Kirjeystävä "vanhalle" naiselle?

Kirjeystävä "vanhalle" naiselle?

Palstoilla on viime aikoina esiintynyt nuorten kirjeystäväpyyntöjä. Päätin itsekin kokeilla, josko joku haluaisi kirjoittaa "vanhalle" naiselle.

Nuorena kirjoitin paljonkin kirjeitä, mutta sittemmin ei ollut aikaa eikä kiinnostusta. Miehenikin tapasin kirjeitse.

Olen 41-vuotias. Olen jäänyt leskeksi 2 vuotta sitten. MInulla on useita lapsia. Nuorinkin on nyt koulussa. Olen työssä sairaalassa. Olen uskovainen. Käyn lasteni kanssa usein seuroissa, mutta muuten osallistun varsin vähän rauhanyhdistyksen toimintaan. Matkoilla olen käynyt sen mukaan kuin varat sallivat.

Joitakin vuosia sitten aloin vähän pyöristyä. Kun vaatteet alkoivat kiristää, menin jumppaan ja aloin liikkua enemmän. Olen palannut aivan ínhimillisiin mittoihin.

Krjeitä, kiitos!

[email protected]
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minulla on iso mulkku, onko sinulla liukastetta vaatekaapissasi..., ilmeisesti kun olet "vanha", niin olet jo kuivahko "sieltä" ?

@gmailia sä vaan aina tarjoot osoitteeksi ?

Ykä Hesasta

Äänestä
  • että aloittajalle kelpaa tuollainen 19,5 cm:n nysä.

    Äänestä

  • tuollainen 41-vuotias ei vielä ole vanha.

    Minulla on ikää parisenkymmentä vuotta enemmän enkä ole vielä ollenkaan kuivunut.

    Äänestä

  • läinen Ykä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että elämässä on muutakin kuin seksi?

    Äänestä

  • Et_sinä_helsinki- kirjoitti:

    läinen Ykä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että elämässä on muutakin kuin seksi?

    Ykällä on vain 4,5 cm:n mulkunnysä, josta kukaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut. Siksi hänen täytyy elää fantasioissaan ja kuvitelmissaan kasvattaa varustuksensa 19,5 senttimetriin. Se on laadukasta ja täyttä elämää!

    Kas kun hän ei hoksannut kuvitella enemmän senttejä. Minulla on 27 cm. Aivan liikaa. usi lentää kyllä kaaressa pitkälle, mutta muuta hyötyä ei kalusta ole.

    Äänestä

  • Helsinkiläisellä kirjoitti:

    gten kaksisen kokoinen ole

    Äänestä

  • tuu, että asiallisiinkin aloituksiin joku aina vastaa rivosti?

    Äänestä

kymmenvuotias vielä vanha ole. Aikuinen nainen, jota saattavat kiinnostaa muutkin asiat kuin seksi.

Äänestä

löytyä samanlaisessa elämntilanteessa olevia ihmisiä kirjeystäviksi. Enpä osaa sanoa, löytyisikö tämän palstan kautta.

Äänestä

hasta (heh 41 wee :-)) naisesta yhtään kuvaa? Ja lapsista?

Äänestä

vattiin treffiseuraa, joten nostetaan tämäkin esille. Tuollaisesta monen lapsen yksinhuoltajaäidistä tuskin saa kovin kevytmielistä treffiseuraa.

Äänestä

tias nainen vanha?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maija41 kirjoitti:

Kirjeystävä "vanhalle" naiselle?

Palstoilla on viime aikoina esiintynyt nuorten kirjeystäväpyyntöjä. Päätin itsekin kokeilla, josko joku haluaisi kirjoittaa "vanhalle" naiselle.

Nuorena kirjoitin paljonkin kirjeitä, mutta sittemmin ei ollut aikaa eikä kiinnostusta. Miehenikin tapasin kirjeitse.

Olen 41-vuotias. Olen jäänyt leskeksi 2 vuotta sitten. MInulla on useita lapsia. Nuorinkin on nyt koulussa. Olen työssä sairaalassa. Olen uskovainen. Käyn lasteni kanssa usein seuroissa, mutta muuten osallistun varsin vähän rauhanyhdistyksen toimintaan. Matkoilla olen käynyt sen mukaan kuin varat sallivat.

Joitakin vuosia sitten aloin vähän pyöristyä. Kun vaatteet alkoivat kiristää, menin jumppaan ja aloin liikkua enemmän. Olen palannut aivan ínhimillisiin mittoihin.

Krjeitä, kiitos!

[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu