Paikan päältä:
Meillä on vakava ongelma, koska nykyinen jälkeenjäänyt lainsäädäntömme tarjoaa mahdollisuuden aggressiiviseen verosuunnitteluun, joka murentaa hyvinvointivaltion verotulopohjaa. Li Andersson tiedusteli, aikooko hallitus tehdä jotakin tälle asialle. Pääministeri reagoi hysteerisesti, kieltäytyi vastaamasta kysymykseen ja alkoi puolustella sitä, ettei hän ole itse veronkiertäjä. Ei häntä kukaan syyttänytkään. Miksi puolustella? Li Andersson pyrki opastamaan yhdessä puhemies Mauri Pekkarisen kanssa pääministeriä, jonka mielikuvitus oli alkanut laukkaamaan. Sipilän puoluetoveri (ja tuleva Keskustan puheenjohtaja?) Pekkarinen tarjosi poikkeuksellisesti Anderssonille jopa kolmannen puheenvuoron alkuperäiseen asiaan palaamiseksi. Hätääntyneen oloinen Sipilä vain pyöritteli silmiään ja viittilöi Alexander Stubbia avukseen vastaamaan Anderssonin kysymykseen. Vastausta ei koskaan kuulunut.
Jälkinäytöksenä: Laskentatoimen hyväksikäytöstä kirjankin julkaissut Keskustan kansanedustaja Ala-Nissilä alentui loukkaamaan kansanedustaja Anderssonin puheenvuoroa ja koetti parhaansa mukaan pehmentää Sipilän myötähäpeää synnyttänyttä merkillistä käytöstä suorassa tv-lähetyksessä koko eduskunnan edessä.
Kehotan tästä vakavasta ongelmasta ja hallituksen uskottavuudesta huolta kantavia kuulemaan Anderssonin kolme puheenvuoroa. Alkavat videossa kohdasta 38.20 min.
http://areena.yle.fi/1-3068783

Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi hyvänen aika millanen pääministeri.
Hyvä aloitus, koska oli lähde linkitettynä. Mutta tulkinnasta olen eri mieltä. Sipilä vastasi asiallisesti henkilökohtaisesti koskettavaan kysymykseen, mutta Stubb eksyi ja vastasi ikäänkuin verottajan tehtävä olisi ottaa markat sieltä mistä helpoiten saa. Anderssonin alkuperäinen kysymys oli sisällöltään nimeenomaan kyseenalaistaa maksavatko kaikki veroja tasapuolisesti.
Koko kyselytunnin paras anti oli kuitenkin kyseenalaistaa leikkaukset opiskelijoiden tuesta.