Sakramentit ovat tarkoitettu omiin käsiin!!

Oletko jo lukenut Juho Salmensuun perustelut miksi sakramentit ovat oikeutettu ja jopa velvollisuus otta omiin käsiin?!?!?

Nyt putosi pohja koko kirkkoa puolustavalta porukalta!!!

Asia on perusteltu siinä Lutherin sanoin, kirkon tunnuskirjoin ja raamatun pohjalta!!!

Aivan mahtava kirjoitus/selvitys.
51707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

No, ei muuta kuin selvityksen ydinkohdat tänne, jotta voisimme vakuuttua. Älkää piilotelko.

Äänestä
  • Se on 26 sivua pitkä ja suojattu kopioimiselta joten en ehkä ala kirjoittamaan..

    Sen saa kyllä sähköpostiin. Se on ihan yleisessä kierrossa.

    Äänestä

  • OK, palataanpa selvityksen suhteen asiaan, kun olen saanut sen.

    Äänestä

Onpa kummallista kristinoppia, kun on suojattu kopioimiselta. Onneksi apostolit eivät tehneet niin. Miksiköhän aikaisemmille lapinvanhimmille PH ei tätä kirkastanut vaan antoi kirjoittaa viestin tulevillekin sukupolville.
Voisiko joku kirkollinen ystävällisesti kopioida pöytäkirjan yleisesti luettavaksi siitä, mitä SK ja tuomiokapituli päättivät. Siitähän on tehty virallinen pöytäkirja.

Äänestä
  • "aloittaja ".
    .
    Mistä separisti ,tietää että on muka oikeassa .
    Ei hän tiedäkkään ,mutta luulee oikein kovasti.

    Äänestä

Niin siis sii.ähän ei ole mitään oppia. Ainoastaan perustelut asialle, juurikin kirjoitettua kristin oppia hyväksi käyttäen. Laitappa sähköposti osoitetta niin lähetän tuon sulle.

Äänestä

Tämähän on jo kumottu faktoilla. Vastine on tehty.

Äänestä
  • Missä se vastine on?? Älkää piilotelko sitä!

    Täyttä asiaa se on!

    Äänestä

Minulla ei ole sähköpostiosoitetta eikä muutakaan, koska jo pari vuosikymmentä sitten hylkäsin GP:n silloisen opetuksen mukaan tietokoneen syntinä, koska siellä on vain pornoa.

Äänestä

Salmensuun teksti on Lutherlainauksilla perusteltua Calvinismia.
Ennemmin kannattaa lukea S Leivon vastine siihen. Siinä calvinismi paljastetaan ja ammutaan alas.

Äänestä
  • Voi kun silmiäsi avautuisivat

    Äänestä

  • Piip. 3475787"
    .
    Kirjoitit Calvinismin asiaa ,kun kuitenkin Ameriikan vapaa kirkko
    on sillä pohjalla , miksei luettaisiin Leivon Käsikirja, ,jollahän
    ampuu alas Calvinismin. Tehkää ,S.Leivon tekstiä TÄNNE:

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Piip. 3475787"
    .
    Kirjoitit Calvinismin asiaa ,kun kuitenkin Ameriikan vapaa kirkko
    on sillä pohjalla , miksei luettaisiin Leivon Käsikirja, ,jollahän
    ampuu alas Calvinismin. Tehkää ,S.Leivon tekstiä TÄNNE:

    Humpuunkia molemminpuolin. Te taistelette muka , miten Kristuksen tulee esiintymän. Te ette taistele toisten mielipiteitä vastaan vaan itsestänne vastaan. Eikö Jumala tee selväksi mikä on totta tai mikä ei, jos meillä on erimielisyyksiä, eikö Jumala tee selväksi sen mikä on oikein.
    Mitä te tahdotte? Uskoville silmien avausta vai? Oikeassa olemisen riemua? Tuomita uskovat vääräoppineiksi, että itse saa olla oikeassa? Te taistelette omaa ruumistanne vastaan, te taistelette Kristuksen ruumista vastaan ollaksenne itse oikeassa.

    Äänestä

Missäs on S Leivon vastine?

Tuon salmensuun tekstin kun luki, niin tuli oikein hyvä ja rauhallinen olo siitä, että kuinka oikeessa ymmärryksessä, meidän rakkaat lapinvanhimpamme ja saarnaajamme ovatkaan!!

Ei ole yhtäkään syytä, ettemme jakaisi ehtoollisia, rukoushuoneillamme!

Äänestä
  • Sinäkin siis olet havainnut, että "pyhät" vanhipamme eivät ole luterilaisia eikä lestadiolaisia vaan katolilaiskalvinisteja

    Äänestä

  • En halua edes lukea sitä leivon vastinetta kun tietää jo

    Äänestä

  • Olen kuullut ett se salmensuun teksti on hyvä ja haluaisin sen saada luettua

    Äänestä

  • enkiinnosta kirjoitti:

    En halua edes lukea sitä leivon vastinetta kun tietää jo

    Oikein sanot ,et kiinnosta oikeesti.

    Äänestä

  • "voisiko vähempi kiinnostaa"
    -
    Salmen suu ,harsun poika , on nuori, vielä kuin Joukahainen ja Väinämöien. .
    Tässä suurin ero. ei alle 40 ,vuotias ole tarpeeksi kokenut kertomaan mitään
    vanhalle parralle. meiluimmin on seurannut kristillisyyttä sen 40 vuotta,
    ja sitten alkaa vasta arvostelun . koska kirjanoppinut on kirjanoppinut ...
    -
    ja siksi poikanen on poikanen, Kuin Joukahainen. oli ja uhosi. Kun lähti kohti
    Väinölän ahoja. ottamaan selkoa kuka ol i suurin tietäjä , maasamme, KALEVALAN
    KANKAHILLA. Noilla Suurilla selillä. . .
    -
    Äiti oli estelyssä heikko , nuori JOUKAHAINEN, valjasti tulisen ORIHIN. OMAN HEVOSEN. AJELI , KOLMANTENA PÄIVÄN TULI , VANHA MIES VATAAN ... osui
    aisan päät vastakkain matka pysähtyi , kysyi vanha mies kuka olet sinä nuori
    -
    väisty vähäsen, että pääsemme sivuitse , ei ollut Joukahainen tietääkseen. Vaan
    sanoi : noin nimesi.. Taidat olla vanha Väinämöinen ,tietäjä iän ikuinen . . .
    sanoo; vanha , mitä tiedät sanojen synnystä. ? Olet kovoin nuori vielä .
    -
    Joukahainen vastaa , Hämehessä, on Hälläpyörä,, Kaatrakoski Karjalassa . Vuoksi
    Imatran , niistä ei taida mies selvitä. naisen tieto, lapsen tieto. etkö tiedä syntyjä'
    syviä . J. vas. tiedän minä Tiaisen pieneksi linnuksi, joka sydän lyö 30 asteen pakkasella
    n. 700 kertaa minutissa ,ja sillä selviää talvesta hengissä. . .
    -
    kun olet nuori väisty , vähäsen ,että pääsemme jatkamaan matkaa, Joukahainen ei ota
    kuuloon , jolloin Vanha Väinämöinen , laulaa Joukahaisen suohon, kun hän on jo kainaloitä myöten suossa,alkaa Joukahainen pyydellä,poispääsyä siitä,lupaa siskonsa
    vaimoksi ,Väinölle ; no olisihan tuo nuori neito kapistus aittapolulla. Ei hän muusta mitään välittäisi. Ja suostuu ehdotukseen .
    -
    ei mene Aino väinölä'än vanhalle miehelle , on vihainen veljellen , ja juolksee koskeen.
    hukuttaa itsensä ... olen ajatellut seuraavaa , miksi tässä kohtaa , ei Väinämöinen ole
    laulanut , j a estänyt koskeen menoa.,, olihan hän käsinkoskematta tehnyt veneenkin
    vain laulamalla,soitamalla kanteleella Ehkä hän ei ollut lähelläkään kun se tapahtui...
    -
    Niin se oli välimatka n. 270.km. koska kolmantena päivänä'. pv. oli vasta kankahilla.
    Ja Hevonen oli tulinen ja ottaen huomioon Talvi pv, pituuden , kärry aikana muistan et
    meilläkin mentiin pitkän pv. aikana 70 km. yhtenä päivänä'. ja muutaman evään ja syönnin jälkeen. Niin eikö virmalla pääse, sata - sata kymmenen km /pv. Siispä Väinö oli kaukana. Ainosta silloin. Eikä tiennyt laulaa,,, mitään...

    Äänestä

Olisi vähintäänkin oikein ja kohtuullista julkistaa molemmat kirjoitukset. Ja ne pitäisi myös jokaisen lukea ja tutkia asiaa myös - ei auta ensivaikutelma, koska samaan henkilöön vedoten voidaan todistella ties mitä oikeaksi!

Julkisuuteen vain ja kaikkien tarkasteltaviksi - totuus ei pala tulessakaan! Miksi salailla niitä? Miksi tuottaa selvityksiä vain omille ja omien aivoitusten vahvistamiseksi?

Onko takana pelko - pelko siitä, että ainoa oikea ajatusmalli osoittautuukin vääräksi?

Äänestä
  • Juuri tämä pelko siinä on. Väärää seurakuntaoppia puolustellaan ihmisopeilla. Ja ihmisoppeja puolustellaan väärällä seurakuntaopilla.

    Perusvika molemmissa toimintatavoissa on, ettei uskonvanhurskaus ole kirkastunut. Ja tämä on puolestraan johtasnut omanvanhurskauden rakantamiseen, tavalla ja toisella.

    Äänestä

Perusvika on se kun on vuosikaudet eletty ilman totuutta ja salattu kauheat teot ja kauheat ihmiset.
Itse en ole salaillut ja olenkin sit sellasen vaatimusihmisten vainon saanut osakseni.Mutta mielummin niin kuin baariin omaa tuntoa kierouksissa mukana.
Totuus tulee aina ilmi.
Jos ei elossa niin kuolossa.

Äänestä

Baariin = vastoin

Äänestä

Voin lähettää tuon salmensuun kirjoituksen, kaikille jotka sen haluavat. Se ei ole millään tavalla salainen!

Äänestä

Jos herätysliikettämme ollaan viemässä calvinistiseen oppiin, putoaa todellakin pohja puolustaa Lutheria ja evl-kirkon tunnuskirjoja.
Siksi tulee ymmärretyksi myös GP:n ja OM:n aloittama kristillisyyden puhdistus ja luterilaisuuden kitkeminen pois sekä pyrkimys tilanteeseen, jossa joudutaan omaksi lahkokirkoksi.
Mutta miksi turhaan tunnustaa luterilaista oppia, kun uskonpuhdistaja oli harhaoppinen, jolla oli kaksi tietä taivaaseen.
Ja jos kaste kerran on pelkkä vesikaste ja ehtoollinen pelkkä muistoateria, niin miksi tuhlata ruutia koko toimituksiin. Unohdetaan koko moinen turhuus, miksi tuhlata aikaa sellaiseen, millä ei ole kerran sielun autuuden kanssa mitään tekemistä?

Äänestä
  • Sinä teet pahaa työtä koko sielusi ja ruumiisi voimalla.
    Yrität vetää Ihmisiä helvettiin valheillasi!

    Vihasi lapinvanhimpia kohtaa näkyy kauaksi, ja jo se on merkki siitä että työ jota teet on perkeleen siunaamaa!!
    Oikeat työmiehet tekevät työtä rakkaudella, eivätkä puhu pahaa täällä kenestäkään!

    Tule Lahteen Isoihin seuroihin tänä viikonloppuna ja kuuntele se sana omalle kohdallesi!!

    Äänestä

  • PyhätHäväistyy kirjoitti:

    Sinä teet pahaa työtä koko sielusi ja ruumiisi voimalla.

    Ei hän vihaa lapinvanhimpia, mutta heidän ihmisoppejaan. Niitä saakin vihata ihan sydämen kyllyydestä.

    Äänestä

  • PyhätHäväistyy kirjoitti:

    Sinä teet pahaa työtä koko sielusi ja ruumiisi voimalla.
    Yrität vetää Ihmisiä helvettiin valheillasi!

    Vihasi lapinvanhimpia kohtaa näkyy kauaksi, ja jo se on merkki siitä että työ jota teet on perkeleen siunaamaa!!
    Oikeat työmiehet tekevät työtä rakkaudella, eivätkä puhu pahaa täällä kenestäkään!

    Tule Lahteen Isoihin seuroihin tänä viikonloppuna ja kuuntele se sana omalle kohdallesi!!

    Kyllä tuosta äänitakapenkistä on tullut selväksi jotta muumit siltä on karannu,oiskohan korkea aika lähteä etsimään niitä,jos vaikka vielä löytyis?

    Äänestä

  • muumitmuumit kirjoitti:

    Kyllä tuosta äänitakapenkistä on tullut selväksi jotta muumit siltä on karannu,oiskohan korkea aika lähteä etsimään niitä,jos vaikka vielä löytyis?

    Titenkin jos sinulla silmät karstaa, niin näet toiset väärinä Ei sen kummempaa. Äänitakapenkistä on yksi selväjärkisimpiä ja raamattullisimpia tällä palstalla.

    Äänestä

  • eksyneidentouhuja kirjoitti:

    Titenkin jos sinulla silmät karstaa, niin näet toiset väärinä Ei sen kummempaa. Äänitakapenkistä on yksi selväjärkisimpiä ja raamattullisimpia tällä palstalla.

    Taitaa olla niin että ÄÄNITAKAPENKISTÄ ja EKSYNEIDENTOUHUJA, ovat yksi ja sama nimimerkki. :)

    Äänestä

  • eksyneidentouhuja kirjoitti:

    Titenkin jos sinulla silmät karstaa, niin näet toiset väärinä Ei sen kummempaa. Äänitakapenkistä on yksi selväjärkisimpiä ja raamattullisimpia tällä palstalla.

    Olen samaa mieltä. Selväjärkisin ,vaikka uskoa pit sydämellä .

    Äänestä

  • Järjen sotkua

    Äänestä

  • PyhätHäväistyy kirjoitti:

    Sinä teet pahaa työtä koko sielusi ja ruumiisi voimalla.
    Yrität vetää Ihmisiä helvettiin valheillasi!

    Vihasi lapinvanhimpia kohtaa näkyy kauaksi, ja jo se on merkki siitä että työ jota teet on perkeleen siunaamaa!!
    Oikeat työmiehet tekevät työtä rakkaudella, eivätkä puhu pahaa täällä kenestäkään!

    Tule Lahteen Isoihin seuroihin tänä viikonloppuna ja kuuntele se sana omalle kohdallesi!!

    Ei missään nimessä ,oikea asia pitääkin tulla esiin , ja mikä se olisi Jos LV: t
    tekee pahaa ,Siihen nähden" ÄÄNI" on kunnollinen,hän on tuonut monet asiat
    esiin mitkä on ollut oikein, pitää ymmärtää mistä kana kusee. Olen siitä kertonut.
    Joskus kertomuksen ja sen takia jokainen, voi miettiä mikä olisi oikein ..
    .
    Jos "ÄÄNI" olisi viemässä ihmisiä Tulijärveen, olet kaista nylkero mitä vaan .
    Koska ne asiat ei kuulu Ihmiselle yhtään, ja miksiköhän sentähden koska Jeesukselle ei kelvannut Viimeiselle tuomiolle yhtään ihmistä, Tämä selvisi,
    kun Pietari kysyi Voimmeko olla avuksi, Jeesus sanoi ette koskakukaan ihminen
    ei sovellu siihen toimeen;;vain Minä ja Enkelini teemme sen ..
    .
    Jos LV:t käyttätyy kuin Sika pakkasella ,kyllä routa porsaan kotiin ajaa ,.
    .
    Eli siinä tapauksessa minäkin vihaan niitä. Monien asioiden takia yksi oli
    Isäni lankous jonka pilasivat se oli ruma temppu (mies oli EH) vaikka olet
    ehkä kirjoittanut pahasti hänestä . ja jotkut mutkin , minun pitää sanoa että
    Han oli ainoa jota he uskoi , he ei tullut tänne 1992,1993,1994, 1995 vaan 1996.
    melko monet vuodet EH: piti heitä kurissa .
    .
    "Oikeat työmihet tekevät työtä Rakkaudella " sanot. 5rtotta ,mutta me emme
    ole työtnekijöitä van olemme saneet tarpaaksemme juuri sinun kaltaisista saa-
    mattomista kirjoittajista , en tarkoita pahaa ,enpuhu tarkoituksella pahaa ja
    kuitenkin puhun ,Johtuu siitä että meitä on väärin ymmärretty ,ja ymmärretään
    me emme voi hyväksy Minkään laista hengellistä insastia . kenelltäkään.
    .
    Tulisin mutta auto on annettu pikkulikalle ,toisen tuhosi salama jo.2014 heinäkuussa. ja tietenkin taas joskus ostan auton mutta aikaisintaan jouluna.

    Äänestä

  • äänitakapenkistä kirjoitti:

    Taitaa olla niin että ÄÄNITAKAPENKISTÄ ja EKSYNEIDENTOUHUJA, ovat yksi ja sama nimimerkki. :)

    Et taida olla rehellinen , sanoesasi noin. mikä himo on saada toinen
    mollituksi, kysyn siksi että minäkin olen saanut , tuta samaa täällä...
    -
    Eikö ole tarpeen tutkia omia jälkiä. Ja korjata niitä jos on sattunut tulla
    voikaa ,(niin kuin se aina tarttuu ja hitaaksi tekee). Koska meissä on se
    Geeni joka on synti Geeni, jo olemassa , sisään rakennettuna. Me teemme
    syntiä joka meissä on ,, me ei tulla syntisiksi ,vaan me olemme syntiset.. ..

    Äänestä

vai on salama iskenyt teutan menopeliin..hehehe...kaikkea sitä kuulee!!

tuhoutuiko se täysin, mitä jäi jälelle!!?

Äänestä
  • Teuta. Täällä se höpisee joutavia jorinoita eh
    Puhe pahoista työmiehistä

    Äänestä

  • "pom"
    .
    Ei tietenkään, olenhan tässä ? Kerron tapauksen kun aikaa näyttää olevan
    .
    Olimme menossa pikkutytön tupaan tuliaisiin koska meidän -99 Corsassa ei
    ollut ilmastointia matkan varressa oli vävypojan talo naiset oli sopinut näin .
    ajoin autin vään eri kohtaan kun tavallisesti emäntä poistui ja minä siirsin vielä autoa vähän. niin että se oli nurmikolla osittain ja peruutin melkein tuomi pöheikköön, lukitsin auton ja jo toinen auto oli luona hyppäsin kyytiin ja menoksi
    kun tulimme n.4.tunnin kuluttua takaisin ilma oli lämmin kuin lähtiessäkin ,
    .
    päätimmre että lähdemme kotiin niiltä sijoilta , avaimet vain lukkoon ja avasin ovet , starttasin kaikki hyvin muttei käynnisty , bensa mittari ei näytä mitään ,
    tietenkin ajattelin että bensa rosvo on kännyt , Hain talon Ruohon leikkuri kallonan
    kaasin bensat siitä autoon ,uusi yritys samoin tuloksin , ei käy. siirsin autoa vähän.
    Naapuri tuli ,ja sanoi täällä oli yräjhdys ja välähdys ,ja häneltä meni 6 sulaketta .
    .
    nyt meni vävy kastsomaan omia sulakeita 5 pimeenä. nyt menin auton paikkaan
    siis siihen missä se oli ollut senn iltäpäivän .. tarkemmin tukittua löytyi jälkiä
    Siellä oli tehty n.vuosi sitten Kaapelointi kun Johdot oli hävitetty .maa muuntaja
    oli linjassa autoon , ja jäljetkertoo että Maasalama on tullut ja mennyt sen auto
    paikan kohtaa möýrinut vanan ja hävinnyt siitä Tuomipuskaassa yläoilmoihin
    Se oli ilmeiseti vauriottnut corsan keskus piirikorttia ,joka maksaa 1400e, ,
    .
    No me titileerasimme ,mitä auto maksaa se oli silloin enintää 1000e ei taida
    kannattaa ostaa niin kallista vara osaa ,kun se ilmeiseti ei ole ainoa joka olisi
    pitänyt ostaa toden näköiseti bensa pumppu ainakin oli saanut siipeen . no
    sitten saimme pikkutytön samalaisen korsan . mutta hänen Saadessa uusen
    skodan työsyhde autoksi meni vuosi hänen entin avio mies hajotti autonsa ,ja
    annoimme sen Cosan sinne.
    .
    Nyt mietin että eihän siinä meidän Korsassa ole varmaankan moottorissa mitään vikaan siis ostamme moottorivikaisen Corsan vaihdamme moottorin
    ja katsastus ja menoksi ... Pojalla on korjaamojoten ei se varmaankaan tulisi
    maksamaan oikeen mitään. Paitsi sen mootorivikaisen Coran ..

    Äänestä

Missähän kirkossa Apostolit viettivät ehtoollisiaan, onko tietoa?

Äänestä

Tuleeko JUmalan Henki niihin suurseuroihin myös ja mistä sen tietää?

mistä te kuulijat päättelette että nyt oliPyhän Hengen ääni?

oliko lutterilla Jumalan Henki kun hän vihan vimmassa kirjoitti vihatekstejä aikansa uskovista ja juutalaisista, oliko?

Äänestä
  • "mistä sen tietää."
    .
    Mutta minä tiedän sen , että Häiriköt teki suurimman osan niist.Mitä te panette Lutherin syyksi ,voitte uskoa mitä tahdotte , mutta 500 vuotta jälkeistä kaikkea
    ei kannata uskoa ,saatte vielä vatsan purua ja muuita vaikutteita.
    .
    Minusta Lutherilla oli Pyhä Henki , koska Hera oli luvannut sen kaikille sanansa
    kirjoittajille , kuten Moosekselle ,Joosualle =>jne. Lutheriin asti jokaiselle.
    Herra ei kieltänyt sitä keneltäkän. (paitsi häiriköiltä ,)..Uskotteko,.
    .
    Minä uskon ja asetan nämä asiat tärkeimmäksi .
    Tarvittaesa voin kertoa noistä häiriköista lisää.

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    "mistä sen tietää."

    Jos menemme Lutherista eteen päin , hänen oppikuntansa teki Uskon-
    puhdistuksen työtä ,jossa tietenkin vaikutti PH. silloin kävi Agricola ,
    ja toisiakin Opiskelemassa Wittenbergissä . Ja eräälläkin aterialla hänen
    kotonaan oli 28 opiskelijaa syömäässä. Martti ,Katariina lapset eli rei-
    lusti yli 30 syöjää, varovasti laskien 33 henkilöä, Kuitenkin Agricola kertoo
    ajasta n,1537/8. jolloin oli lapsiakin jo 5 eli aterialla oli 35. henkilöä ..
    .
    Pihilip Melanchton , Jäi UskonPuhdistuksen vetäjäksi kun Martti kuoli 1546.
    Olen seurannut Pihlipin tekemisiä ,selvästi näkyy että hän oli saanut PH:n
    Silloin kun oli tarvinnut ps. joku puhuu että on asuvavainen PH: voihan se olla
    Mutta ei ilman Jumalan ja Pojan Lupaa ,, PYHÄ HENKI ON ,ISÄSTÄ JA POJASTA ,
    EI TEHTY ,EI LUOTU ,EI SYNTYTYNYT ,VAAN HEISTÄ LÄHTEVÄ.
    .
    SIIS PH:ta EI KUKAAN IHMINEN MÄÄRITTELE MIHINKÄÄN OMIIN TARKOITUKSIIN
    KOSKAAN VAAN PH:n TULEE SAADA MENNÄ MINNE ITSE TYKKÄÄ KUIN TUULI
    JUALANTUULI HÄNTÄ MÄÄRÄÄ VAIN JUMALA,POIKA EI KUKAAN MUU .
    .
    EI LV:t ei kukaan muu. yllä olevan kun uskotte , kaikki on paljon helponpaa. ...
    .
    Kun Agricola kotiutui asiat oli sinäsä muuttuunut, piispa skyte ,oli känyt kovin
    vanhaksi ,(1539)ja siitä eteen Kuninkas kustaa vaasa käyttäytyi edelleen nuivasti
    Monissa asioisa ,,vähä niin kuin 1528 hän puratti Kuusiston linna MIKSI?
    Hän ei antanut piispan virkaa vielä pitkään aikaan ,palkkansa hänen piti hakea
    Lauritsan tilalta läheltä Lappeenrantaa. Jonk aoli määrittänyt palkka kartanoksi
    (Lauritsan prebenda ),Skytte kuoli vasta 1550 , ja kuningas niuhotti vielä 4.vuotta,,ennenkuin nimitti Agricolan piispaksi, Nimitys oli Turun Piispa, kuninkas erotti Itä -suomen ,Viipurin Hoiippakunnaksi .
    .
    Agricolan piian kauden aikana puhkesi Venäjän sota ,mikä kiihdytti Kirkon omai-
    suuden ja tulojen peruutuksia. . Hänet Lähetetiin 1557 Moskovaan Rauhan neuvottelukunnan kanssa solmimaan rauha. yhtenä jäsenenä.
    Paluumatkalla hän sairastui ja kuoli Kuolema järvellä , Kannaksella ,vietiin
    Viipuriin ja haudattiin sinne,
    .
    Hän oli saanut paljon PH:n antamaa Jumalan voimaa , Hänen kirjallinen TYÖ
    TODISTAA sen , Kuten Raamattu 1642 joka valmistui vasta tällöin johtui valtavasti kuningaasta , Hänellä oli 1544 valmiina UT;n tekstit ,painoa vailla
    niuho Kuningas ei antanut rahaa , niinpä Agricola, päätti että se on liian suuri
    painattaa yksin ,ja hän keskusteli muiden pappis veljien kanssa ,kun asia oli
    selvinnyt he keräsivät sitävarten muutaman kolehdin ja laittoivat omistaan
    rahaa kasaan he saivat sen ainoon 1547ja valmistui 1548, painosta .
    .
    Agricola oli syntynyt PERNAJASSA . n.1510 Torsbyssä, Talollisen poika . siihen
    aikaan ei tiedetä tarkasti kuinka iso, mutta on arveltu että Mikael sai varoja
    kotoakin näihin yhteisiin tarpeisiin mutta minkä verran, se on toinen tarina.
    No hän painatti monia kirjoja UT:n lisäksi ,kuten ABC-kirijan , Rukous kirjan ,
    Katekismuksen. , Pappien käsikirja jaMessu., näiden varhaisenpienkin suomen-noksi on tallessa , Weisuut ja enneustukset. ,JeesuksenCristuksen piina,
    Ylösnousemus ja taivaaseen astumus, ja muista Cristikunnan menoista .
    Ja joitakin teoksia on vielä muttei nyt valkene ,näistä teoksistä Agricola ,
    on itse ja Turkulaisten pappismiesten avustamana .
    .
    Agricola oli kiireinen , aavistiko että lähtö tuli n.47 vuotiaana kuitenkin ei
    hän ollut istunut taiteilijan edessä , hänestä näköis patsas Tuomiokirkon luona
    ON Taiteilija Jauhiainen lainannut erästä tarvasjokilaista isäntää, ja onnistui
    se on varmasti näköinen, katsokaa kun käytte seraavan krérran Turussa.

    Äänestä

  • Etkö itse kirjoita vihan vimmalla? Miten on..ne joille Sana on annettu..Vihallako se on levitettävä ? Vai millä?tiedät kyllä vastauksen.

    Äänestä

  • Penuela kirjoitti:

    Etkö itse kirjoita vihan vimmalla? Miten on..ne joille Sana on annettu..Vihallako se on levitettävä ? Vai millä?tiedät kyllä vastauksen.

    Tiedätkö..tuolla ei ole mitään väliä. A. Oli aikakautensa ihminen..kurin oli Luther . Olen onnellinen... sillä olen ollut uskossa Jumalaan ja Jeesuksen pelastukseen jo lapsesta lähtien. En ole minkään kirkkokunnan tai lahkon kahleissa.äitini oli juoppo ja isäni hylkäsi kun olin 8v. Jumala tuli avukseni kun kukaan ihminen ei tullut! Minun äitini ..Siskoni. .veljeni ja isäni. Ovat Jeesuksen elämässä. Sillä peri syntini vuoksi minulla ei olisi mahdollisuutta. Eikä heistä kukaan pelastanut minua.. Herra pelasti. Enkä ole vielä valmis.. enkä tiedä..selviänkö..Ainoa asia minkä tiedän on että. JUMALA ON....JUMALA ON RAKKAUS.

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Jos menemme Lutherista eteen päin , hänen oppikuntansa teki Uskon-
    puhdistuksen työtä ,jossa tietenkin vaikutti PH. silloin kävi Agricola ,
    ja toisiakin Opiskelemassa Wittenbergissä . Ja eräälläkin aterialla hänen
    kotonaan oli 28 opiskelijaa syömäässä. Martti ,Katariina lapset eli rei-
    lusti yli 30 syöjää, varovasti laskien 33 henkilöä, Kuitenkin Agricola kertoo
    ajasta n,1537/8. jolloin oli lapsiakin jo 5 eli aterialla oli 35. henkilöä ..
    .
    Pihilip Melanchton , Jäi UskonPuhdistuksen vetäjäksi kun Martti kuoli 1546.
    Olen seurannut Pihlipin tekemisiä ,selvästi näkyy että hän oli saanut PH:n
    Silloin kun oli tarvinnut ps. joku puhuu että on asuvavainen PH: voihan se olla
    Mutta ei ilman Jumalan ja Pojan Lupaa ,, PYHÄ HENKI ON ,ISÄSTÄ JA POJASTA ,
    EI TEHTY ,EI LUOTU ,EI SYNTYTYNYT ,VAAN HEISTÄ LÄHTEVÄ.
    .
    SIIS PH:ta EI KUKAAN IHMINEN MÄÄRITTELE MIHINKÄÄN OMIIN TARKOITUKSIIN
    KOSKAAN VAAN PH:n TULEE SAADA MENNÄ MINNE ITSE TYKKÄÄ KUIN TUULI
    JUALANTUULI HÄNTÄ MÄÄRÄÄ VAIN JUMALA,POIKA EI KUKAAN MUU .
    .
    EI LV:t ei kukaan muu. yllä olevan kun uskotte , kaikki on paljon helponpaa. ...
    .
    Kun Agricola kotiutui asiat oli sinäsä muuttuunut, piispa skyte ,oli känyt kovin
    vanhaksi ,(1539)ja siitä eteen Kuninkas kustaa vaasa käyttäytyi edelleen nuivasti
    Monissa asioisa ,,vähä niin kuin 1528 hän puratti Kuusiston linna MIKSI?
    Hän ei antanut piispan virkaa vielä pitkään aikaan ,palkkansa hänen piti hakea
    Lauritsan tilalta läheltä Lappeenrantaa. Jonk aoli määrittänyt palkka kartanoksi
    (Lauritsan prebenda ),Skytte kuoli vasta 1550 , ja kuningas niuhotti vielä 4.vuotta,,ennenkuin nimitti Agricolan piispaksi, Nimitys oli Turun Piispa, kuninkas erotti Itä -suomen ,Viipurin Hoiippakunnaksi .
    .
    Agricolan piian kauden aikana puhkesi Venäjän sota ,mikä kiihdytti Kirkon omai-
    suuden ja tulojen peruutuksia. . Hänet Lähetetiin 1557 Moskovaan Rauhan neuvottelukunnan kanssa solmimaan rauha. yhtenä jäsenenä.
    Paluumatkalla hän sairastui ja kuoli Kuolema järvellä , Kannaksella ,vietiin
    Viipuriin ja haudattiin sinne,
    .
    Hän oli saanut paljon PH:n antamaa Jumalan voimaa , Hänen kirjallinen TYÖ
    TODISTAA sen , Kuten Raamattu 1642 joka valmistui vasta tällöin johtui valtavasti kuningaasta , Hänellä oli 1544 valmiina UT;n tekstit ,painoa vailla
    niuho Kuningas ei antanut rahaa , niinpä Agricola, päätti että se on liian suuri
    painattaa yksin ,ja hän keskusteli muiden pappis veljien kanssa ,kun asia oli
    selvinnyt he keräsivät sitävarten muutaman kolehdin ja laittoivat omistaan
    rahaa kasaan he saivat sen ainoon 1547ja valmistui 1548, painosta .
    .
    Agricola oli syntynyt PERNAJASSA . n.1510 Torsbyssä, Talollisen poika . siihen
    aikaan ei tiedetä tarkasti kuinka iso, mutta on arveltu että Mikael sai varoja
    kotoakin näihin yhteisiin tarpeisiin mutta minkä verran, se on toinen tarina.
    No hän painatti monia kirjoja UT:n lisäksi ,kuten ABC-kirijan , Rukous kirjan ,
    Katekismuksen. , Pappien käsikirja jaMessu., näiden varhaisenpienkin suomen-noksi on tallessa , Weisuut ja enneustukset. ,JeesuksenCristuksen piina,
    Ylösnousemus ja taivaaseen astumus, ja muista Cristikunnan menoista .
    Ja joitakin teoksia on vielä muttei nyt valkene ,näistä teoksistä Agricola ,
    on itse ja Turkulaisten pappismiesten avustamana .
    .
    Agricola oli kiireinen , aavistiko että lähtö tuli n.47 vuotiaana kuitenkin ei
    hän ollut istunut taiteilijan edessä , hänestä näköis patsas Tuomiokirkon luona
    ON Taiteilija Jauhiainen lainannut erästä tarvasjokilaista isäntää, ja onnistui
    se on varmasti näköinen, katsokaa kun käytte seraavan krérran Turussa.

    Korjaan tuo =>35. pirti olla 38..

    Äänestä

Ainoa mitä sinun tulee lukea on Jumalan sana. Voin kertoa Jumalan Rakkaudesta..Miten ajossa sulattamalla erottuu kulta ja hopea kuonasta. Ihminen käy Jumalan Ahjon läpi..ihmisen sielu käy luojansa sydämmen läpiKulta/Rakkaus..Hopea/Henki. Meidät sulatetaan /koetellaan. Mitä jää jäljelle? Hitunen kultaa? (Rakkautta) hitunen hopeaa? ( uskollisuutta rakkaudelle) . Mitä muuta?? Joskus Jumala löytää jalokiven. Eikä se kivi edes tiedä sitä..Ei ymmärrä olevansa Jumalan jalokivi. .Jumalan kädessä..iloksi ja lohduksi muille.Se Sana mikä on sydämmissämme. Me emme voi riidellä sen kanssa. JEESUS TULI VAHVISTAMAAN JUMALAN SANAN. Kuinka monta kertaa on annettava anteeksi!? Seitsemänkymmentäkertaaseitsemänkertaa!!!! Väsyttää

Äänestä
  • Periaatteesa niin montakertaa kun toinen jaksaa pyytää, ,n. 490. kertaa päivässä
    Eli enemmän kuin joka toinen minuutti valveillaoloajan vaikka valvoisi kauemminkin
    Kertooko tämä sinulle mitään. .se on niin usein ettei kukaan tee syntiäkään niin
    usein ,vaikka olis käden liike rento vapaa, .

    Äänestä

Jep. Syötte toisenne. Etsin yhä.. mistään maan päältä ei tunnu löytyvän ....mihin minä kuulun... .

Äänestä

Mistään ei löydy minulle paikkaa! Kuljen autiomaassa..Minun on nälkä ja jano. Minä en löydä kotiin.

Äänestä
  • Siellä se kulki Paavalikin , Huuda Kristusta ,avuksesi sehän ei haittaa,
    siellä autiomaasa , kukaan ei kuule , mutta Herra kuulee ,sata varmasti..
    -
    Koeta edes. ja saat huomata ihmeen tapahtuvan, heti kun olet huutanut HERRA
    avuksi, olet saava Häneltä, avun ja ilon. . . .

    Äänestä

  • Unohdin sanoa , että jossakin Aadanmin ja Hanokin välillä alettiin ,huuta
    Herraa avuksi. siitä kertoo Raamattu ,eikä se valehtele...koskaan.

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Unohdin sanoa , että jossakin Aadanmin ja Hanokin välillä alettiin ,huuta
    Herraa avuksi. siitä kertoo Raamattu ,eikä se valehtele...koskaan.

    TOISEKSI , EHTOOLLINEN JOKA SIVUAA SITÄ MITÄ SAKRAMENTIKSI SANOTAAN .
    EI OLE TARKOITETTU , KOSAAN PELKÄN SANAN JULISTUS PAIKAN ÄÄREEN....
    VAAN SE ON VÄHINTÄÄN VIHITTÄVÄ EHTOOLLISEN VIETTO PAIKAKSI ..
    ONKO SE TEHTY ,NIISSÄ PAIKOISSA JOISSA ON OTETTU KÄYTTÖÖN TUO,
    EHTOOLLINEN JOSTA NIIN PALJON OLEMME PEISTÄ TAITTANEET. EPÄILEN
    -
    EN TÄÄLLÄ AINAKAAN OLE KUULLUT , MITÄÄN TEHTÄVÄVÄN. ASIAN ETEEN...
    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Separatisti kirjoitti:

Oletko jo lukenut Juho Salmensuun perustelut miksi sakramentit ovat oikeutettu ja jopa velvollisuus otta omiin käsiin?!?!?

Nyt putosi pohja koko kirkkoa puolustavalta porukalta!!!

Asia on perusteltu siinä Lutherin sanoin, kirkon tunnuskirjoin ja raamatun pohjalta!!!

Aivan mahtava kirjoitus/selvitys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu