Jännä nähdä näyttääkö nelonen The Voice of Finlandin seuraavan jakson. Varmasti ohjelma saisi ainakin ennätysyleisön. Ohjelmaa ovat tukemassa mm. Apollo Nightclub ja Mountain Dew. Miten negatiivinen julkisuuskuva vaikuttaa näihin yrityksiin?
Hyllyttääkö Nelonen The Voice of Finlandin?
63
200
Vastaukset
- nuotilleen
kisa on muuttunut vuosien saattossa laulu kisaksi eikä enää niinkään uusien kykyjen etsintään.
- lisäätopgearia
Ja vitut, minä en ainakaan tuollaista paskaa katso.
- pienikorjaus
Parasta ääntä ohjelmassa etsitään, ei kykyä.
- sivustaseuraajana
No ehkä alkuun ne kilpailijat karsiutuvat äänen ja laulutaidon perusteella. Lopulliseen voittajan valintaan vaikuttaa kyllä jo muutkin seikat kuin se ääni.
- sekin
niinkin. mutta pelkällä hyvällä äänellä voidaan hukkua massaan jos oma leimaisuus puuttuu.
- sivustaseuraajana
No ainakin ohjelman juontaja on varsin omaleimainen,
- Hyvälaulunääni
Mitä tarkoittaa "pelkkä hyvä ääni"?
Eikö ääni olekaan se ydinasia laulutaiteessa?
Nykyajan ihmiset ehkä kaipaavat perseen ketkutusta esiintymiseen ja sentin kerros pakkelia naamaan, ennen kuin esiintyvällä laulajalla on "hyvä ääni"?
- miksi_ihmeessä
miksi hyllyttäisi? Mitä sekoilet
- sivustaseuraajana
Vastaus kysymykseesi löytyy aloituksesta. Tarkoitan siis yhtiön moraalista vastuuta asiassa.
- mitä_sekoilet
eipä löydy.
Mikä negatiivien julkisuus? Tai mikä moraalinen vastuu mistä?
Mitä Nelonen on tehnyt? Tai VOF ohjelma? - sivustaseuraajaja
Koska et ilmeisestikkään lue aloitusta, on turha kanssasi asiasta väitellä. Ei Nelonen ole mitään tehnyt. Olenko niin jossain väittänyt? Sanon vain, että kyseinen ohjelma profiloituu aikalailla sen juontajaan. Mainostajat ovat kyllä tarkkoja siitä minkälaista julkisuutta itselleen hakevat. Ehkä et vain halua sitä ymmärtää.
- MätäVattua
sivustaseuraajaja kirjoitti:
Koska et ilmeisestikkään lue aloitusta, on turha kanssasi asiasta väitellä. Ei Nelonen ole mitään tehnyt. Olenko niin jossain väittänyt? Sanon vain, että kyseinen ohjelma profiloituu aikalailla sen juontajaan. Mainostajat ovat kyllä tarkkoja siitä minkälaista julkisuutta itselleen hakevat. Ehkä et vain halua sitä ymmärtää.
Vähän niinkuin eräs rasistinen nettilehti profiloituu aika tarkkaan "toimittajaansa". Lienee huomannut mainostamisen hankaluudet julkisuuskuvansa ja luonteensa paljastuessa viime aikoina? Moraalista vastuutahan hänellä ei ole koskaan ollutkaan.
- Pysy.metrin.päässä
sivustaseuraajana kirjoitti:
Vastaus kysymykseesi löytyy aloituksesta. Tarkoitan siis yhtiön moraalista vastuuta asiassa.
Ei kukaan muu ole moraalisessa vastuussa kuin Axl itse. Hänhän on salannut kaikilta koko asian, myös kuvaamiltaan naisilta. KYMMENILTÄ naisilta. Järkyttävää.
Ellottaa, kun ajattelee, millaista salaista elämää ihailemamme julkimot saattavat elää työajan ulkopuolella.
Turhaan tässä ohjelmaa mollataan, sinne tulee uusi juontaja ja sillä hyvä.
Sääli, että noin kävi. Toivottavasti addiktoitunut juontajapolo pääsee terapiaan. - sivustaseuraajana
Pysy.metrin.päässä kirjoitti:
Ei kukaan muu ole moraalisessa vastuussa kuin Axl itse. Hänhän on salannut kaikilta koko asian, myös kuvaamiltaan naisilta. KYMMENILTÄ naisilta. Järkyttävää.
Ellottaa, kun ajattelee, millaista salaista elämää ihailemamme julkimot saattavat elää työajan ulkopuolella.
Turhaan tässä ohjelmaa mollataan, sinne tulee uusi juontaja ja sillä hyvä.
Sääli, että noin kävi. Toivottavasti addiktoitunut juontajapolo pääsee terapiaan.En missään nimessä mollaa itse ohjelmaa. Pidin vain todella mauttomana tekona kanavalta esittää eilen kyseinen ohjelma, jossa kaveri on juontamassa. Se oli todella epäkunnioittavaa kyseisen juontajan seksikuvausten uhreiksi joutuneita kohtaan.
- humanitäärikko
joo ei voinut asia todellakaan olla eilen neloselta salassa
- juutupelöytyykövideoita
Pysy.metrin.päässä kirjoitti:
Ei kukaan muu ole moraalisessa vastuussa kuin Axl itse. Hänhän on salannut kaikilta koko asian, myös kuvaamiltaan naisilta. KYMMENILTÄ naisilta. Järkyttävää.
Ellottaa, kun ajattelee, millaista salaista elämää ihailemamme julkimot saattavat elää työajan ulkopuolella.
Turhaan tässä ohjelmaa mollataan, sinne tulee uusi juontaja ja sillä hyvä.
Sääli, että noin kävi. Toivottavasti addiktoitunut juontajapolo pääsee terapiaan.Sairas ihminen minunmielestä pitäisi laittaa tarkkailuun kannata tilata porno lehti sitten vatkailla
- Eimitäänsympatiaa
sivustaseuraajana kirjoitti:
En missään nimessä mollaa itse ohjelmaa. Pidin vain todella mauttomana tekona kanavalta esittää eilen kyseinen ohjelma, jossa kaveri on juontamassa. Se oli todella epäkunnioittavaa kyseisen juontajan seksikuvausten uhreiksi joutuneita kohtaan.
Nämähän on ihan sairaita kommentteja!
"Se oli todella epäkunnioittavaa kyseisen juontajan seksikuvausten uhreiksi joutuneita kohtaan." tai "Ei kukaan muu ole moraalisessa vastuussa kuin Axl itse"
Siis kuka on akkojen käskenyt lähteä äijän kotiin touhuamaan? Kuka voi olla niin typerä, että ei tajuaisi, mikä sellaisen vierailun tarkoitus on? Jos lähtee mukaan, niin on jo asettanut itsensä alttiiksi hyväksikäytölle, sehän nyt on itsestään selvä. Ei lumpulla mitään kunniaa ole, jota voisi loukata.
On sataprosenttisen varmaa, että jos lumpulla on tapana useinkin luuhata tilapäisten tuttavuuksien kotona, niin jossain vaiheessa joutuu vääryyden uhriksi, joko raiskatuksi, filmatuksi, ryöstetyksi tai vain solvatuksi. Se on kaikki omissa käsissä ja jälkeenpäin on turha huutaa kansalta sympatiaa. - sivustaseuraajana
Eimitäänsympatiaa kirjoitti:
Nämähän on ihan sairaita kommentteja!
"Se oli todella epäkunnioittavaa kyseisen juontajan seksikuvausten uhreiksi joutuneita kohtaan." tai "Ei kukaan muu ole moraalisessa vastuussa kuin Axl itse"
Siis kuka on akkojen käskenyt lähteä äijän kotiin touhuamaan? Kuka voi olla niin typerä, että ei tajuaisi, mikä sellaisen vierailun tarkoitus on? Jos lähtee mukaan, niin on jo asettanut itsensä alttiiksi hyväksikäytölle, sehän nyt on itsestään selvä. Ei lumpulla mitään kunniaa ole, jota voisi loukata.
On sataprosenttisen varmaa, että jos lumpulla on tapana useinkin luuhata tilapäisten tuttavuuksien kotona, niin jossain vaiheessa joutuu vääryyden uhriksi, joko raiskatuksi, filmatuksi, ryöstetyksi tai vain solvatuksi. Se on kaikki omissa käsissä ja jälkeenpäin on turha huutaa kansalta sympatiaa.samaa mieltä!
- 8senttiäköliikaapaksuus
tumpulle eikä tapella
- siustaseuraaana
???
- täyttäpaskaa
Tuommoiset kisat ovat jo hyllyllä, kun kukaan ei niitä katso.
- sivustaseuraajana
no tämän kohun jälkeen ainakin kansaa taas kiinnostaa. Monikohan katsoi eilen Axelin juontoa tv:stä?
- jfjfhjfhhjfdg
Säälittää vaan kilpailijoiden takia kun jäävät nyt vain sivuseikaksi kun katsojat etsii vaan Axelin osioista meemi materiaalia.
- sivustaseuraajana
sekin vielä!
- fghhytredfgh
Taitaa olla Suomalaiset laulajat aika vähissä,eihän siellä ulise kohta kuin mamut.
- vaanvirtanen
Nimihän se onkin joka ratkaisee, mitä komiampi ulkolainen nimi, niin sitä paremmin arvostetaan.
- anskattoonyt-
Kahden viikon päästä alkaa suorat lähetykset
- sivustaseuraajana
up!
- sivustaseuraajana
up!
- dsljhgdas
Mistä tämä Akseli on tupsahtanut Suomeen?
- sivustaseuraajana
Axl Smith tänään normaalisti TVOF:ssa
http://www.iltalehti.fi/viihde/2016031021245917_vi.shtml
Aika raju veto Neloselta! Ohjelman sponsori Mountain Dew sai kyllä nyt ihan uuden vivahteen. En nyt viitsi nimeä tähän vapaasti suomentaa ;)- niimpäss
Ei ole tänään suora lähetys
- sivustaseuraajana
niin taitaa ohjelman kuvaukset ajoittua lähemmäs niitä muita kuvauksia
- kansa_muistaa
Axl voi unohtaa juonto hommat jatkossa.
- riettailija
Eipä paljon miestä hävetä, vaikka on syytettynä salakatselusta.
- sivustaseuraajana
Poliisi: Axl Smithillä kymmeniä uhreja
ja mies siis esiintyy tänään Nelosella :)- tsilleem
Tämän päivän ohjelma kuvattu aikoja sitten
- sivustaseuraajana
no olisiko hyvän maun mukaista jättää jakso näyttämättä vai onko katsojaennätysten lyöminen kaiken sen arvoista?
- nauhoitukset
tsilleem kirjoitti:
Tämän päivän ohjelma kuvattu aikoja sitten
Logomossa kuvataan The Voice Of Finlandin Knock-Out-jaksot etukäteen perjantaina 9.1. ja lauantaina 10.1.2015
- kysynvaan-
onko linkkiä?
- yrmys
Mikä linkki?
- sivustaseuraajana
niin mikä linkki?
- ppeippo
Ei hyllytä, juontaja on vain yksi koneenosanen joka on korvaattavissa.
- sivustaseuraajana
No toki näin. Kuka olisi hyvä ehdokas seuraavaksi juontajaksi? Roope Salminen on varmaan yksi ehdokkaista. Hän kun sattuu olemaan tämän päivän "Leppilampi" joka esiintyy kaikissa mahdollisissa ohjelmissa.
- MYCcX52n
Saisi lopettaa. Huonompaa ohjelma saa hakea.
- sivustaseuraajana
Siellähän se kaveri hymyilee tyytyväisenä Nelosella. Kymmeniä salakuvauksen uhreja kunnioittaen.
- sivustaseuraajana
up!
- sivustaseurajana
The Voice of Finlandin eilistä lähetystä, jonka juontajana toimi tututtuun tapaan Axl Smith olivat tukemassa mm. Mercedes benz Mersu, Mountain Dew, Apollo Nightclub ja Lippupiste.
- Wtkkk
Tyyppi mokas aika nololla tavalla. Oliko se muka turvakamera makkarissa? Siellähän sitä eniten tarvitaan : )
- sivstaseurajana
Kiva varmaan näille hänen kymmenille naisilleen ajatella, kuinka poliisi parasta aikaa katselee heidän sekstailujaan. Voi pistää posket hehkumaan, kun kohtaa poliisin seuraavan kerran kadulla.
- PosketPunottamaanVaan
sivstaseurajana kirjoitti:
Kiva varmaan näille hänen kymmenille naisilleen ajatella, kuinka poliisi parasta aikaa katselee heidän sekstailujaan. Voi pistää posket hehkumaan, kun kohtaa poliisin seuraavan kerran kadulla.
Vaikka Axln toiminta vaikuttaa lehtijuttujen perusteella laittomalta, niin toisaalta on hyvä saada tuollaistenkin naisten posket punottamaan poliisin edessä, sillä eivät nuo naisetkaan varmasti mitään tahrattomia ikineitsyitä olleet.
- sivustaseuraajana
No onhan siellä joukossa voinut olla niitäkin. Sitähän me emme voi tietää
- humanitäärikko
ehkä juontajalla on vain ollut omat the voice of finland kuvaukset kotonaan
- TheVoiceOFmeomatNato
Puolustusliitto Natossa (vain rakkaita maita) . Osataan laulaa parhaiten.
Valovoimainen Alexander Stubb Valtakunnankansleri Timo Soini Nato.
https://www.youtube.com/watch?v=Jl8Bc_f4hzA
SSS (täys ryssän vastaisuus)
Kaikki kaunis on täällä kotona vapaissa Natomaissa. Ryssässä on kaikki
varastettua ja ammutaan niskaan. Saatanan valtakunta täytyy lopettaa.
Ryssä valelee kaiken paskalla. -Hyvät kirjaílijat on jo ammuttu niskaan.
Kaikki ryssä on vastenmielistä ja 100 miljoonaa näkee siellä vain nälkää.
-
EN KOSKAAN KUUNTELE MITÄÄN RYSSÄÄ - RYSSÄ AINA VALEHTELEE! - sivustaseuraajana
V***u samaan aikaan kun salakuvauksen uhrit kertovat potevansa suunnatonta ahdistusta Nelonen pakkosyöttää juontajaa ruutuun!?! Haluaako kanava tarkoituksellisesti lisätä näiden uhrien ahdistusta? Sairas yhtiö tuo Nelonen sanon minä!!!
- sivustaseuraajana
..samaa sanon edelleen ohjelman sponsoreista. Mersu, apollo yökerho, mountain dew jne haistakaa iso paska!Toivottavasti myyntinne romahtaa tämän jälkeen!
- humanitäärikkö
heille pyllistäkäämme!
- sivustaseuraajana
näin teemme!
- jaa-a-eivoitietää
Onkohan toi Axl Smith saanut potkut sieltä Music Televisionilta. Kun hänestä kerrotaan, että hän on ollut töissä siellä...joskus? Nykyään pääosin vain joissain yksittäisissä ohjelmissa suomen kanavilla. Ei se kyllä monessa ohjelmassa siellä MTV Europen aikana ollut kun toi on mies jonka nimi mieleen ei jäänyt.
- sivustaseuraajana
MTV Nordic oli olemassa vuosina 1998–2005. En tiedä mihin aikaan kaveri on työskennellyt siellä.
- zamboni1oo
Toivottavasti.
- sivustaseuraajana
ja siellähän se pornofilmien salakuvaaja on taas ruudussa. Ja lystin sponsoroi Mercedes benz, johtotähti vai pitäiskö sanoa tästä lähtien pornotähti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410