Miten Suomi Oy Ab tuhottiin valhemedian avustuksel

Kaikki_män

Koivisto vaikuttaa sekä CIA:n että KGB:n mieheltä. Olen kuullut, että hän olisi vapaamuuari. Mielestäni Koivisto haluttiin presidentiksi, koska hän oli globaalin eliitin mies eli siis suomalaisten vihollinen. Hän oli rapparieliitin luottomies, jonka avulla Suomeen luotiin pankkikriisi ja keinotekoinen lama. Tunnetusti vauras maa lähes tuhottiin ja velaton maa sidottiin ikuisiin lamavelkoihin. Kekkosen aikana oli ollut Valmetit ja Outokummut. Nyt alettiin valtion yhtiöitä jakaa puoli-ilmaiseksi ja ilmaiseksi maailman finanssieliitille ja suomalaiset ryöstettiin. Pienet ja keskisuuret yritykset tuhottiin ja suuria monikansallisia konserneja suosittiin. Outokummun sijaan ulkomaiset kaivosyritykjset saavat nyt vain maanomistajille korvaamalla tulla Suomeen ja omia kaikki luonnonvarat. Säästöpankit lahdattiin ja ulkomaalaisomisteiset liikepankit saivat valtavat tuet ym. Suomalaisia siis sai ryöstää kaikenlaisten laittomuuksien nojalla ja terveitä yrityksiä pistää lihoiksi. Vakuudet siirtyivät lähes ilmaiseksi pankeille ja heitä lähellä olleille tahoiille. Koivisto jyräsi konklaaveissaan pankeille oikeuden tehdä mitä hyvänsä. Oikeuslaitos pakotettiin tuomitsemaan aina pankkien eduksi.

Koivisto ei kuitenkaan suinkaan toiminut liittääkseen Suomen sosialististen maiden blokkiin tai siirtääkseen maan kommunismiin. Koivisto tuhosi maan, jotta se voitiin liittää Euroopan Unioniin. No Neuvostoliittohan se on täysin eikä siis mitään eroa. Lännen monopolikapitalismi on ihan samaa kommunismia kuin entinenkin. Koivisto oli mielestäni kansainvälisen finanssieliitin ehdokas. Sitähän Suomen puoluekoneisto ja puolueoligarkia kumartaa ja tottelee sokeasti. Kaiken tuhoava prosessi pyörii kansalle esitetyn teatterin kulissien takana. Kaikki Suomen puolueet ovat salaisen globaalin eliitin puolueita ja poliitikot sen miehiä ja naisia. Sodan jälkeen kaikki Suomessa on ollut vain mädätystä ja kaikki ilmiöt siis konnankoukkuja kansalle. Kansan harhauttamiseksi ja johdattamiseksi ilman vastarintaa perikatoon. Kaikki muotivirtaukset ja ilmiöt ovat järjestään olleet sotatoimia eli tuhotoimia kansakuntaa vastaan. Myrkkyä. Vauhti kiihtyi Koiviston aikana, kun kommunismi romahti ja maailma siirtyi uuteen superkommunismiin. Uusi maailmanjärjestys oli totta jo 1945. Nyt kiihtyvällä vauhdilla alettiin tuhota Suomea myös aineellisesti. Viimeiset 30 vuotta ovat olleet yhtä tuhoa ja ryöstämistä, velanottoa ja lihoiksi laittoa. Pankkeja tuetaan nyt myös ulkomaille. Kaikki leikataan suomalaisilta pois joko rahaeliitille tai maahantunkeutujien hyysäämiseen. Suomalaiset yritykset tuhotaan järjestelmällisesti ja kaikki varallisuus ja resurssit siirretään ulkomaalaisomistukseen. Globaalille pankkieliitille ja megakonserneille. Näiden ei tarvitse maksaa veroja. Perusinfrastruktuuristakin maksetaan kohta maltaita (esim. nyt jo sähkönsiirto, sitten vesilaitokset ym.) Agenda21:n ja vapaamuurareiden tunnettujen visioiden mukaisesti ihmiset ajetaan kaupunkeihin ja kaikki omaisuus sosialisoidaan verottamalla se yli ihmisten maksukyvyn tai muutoin pakottamalla ihmiset siirtymään eri keinoin.

http://blogit.mvlehti.net/tuapse/2016/03/08/onko-suomessa-valtiojohto-sekaantunut-poliittisiin-murhiin-heikki-urmaksen-paljastukset/

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MätäVattua

      Poliittisia murhia tuossa mv-trollitehtaan sepustuksessa oli kovin vähän?

      Ei jatkoon.

      Iljushkan lukihäiriö ja salaliittoharhat ilmenevät aina harmittavasti näissä avautumissaan :/

    • Kaikki_män

      Et tietenkään lukenut mitä kommentoit !

      Mauno koivisto oli juurikin KGB:n miehiä eikä tämä ole MV:n mielipidettä vaan pala historiaa faktojen valossa.

      • MätäVattua

        Lopetin lukemisen "vapaamuuarin" kohdalla. Nauru pidentää ikää, joten kiitos siitä.

        Tirsk ;)


    • Heh_heh_heh_heh_

      Oikein Tahvanaisen juttuja. Ei voi muuta kuin nauraa!

    • uty.utyuty

      Avaajalle suosittelen tohtori Jukka Seppisen kirjaa "Koiviston aika".

    • hg.fhfh

      Mielestäni aivan liian mustavalkoista on suomalainen ajattelu, vaikka tätä ei voikaan yleistää koskemaan kaikkia. "Vasemmisto hyvä "oikeisto (etenkin ne porvarit) paha" mustavalkoluokittelu edelleen täällä hyvin yleistä. Asiat on ehkä helpompi jäsentää siten, mutta kyllä siellä omassa pesässäkin voi olla putsattavaa.

    • dfgdf.gdf

      Luin sen Urmaksen ensimmäisen kirjan ja mielestäni hän ei maininnut näitä poliittisia murhaepäilyjä kirjassaan. Toisessakaan kirjassa niitä ei mielestäni mainittu, josta luin ensimmäiset 70 sivua, jotka käsittelivät samoaja asioita kuin ensimmäinen kirja. En ole tästä kuitenkaan ihan varma, koska hypin välillä tekstissä eteenpäin, jos ei vaikuta kiinnostavalta.

      • utyu.tyut

        En usko valehteluun tässä tapauksessa...mutta, ehkä tuo johtopäätös on kuitenkin liian rohkea Urmakselta, vaikka erikoisia yhteensattumia - tai sitten jotain muuta - ovatkin.


    • rthrstrjryrh

      Hieno kirjoitus. Asiat ovat juuri noin.

      Ja noille "lopetin lukemisen kun vapaamuurarit mainittiin" sanoisin, että hyvinpä on sitten eliitti onnistunut aivopesussanne, kun ajattelu "liian pitkälle" lopetetaan jonkun trigger-sanan kohdalla, hienoa työtä todella. Eli teidän kohdaltanne päivänpoliittisen teatterin seuraaminen ja siihen "vaikuttaminen" ja samalla sen voivottelu, kun mikään ei kuitenkaan muutu, jatkuu hamaan tappiin.

      Onneksi on myös aloittajan kaltaisia rohkeita, valppaita ja älyllisesti uteliaita henkilöitä, harvassa tosin.

      • MätäVattua

        Se oli "vapaamuuari", älä korjaa ja tee aloittajasta parempaa kuin onkaan :D

        Mutta eipä paljoa kiinnosta muutenkaan ihmiset, joilla ei ole mielessä muu kuin "eliitin" "aivopesu" ja "trigger-sanat". Jos vaihtoehto "muuttumiseen" on teidän seuraamisenne, niin siinä mennään ojasta allikkoon, koska aloituksessa oli kai paljon asiaa, mutta aloittajan pään sisältä meille junteille välittyvää selkokieltä niin kovin vähän. Viesti vaikka olisikin tärkeä, jää varjoon, jos ei siitä osaa tehdä selkeästi jäsenneltyä kokonaisuutta.

        Turha sitä on itkeä, jos ette kapulakielellänne tai -ismeillänne tule ymmärretyksi, kun ette tule ymmärretyiksi muuta kuin oman pienen klikkinne, harvassa tosin, sisällä.

        "Päivänpoliittisen teatterin seuraaminen" on elämän sisältö? Mv-lehteen blogin kirjoitus "parantaa maailmaa."

        Ei paranna, koska mv-lehti on täysin väärä foorumi saada mitään oikeasti asiallista ajattelua julki. VAIKKA olisit asiallinen kirjoittaja ja sinulla on vilpitön mieli, niin mv-kehys on PASKAA, NAURETTAVAA ja HÖLMÖJEN hommaa ja mitätöi kaiken asiallisen. Älä mene sieltä kautta, missä saat kaiken Iljushkan idiotismin, vihapuheet ja misogynismin kaupan päälle. Tee ennemmin oma blogi ja tule sitten sitä mainostamaan, jos ihan pakko on.

        Palaute ehkä tulee olemaan samanlaista, mutta et ole tahrannut mainettasi uppoavan laivan mukana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe