Suomalainen herätys ja usko tänä päivänä.

Pohdintoja lukukirjallisuuden puitteissa.

Nykyään puhutaa torontolaisuusilmiöistä tai rinnastetaan jonnekin idän uskontoihin... eläinäänien ja hurmoksellisen hyppelemisen kohdalla.

Olen lukemassa suomalaisesta herätyksestä kirjaa ja jo 300 vuotta sitten kun ihmiset alkoivat ilmaista jotain sisäistä uskoaan vasteena kirkon jäykälle traditiolle... samoja ilmiöitä esiintyi. Jos ajatellaan tuota aikaa, maailmanloppua odotettiin, siihen oli hyviä syitä... nälänhätää, sotia ja jopa luonnonilmiöitä..espanjassa tapahtui suuri maanjäristys, jossa kuoli paljon ihmisiä ja se nähtiin raamatun kontekstiin sopivana... ihminen peilaa aikakauttansa uskoon... ja tuolle ajalle oli tyypillistä kokea kääntymys, että koettiin se oma syntisyys Jumalan edessä jotenkin... ihmiset valittivat äänekkäästi... omaa syntisyyttänsä... helvettioppi oli tuolloin jo, ja ihmiset kokivat että tulee kääntyä ja tehdä parannus.

Se on sinänsä syvästi laittanut miettimään ihmisessä olevia voimia.
Käsittääkseni myös kielillä puhumista harrastettiin paljon ja sehän on tänäkin päivänä ilmiö.

Kaikki se oli vaste kirkollisen jäykän uskonnon rinnalla, ei haluttu enää sakramentteihin ja kirkolliseen kaavaan uskoa, vaan tahdottiin löytää omakohtainen sisin usko.

Kun näitä asioita miettii ja ajattelee... ihmisten kokemusta, ei ole syytä halveksua, se on ollut heille aitoa ja varmasti elämää mullistavaa... kaikki se sielun hätä ja syntisyytensä tunteminen ja hurmoksiin joutuminen, on varmasti ollut aito kokemus...mutta se laittaa miettimään, mistä nämä asiat kumpuaa. Esim. tänäkin päivänä palstalla voi lukea maailmanlopusta ja sen odotus on yleinen ilmiö, tuolloin jo paljon tuotiin ihmisten eteen lopunajan ennustuksia ja nähtiin näkyjä.. ja hassua on se, että puhutaan paljon torontolaisuudessa vaikuttavista kundaliini-ilmiöistä, vaikka nämä ilmiöt ovat olleet täällä jo kauan ennen sitä. Esim. joukkosuggestion voima... yhden kääntymys johti jopa kylien kääntymykseen.

Ja kun lukee tuota kirjaa... monet tämän päivän opetukselliset asiat on juuri samoja... morsiusseurakunta-ajatus on tällainen josta voi lukea palstoilla...
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuossa viestissä kirjoitin eläinäänistä ja torontolaisuudesta ja puhutuista kundaliini-ilmiöistä johon ne yhdistetään... mutta kirja siis kertoi jo eläinääniä ja huudaksia esiintyneen silloin, samanlaisia ilmiöitä siis kun mitä tänä päivänä katsotaan tulevan eksytyksiksi luonnehdetuissa ilmiöissä uskovien keskuudessa.... Pietismi ja herrnhutilaisuus on kuitenkin ollut tämänkin päivän ns. vapaasuuntaiselle uskolle se ensimmäinen lähtölaukaus niinsanotusti, jossa on etsitty sisäistä uskoa vastapainona jäykälle traditionaaliselle ja muualta säännellellylle uskolle.

Äänestä
  • huudaksia on siis huudahduksia...

    Äänestä

Sitäkin miettii kun uskovien joukossa kirjoitetaan julistuksia ja pidetään "eksytyksistä" varoittavia seminaareja... että eikö nämä korkeasti ihmisten arvostamat opettajat ole lukeneet sitten Suomen historiaa ja yleensä tämän aikakauden uskon lähtökohdista, että niiden tausta on omassakin herätyskulttuurissa... mietin kun on seminaareja ja tälle aikakaudelle on tyypillistä puhua eksytyksistä jotka tulevat juurikin nyt jostain valtameren takaa... mutta ne ilmiöthän on aina olleet keskuudessa, joista varoitetaan? Tokiinsa ilmiöt on yleimaailmallisia...samaan aikaan kun Suomessa oli liikehdintää esim. 300 luvulla, sitä oli myös muualla euroopassa... jokaiselle maallensa varmaan tuli sitten omanlaisensa erityispiirteet herätyksiin.

Se mitä on muualla tulee tokiinsa tännekin ja saa omia piirteitään, mutta ilmiö ei ole uusi lainkaan vaan ehkä niinkin pitkälle omaava ilmiö kun on ollut uskontoja.... ilmiöt eivät ehkä rajoitu kristinuskon sisälle vaan ovat tyypillisiä uskonnoille olleet kautta aikain?

Hassua.

Äänestä
  • mulla on asiavirhe edellisessä, 300 luvulla on kolmesataa vuotta sitten tarkoitus kirjoittaa varmaankin... eli 1700 luvulta on herätysliikehdintä lähtöisin täällä meillä.

    Äänestä

Lue miten tuo Lars Leevi Leastadiuksen herätys meni. Kun heillä oli kokous ja ihmiset joutui synnintuntoon niin oli mukana ryhmä joita nimitettiin huutajiksi. Olisko ollut shamaanin henki joka ei kestänyt Pyhän Hengen ja niin he juoksivat kirkkuen ulvoen ulos pihalle ja putosi maahan ihan kun näissä Howard Rodney braun kokouksissa. Nämähän tappajahenget olivat sitten niin väkivaltasia huutajissa että ne tappoi moni Leastadiuksen porukkasta niin että länsmanni puutui siihen ja hirtti muutama niistä. Kyllä olet oikeassa että on esintynyt näitä uskonnollisia, Herätyksissä.

Äänestä
  • En ole vielä päässyt kirjassa niin pitkälle että olisin päässyt Lars Leevin aikaan, ehkä tulee kommentoitavaa sitten enemmältikin... mutta näistä huujiksi nimetystä ryhmästä oli jo jokin sivuhuomautus...

    Äänestä

  • siis ei huujiksi, vaan huutajiksi nimetystä ryhmästä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lightning_Star kirjoitti:

Pohdintoja lukukirjallisuuden puitteissa.

Nykyään puhutaa torontolaisuusilmiöistä tai rinnastetaan jonnekin idän uskontoihin... eläinäänien ja hurmoksellisen hyppelemisen kohdalla.

Olen lukemassa suomalaisesta herätyksestä kirjaa ja jo 300 vuotta sitten kun ihmiset alkoivat ilmaista jotain sisäistä uskoaan vasteena kirkon jäykälle traditiolle... samoja ilmiöitä esiintyi. Jos ajatellaan tuota aikaa, maailmanloppua odotettiin, siihen oli hyviä syitä... nälänhätää, sotia ja jopa luonnonilmiöitä..espanjassa tapahtui suuri maanjäristys, jossa kuoli paljon ihmisiä ja se nähtiin raamatun kontekstiin sopivana... ihminen peilaa aikakauttansa uskoon... ja tuolle ajalle oli tyypillistä kokea kääntymys, että koettiin se oma syntisyys Jumalan edessä jotenkin... ihmiset valittivat äänekkäästi... omaa syntisyyttänsä... helvettioppi oli tuolloin jo, ja ihmiset kokivat että tulee kääntyä ja tehdä parannus.

Se on sinänsä syvästi laittanut miettimään ihmisessä olevia voimia.
Käsittääkseni myös kielillä puhumista harrastettiin paljon ja sehän on tänäkin päivänä ilmiö.

Kaikki se oli vaste kirkollisen jäykän uskonnon rinnalla, ei haluttu enää sakramentteihin ja kirkolliseen kaavaan uskoa, vaan tahdottiin löytää omakohtainen sisin usko.

Kun näitä asioita miettii ja ajattelee... ihmisten kokemusta, ei ole syytä halveksua, se on ollut heille aitoa ja varmasti elämää mullistavaa... kaikki se sielun hätä ja syntisyytensä tunteminen ja hurmoksiin joutuminen, on varmasti ollut aito kokemus...mutta se laittaa miettimään, mistä nämä asiat kumpuaa. Esim. tänäkin päivänä palstalla voi lukea maailmanlopusta ja sen odotus on yleinen ilmiö, tuolloin jo paljon tuotiin ihmisten eteen lopunajan ennustuksia ja nähtiin näkyjä.. ja hassua on se, että puhutaan paljon torontolaisuudessa vaikuttavista kundaliini-ilmiöistä, vaikka nämä ilmiöt ovat olleet täällä jo kauan ennen sitä. Esim. joukkosuggestion voima... yhden kääntymys johti jopa kylien kääntymykseen.

Ja kun lukee tuota kirjaa... monet tämän päivän opetukselliset asiat on juuri samoja... morsiusseurakunta-ajatus on tällainen josta voi lukea palstoilla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu