vaikeuksissa maan historian ehkä pahimman taantuman sekä korruptiosyytösten keskellä.
Syyttäjä epäilee, että öljyjätti Petrobrasin myöntämien sopimuksien ympärillä on pyörinyt ainakin kLulan puolustusasianajan edustaja ei kommentoinut uutista syytteiden nostamisesta Reutersille.ahden miljardin dollarin arvosta lahjuksia ja kavalluksia.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Kummallinen tuo Halosen ja muitten sosialisti presidenttien eläkelaskenta.
Sillä kierolla laskennalla saatu 20 400 €/v lisää heille verotonta lisää.
Että demaritahot olleet takana. Tuskin muut osaisi noin "taitavasti" tuota tehdä.
Pankkopoika se vaan haluaa lyödä päätään seinään. No mikäs siinä, sillä Pankkopojan pää on tunnetusti kova.
Halosen oli vaikea avata pankkitiliä USA:ssa. Jatkuvia tunnistamisia ym. moneen kertaan. Halonen pistettiin samaan kastiin Meksikon huumepomojen ja banaanivaltioiden päämiesten ja ex-päämiesten kanssa. Onnistuiko "palkkatilin" avaaminen lopulta - ei ole tiedossa.
Halonen piti USA:ssa lahjoitusluentoa. Luennon siis lahjoitti yliopistolle jokin suomalainen taho (SAK?). Pankille Halonen väitti saavansa siitä palkkaa, mutta "palkka" oli rahan kierrätystä yliopiston kautta. Myöhemmin tilille olisi voinut laittaa muutakin rahaa.
Ei siinä nyt pankkopoika höpötykset auta.
Asia otettava esille, kun vilppiä havaittu.
Ay kytkös rahoineen jo yksin Haloseen ei kestä päivänvaloa.
Pitäiskö nekin piilottaa 60 vuodeksi.
Halosen presidentin eläke on 76,19 %, kun lain mukaan maksetaan 60 %. Toveri Jutta Urpilainen valtiovarainministerinä hyväksyi sosialistille eri prosentit.
Kytkennät on syytä tutkia, kuten Stasi-listatkin.
SAK-AY:llä on miljardiomaisuudet ja vuosien mittaan on kertynyt mm. satojen miljoonien verovapaat osinkotulot vuokrakiskontabisneksistä. Rahaa myös veroparatiiseissa.
Halonen aloitti SAK:n lakimiehenä jo vuonna 1970.
Katsokaa vaan rehellisesti peiliin, niin löydätte ihan itse sieltä vastauksen.
SDP oli hallitusvastuussa 50 vuotta yhteen menoon kahta neljän vuoden kautta lukuun ottamatta. Aina tärkeimmät ministerit - pääministerin tai valtiovarainministerin salkku tai molemmat, näin myös Lipposen-Halosen leikkaushallituksessa 1995-1999. SDP:n Lipponen pääministeri, SDP:n Arja Alho 2. valtiovarainministeri (budjetti ja verot) ja entinen sosiaali- ja terveysministeri Halonen aloitti kaikkien yllätykseksi ulkoministerinä !!!
SDP:n valtiovarainministerit ajoivat Suomen suohon Holkerin-Liikasen-Louekosken hallituksessa 1987-1991 ja taas Kataisen-Urpilaisen-Rinteen hallituksessa 2011-2015.
Kun SDP on kirstunvartijana, kauheita tapahtuu.
1990-luvun lama ja ulosotot juontuivat Koiviston aloittamasta vahvan markan politiikasta SAK. Nykyinen tilanne on samankaltainen. Urpilaisen-Rinteen Kreikan rahoitus SAK.
Porvarin vika, Halosenkin Ay miljoonat.
Kun Neuvostoliitto sosialistien harmiksi kaatui 1990, hämmennys vallitsi hetken. Länsitiedustelu luovutti SUPOlle Stasi-listat verisen DDR:n vakoojista. Koiviston pyynnöstä SUPO salasi ne 60 vuodeksi. Sitten Koiviston kauhuksi vielä Jeltsin tarjosi Suomelle vapaata pääsyä Neuvostoliiton arkistoihin. Koivisto kieltäytyi.
-Ihannevaltio mureni, mutta veretön kosto porvareille tuli pian. Koiviston (salatun) linjauksen mukaisesti pankit saivat v. 1992 vapaat kädet vetää yrityksiä konkurssiin vaatimalla lainat takaisinmaksuun heti. Myös lapsiperheitä ja takaajia vedettiin samaan ulosottohelvettiin. Itsemurhia, tragedioita...Halonen avitti Koivistoa.
NL kaatui ja itäblokki mureni. Ideologia petti nyt viimeisenkin kirkasotsaisen. Vasemmistolaiset kähmivät itselleen taloudellista valtaa, omaisuuksia ja etuja ennen näkemättömään tyyliin. Moni rikastui ulosotoissa. Halonenkin kuuluu saaneen Hakan asuntoja pilkkahintaan.
Vasemmiston meno kävi koko ajan härskimmäksi. Lipposen hallitus lakkautti vuokrasääntelynkin "sen tuomien epäkohtien" vuoksi. Samalla se laillisti SAK-AY:n jo satoja miljoonia tuottaneet vuokrakiskontabisnekset, jne. Lipponen on tienannut mm. kaasuputki-konsulttina.
Ay liike on punainen vaate kapitalisteille ja jos pystyisivät niin mielään tuhoisivat sen.
Ay liike estää palkansaajien polkemisen ja puolustaa palkansaajien etuja heitä vastaan jotka yrittävät polkea palkansaajia. Kapitalistit teettäisivät mielellään orjatöitä, ja röystäilisivät vauraudellaan ja teko isänmaallisuudellaan.
Kapitalistit välttävät veroja, tehden kaikkensa jotteivat joutuisi maksamaan perintöveroja, pääomaveroja tai muitakaan veroja, muuttavat veropakolaisiksi, ja niin edelleen. Ja sitten kehtaavat kutsua itseään isänmaallisiksi.
Palkansaajien taidoilla ja ahkeruudella he rikastuvat, mutta millään ei maksettaisi yhteisen hyvän eteen veroja, koulutus, päivähoito, terveys, perusturva työttömille ja sairaille, sekä tieverkostot ja ylläpito, poliisit, turvallisuus, sairaalat.
Antakaa Halosen olla ja käykää oikeiden tahojen kimppuun, heidän jotka ovat näitä lakeja ollut tekemässä ja helpottanut , kuten Vanhasen kakkoshallitusta.
Esimerkki ay-liikkeen toiminnasta: PAM:n petolinnun perseet: talouden ja viennin romahtaminen ei kiinnosta nyt tehdään vallankumousta.
Ei onnistu tämä sosialistein ja kommunistein vallankaappaus nyt.
Heitä niin vähän, ja pääosin heidät syötetään parsiinsa, kuka sitten kaukaloihin toisi ruokaa jos vaallankumous tulisi.
Sosialistit ja kommarit ei itse tuota mitään.
Parsissaan vinkuvat...heh..heh-.
Kaukaloihinsa pitäisi tuoda muittenkin eväitä..
Ja työpalkkaakin vielä, ilman työntekoa.