Jotain järkeä

Filosohva

Monet suomalaiset ja kansainväliset tutkimukset osoittavat, että ihminen tyhmenee.
https://vaestotiede.wordpress.com/2014/12/23/alykkyys-lahti-laskuun/
http://yle.fi/uutiset/alykkyystason_kasvu_tyssasi_monissa_lansimaissa__s...
http://yle.fi/uutiset/tutkimus_ihmiset_tyhmentyneet_sitten_1800-luvun/66...

No tuohan tarkoittaa sitä, kun vanhat sukupolvet on haukkuneet nuorisoa niin se onkin ollut totta. Ja lisäksi tietenkin paria pikkuseikkaa, mm. sen että lähes kaikki opetettu on valhetta. Ja varsinkin sellaiset nykykehityksen kärjen ylpeydenaiheet, kuten tasa-arvo, demokratia, koulutus, teknologia ja varsinkin tietotekniikka ovatkin ihmiselle pahoja vaarallisia asioita jotka tekevät ihmisestä entistä tyhmemmän,

Ymmärtäähän sen nyt tyhmempikin, jos annetaan kaikille tasa-arvoiset samat oikeudet ilman että tarvitsee mitään kykyä tai taitoa niiden hallitsemiseksi odoittaa, on tuloksena luonnonvalinnan häviäminen ja tyhmyyden kasvu. Tuohon soppaan kun lisätään teknologia eikä ihmisen enää tarvitse ponnistella vaan kaikki on helppoa yhtä napin painamista, niin tottakai tyhmentyy.
ironistahan asiassa on se , että ihmiset ovat ylpeitä siitä mikä heidät tyhmäksi tekee.

No mitäs tehdä, suurin osa ihmisistä ei pysty käsittämään ongelman laajuutta ja siksi se kielletään, työnnetään pää pensaaseen, pidetään mieli kiireisenä työllä, viihteellä tai paihteellä. Uskotellaan että parempaan ollaan menossa, koska laiskottelu helpompaa vähän ehkä syytellään poliitikkoja, mikäsinänsä naurettavaa, kun ollaan itse oltu äänestämällä mukana päättäjiä valitsemassa. Ja Onhan sekin naurettava totaalisen epälooginen ajatus, että tavallinen rivikansalainen käsittäisi kuka on paras vaihtoehto maata hallitsemaan.

Järjestelmä missä käydään töissä ja vastuu jää kun hallitus tai työpaikka vaihtuu ruokkii ja kannustaa ahneuteen, Valtaa kuuluu aina seurata vastuu, eihän se voi millään toimia, mutta tyytyväisenä massat uskoo sokeasti parempaan tulevaisuuteen tajuamatta että tasa-arvon, ja sen että ihmisiä ei voi asettaa arvojärjestykseen niin seurausta on epäjärjestys, kaaos, väistämättä.
Ilman totuutta ei ole oikeudenmukaisuutta, ja ilman oikeudenmukaisuutta ei ole rauhaa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        6075
      2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1748
      3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        11
        1646
      4. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1533
      5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1426
      6. Ässät lähtivät eri teille

        Tämä on ilonpäivä 😁
        Kotimaiset julkkisjuorut
        113
        1140
      7. Oon mä susta mustasukkainen

        Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
        Mustasukkaisuus
        150
        984
      8. Sohvi blörf

        Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        106
        831
      9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

        Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
        Kauhava
        26
        742
      10. Rakas rakas rakas

        Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
        Ikävä
        65
        664
      Aihe