Kateus on ruma tauti!
11.3.2016
Ennen matkaani Australiaan minusta toimitettiin vaikka mitä valheita maan viranomaisille sekä miesystäväni läheisille. Ihan vain sen takia, etten pääsisi maahan tai että miesystäväni ei enää haluaisi olla kanssani.
Toisille pahaa toivovat ovat oma rotunsa/lajinsa ja olen todella tyytyväinen siitä, etten kuulu heidän joukkoonsa.
Ekaa kertaa elämässäni ihmisten vihamielisyys, ilkeys, katkeruus ja suoranainen kateus yllätti minut. Kateus uudesta onnestani… Ihan kuin se olisi joltain toiselta pois. Jokainen on oman onnensa seppä, se on täysin totta!
Elän elämääni hakeutumalla niiden asioiden ja ihmisten pariin, joista nautin ja jotka tekevät minut onnelliseksi. Ei ole minun vikani, jos jotkut muut eivät uskalla tai halua elää niin. Minä seuraan onneani rohkeasti, enkä sulje silmiäni siltä. En tuhlaa aikaani asioihin tai ihmisiin, joita en halua elämääni. Siinä ei olisi mitään järkeä.
Tiedän useita ihmisiä, jotka ovat eläneet onnettomina vuosikausia. Koska he eivät uskalla ottaa askelta uuteen ja parempaan elämään. Olen todella surullinen heidän puolestaan. Ketään en sääli, mutta toivoisin jokaisen arvostavan itseään sen verran, että oma onni olisi edes siellä listan kärkipäässä.
Tiedän, että olen erittäin onnekas, mutta se kaikki on johtunut kohtalosta sekä omista valinnoistani. En häpeä onneani enkä salaa tunteitani. Elän rehellisesti ja elämästämme nauttien. Tiedän myös sen, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita – en minäkään ollut aiemmin. Haluan vain rohkaista kaikkia jahtaamaan unelmiaan ja uskomaan siihen, että jonain päivänä elämä voi oikeasti yllättää mitä parhaimmalla tavalla!
Nyt toivotan teille kaikille mitä mahtavinta viikonloppua. Meillä se vietetään auringosta, lämmöstä tai oikeastaan kuumuudesta (about 35 astetta) ja toistemme seurasta nauttien. Halauksia kaikille. ❤
http://blogbook.fi/jasminmantyla/
Kadehtikaa Jasmin Mäntylää!
204
433
Vastaukset
- aiheet.tosi.vähissä
Ankara psyykkaus päällä taas omasta onnellisuudesta ja muiden kateellisuudesta. Eikö sillä todellakaan ole muita aiheita blogiinsa, kuin MINÄ, MÄ JA MUN SEURUSTELU? Ei ole ihmekään, että lukijat kyllästyy ja alkaa kuittailemaan Jassulle...
- martinaaitolehti
#muntyyliin #munelämä
Hyi helevata mikä luuska ja miksi tää luuska on julkisuudessa? - silmätsoikeina
martinaaitolehti kirjoitti:
#muntyyliin #munelämä
Hyi helevata mikä luuska ja miksi tää luuska on julkisuudessa?Siksi on julkisuudesa, kun kaltaisesi haluavat tietää elämästään.
- patjapelle
Siellä tää järjen jättiläinen taas psyykkaa itseään, kestämään itsensä huonossa parisuhteessa. Pian on taas paska tuulettimessa ja vinttikoppero kutsuu.
- Rakk.ammattilainen
Osuvasti kiteytetty.
Jassolla on jännittävää odotella lintupeilin edessä vieläkö Riku arvottaa rakkauden sen arvoiseksi että kannattaa maksaa kalliit lentoleput.
- jasuntyyliin
Se vaan vaihtaa aina miehen toiseen kun ei ole onnellinen. Hieno tyyli.
- kohtalokas_muukalainen
Niin ja ainahan voi sanoa, että se oli kohtalon sanelemaa, kuten Jasmin tekee. Miksi turhaan raskauttaa itseään vastuulla omista teoistaan, kun vastuun voi sysätä kohtalolle. Näppärää ja helppoa.
- ihmemielipiteitä
kohtalokas_muukalainen kirjoitti:
Niin ja ainahan voi sanoa, että se oli kohtalon sanelemaa, kuten Jasmin tekee. Miksi turhaan raskauttaa itseään vastuulla omista teoistaan, kun vastuun voi sysätä kohtalolle. Näppärää ja helppoa.
Kenen niskoille Jassu on sälyttänyt vastuun, kun meni Ausseihin Rikunsa luo? Mitä ihmen vastuunkantamista siinä on?
- sldjhlk
ihmemielipiteitä kirjoitti:
Kenen niskoille Jassu on sälyttänyt vastuun, kun meni Ausseihin Rikunsa luo? Mitä ihmen vastuunkantamista siinä on?
Jassu oli jo tavannut Testerin (1.12. 2015) ja käynyt surullisen kuuluisan keskustelun, jossa ehdittiin käydä läpi kaikki ja rakastua, kun hän edelleen hehkutti onneaan ja rakkauttaan papsukkaansa.
Oikeasti aikuinen ihminen, joka ottaa vastuun teoistaan ja sanoistaan, olisi ollut papsukalle rehellinen. Heti, eikä vasta joulunpyhinä.
Sellaista on rehellisyys ja vastuunotto omista tekemisistään. Ilmeisen tuntematon käsite?
- Oliko.Näin
muistanko väärin vai oliko jossain seiskan jutussa aikanaan uutinen, että ex papsullekkin, läheteltiin totuuksia ja valheita tulevasta vaimosta? Ja tuleva nykyinen ex vaimo oli kovasti näreissään niistä.
Mutta ihan parhautta on tämä, Minä, Minä, Minun, kotimme, onnemme ym diipadaapa hehkutus.- Perthi_ja_Yorma
Minun Perthi, Meidän Australiamme.
- eatpraylovee
Miten niin ensimmäistä kertaa yllätti? Muistaakseni myös onni Denun kanssa herätti kateutta noin kerran puolessa vuodessa, kun aiheet blogissa alkoivat alusta.
Jaskan onni tuntuu vaativan draamaa ja kateellisen yleisön. Ei paras mahdollisen yhtälö tämänhetkisen parisuhteen kannalta, missä yksityisyyttä varjellaan tiukasti.- PercectMistress
Yksityisyyttä varjellaan mutta ei varmasti Jassun aloitteesta. Avioeroaan läpikäyvä Rikuhan on voinut älähtää, että hän ei halua miksikään julkisuusmaskotiksi, jonka rakastelutaidotkin pitää saada otsikoihin. Nyt Jasmin siis luulee tekevänsä suuren uhrauksen ja keskittyy vain hokemaan "rehellisyyttään" ja "rakkauttaan". Vielä kun kuulisi samat hokemat Rikulta.
- huomionarkomania
PercectMistress kirjoitti:
Yksityisyyttä varjellaan mutta ei varmasti Jassun aloitteesta. Avioeroaan läpikäyvä Rikuhan on voinut älähtää, että hän ei halua miksikään julkisuusmaskotiksi, jonka rakastelutaidotkin pitää saada otsikoihin. Nyt Jasmin siis luulee tekevänsä suuren uhrauksen ja keskittyy vain hokemaan "rehellisyyttään" ja "rakkauttaan". Vielä kun kuulisi samat hokemat Rikulta.
Aika harva loppujen lopuksi halajaa roskajulkisuutta. Jasmin kuitenkin ilmeisesti kuuluu niihin ihmisiin, joiden huomionkipeys on sillä tasolla, että mikä tahansa julkisuus on parempi kuin ei julkisuutta. Voipi olla, ettei mr. Perth ole ollut tietoinen uuden naisystävänsä tästä puolesta. Voi myös olla, että tästä tulee hänelle ongelma.
- xzxczxczxczxc23
huomionarkomania kirjoitti:

Eihän tällä "Suomen tummimmalla ja kummimmalla julkkiksella" oo koskaan muuta julkisuutta ollutkaan kuin roskajulkisuus. Ei oo järki päähän kasvanut eikä kasvakaan koska kapasiteettia kehitykseen ei vain ole. Ja läheisetkin yhtä tolloja kuin Jassukin.
- eimitäänuutta
huomionarkomania kirjoitti:
Aika harva loppujen lopuksi halajaa roskajulkisuutta. Jasmin kuitenkin ilmeisesti kuuluu niihin ihmisiin, joiden huomionkipeys on sillä tasolla, että mikä tahansa julkisuus on parempi kuin ei julkisuutta. Voipi olla, ettei mr. Perth ole ollut tietoinen uuden naisystävänsä tästä puolesta. Voi myös olla, että tästä tulee hänelle ongelma.
Eikös se PitBull ilmotellut Debbielle ja jopa Aussien maahantuloviranomaisille Jassusta.Kyllä siellä tämän Rikun lähipiiri tietää Jassun, jos se nyt jotain heille edes merkitsee.
- bnhg214
eimitäänuutta kirjoitti:
Eikös se PitBull ilmotellut Debbielle ja jopa Aussien maahantuloviranomaisille Jassusta.Kyllä siellä tämän Rikun lähipiiri tietää Jassun, jos se nyt jotain heille edes merkitsee.
pitBull alias Sami Oskari Ka........ Jätkälle jäi ilmeisesti jotain hampaan koloon...
- perttireponen
huomionarkomania kirjoitti:
Aika harva loppujen lopuksi halajaa roskajulkisuutta. Jasmin kuitenkin ilmeisesti kuuluu niihin ihmisiin, joiden huomionkipeys on sillä tasolla, että mikä tahansa julkisuus on parempi kuin ei julkisuutta. Voipi olla, ettei mr. Perth ole ollut tietoinen uuden naisystävänsä tästä puolesta. Voi myös olla, että tästä tulee hänelle ongelma.
Keitä nämä ihmiset ovat, joista täällä kirjoitellaan. Ovatko nämä kirjoittajien tuttuja?
- happypapsukka
Kenelläkään ei ole mitään syytä olla woohoolle kade, hän on ihan itse mustannut maineensa niin Enkuissa kuin Suomessakin nyt siis Aussin vuoro.
Borootin papsu on very happy kun sai konkkanokan lojumasta nurkistaan.- Jassu.itse.syyllinen
Hahahah! Ja Borootista huudellaan perään varoituksia ilman mitään kateiden suomalaisten vihjeitä: Don´t trust this woman, complete nutcase! Kertoo ihan kaiken, lyhyesti ja ytimekkäästi! Kyllä se on ihan itse maineensa sielläKIN luonut. Kohta huudellaan Perthistäkin perään, hahahah!
- whopitiwhoowhoo
"Elän rehellisesti ..."
Dennis-pappa voisi olla ehkä hieman toista mieltä jos kysyttäisiin. Mitä mieltä te olette, sopiiko lausahdus Jasminin suuhun täydellisesti?
#kunhansanon #niinmua #munelämä #happygirl- RehellisestiPettäen
Tämän "rehellisen" naikkosen edellinen avioliitto päättyi tunnelmiin "valehtelin, petin mutta en kadu mitään". Miksi ei Riku saisi sitä tietää?
- rwrwerwerw
RehellisestiPettäen kirjoitti:
Tämän "rehellisen" naikkosen edellinen avioliitto päättyi tunnelmiin "valehtelin, petin mutta en kadu mitään". Miksi ei Riku saisi sitä tietää?
Itsehän vielä ylvästelee kuinka on onnensa saanut vääryydellä mutta ei kadu mitään. Toivottavasti karma kostaa ja Riku palaa vaimonsa luokse, wooohooo! Siinäpä sais Jassu kunnolla konkkanokkaansa! Enkä voisi olla iloisempi!
- kuinkatapahtui
rwrwerwerw kirjoitti:
Itsehän vielä ylvästelee kuinka on onnensa saanut vääryydellä mutta ei kadu mitään. Toivottavasti karma kostaa ja Riku palaa vaimonsa luokse, wooohooo! Siinäpä sais Jassu kunnolla konkkanokkaansa! Enkä voisi olla iloisempi!
Mitä vääryyttä Jassu teki saadakseen onnensa Rikun luona?
- ÄlyssäVikaa
Kysy Jassulta, kun itse on sanonut saannensa onnensa vääryydellä (mutta ei kadu mitään). Ootko tyhmä?
- ding.dong
-- En tuhlaa aikaani asioihin tai ihmisiin, joita en halua elämääni. Siinä ei olisi mitään järkeä.
No, kuinkahan mones blogi tää taas on kun tuhlaat aikaasi asioihin ja ihmisiin joita et haluu elämääsi? Joka kuukausihan tulee vähintän yksi aihetta käsittelevä kyhäelmä. Hohhoijaa. Ei todellakaan mitään järkeä!- Lomajoutilaisuudesta
Jassu ei todellakaan ole tuhlannut aikaansa asiaan, mitä ei halua elämäänsä eli työntekoon. Jos eivät miehet ole kustantaneet elämää niin Hekla on auliisti ruokkinut prinsessaansa pikku palkastaan. Joutilaisuuden ihanuus on kirkastunut Jassulle vuosi vuodelta.
- horon_palkka
Vai seuraa Jasmin onneaan rahankiilto silmissä, ja silmät avoinna edelleen. Eiks Riku ollutkaan nyt se rikas onni? Onks Riku liian nuori?
Eiköhän Rikun perheelle ole toimitettu ihan Jasminen omien toilailujen julkaistuja lopputuloksia, ja sekös mulattia vituttaa kuin pientä oravaa.
Viranomaiset ovat aina olleet epäluuloisia Austraaliassa näitä Intian mulattinaisia kohtaan. Ne on harrastaneet tuota horon ammattia siellä kymmeniä vuosia, ja niiden maahan pääsyä on vaikeutettu, ja ihan syystä.
Ja kyllähän toikin Jasminen naimisissa olo Denun kanssa vaikuttaa kovasti rajalla.
Nyt sillä on lyhyt turistiviisumi, ja näillä hilppeilä se joutuu lähtemään maan rajojen ulkopuolelle anomaan uutta viisumia, ja se voikin olla vaikeampi paikka.
Kuka kustantaa Jasminen lennon Ouluun? Siellä Helka jo laittelee vinttikomeroon lämpöjä päälle.- xzxczxczxczxc23
Jep. Sai vain kahden kuukauden viisumin. Kertoo jo sen että on Ei toivottu henkilö.
- sesiitävaikeudesta
xzxczxczxczxc23 kirjoitti:
Jep. Sai vain kahden kuukauden viisumin. Kertoo jo sen että on Ei toivottu henkilö.
Jassulla on vuoden viisumi, jonka käy uusimassa esim. Balilla.
- Valitut_pilat
sesiitävaikeudesta kirjoitti:
Jassulla on vuoden viisumi, jonka käy uusimassa esim. Balilla.
Omassa blogissaan kertoo kyllä jotain ihan muuta kuin mitään Balin kierroksia, mm että tulee Suomeen keväällä.
- SamaPaskaJassu
Jassun onni = uusi mies. Aika halvalta ja teennäiseltä kuulostavaa. Käyttää miestä hyväkseen just niin kauan kun on "onnellinen" sen kanssa eli sen ajan kuin alkuhuuma kestää.
Kuules Jassu, et sä ole muuttunut ihminen, ihan sama paska olet kuin viime vuonnakin tähän aikaan! "Olen muuttunut ihminen" Ja paskat! - Plottis
No kyllähän se on aivan hullua, että jotkut ovat tosissaan lähettäneet viranomaisille ja miesystävän läheisille tietoja Jasminista.
Viranomaiset kyllä osaavat hoitaa hommansa ja läheisetkin varmaan osaavat googlettaa.
Keneltä se on pois, jos Jasmin vähän matkustelee ja nauttii elämästään? Nuorehko, ihan kivan näköinen nainen (taitaa olla luomukin vielä). Lieneekö Jasminilla edes uo-velkoja kuten muilla tyrkkyjulkkiksilla?
Henk.koht. en hyväksy tuollaista elämäntapaa, mutta jokainen tekee valintansa ja virheensä itse ja kärsii seuraukset.- Oylyläinen
Se, että jotkut on lähettäneet dokumenttiä tän ihmisen elämästa on yksi niistä sen elämisen ja valintojen seurauksista. Senkus kärsii seuraamukset!
Onkohan nyt tullut jotain suunnata kovempaakin noottia kun akka on noin katkerana heti aamusta? - kirurgille.töitä
Juu kyllä on luomu, kuka helkatin pöpi haluais napaan asti ylettyvät silikoniputket, eli luomu letkut on.
- tietoasullekkin
Australiassa on monen tunnin aikaero suomeen.
Oylyläinen kirjoitti:
Se, että jotkut on lähettäneet dokumenttiä tän ihmisen elämästa on yksi niistä sen elämisen ja valintojen seurauksista. Senkus kärsii seuraamukset!
Onkohan nyt tullut jotain suunnata kovempaakin noottia kun akka on noin katkerana heti aamusta?"Onkohan nyt tullut jotain suunnata kovempaakin noottia kun akka on noin katkerana heti aamusta?"
Onko tullut ikinä mieleen, että Suomen aika ei ole koko maailman aika? Lisää Suomen aikaan 7 tuntia, niin olet Perthin ajassa.- Pilkunnussija
Oikeesti pitää lisätä 6 tuntia, jos silleesti tarkkoja ollaan :) Australian sisälläkin on monta aikavyöhykettä.
- VäärinMeni
Pilkunnussija kirjoitti:
Oikeesti pitää lisätä 6 tuntia, jos silleesti tarkkoja ollaan :) Australian sisälläkin on monta aikavyöhykettä.
Älä väitä vastaan. Raili on aina oikeassa, silloinkin kun on väärässä.
Etkö ole jo oppinut?
- töttöröööt
"Toisille pahaa toivovat ovat oma rotunsa/lajinsa ja olen todella tyytyväinen siitä, etten kuulu heidän joukkoonsa."
Jaa. On aika monta ihmisryhmää joille Jassu on ihan julkisesti toivonut pahaa. Kannattaiskohan kaivella muistia tai lukea vaikka omia blogejaan kertauksen vuoksi? Mikäänhän ei tuulitunnelissa pysy.- enolenähnytainoatakaan
Kaivelehan omaa muiostiasi ja laita yksi esimerkki, josta käy ilmi Jassun toivovan pahaa jollekin.
- Euro-Prööt
En ole töttörööt mutta on sitä pahan toivomista ollut. Joku lentoyhtiö oli ja on ollut muutakin.
- töttöröööt
enolenähnytainoatakaan kirjoitti:
Kaivelehan omaa muiostiasi ja laita yksi esimerkki, josta käy ilmi Jassun toivovan pahaa jollekin.
Suon sulle sen onnen ja ilon että saat ihan itse käydä läpi Jassun blogit, mulla ei oo siihen mitään tarvetta enkä sulle viitsi mitään kaivella. Ole hyvä vaan, ehkä saat peräti ahaa-elämyksiäkin blogien ristiriitaisuuksista!
- valheenvanki
töttöröööt kirjoitti:
Suon sulle sen onnen ja ilon että saat ihan itse käydä läpi Jassun blogit, mulla ei oo siihen mitään tarvetta enkä sulle viitsi mitään kaivella. Ole hyvä vaan, ehkä saat peräti ahaa-elämyksiäkin blogien ristiriitaisuuksista!
Eli et voi todistaa väittämääsi. Olisit sanonut suoraan.
- PahantahtoinenNoita
No esimerkiksi vaati kutsumaan poliisit paikalle, kun joku nuori blondi kolaroi parkkipaikalla vähän paapan kotteroa. Halusi omien sanojensa mukaan opettaa tätä, vaikka tuollainen asia normaalisti sovitaan asianosaisten kesken paikanpäällä. Sakot piti tytölle hommata kuitenkin, ihan ilkeyttään.
- Selittäis.kaiken
"Elän rehellisesti ja elämästämme nauttien. "
No, ei niin montakaan blogia sitten Jassu kirjoitteli että nauttii onnestaan vaikka onkin sen vääryydellä saanut. Taas on puheet ja teot niin sekasin ja ristiriidassa. Ei ihme että elämäkin on yhtä jatkuvaa sotkua ja sähläystä. Dementiako tota ihmistä vaivaa vai mikä? Vai onko se pelkkä nutcase (= hullu, outolintu, sekopää, kaistapää, seko). - gigglingmarline
-- Tiedän, että olen erittäin onnekas, mutta se kaikki on johtunut kohtalosta sekä omista valinnoistani.
Miten niin erittäin onnekas? Mitä ihmeellistä onnea tossa aussissa muka on? Konkurssin partaalla oleva viiskymppinen mies, kohta kai työtönkin. Jassun "onni" ei taida selllasii vastoinkäymisii kestää. Kyllä on kohtalo Jassulle taas julma! Paluu vinttikopperoon odottaa nopeemmin kuin se luuleekaan.
-- Haluan vain rohkaista kaikkia jahtaamaan unelmiaan
Tulee niin elävästi mieleen ne Jassun skottimiesten jahtaamiset! Skottilippiksillä keikistelyt, skottikuoret ja skottilohen pökäleet! Kauan se jaksoikin niitä jahdata, rehellisesti ja avoimesti. Mahtoi pappaa hävettää. Mut mitäpä jonkun pappan tunteista, Jassulla on oikeus jahdata onneaan. Mitäs lakkas tekemästä Jassua onnelliseksi. Paskassa suhteessa piti vaan sinnitellä onnettomana kunnes uusi onni ja elättäjä löytyi, sellaseenhan Jassu "kannustaa" nyt kovasti muitakin.
Oooh, nautin todellakin kun tää uus onni Australiassa kohta tulee tiensä (eli paskakasan) päähän! En jaksaisi millään odottaa!- Arvonsakullakin
Samaa ihmettelin. Jos erittäin onnekas haluaa elää keski-ikäisenä lapsettomana ja joutilaana muiden kustannuksella niin sittenhän kaikki on hyvin.
- ettäsilleen
Arvonsakullakin kirjoitti:
Samaa ihmettelin. Jos erittäin onnekas haluaa elää keski-ikäisenä lapsettomana ja joutilaana muiden kustannuksella niin sittenhän kaikki on hyvin.
Jokainen ei edes halua lapsia, jokainen ikääntyy, samoin ne yhteiskunnan ja miehensä tuella elävät kotiäidit.
- huonotmerkit
Jassu on nyt erittäin onnekas aussirikun kanssa, miksiköhän Debs tunsi olevansa saman miehen kanssa niin onneton että on nyt eroomassa? Ja kuinkahan nopeesti Jassun onni taas kääntyy onnettomuudeksi? Silloin kun se vihdoin ja viimein tajuu ukon taloudellisen tilanteen ja tulevaisuuden ankeuden. Ei tuu muuttoo Saksaan eikä minnekään muuallekaan, "koti" muuttuu taas kerrostalokaksioksi tai peräti yksiöksi missä nyhjötetään "onnellisina" päivät pitkät aussille seuraa pitäen. Mies on sama mutta onni loppui.
- piip.piip
Jassu on omasta mielestään nyt niin onnekas ja onnellinen (kuuttakymppiä käyvän, konkurssia tekevän väsähtäneen miehen kanssa). No, kunhan totuus alkaa selvitä niin onnikin lentää samantien ikkunasta ulos eikä Jassu missään tapauksessa voi jäädä Rikun tueksi hetkeäkään pidemmäksi aikaa. Kiire tulee taas Ouluun, missä mummo-parka edelleenkin odottelee tyttärentyttärensä hellää hoivaa..
- irth
Jassua kadehditaan:
Kun hän uskaltaa elää, miten haluaa.
Unohtaen: Mummon, Helkan, Oulun kissan, Dennis-papsun ja kaikki Denun lapset, lapsenlapset, siskot. Parit vihkimiset lupauksineen rakastaa papsua hamaan hautaan asti. Koko paskaelämä Enkuissa.
Se vain on niin, että vaikka Jassu unohtaa, netti ei unohda. Sen minkä kirjoitin, sen kirjoitin.- kuinkaonnistuisi
Kahdessa paikassa ei voi olla yhtä aikaa.
- bäääbäää
Oikeasti ja aidosti, rehellisesti onnellisen ja hyvässä parisuhteessa elävän ihmisen blogit uudesta, tulevasta kotimaastaan olis kyllä aivan erilaisia. Iloisia ja positiivisia, hauskoja ja valoisia. Jassun aivopierut on kaikki vaan niin negatiivisia ja synkkiä, menneessä kieriskellään ja menneitä kaivellaan jatkuvasti, blogista toiseen. Uuteen kotimaahan ei tutustuta ollenkaan eikä tulevaisuutta siellä suunnitella mitenkään, ei edes kiinnosta. Outoa on. Tosi outoa. Oliko tääkin onni suunniteltu kestämään vain helleajan?
- MinunNapaniOnKaunis
bäääbäää, tämä on niin asiaa!
Minäkin olen ihmetellyt, että onnellisuudestaan huolimatta Jassu ei ole kirjoittanut ainuttakaan positiivista blogia uudesta kotimaastaan. Omituista piehtarointia vanhoissa suhteissaan ja muiden ihmisten negatiivisiiden puintia kaikki tykkänään.
- Bedroom_Taxi
Tai sitten blogit on jotain yltiöpäistä itsepsyykkausta vieläkin suurempaan onneen ja hurmioon. Kun se onni on aina kiinni jonkun miehen housunnapista.
- kunhan.sanon
Niinpä. Mitähän tääkin blogi oikeesti on? Yhtä lällätystä kuinka olen onnellinen, onnellisempi kuin kukaan muu koska vaihdan miestä tiheään, tehkää tekin niin, parisuhteeseen ei kannata jäädä kun tylsä arki koittaa, ei mitään järkee!
- minätaasnautin
Minä nautin taas näiden kateellisten vinkujien juttujen lukemisesta täällä, koska tiedän miten paljon pahaa oloa juttujen takaa löytyy.
Inhoan kateellisia luusereita ja nautin heidän hädästään:D- titityyyyt
Heheh, ei meillä kateellisilla luusereilla mitään hätää ole, kyllä se on Jassu jolla on hätä kädessä! Ihan oikeesti ja konkreettisesti. Enkä voisi olla siitä iloisempi!
- kehukehukehu
titityyyyt kirjoitti:
Heheh, ei meillä kateellisilla luusereilla mitään hätää ole, kyllä se on Jassu jolla on hätä kädessä! Ihan oikeesti ja konkreettisesti. Enkä voisi olla siitä iloisempi!
Ei varmaan ole, siksi pitää olla pahaa oloaan helpottamassa Juhannuksen ja Jouluaattonakin Suoli24_ssa...
Et ole oikein uskottava, arvon säälittävä luuseripaska:) - Mitänäkyypeilis
kehukehukehu kirjoitti:
Ei varmaan ole, siksi pitää olla pahaa oloaan helpottamassa Juhannuksen ja Jouluaattonakin Suoli24_ssa...
Et ole oikein uskottava, arvon säälittävä luuseripaska:)Jos sulla on aikaa päivystää täällä jouluna ja juhannuksena niin kivat sulle. Elämäsi näyttää olevankin sen mukaista. Säälittävän kusipään nimittelyt eivät taida vaan ketään hetkauttaa. :-)
- voionnettomat
titityyyyt kirjoitti:
Heheh, ei meillä kateellisilla luusereilla mitään hätää ole, kyllä se on Jassu jolla on hätä kädessä! Ihan oikeesti ja konkreettisesti. Enkä voisi olla siitä iloisempi!
Näinhän se on , kun oma elämä ei ole kummoistakaan, niin jokaisen toisen on oltava samanlaistas paskaa, tai vielä huonommin. Siihen pyritään näillä vinkumisilla.
- nainen34v
titityyyyt kirjoitti:
Heheh, ei meillä kateellisilla luusereilla mitään hätää ole, kyllä se on Jassu jolla on hätä kädessä! Ihan oikeesti ja konkreettisesti. Enkä voisi olla siitä iloisempi!
Täällä yksi kateellinen luuseri, jolla on koulutus ja hyvä työpaikka. Matkustan omilla rahoillani, ei tarvitse elää poikaystävän siivellä. En voisi kuvitella Jassun elämää itselleni, aina muista riippuvainen, ei ole ihan tervettä keski-ikäisen naisen touhua. Huomenna lähdetään Meksikoon lomalle, yeees.
- tyylisitunnetaan
nainen34v kirjoitti:
Täällä yksi kateellinen luuseri, jolla on koulutus ja hyvä työpaikka. Matkustan omilla rahoillani, ei tarvitse elää poikaystävän siivellä. En voisi kuvitella Jassun elämää itselleni, aina muista riippuvainen, ei ole ihan tervettä keski-ikäisen naisen touhua. Huomenna lähdetään Meksikoon lomalle, yeees.
Misä välissä sä töitä teet, kun olet kaiket päivät koneella?
- toimistotilaa
Taas tätä Mäntylän itsepetoksella höystettyä jankutusta onnellisuudesta, jota kukaan ei usko. Menestyväksi liikemieheksi tituleeratun ukon touhut on tässä jutussa enempi kiinnostaa.
Selvitystilassa olevan firman toimisto on helmikuusta asti ollut vuokrattavana:
http://www.realcommercial.com.au/property-offices-wa-jolimont-501859750- ollolloo
Sehän tietää vaan sitä et onni loppuu taas lyhyeen ja vinttikoppero odottaa jälleen kerran maitojunalla palaajaa, hahah! Ei Jassusta oo olemaan oikeesti Rikun tukena, vaikka sen takii kehuikin matkaavansa ukon luokse Ausseihin asti.
Riku varppina höpöttää Jassulle uudesta alusta Saksassa, vaan samanlaista woohotusta ukonjutut kuin Jassunkin Pr- ja mallinhommat ym soopa. - JumissaAustraliassa
ollolloo kirjoitti:
Sehän tietää vaan sitä et onni loppuu taas lyhyeen ja vinttikoppero odottaa jälleen kerran maitojunalla palaajaa, hahah! Ei Jassusta oo olemaan oikeesti Rikun tukena, vaikka sen takii kehuikin matkaavansa ukon luokse Ausseihin asti.
Riku varppina höpöttää Jassulle uudesta alusta Saksassa, vaan samanlaista woohotusta ukonjutut kuin Jassunkin Pr- ja mallinhommat ym soopa.Kai se Saksan toimintakin tyssää firman konkurssiin, sehän on vain sivutoimipiste, et hyvästit vaan Euroopassa asumiselle. Eikä Ouluunkaan ole enää työasioissa tarvetta mennä, lentoliput on kustannettava ihan yksityislompakosta.
- netistä.löytää
JumissaAustraliassa kirjoitti:
Kai se Saksan toimintakin tyssää firman konkurssiin, sehän on vain sivutoimipiste, et hyvästit vaan Euroopassa asumiselle. Eikä Ouluunkaan ole enää työasioissa tarvetta mennä, lentoliput on kustannettava ihan yksityislompakosta.
Joku oli jo asiaa näätinyt, ja Saksan toimisto osoittautui melko kummalliseksi. Osoite oli nimittäin valokuvaamon osoite. Eli Saksan "toimisto" on siellä missä Riku ja läppäri, posti menee valokuvaamoon...
- meikätyttöpoika
Jasmin pokasit tämän Rikun lentokoneessa matkalla jonnekkin. Etkö yhtään pelkää että tama samainen Riku bongaa sinua nuoremman typsykän ja heivaa sinut pellolle kuten tekin vaimolleen. Mikä laulaen tulee se viheltäen menee, muista Jasmin tama!!!!
- HetkenHuumaaVaan
Jos oikeesti aikoo muuttaa öööh elämänsä rakkauden luokse uudelle seutukunnalle, niin kyllähän normaali ihminen kartoittais omia mahdollisuuksiaan siellä, opiskeluun tai työhön eikä heittäytyis suin päin. Toiselle osapuolelle tulee liian suuret paineet pitää se toinen tyytyväisenä ja toisella taas on liian suuret odotukset kumppanin kaikkivoipaisuudesta. Eikö Englanti opettanut mitään? Eikö Jassu olekaan muuttunut ihminen? No, joo sama nutcasehan se on kuin aina. Että se siitä ööh muuttumisesta.
- meikätyttöpoika
Ei Jasminuilla ole enää saumaa saada Ausseihin työviisumia sillä tälle viisumille yläraja on 30 vuotta.
- omatvalintansa
Eiköhän se Riku tiedä mitkä on Jassun mahdollisuudet mihinkin pyytäessään hänet luokseen, sekä omat tulevat"paineensa". Jassu pääsee pois ausseista, jos ei ole tyytyväinen osaansa. Kukaan ei sitä voi väkisin siellä pidellä. Lähtihän se enkuistakin, kun elämä oli yhtä kitumista vanhan papan seuralaisena.
- hahahahahah
omatvalintansa kirjoitti:
Eiköhän se Riku tiedä mitkä on Jassun mahdollisuudet mihinkin pyytäessään hänet luokseen, sekä omat tulevat"paineensa". Jassu pääsee pois ausseista, jos ei ole tyytyväinen osaansa. Kukaan ei sitä voi väkisin siellä pidellä. Lähtihän se enkuistakin, kun elämä oli yhtä kitumista vanhan papan seuralaisena.
Jassu kuule JOUTUU pois Australiasta, vaikka olisi tyytyväinen oloonsa...Jassu ei voi itse päättää missä asuu, ainakaan Aussien tapauksessa. Valitettavasti.
EU-maa Britannian suhteen oli toinen juttu.
Mutta taitaa olla liian monimutkainen asia sinun ymmärrettäväksesi?
- KaruTulevaisuus
Jassulle on jäänyt kauhee katkeruus jokaisesta päättyneestä "suhteestaan" ja katkeruus tulee vaan kasvaan kun tää aussifarssi päättyy. Kohta loisii Oulun möksässä katkeraakin katkerampi, useasti eronnut, yksinäinen vanheneva nainen. Kadehtikaa nyt sitä sitten. Ei edes sääliksi käy tää itsekäs koppanokka.
- HuvittavaSirkus
Ukon pisnekset menneet kerta toisensa jälkeen päin persettä, vaimo sai tarpeekseen ja nyt ukolla vielä luuserien oikutteleva kuningatar riesanaan joka hehkuu ja säteilee jotain valheellista ihmeonnea!
- uupuca
Facesssa jassu ylpeilee pesseensä pyykkejä ekaa krt elämänsä aikana vasta hiljattain. Todellinen peräkammarin työnpakoilija.
- voimorjenstota
Oon aina tykannyt pitaa kodin puhtaana, rakastan laittaa ruokaa ja leipoa, tiskaaminen on hoitunut mutta pyykkaaminen ei ole koskaan ollut mun juttu. Oon 33-vuotias ja pari paivaa sitten pesin itsekseni pyykkia ENSIMMAISTA kertaa elamassani. Kaikki vaatteet olivat kunnossa pesun jalkeen ja ette voi edes tajuta, kuinka ylpea olin itsestani! Nyt pesussa on lakanat, joten kylla se yksi tietty ihminen voi todellakin muuttaa toista ja hei, ilmeisesti tehda minustakin (ainakin liki) aikuisen...#kunhansanon #lol
Helga Mäntylä: Jee, näytän täälläkin miten kone toimii hearthymiö.
Jasmin Mäntylä: Luulen etta se on paaaaaaaljon vaikeampi oppia...
Helga Mäntylä: Ei ole, Richard voi katsoa vieressä niin johan onnistuu hearthymiö. - työtönlusmunro1
Noloa! Kehtaa vielä myöntääkin välttäneensä pyykkien pesua! Ja äitinsä jakelee ihastuksissaan kannustusviestiä...
Megavauva oppinut käyttämään pesukonetta 33-veenä! - BlondienBlondi
Ei voi olla totta! 33-vuotias nainen, ja pesee pyykkiä ensimmäistä kertaa elämässään! Onko oikeesti pesettänyt pyykkinsä työssäkäyvällä Helkalla joka kerta kun on viettänyt niitä kuukausia kestäviä "lomiaan" Oulussa? Papparaisen kalsarit anoppi on pessyt varmaan siinä sivussa sillä aikaa kun tytär on laittanut tissejä tiskiin yliskammarissa. Kyllä täytyy sanoa, että on siinä äidissäkin jotain pahasti vialla, kun opettaa joutilaan kakaransa moiseen. Ei ihme, että tytär on jäänyt joka suhteessa teinin tasolle.
"Ette voi edes tajuta kuinka ylpeä olon itsestäni" Todellakin, Jasmin Mäntylä on Suomen tummin ja kummin blondi, kuten joku toimittaja häntä tituleerasi takavuosina.
Onkohan tuo neropatti kertonut myös rakastajalleen pesevänsä pyykkiä eka kertaa elämässään? - niinmuahjawoohoo
voimorjenstota kirjoitti:
Oon aina tykannyt pitaa kodin puhtaana, rakastan laittaa ruokaa ja leipoa, tiskaaminen on hoitunut mutta pyykkaaminen ei ole koskaan ollut mun juttu. Oon 33-vuotias ja pari paivaa sitten pesin itsekseni pyykkia ENSIMMAISTA kertaa elamassani. Kaikki vaatteet olivat kunnossa pesun jalkeen ja ette voi edes tajuta, kuinka ylpea olin itsestani! Nyt pesussa on lakanat, joten kylla se yksi tietty ihminen voi todellakin muuttaa toista ja hei, ilmeisesti tehda minustakin (ainakin liki) aikuisen...#kunhansanon #lol
Helga Mäntylä: Jee, näytän täälläkin miten kone toimii hearthymiö.
Jasmin Mäntylä: Luulen etta se on paaaaaaaljon vaikeampi oppia...
Helga Mäntylä: Ei ole, Richard voi katsoa vieressä niin johan onnistuu hearthymiö.No, mutta onhan se vaikeeta vajakille löytää oikea nappi virralle, pesuajalle, vedenlämmölle ja linkoukselle ja vielä annostella pesu- ja huuhteluaineet, valita valkopyykille eri pesuaine- ja pesuohjelma kuin kirjo- tai hienopesupyykille ja viedä pyykit vielä kuivumaankin! Luojan kiitos, ettei vuokrakämpässä oo kuivausrumpua, silloin menis jo rakettitieteeksi, nytkin jo liippaa niin läheltä et kykeneekö se ylipäätään tehtävään vai ei!
- bridgetjones
Ja kengät tungetaan tiskikoneeseen :-D
Zäässi elää jotain romanttista tarinaa, jossa päähenkilö on tosiaankin avun tarpeessa ja tarvitsee voimakkaan miehen luotsaamaan näissä arjen pikku ongelmissa, kuten toimeentulo.
Eihän siinä mitään, niin kauan kuin riittää näitä ritarisankareita, joihin vetoaa tällainen höpsökkyys ja avuttomuus. Perkeleellistä vaan, että koukkuun ei ole (vielä) tarttunut todellista vonkaletta, jolla riittäisi kunnolla massia. Riku valitettavasti ei oikein vakuuta business-taidoillaan. - Sedä
voimorjenstota kirjoitti:
Oon aina tykannyt pitaa kodin puhtaana, rakastan laittaa ruokaa ja leipoa, tiskaaminen on hoitunut mutta pyykkaaminen ei ole koskaan ollut mun juttu. Oon 33-vuotias ja pari paivaa sitten pesin itsekseni pyykkia ENSIMMAISTA kertaa elamassani. Kaikki vaatteet olivat kunnossa pesun jalkeen ja ette voi edes tajuta, kuinka ylpea olin itsestani! Nyt pesussa on lakanat, joten kylla se yksi tietty ihminen voi todellakin muuttaa toista ja hei, ilmeisesti tehda minustakin (ainakin liki) aikuisen...#kunhansanon #lol
Helga Mäntylä: Jee, näytän täälläkin miten kone toimii hearthymiö.
Jasmin Mäntylä: Luulen etta se on paaaaaaaljon vaikeampi oppia...
Helga Mäntylä: Ei ole, Richard voi katsoa vieressä niin johan onnistuu hearthymiö.Sedä kertoo miten asia on. Kolmatta kertaa naimisissa olevan väitteet siitä että 33-vuotisna olisi pessyt pyykiä ensi kertaa ovat totuusarvoltaan heikkoja. Rouvan työ ja harrastus on kuvata naamaansa eri vaatteissa päivittäin. Ihan teoreettisesti, kuka olisi voinut pestä ja huoltaa tyhjätaskun vaatteita 20 vuoden ajan? Pesulapalveluiden käyttämiseen olisi tarvittu miljoonikon kassa. Ex aviomiehet ja aviomieskokelaatko? No ei tod. On asuttu erillään äireestä, joten äireekään ei ole voinut auttaa päivittäin.
Miksi tällainen sammakko? Vastaus löytyy kenkien pesemisestä tiskikoneessa. Järjettömän typerä temppu jota tässä on yritetty selittää muka-järkevin perustein. Englanneista tulee viestiä complete nutcasesta ja kenkien tiskaaminen osoittaa englannin näkemykset perustelluksi. Huhtikuun jälkeen paluu Perttiin saattaa antaa odotuttaa itseään. Täytyy olla halukas ja taitava seksiasioissa jos Perttiin pääsee toisen kerran.
- turhaelämä
Ennen vanhaan tuollaiset kevytkenkäiset akat pistettiin kirkon häpeäpuuhun.
Kiima vie tuotakin ämmää vielä monen papsun vällyjen väliin jollei aikuistu, hanki töitä tai koulutusta ja ala itsenäistymään ja ottamaan vastuuta elämästään. Ei elämä ole pelkästään yhtä rakastumista ja nussimista ja sexikumppanin siivellä olemista. Eikä oman nälkiintyneen pärstän ihailua.- uusivuosituhat
Se oli ennen vanhaan se. Jos näin tehtäisiin vieläkin, niin kirkon pielissä olisi ahdasta. Kiima se on vienyt ihmistä kautta aikain ja tulee viemään tulevaisuudessakin. Tää nyt on sitä vanhakantaista ajattelua, joka kumpuaa omista kokemuksista.
- kadehditaankadehditaan
Tuskinpa Jasmin tätä palstaa tarkoittaa kun puhuu kadehtijoistaan. Täällä Jassun elämästä ja blogeista tulee lähinnä viiltävää sarkasmia. Lukijan varaan jää uskooko kommentoijaa vai Mäntylää, joka itsekin on myöntänyt valehdelleensa. Vaikkakin "elää rehellisesti". Parasta viihdettä on nimenomaan tyrkkyjen antaman julkisuuskuvan ja todellisuuden välinen ristiriita, mille näissäkin kommenteissa naureskellaan.
- maksaläiskätesiinmars
Laiskat nakit patiolla. Lällällää, en valita yhtään:
https://www.instagram.com/p/BCzlmEMFYxY/?taken-by=jasminmantylaofficial - järjenjättiläinen
Jasmin on onnekas ja onnellinen, kun on löytänyt elättäjän. On se elämä ihanaa ja kadehdittavaa perse aukisena toisella puolen maapalloa. Voi vee mikä kana. Ei taida tietää onnellisuudesta kananpaskan vertaa. Jassulle riittää, kun saa loisia jonkun ukon siivellä ja olla vaan. Levittää jalkansa sillointällöin korvaukseksi. Plussaa jos ukon visa vinkuu ja maisema vaihtuu ja aurinkokin paistaa. Niin jassun elämää#
- tälläpuolenmaapalloa
Visan se on vinguttava kotiäideillekin vaikkei edes aurinko paista.
- järjenjättiläinen
tälläpuolenmaapalloa kirjoitti:
Visan se on vinguttava kotiäideillekin vaikkei edes aurinko paista.
En todellakaan vertaisi koti"äitejä" ja Jassua samassa lauseessa. Ovat yhtä kaukana toisistaan kuin Suomi ja Australia.
- hyvinverrattavissa
järjenjättiläinen kirjoitti:
En todellakaan vertaisi koti"äitejä" ja Jassua samassa lauseessa. Ovat yhtä kaukana toisistaan kuin Suomi ja Australia.
Mistä se kotiäiti rahansa saa?
- diipadaapadah
Elämästään suuresti nauttiva Jassu näyttää kyttäävän jokaista kotimaansa uutista netissä, jossa on hänen nimensä tai naamavärkkinsä. Näitä linkittelee sitten solkenaan onnesta soikeana facebookissa ja instagramissaan. Jos oikeasti olisi onnellinen, niin jättäisi netin ja nauttisi siellä auringossa olostaan. Ei ole terveen ihmisen hypetystä ja tekojensa puolustamista tuo hänen toimintansa.
- ettäsilleen
Netti on siitä kiva, kun voi lukea uutiset mistä päin maailmaa hyvänsä. Blogia pitäessä voi linkittää itsestään lehdissä kirjoitetut jutut ja huomta samalla kuinka kiinnostava henkilö on lukijoiden taholta. Ylittää uutiskynnksen mennen tulllen vuodesta toiseen. Näin ne tulot kasvavat kiinnostuneiden kautta.
- g0000
ettäsilleen kirjoitti:

Nettiversion viihdeuutisissahan toi näyttää vaan olevan kevennyksenä, ei oo koskaan ylittänyt valtakunnallista uutiskynnystä.
- Pienipiiri
Olisi kiva, jos näin todella olisi. Ikävä kyllä klikkausten määrä iltablaadeissa ei kasvata Jaskan tuloja, blogbook ja seven jotain pientä korvausta maksaa.
Mäntylällä ei vaan kertakaikkiaan ole niin kiinnostavaa sisältöä, että sitä kukaan seuraisi. Jollakin Henna Peltolallakin on puolet enemmän instaseuraajia, Marasta puhumattakaan. - selitelkää
g0000 kirjoitti:
Nettiversion viihdeuutisissahan toi näyttää vaan olevan kevennyksenä, ei oo koskaan ylittänyt valtakunnallista uutiskynnystä.
Eli ylittää uutiskynnyksen. Korvauksiakin satelee enemmän, kuin työttömille.
- TyhmäKuinVanhaSaapas
Ilmeisesti Oulussa ja Borootissa on niin vanhanaikaiset koneet että kaikki toiminnot pitää valita pesua varte erikseen eikä oo valmiita ohjelmia ja se on Jassun älykkyysosamäärälle liikaa. Ei pysty, ei kykene.
- fsdsdf34ewdfv
Onko sillä joku ihosairaus vai miksi noi kintut on tolleen röpelöiset? Aurinkoihottumaa?
https://www.instagram.com/p/BCzmEAHlYx1/?taken-by=jasminmantylaofficial&hl=fi
Mutta ottaa nyt vaan aurinkoa joka päivä aamusta iltaan niin vanhenee vieläkin nopeemmin mitä intialaiset naiset yleensä!- makeaa_elämää
Onko Jasmin taustaltaan romani? (Nimi ja viittaus Intiaan.)
- Onhänromanisukuaisäl
makeaa_elämää kirjoitti:
Onko Jasmin taustaltaan romani? (Nimi ja viittaus Intiaan.)
Kyllä on minun tietääkseni. Mutta isäänsä ei pidä yhteyttä. Siksi ei varmaan osaakaan romanikieltä.
- VoiMorjensTaas
Kiva tienata sillä, että lukijat pitää sua dorkana sutturana, joka suoltaa blogiin kerta kerralta tyhjäpäisempää ajatuksen virtaa. Vrt. Seiska-blogin kommentit.
Uusimmassa Blogbookin kyhäelmässä Jassu olettaa jälleen, että kaikkien on pakko olla hänelle kateellisia. Samaa toitotti pappa-suhteen alussa. Kaikki muut oli huonossa parisuhteessa, kun naureskelivat Jassun mummokorsetti-käsirauta-nipsnaps-postauksille. Kun se seksistä puhuminenhan on niin luonnollista!- Carpeedieem
Ei kaikki pidä häntä dorkana, ehkä naiivina. Ja toisaalta kun ikää tulee niin antaa rakkien räksyttää, karavaani kulkee ja vankkurit etenee. Tärkeintä on kulkea omia polkuja miettimättä enempää mitä muut ajattelevat. Ei tarvitse kuolinvuoteella miettiä elämätöntä elämäänsä.
- gigglingmarline
No, nyt ne seksiavautumiset ei enää olekaan luonnollisia. Tai voihan olla et niistä hyvinkin pian taas avaudutaan, mikäänhän ei oo Jassun elämässä pysyvää.
- ding.dong
Carpeedieem kirjoitti:
Ei kaikki pidä häntä dorkana, ehkä naiivina. Ja toisaalta kun ikää tulee niin antaa rakkien räksyttää, karavaani kulkee ja vankkurit etenee. Tärkeintä on kulkea omia polkuja miettimättä enempää mitä muut ajattelevat. Ei tarvitse kuolinvuoteella miettiä elämätöntä elämäänsä.
Joo, sirkuskaravaani se vaan kulkee. Kuolinvuoteella voi sitten katua hukkaan heitettyä ja tyhjäpäistä elämäänsä.
- eikadutayhtään
ding.dong kirjoitti:
Joo, sirkuskaravaani se vaan kulkee. Kuolinvuoteella voi sitten katua hukkaan heitettyä ja tyhjäpäistä elämäänsä.
Sulla se on vauhdikasta touhua päivät koneella julkkisjuorupalstalla.
- SitäSamaa
eikadutayhtään kirjoitti:
Sulla se on vauhdikasta touhua päivät koneella julkkisjuorupalstalla.
Niinkuin myös sulla
- Eikaitolerikollistalähte
Mutta toi yhteydenotot viranomaisiin ja testereihin on jo epätervettä. Tuntematta vielä tapausta omakohtaisesti. Miksi, oi miksi? Kertonee jostain psyykkisestä ongelmasta?
- perheonparas
No on, vittuilla voi fiksumminkin.
Ne on niitä Jaskan seiska-perheen mustia lampaita :-D - Lisääjuttujavaanminister
Olen jutellut aiheesta psykologiystävän kanssa. Tuollainen yhteydenottaminen menee ns terveen rajan yli eikä ole vittumaisuutta vaan kertonee jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä. Siis kirjoittajan. Tietenkään tuntematta yhtään tapausta henkilökohtaisesti ja yleisellä tasolla puhuttaessa.
- Ongelmakimput
Lisääjuttujavaanminister kirjoitti:
Olen jutellut aiheesta psykologiystävän kanssa. Tuollainen yhteydenottaminen menee ns terveen rajan yli eikä ole vittumaisuutta vaan kertonee jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä. Siis kirjoittajan. Tietenkään tuntematta yhtään tapausta henkilökohtaisesti ja yleisellä tasolla puhuttaessa.
Kiusa se on pienikin vittuilu ja psykologiaahan lähtee lukeen ihmiset joilla on paljon omia ongelmia. Siis tutkimusten mukaan, ei oo mun oma päätelmä.
- Maaaaaagiiiikkoooo
Miksi pitää olla kiusaa ja vittuilua? Narsistisia ominaisuuksia. Ja koko psykologia-tiedealaa ei voi kuitata nollaksi sanomalla , että sitä lukevilla on omakohtaisia ongelmia. Parempia teesejä kehiin kiitos.
- jasmin_nosferatu
Totuus tällaisista Jasminin kaltaisista ihmisistä on se, että heille muut ihmiset ovat vain omien tunnetarpeiden tyydytyksen välineitä. Kun joku ei enää anna heille hyviä fiiliksiä, hänet hylätään kuin vanha rukkanen, ilman mitään tunnontuskia. Jasmin-ihmiset eivät pysty todella sitoutumaan, eivätkä toiminaan vastuullisesti. Omilla tunteillaan he perustelevat ja oikeuttavat kaikki tekonsa.
- Kertooenemmänmeistä
Samaa voisi sanoa meistä lukijoista, stalkkaamme julkkiksia omien tunnetarpeidemme tyydyttämiseksi. Osaa meistä on potkittu päähän lapsena koulussa tai simputettu aikuisina työelämässä. Osa haluaa antaa takaisin yhteiskunnalle mollaamalla ns. Helppoja uhreja. Osan puolisoista pettää tälläkin hetkellä, osan mielenterveys on mennyt tai alentunut, osa juo päivittäin, osa ei osaa sanoa, miksi voi pahoin.
- tuuliviirin.elämää
Kertooenemmänmeistä kirjoitti:

Aika moni luettelemasi asia sopii Jassuun, mm. pettäminen, juominen ja pahoinhan se voi miltei aina, mutta syyttää huonosta olostaan kulloistakin sen hetkistä partneriaan. Nyt on rikun kanssa niin hyvä ettei meinaa todeksi uskoa, kohta kello kuitenkin moikaa ihan jotain muuta.
- tavallistatoimintaa
Kertooenemmänmeistä kirjoitti:
Samaa voisi sanoa meistä lukijoista, stalkkaamme julkkiksia omien tunnetarpeidemme tyydyttämiseksi. Osaa meistä on potkittu päähän lapsena koulussa tai simputettu aikuisina työelämässä. Osa haluaa antaa takaisin yhteiskunnalle mollaamalla ns. Helppoja uhreja. Osan puolisoista pettää tälläkin hetkellä, osan mielenterveys on mennyt tai alentunut, osa juo päivittäin, osa ei osaa sanoa, miksi voi pahoin.
Silloin tosiaan halutaan purkaa omaa tyytymättömyyttään johonkin toiseen ja halventamalla häntä tuntea itsensä paremmaksi, kuin onkaan.
- 2312341412
Kertooenemmänmeistä kirjoitti:
Samaa voisi sanoa meistä lukijoista, stalkkaamme julkkiksia omien tunnetarpeidemme tyydyttämiseksi. Osaa meistä on potkittu päähän lapsena koulussa tai simputettu aikuisina työelämässä. Osa haluaa antaa takaisin yhteiskunnalle mollaamalla ns. Helppoja uhreja. Osan puolisoista pettää tälläkin hetkellä, osan mielenterveys on mennyt tai alentunut, osa juo päivittäin, osa ei osaa sanoa, miksi voi pahoin.
Kuka stalkkaa, kuka ei. Luulen, että useimmille tämä on vain kevyttä taukohuvia. Noi mielenterveys- ym. puheet on aika kaukaa haettuja. Tuskin tänne palstalle osuu sen enempää hulluja, juoppoja jne. kuin satunnaisotantaan automarketista.
Puheenaiheena oleminenhan on näiden juorujulkkisten funktio, se on heidän duuninsa. Muuten he eivät olisi julkisuudessa. Taipumus ihmisistä puhumiseen, spekulointiin heidän teoillaan ja ominaisuuksillaan on meihin kaikkiin sisäänrakennettua. Ihminen on laumaeläin.
- Turhat.luulot
"...jonain päivänä elämä voi oikeasti yllättää mitä parhaimmalla tavalla!"
Ja jonain päivänä, ehkä hyvinkin pian, elämä taas yllättää ja onni lentää viuhottaa pation avonaisista ovista ulos.- Sitä.samaa.sitä.samaa
Ja paska lentää tuulettimesta. Jälleen kerran.
- suurestinaurattaa
Sitä.samaa.sitä.samaa kirjoitti:
Ja paska lentää tuulettimesta. Jälleen kerran.
Sulla sitä paskaa näkyy riittävän joka lähtöön.
- khkhkh
suurestinaurattaa kirjoitti:
Sulla sitä paskaa näkyy riittävän joka lähtöön.
Ei kun Jaasminillahan sitäpskaa riittää. On paskoja eksiä, paskoja suhteita, paskaa elämää, paskaa lomaa ja paska lentää Jasun blogeissakin sekä tuulettimista, woohoo niinmuah munelämää enkä voisi olla onnellisempi!
- ttrtttttt
-- Tärkeintä on kulkea omia polkuja miettimättä enempää mitä muut ajattelevat. Ei tarvitse kuolinvuoteella miettiä elämätöntä elämäänsä.
No, mun mielestä ne omat polut ei oo niitä elämän tärkeimpiä asioita ja enimmäkseen vaan silkkaa itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä muista. Mut kerkeisköhän elämä opettaan sille ennen sitä kuolinvuodetta ettei elämää voi elää toisen ihmisen kautta eikä onni ole yhdenkään miehen povitaskussa?- yksinvanhanapiikana
Minkähän vuoksi suurin osa naisista metsästää miestä puolisokseen, jollei se tuo minkäänlaista auvoa elämäänsä?
- ding.dong
yksinvanhanapiikana kirjoitti:
Minkähän vuoksi suurin osa naisista metsästää miestä puolisokseen, jollei se tuo minkäänlaista auvoa elämäänsä?
Saadakseen perheen ja lapsia. Siksi suurin osa miehistä ja naisista on parisuhteessa. Toki puoliso tuo onnellisia hetkiäkin, mutta normaalin ja terveen, itsenäisen ihmisen koko onni ei ole riippuvainen pelkästään toisesta henkilöstä Se on yksinkertaisesti mahdotonta ja joka sellaiseen onneen uskoo ja sellaista jahtaa (kuten Jassu) elää jossain omissa utopioissaan.
- mihinmalliin

Kuka haluaa mitäkin elämältään, On paljon yksieläjiä, jotka eivät halua miestä ja lapsia. On parisuhteita, joissa on vain puoliso. Kuka niitä Jassun utopioita tietää. Mikä se toivottava olotila olisi yleisen mielipiteen mukaan? Eikö jokainen tee omat valintansa?
Mä en kadehdi ketään. Olen tyytyväinen elämääni.
Kun Jasmin kuitenkin luet tätäkin forumia, niin voisitko kertoa, että mitä ajattelit tehdä isona? Ei se nuoruus ja kauneus ole ikuista. Jossain vaiheessa tulee tenkkapoo eteen viimeistään silloin, kun ikä alkaa tekemään tepposensa. Nuoremmat tyrkyt vievät ne rahakkaat "Rikut" ja silloin pitäisi olla jotain millä elättää itsensä. Miten sitten tullaan toimeen, kun ei enää kelpaa kellekään?- jokainenlöytääomansa
Ehkäpä hän silloin jo on löytänyt sen "rikunsa", joka on vanhuuden turvana, eikä enää tarvitse etsiä uutta "rikua". Niinhän se monella muullakin naisella menee rikujen etsintä.
- Realistista
jokainenlöytääomansa kirjoitti:
Ehkäpä hän silloin jo on löytänyt sen "rikunsa", joka on vanhuuden turvana, eikä enää tarvitse etsiä uutta "rikua". Niinhän se monella muullakin naisella menee rikujen etsintä.
Tai sitten ei. Jos katsot esim. aika monenkin suomalaisen -50v julkkisnaisen elämää, niin yksinhän nuo ovat. Omasta tuttavapiiristäni en nyt ota ota esimerkkejä kun eivät ole julkkiksia eivätkä niin ollen kuulu tälle palstalle. Eipä oo sitä vanhuuden turvaa mm Hannelella, Helenalla, Lenitalla, Anitralla, Lailalla, Anitalla, Kaijalla, Eija-Riitalla..
Intialaisnaisista tulee sitäpaitsi vanhemmiten aivan hirveän näköisiä, suuret korvat ja kamala konkkanokka, yleensä vielä lihovat muodottomiksi. Kirjava ihokin vaan pahenee entistä kirjavammaksi. Mut sehän on Jassun elämää, ei mun enkä voisi olla siitä onnellisempi! jokainenlöytääomansa kirjoitti:
Ehkäpä hän silloin jo on löytänyt sen "rikunsa", joka on vanhuuden turvana, eikä enää tarvitse etsiä uutta "rikua". Niinhän se monella muullakin naisella menee rikujen etsintä.
Siis vähän niin kuin "veikkaamalla voit voittaa" - systeemi? Harvapa veikkaamalla saa sitä täyspottia.
Tuntuu melkoisen hölmöltä ja lyhytnäköisyydeltä ajatella, että se rikas-rakas löytyy jostain miljardien ihmisten joukosta ja pysyy siinä rinnalla aina ikuisesti elättämässä ja turvaamassa loppuelämän. Kyllä sitä pitää olla jokin varasuunnitelma, jos kaikki ei menekään aivan putkeen.
Mun täytyy ainakin itsensi kohdalta sanoa, että musta ei olisi ikinä, eikä koskaan, elämään toisen kustannuksella ja turvata elämäni "ehtoopäivät" jonkun toisen harteille. Kuka nainen ylipäätään nykyaikana voi olla niin vanhanaikainen, että kuvittelee toisen osapuolen elättävän hänet hamaan tulevaisuuteen?- ipeopoeiglkd
RailiSuominen kirjoitti:
Siis vähän niin kuin "veikkaamalla voit voittaa" - systeemi? Harvapa veikkaamalla saa sitä täyspottia.
Tuntuu melkoisen hölmöltä ja lyhytnäköisyydeltä ajatella, että se rikas-rakas löytyy jostain miljardien ihmisten joukosta ja pysyy siinä rinnalla aina ikuisesti elättämässä ja turvaamassa loppuelämän. Kyllä sitä pitää olla jokin varasuunnitelma, jos kaikki ei menekään aivan putkeen.
Mun täytyy ainakin itsensi kohdalta sanoa, että musta ei olisi ikinä, eikä koskaan, elämään toisen kustannuksella ja turvata elämäni "ehtoopäivät" jonkun toisen harteille. Kuka nainen ylipäätään nykyaikana voi olla niin vanhanaikainen, että kuvittelee toisen osapuolen elättävän hänet hamaan tulevaisuuteen?Ei kukaan normaalijärkinen ainakaan. Ennen oli nää asiat toisin kun avioeroa oli miltei mahdoton saada ja sen "vanhuuden turvan" kanssa oli pakko elää hamaan tappiin. Niin, eikä se "turvakaan" päässyt vihreämmille laitumille vaan oli se akkansa elätettävä loppuun asti.
- omantiensäkulkija
RailiSuominen kirjoitti:
Siis vähän niin kuin "veikkaamalla voit voittaa" - systeemi? Harvapa veikkaamalla saa sitä täyspottia.
Tuntuu melkoisen hölmöltä ja lyhytnäköisyydeltä ajatella, että se rikas-rakas löytyy jostain miljardien ihmisten joukosta ja pysyy siinä rinnalla aina ikuisesti elättämässä ja turvaamassa loppuelämän. Kyllä sitä pitää olla jokin varasuunnitelma, jos kaikki ei menekään aivan putkeen.
Mun täytyy ainakin itsensi kohdalta sanoa, että musta ei olisi ikinä, eikä koskaan, elämään toisen kustannuksella ja turvata elämäni "ehtoopäivät" jonkun toisen harteille. Kuka nainen ylipäätään nykyaikana voi olla niin vanhanaikainen, että kuvittelee toisen osapuolen elättävän hänet hamaan tulevaisuuteen?Ei nykypäivänä enää tarvitse ehtoopäiviä murehtia. Yhteiskuntahan jokaisen loppupeleissä vaikka elättää ja hoitaa hautaan. On paljon pariskuntia, joista toinen kuolee aiemmin ja jälkeenjäävän on tultava yksin toimeen oli ammattia, tai ei. Tässä nyt Jassun suhteen viilataan pilkkuja.
- hypitaiheesta
Realistista kirjoitti:
Tai sitten ei. Jos katsot esim. aika monenkin suomalaisen -50v julkkisnaisen elämää, niin yksinhän nuo ovat. Omasta tuttavapiiristäni en nyt ota ota esimerkkejä kun eivät ole julkkiksia eivätkä niin ollen kuulu tälle palstalle. Eipä oo sitä vanhuuden turvaa mm Hannelella, Helenalla, Lenitalla, Anitralla, Lailalla, Anitalla, Kaijalla, Eija-Riitalla..
Intialaisnaisista tulee sitäpaitsi vanhemmiten aivan hirveän näköisiä, suuret korvat ja kamala konkkanokka, yleensä vielä lihovat muodottomiksi. Kirjava ihokin vaan pahenee entistä kirjavammaksi. Mut sehän on Jassun elämää, ei mun enkä voisi olla siitä onnellisempi!Miten tää intialaisten naisten ulkonäkö liittyy tähän puheessa olevaan aiheeseen?
- eiyksinjassu
Minä kysyn miten nämä eronneet nuoret, ammattitaidottomat muut naiset elättävät itsensä? Heitäkin on joka vuosi kymmeniä tuhansia. Suurella osalla on vielä lapsia vastuullaan.
- UlkonäköKysymys
hypitaiheesta kirjoitti:
Miten tää intialaisten naisten ulkonäkö liittyy tähän puheessa olevaan aiheeseen?
Jassulla on intialaisgeenit hyvin, hyvin vahvat...
- vvdsfsdfasd
eiyksinjassu kirjoitti:
Minä kysyn miten nämä eronneet nuoret, ammattitaidottomat muut naiset elättävät itsensä? Heitäkin on joka vuosi kymmeniä tuhansia. Suurella osalla on vielä lapsia vastuullaan.
Köyhyysloukussahan ne elää. Joten kuten.
- kaikkeakanssa
UlkonäköKysymys kirjoitti:
Jassulla on intialaisgeenit hyvin, hyvin vahvat...
Sekö heikentää hänen vanhuudenturvaansa?
- cnbbbbb
kaikkeakanssa kirjoitti:
Sekö heikentää hänen vanhuudenturvaansa?
Ehdottomasti. Ulkonäköhän on sen ainut myyntikortti.
- veikkaamallavoitvoittaa
vvdsfsdfasd kirjoitti:
Köyhyysloukussahan ne elää. Joten kuten.
Siis heidänkään "rikun" valintansa ei ole osunut oikeaan. Kukaan ei etukäteen tiedä kuka näistä "rikuista" on vanhuudenturvaksi.
- HeinäsirkkaJaMuurahainen
veikkaamallavoitvoittaa kirjoitti:
Siis heidänkään "rikun" valintansa ei ole osunut oikeaan. Kukaan ei etukäteen tiedä kuka näistä "rikuista" on vanhuudenturvaksi.
Ei niin ja siksi onkin paras luottaa vain itseensä ja hankkia mm tarpeeksi hyvä eläke.
HeinäsirkkaJaMuurahainen kirjoitti:
Ei niin ja siksi onkin paras luottaa vain itseensä ja hankkia mm tarpeeksi hyvä eläke.
Noin juuri. Elämä saattaa heittää härän pyllyä milloin tahansa ja silloin kaikki menee "uusiksi". On täysin typerää luottaa siihen, että onni, autuus ja toimeentulo säilyy samana hamaan loppuun asti.
- hsDLGF
RailiSuominen kirjoitti:
Noin juuri. Elämä saattaa heittää härän pyllyä milloin tahansa ja silloin kaikki menee "uusiksi". On täysin typerää luottaa siihen, että onni, autuus ja toimeentulo säilyy samana hamaan loppuun asti.
Tarpeeksi hyvä eläke???? Kuka on saanut takuut elää eläkeikään asti? Jos näin onnettomasti kuitenkin käy, se on sen ajan murhe. Jasminista sen verran, että hän ei ole milloinkaan??? , ainakaan julkisuudessa, valittanut rahapulaansa. Voihan esim. äidillään olla henkivakuutus, kuka sen tietää.
- omanonnensaseppänä
hsDLGF kirjoitti:
Tarpeeksi hyvä eläke???? Kuka on saanut takuut elää eläkeikään asti? Jos näin onnettomasti kuitenkin käy, se on sen ajan murhe. Jasminista sen verran, että hän ei ole milloinkaan??? , ainakaan julkisuudessa, valittanut rahapulaansa. Voihan esim. äidillään olla henkivakuutus, kuka sen tietää.
Minua ihmetyttää eniten se, kuinka täällä kannetaan huolta Jassun toimeentulosta. Näistä suurimmasta osasta kirjoituksista saa sen käsityksen, että kun hän ei sovi johonkin määrätynlaiseen muottiin nuoresta naisesta, niin arvostellaan hänen opiskelun tarvettaan ja työn tekoaan. Hän kulkee omia polkujaan välittämättä muiden mielipiteistä. Kuka sen määrittää kuinka toisen ihmisen on elettävä?
- pthyi
omanonnensaseppänä kirjoitti:

Ainahan on poikkeuksia jotka ei sovi ns normaaliin muottiin. Jassu on epävakaa, epäitsenäinen ja täysin kyvytön itsenäiseen elämään ja ottamaan itse itsestään vastuuta. Aina pitää olla joku joka huolehtii Jassusta ja onkin vastuutonta Helkalta antaa joidenkin epämääräisten miesten käyttää kehitykseltään vajaata tytärtä hyväkseen. Käyttävät aikansa ja nakkaavat sitten pihalle. Jassulle pitäis hakee virallinen huoltaja koska Helka ei välitä huolehtii älynlahjoiltaan vajaasta lapsestaan.
- pysyttävämuotissa
pthyi kirjoitti:

Tässä tuli hyvin selville kuinka arvostellaan sen mukaan, mikä olisi kirjoittajan mielestä "normaalia" hänen arvoihinsa sopivaa elämistä.
- pweripoitrpo
pysyttävämuotissa kirjoitti:
Tässä tuli hyvin selville kuinka arvostellaan sen mukaan, mikä olisi kirjoittajan mielestä "normaalia" hänen arvoihinsa sopivaa elämistä.
Ei, vaan kaikissa kulttuureissa yli kolmekymppinen nainen on jo itsenäistynyt ja elää ja asuu omillaan tai perheellisenä, EI äitinsä tai epämääräisten, jatkuvasti vaihtuvien miesten elättinä. Mikä Jassu oikein on? Rattotyttö, ylläpidetty nainen, maksullinen huora? Säälittävä tapaus joka tapaukseesa ja tarttis kyllä virallisen huoltajan kun siitä onnettomasta Helkasta ei siihen kertakaikkiaan ole. Ehkä tää Jassu olis pitänyt ottaa huostaan jo lapsena.
- näiseymmärretään
pweripoitrpo kirjoitti:

Jassu siis ärsyttää sinua sen vuoksi, kun ei elä sinun arvojesi mukaisesti.
- öylyläinen
näiseymmärretään kirjoitti:
Jassu siis ärsyttää sinua sen vuoksi, kun ei elä sinun arvojesi mukaisesti.
Ei kun naurattaa- Jassu on pelkkä vitsi-
- MonenlaistaRiippuvuutta
öylyläinen kirjoitti:
Ei kun naurattaa- Jassu on pelkkä vitsi-
Yli kolmekymppinen nainen ei suinkaan ole kaikissa kulttuureissa itsenäistynyt. Joissakin kulttuureissa nainen on täysin miesten armoilla.- Sitä en kylläkään ymmärrä kuinka joku länsimainen nainen alistuu sellaiseen elämään vapaaehtoisesti
- fsddsfsdfsd
Helka elättää ja pesee pyykit kun tytär ei pysty oppimaan miten pesukonetta käytetään, ei tajuu missä lämpötilassa pestään villa-, hieno-, kirjo- ja valkopyykit ja miten ne edes lajitellaan, mihin lokeroon laitetaan pesuaine ja mihin huuhteluaine vai laitetaanko sitä ollenkaan, mitkä materiaalit lingotaan ja mitkä ei ja millä teholla ja koska tietää milloin pyykki on valmis ripustettavaksi ja milloin se ripustetaan sisälle tai ulos tai vintille. Aivan liian monimutkaista Jassulle.
- Ei_tajuu
Ainoa kuka tässä on kateellinen on Jasmin itse. Hän tosin kadehtii muiden julkkisten kuuluisuutta, ketkä vievät häneltä palstatilaa. Sen vuoksi hän tykittää noita toinen toistaan sisältököyhempiä "blogejaan". Koska hän on nyt niin muuttunut nainen, niin veikkaampa, että hän haluaa nyt seuraavaksi lapsen. Sen avulla saa paljon julkisuutta ja lukijoita, vertaa esim. Katri Sorsa.
- huuhahoo
ja mistä lähtien on Jasputin kaunis ollut?Itse ollut juurikin intiassa,jossa tavan nuoret naiset ovat todella kauniita.He vaan joutuvat asumaan ghetoissaan.
- pweripoitrpo
Ei Jassu mikään kaunotar olekaan, romuluinen, iso nenäinen, lähinnä transvestiittiä muistuttava rohjake ja rumemmaksi ja kolhommaksi aina vaan muuttuu. Kuka tollasta luuskaa kohta enää huolii, nytkin meni jo 3.5 vuotta ennekuin sai engelsmannin tilalle ketään. Ja aussikin osottautui pahoissa talousvaikeuksissa olevaksi huuha-tuuliviiri-tyypiksi, jonka perhettä on vaimo pitänyt pystyssä. En yhtään ihmettele että tää konkurssi oli se vijoviimeinen niitti Debsille.
- outotyyppi

Mikä tarve sulla on Jassua herjata?
- she.is.a.nutcase
outotyyppi kirjoitti:
Mikä tarve sulla on Jassua herjata?
Mikä tarve sulla on sitä puolustaa? Vastenmielistä, omahyväistä, niljakasta, kusipäistä, laiskaa paskapäätä.
- eivastakysymyksillä
she.is.a.nutcase kirjoitti:
Mikä tarve sulla on sitä puolustaa? Vastenmielistä, omahyväistä, niljakasta, kusipäistä, laiskaa paskapäätä.
En millään lailla puolustellut, vaan kysyin sinun agressiivisen kommenttisi syytä.
- vvdsfsdfasd
Totuus sattuu.
- Saaaaattuuuuuuuuu
Sinuako? Freudilainen lipsahdus
- Ihmettelenjootätä
Epäilen monen kirjoittajan olevan mielenterveyshäiriöisiä. Luen tähän myös itseni. Miksi täysin tuntemattoman ihmisen elämä voi aiheuttaa moista raivoa. Vai purkaako täällä joku pahaaoloaan, koska tuntee Jasminin henk kohtaisesti?
- 080979887
Raivoa?? Hauskan sarkstisia kirjoituksia, raivoa tuntevat vain jassufanit kun idolinsa paljastetaan aivan älyttömiä aivopieruja suoltavaksi luuseriksi.
- MelkoistaTouhua
Jasmin ei kykene erottamaan kritiikkiä ja kateutta toisistaan, ja kritiikillä en viittaa niihin ihmisiin jotka yrittävät sabotoida hänen maahan pääsyään, vaan niitä jotka osoittavat hänelle ne typeryydet, joita hän sanoo ja tekee jatkuvasti. Jasmin on täysin sokea omalle toiminnalleen, hän ei koskaan näe itsessään mitään vikaa vaan aina syyttää muita ihmisiä omista ongelmistaan. Kuka ihmeessä olisi kateellinen saamattomalle, laiskalle ja maineensa menettäneelle naiselle, jolla ei ole opiskelupaikkaa, työtä tai minkäänlaisia päämääriä elämässä? Mistä ihmeestä hänelle voisi ihmiset olla kateellisia? En keksi yhtäkään syytä. Ihmiset lähinnä säälivät Jasminia, ei muuta.
- MinunNapaniOnKaunis
Jassu: "En tuhlaa aikaani asioihin tai ihmisiin, joita en halua elämääni." No, mitä nyt papsun kanssa kolmisen vuotta...
Jassu: "Haluan vain rohkaista kaikkia jahtaamaan unelmiaan". Jassu itsehän on vain ajelehtinut koko elämänsä sinne tänne. Ei sillä ole ollut mitään päämäärää koskaan. Aussikin vaan sattui istahtamaan samalle lennolle Ouluun, ja se oli siinä.
Jassu 33 v. pyykinpesusta: "ette voi edes tajuta, kuinka ylpea olin itsestani!" Tässä kohtaa tuli taas sellainen myötähäpeän ryydittämä säälin läikähdys. Jassu ei kertakaikkiaan tajua, että ihmiset yleensäkin yrittävät toimissaan onnistumaan aina hieman paremmin kuin viimeksi. Pyykkäyksessä onnistuminen on varmaan aiheuttanut samanlaista onnentunnetta aika monelle teinille... Kolkyt ja risat -ihmiset ovat varmasti ylpeitä onnistumisistaan vaikkapa työelämän saralla, tai ehkä omien lastensa saavutuksista. Mutta ei, ei niin kukaan voi tajuta Jassukan iloa onnistumisesta.
Katselin Jassun vanhoja Instakuvia, ja siellä oli niiiiiin onnellinen nainen, niin Skotlannissa kuin välillä Boroossakin ja milloin milläkin bussiretkellä. Ihan vilpittömästikö se luulee, että hänen onneaan kadehditaan? Ei Jassun napaan mahdu ymmärrys siitä, että meille monelle tuottaa onnea monenlaiset asiat, usein ihan arkisetkin tapahtumat -tai ne itsesnsä ylittämiset- ja onnistumiset.
Ja juu, Jassu, kateus on kavala tauti. - kyllähänsetottaon
Tämänkin palstan luuserit, joshe joskus osaisivat ajatella...jotain hieman syvällisemmin...esim. miten kateus on heitä millään tavalla auttanut...mutta eihän pieni siekuinen osaa;)
Toisaalta näistä luusereista puolet on ahdistuneita homoja ja puolet jotain keski-ikäisiä tai sitäkin vanhempia sotanorsu-spinstereitä, joiden juna meni jo kauan sitten eli porukkaa, jolla ei ole mitään menetettävää saatikka elämää elettävänä...nojoo...ymmärrän, hahahaha!- MuhoksenVaari
Kateus on hyvin inhimillinen tunne. Parhaimmillaan se voi kuitenkin saada perseen ylös ja tehdä jotain asian eteen, jos sen tunnistaa ja hyväksyy itsessään. Yleisemmin se kai lamaannuttaa...
- Asvaltti-ihottuma
Asvaltillako se aurinkoa ottaa?
https://www.instagram.com/p/BCzlmEMFYxY/?taken-by=jasminmantylaofficial&hl=fi- Sieltäp
Samaa katsoin että parkkipaikalleko se on jo kuskattu. Sieltä pääsee nopeesti lentokentälle, Ouluun ja vintille.
- AntteksNyVuan
Ei pidä kadehtia toisen iloja jossei tiedä toisen suruja ^^
- bvnbvnbnb
Eipä Jassun iloja rIKUN RATTOTYTTÖNÄ KUKAAN KADEHDI. aINAKAAN KUKAAN SELVÄPÄINEN. Sorry capslockit vahingossa, en viitsi korjata.
- Paljonkysymyksiä
Joko Jasmin on alkanut tyhjentää Rikun vaatekaappeja mauttomista ex-vaimon valitsemista vaatteista?
Joko Rikun ruokavalio on muutettu terrrrveellisemmäksi rrrraikkailla salaateilla?
Onko Rikun ex-vaimo jo käynyt mustasukkaisuuksissaan rikkomassa Rikun auton?
Onko kukaan australialainen blondi kolhinut Rikun autoa parkkipaikalla, jota Jasmin on päässyt rankaisemaan?
Joko Rikun siemenjohtimet on katkaistu nipsnaps?
Onko Jasmin päässyt jo paikallisen klubiMMe hallitukseen?
Ryhtyykö Jasmin nyt muotitoimittajaksi Seiskaan ja kirjoittaa australialaisesta muodista?
Joko Jasmin on tehnyt alustavia sopimuksia mallin töistä paikallisten mallitoimistojen kanssa ja josta kuulemme myöhemmin lisää?
Joko Jasmin on ottanut yhteyttä paikallisiin poliittisiin puolueisiin, joista hän voi valita haluamansa ja ryhtyä vapaaehtoiseksi ilmapallopainoksi?
Onko Australiassa Bedroom tax-lakia?
Koska Hanna Juntto matkustaa Australiaan tekemään juttua Rikun avioero-oikeudenkäynnistä?
Koska Seiskassa julkaistaan Rikun ex-vaimon kuva ja Jasmin arvioi hänen pukeutumistyylinsä?
Joko Jasmin on löytänyt paikallisen hammahygienistin päästäkseen hänen nautinnolisiin käsittelyihin?
https://www.instagram.com/p/BC4MLaalY0T/?taken-by=jasminmantylaofficial - LopunAlku
Borootista toivoteltiin vihittynä aviovaimona hurskaasti siunattua sunnuntaita, nyt synnissä elävänä vaan hyvää sunnuntaita. Niin ne ajat muuttuu.
- LyhyetSuhteet
Toivottavasti elämä rankaisee tota pettäjää ja valehtelijaa vielä tosi kovalla kädellä. Vanha sairaseläkeläinen huijattiin avioliittoon pelkästään julkisuusmielessä ja heti kun seiskahäät oli pidetty, alkoi avioliiton järjestelmällinen alasajo, vanhuksen julkinen mollaaminen ja törkeä miesjahti. Hyi hitto mikä paska! Varsinainen letukka!
- jasmiinintuoksu
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Eivät ihmiset ole pelinappuloita, joita siirrellään sivuun , kun siltä tuntuu. Jassu pelaa kovaa peliä ja on vaara ,että luu jää jakajan käteen. - psxooiuyts
Mistä meidän pitäisi olla kateita tässä keississä?
- karvavisavinkuu
mitä kadehtimista vanhassa akassa. jonka ainoa omaisuus on tuulenhuuhtoma perse ja karva visa... joilla elää ukkojen maksettu h. uora....
- bäääbäää
IL: Jasmin Mäntylä entisistä suhteistaan blogissaan: Otin kaikki hieman kertakäyttötavaroina.
Ihan kuin tota asiaa ei olis tiedetty jo ajat sitten todeksi vaikka Jassu faneineen ihan muuta intti ja haukkui totuuden kirjoittajat kateellisiksi ja huonossa parisuhteessa oleviksi. Jassu on niin läpinäkyvä itsekkyydessään ja kaikkine valheineen että on suoranainen ihme että jotkut sen juttuja oikeesti uskoo! Kuinka tyhmä voikaan olla oikeesti tyhmä ihminen?
"En ikinä lähtisi puhumaan hänen henkilökohtaisista asioistaan tai meidän kahden välisistä ja intiimeistä jutuista. Ne asiat ovat yksityisiä ja ei, hän ei ole pyytänyt sitä, vaan haluan itse olla ja elää niin hänen kanssaan."
No, eipä se kehtaakaan Rikun henk.koht. asioista eli siitä tulevasta konkurssista ja työttömyydestä paljoa pukahtaa, jos nyt edes oikeesti on kartalla siitä mitä tuleman pitää. Epäilen. On sen älynlahjat sen verran heikot
ettei taida ymmärtää vaikka kuinka asia selitettäis, ohi menee, mutta menkööt.
Mutta anyways, kyllähän toikin lupaus kohta unohdetaan ja lauletaan kurkku suorana kuinka ihanaa seksi on Rikun kanssa tai suhteen päätyttyä nollataan aussin seksitaidot. Tuuliviirillähän nyt ei tietenkään ole mikään pysyvää.- turhautunutkiukuttelija
Kyllä huvittaa, kun ensin kiukutellaan ettei Jassu puhu Rikun yksityisasioista ja lopuksi todetaan, että kyllä se kohta kurkku suorana laulaa ihanasta seksistä, tai lopuksi nollaakin seksitaidot. Siinä niitä on Jassulle vaihtoehtoja. Kyllä niistä joku tapahtuu. Eniten tätä bääbäätä ketuttaa se, kun Jassulta ei ole kuulunut viikonlopun tapahtumista mitään. HEH,HEH
- odotan.neuvoja
turhautunutkiukuttelija kirjoitti:
Kyllä huvittaa, kun ensin kiukutellaan ettei Jassu puhu Rikun yksityisasioista ja lopuksi todetaan, että kyllä se kohta kurkku suorana laulaa ihanasta seksistä, tai lopuksi nollaakin seksitaidot. Siinä niitä on Jassulle vaihtoehtoja. Kyllä niistä joku tapahtuu. Eniten tätä bääbäätä ketuttaa se, kun Jassulta ei ole kuulunut viikonlopun tapahtumista mitään. HEH,HEH
Jassu on itse sanonut ja useaan kertaan, että me tavikset olemme huonossa parisuhteessa, jos seksistä ei voida puhua.
Odotammekin, että Jassu taas puhuu avoimesti seksistä. Onhan se ihan luonnollista ja paras todiste hyvästä parisuhteesta, kun voi ihan avoimesti ja rrrehellisesti avata intiimiasiansa blogissaan.
Me tavikset vain uskallamme haaveilla olevamme yhtä rrehellisiä ja avoimia. Mutta me elämmekin toistaiseksi ihan paskoissa parisuhteissa. - etköymmärtänyt
odotan.neuvoja kirjoitti:
Jassu on itse sanonut ja useaan kertaan, että me tavikset olemme huonossa parisuhteessa, jos seksistä ei voida puhua.
Odotammekin, että Jassu taas puhuu avoimesti seksistä. Onhan se ihan luonnollista ja paras todiste hyvästä parisuhteesta, kun voi ihan avoimesti ja rrrehellisesti avata intiimiasiansa blogissaan.
Me tavikset vain uskallamme haaveilla olevamme yhtä rrehellisiä ja avoimia. Mutta me elämmekin toistaiseksi ihan paskoissa parisuhteissa.En tiedä, enkä välitäkkään tietää kenenkään parisuhteista ovatko onnellisia, tai ei. Jassuhan juuri on maininnut, ettei enää kerro yksityisasioista, kuten teki papsukan suhteen. On saanut siitä ihan tarpeeksi kuraa päälleen. NIPS, NAPS
- Rehellisyys.kunniaan
BLOGBOOKISTA : Itse en nae seksiin liittyvissa jutuissa mitaan salailtavaa tai havettavaa. Minusta on ihana miellyttaa sita omaa rakastaan ja jos kirjoitukseni aiheesta rohkaisee myos muita olemaan edes hieman rohkeampi asioiden suhteen, niin hyva niin."
Voi, voi, vaikenemalla seksistä aussin kanssa Jassu ei halua siis enää tukea muita rohkeuteen asioiden suhteen!
Papsusta: " Itse saan olla onnellinen, silla olen loytanyt ihmisen, joka on hyva mies, paras ystava seka ihana rakastaja. "
Ja samaa ei siis voi sanoa aussista...
Yllämainitut papsun ylistykset siis marraskuussa 2014 ja heti näiden jälkeen lähdettiin Skotlantiin kuolaamaan piccolon perään...Mutta hei, "rehellisyyshän" se on joka kannattaa, silloin voi kirjoittaa aina mitä sylki suuhun tuo ja unohtaa kirjoituksensa samantien.- ÄrsyttäväBesserWisser
Jassu on kyllä niin tahattoman hassu: hän opettaa ja kannustaa muita puhumaan avoimemmin ja rohkeammin, ihan kuin hän olisi maailman ensimmäinen ihminen, joka on seksistä puhumisen keksinyt.
- g0000
Toi ihminen on niin täynnä valeita, että toivottavasti kaikki lävähtää ennen pitkään sen omaan naamaan ja kovaa. Toivottavasti Riku palaa vaimonsa luokse ja potkasee goljatin pellolle ja toivottavati se jää loppuiäkseen mummonmökin vinttikopperoondokaan pahvisaulin kanssa.
- Oma.elämäNI
Miksi ihmeessä toi ihminen pitää mitään blogia, eihän sillä oo mitään kerrottavaakaan! Otan aurinkoa, woohoo! Lämpöä on 35, woohoo! Kissa on ihana, woohoo! Siunattua sunnuntaita, woohoo! Pus pus kaikille, woohoo! Tai sitten, varsinkin siinä toisessa blogissa, kerrataan samoja asioita ja sen omia ajatuksia sen eksistä ja menneisyydestä loputtomiin.
Akka on niinkin eksoottisessa maassa kaukana kaikesta mutta ei saa itseään hilattua kuin takapihalle tai missä lie parkkipaikalla se nykyään majailee. Oikeesti sille on annettu mahdollisuuksia (laulaja, juontaja, malli) mutta kaikki, ihan kaikki se on tyrinyt, viinan, miesten ja oman selkärangattomuuden ja hällä-väliä mentaliteetin takia. Siinä on vakka rikusta kantensa löytänyt!- onseniinouto
Joo eikä ole edes Casinolla köynyt, saati muissa huvittelukeskuksissa. Ai niin eikä biitsillä.
- Lähtölaskenta.alkanut
Taas on mennyt viikonloppu takapihalla vaiko Rikun valituksia kaiken paskasta kuunnellen? Ainakaan missään ei oo käyty eikä mitään oo tehty.
- xzxczxczxczxc
Niinpä. Kummalllista lomailua. Lomallehan se sinne turistiviisumilla kai meni?
- onsekummallinen
Niin eikös se Jassu elä OMAA ELÄMÄÄNSÄ, eikä siten, kuin te odotatte hänen elävän?
- hämmentynyt.hämeestä
"Elän elämääni hakeutumalla niiden asioiden ja ihmisten pariin, joista nautin ja jotka tekevät minut onnelliseksi."
Se on tosiaankin tullut selväksi, että kirjoittaja haluaa muiden ihmisten tuottavan hänelle onnellisuutta, ja että hän hakeutumalla hakeutuu kulloinkin hänelle itselleen eniten onnellisuutta tuottavan ihmisen seuraan. Jos joku ihminen ei enää tuotakaan onnellisuutta, kirjoittaja hakeutuu haastavasta tilanteesta pois..
Minulle on jäänyt epäselväksi, mitä ne mainitut _asiat_ ovat, joiden pariin hakeudutaan, ja jotka tuottavat onnellisuutta. Mielestäni kirjoittajalla ei ole mitään mielenkiinnon kohteita oman naamansa lisäksi.- kunettiedäkaikkea
Olisiko sinun tiedettävä ne Jassun onnelliseksi tekevät asiat? Jatkuvasti valitat siitä, kun hän ei kerro kaikkia tekemisiään. Alkaako sulta parjaamisen aiheet loppua?
- JassunOnnettomuus
Eipä taida Jassu-rassu olla onnellinen, ei. Etenkään, jos onnellisuuden tunteeseen tarvitaan ripustautuminen toiseen ihmiseen. Myös menneisyydessä piehtarointi kertoo, ettei hän ole sinut tekemienä ratkaisujen kanssa.
"onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä. Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan."
- Tsingis Aitmatov - niinmuahjawoohoo
-- Minulle on jäänyt epäselväksi, mitä ne mainitut _asiat_ ovat, joiden pariin hakeudutaan, ja jotka tuottavat onnellisuutta.
No, sen verran kun olen Jassun blogeja seurannut niin onnellisuutta tuottavia asioita ei ole paljon. Lämmin sää, lähimmässä aurinkotuolissa makoilu ja viinipullo.
Suurenmoisten biitsien maassakaan ei viitsitä rannalle asti hilautua kun takapihalla on jonkinlaiset muovirottinkisohvat. - enpäusko
Vaikea uskoa, että kovinkaan moni kadehtisi vetelää elämää. Vieläpä rahatonta sellaista. Ihmisillä noin yleensäkin on sisäänrakennettuna tarve saada aikaan jotakin - kuka mitäkin.
- mistäsaisitöitä
Älä muta sano. Niitä rahattomia, vetelehtiviä henkiloitä on pakon edestä n. 300-400tuhatta.
- jasmiinintuoksu
Mieluummin Rikun (tohvelin) alla, kuin taivasalla.
- Näillä.mennään
Kohta maitojunalla vinttikopperoon. Jälleen yksi pieleen mennyt suhde takana, wooohooo!
- bäääbäää
Seksistä aussin kanssa ei nyt intiimi- ja häveliäisyyssyistä voi woohottaa mitään vaikka omasta seksistä julkisesti puhumisen piti olla maailman luonnollisin asia. Ainakin Jassulle. Taitaa vaan olla niin ettei ole mitään mistä woohottaa. Kyllä seksi papsun kanssa vaan oli toista, oli riettautta ja kokeiluja ja seksitamineita ja -välineitä ja vaikka mitä millä kehua retostella meile muille kateellisille ja huonossa parisuhteessa eläville rajoittuneille ja ahdamielisille. Onneksi tämä loma lähenee loppuaan ja aussin voi pian siirtää paskojen eksien listaan. Verkot on taas vedessä ja nakuselfieitä on alettu taas pukkaan...
- piip.piip
Koska lomalla eikä parisuhteessa aussin kanssa ei tapahdu mitään,niin oliskohan aika seuraavassa blogissa haukkua kaikki eksät erikseen ja nimeltä mainiten, näköpiiristä kadonnut isä, alkupeäiskansat, petturit tai ehkä joku uusi kohderyhmä?
- JassunPakko
Pakkoraossa taisi Jassu olla jo enkkuihin mennessään. Työt taas ryssitty Rodoksella, ja kuka kolmekymppinen eukko äiteen helmoihin olisi halunnut palata.
Niinpä hysteerisesti hehkutettiin onnea papsun kanssa, ja naimisiinhan siinä päädyttiin. Oli varmasti helpompaa pokailla miehiä enkkurouvana kuin kotitalon vintillä Oulussa asuvana vanhapiikana.
Ei kai nyt kukaan usko, että mummon ja äiteen kanssa lähellä napapiiriä olis onni ja autuus. Voi olla, että hieman sanomistakin on tullut "tyttöjen" välillä. - czczczxcxzcxzcxz
Johan se itsekin myönsi että kyllästyi odottamaan sitä oikeaa ja nai pappan paremman puutteessa päästäkseen vintiltä pois. Liitto pappan kanssa jatkuis edelleenkin ellei olisi itse ryssinyt sitäkin eli jäänyt aussin kanssa pettämisestä kiinni. Nyt on sitten pakko woohottaa muka jotain ikuista rakkautta, vaikka kumpikin näyttää yhteiskuvissa lähinnä siltä että hajurakoa tarvittaisiin enemmän.
- näyttääkinsiltä
Tätä palstaa luettuani totean ettei Heklallakaan ole läheskään kaikki muumit laaksossa.
- Kukaan.ei.kadehdi
Jostain syystä Jasmin luulee että ne jotka nauravat hänelle ovat kateellisia ja nää jassufanit vielä säestää tyyliin että Älä välitä kateellisten ihmisten kirjoituksista! Miten pieleen mennyttä. Pilkan ja ivan kohteena oleminen on aivan eri asia kuin kateuden kohteena oleminen.
Ei kouluttamattomalla, työttömällä, varattomalla ja älynlahjoiltaan melkoisen vajaalla naisella ole mitään mitä kadehtia. Vai luuleeko hän että joku on kade ala-arvoisesta ja nolosta kohujulkisuudesta tai tätä uudesta, melkoisen epämääräisestä viiskymppisestä miehestä ja mitään sanomattomasta "lomailusta" ylläpidettynä naisena jossain kolhossa tilapäismajoituksessa. Voi, voi. Ei ole mitään syytä kadehtia, korkeintaan sääliä yksinkertaista naista ellei hän olisi niin ilkeä, omahyväinen ja itsekäs, vastenmielinen ihminen. - kengurunloikka
Osuit asian ytimeen. Miksi ihmeessä pitäisi olla Jassolle, jakorasialle kateellinen. Voisi todellakin sulkea bloginsa, naama on niin nähty....
- oletkuitenkin
Koska kaltaisellasi pahnanpohjimmaisella luuserilla ei todellakaan ole mitään muuta syytä tänne kirjoitella...mitä vois ollakaan?
- Hyilikaa
Hän vanhojen rikkaiden ukkojen panolelu.
Nuori nainen ja jakaa kaikille takapuoltaan ympäri maailmaa. Hyi helvetti mistä näitä tautipesäkkeitä sikiää?
Eikö hän ole ollut aikoinaan Ilen panolelu! - yläpääunohtunut
Lista on pitkä, Danny papasta lähtien! Tuollaiset yksinkertaiset horot ei tajua, että tuohon pystyisi kuka tahansa, mutta useimmilla järki ja moraali voittaa!Aina löytyy kiimaisia" kankaanniemejä", jotka kelpuuttaa jokaisen anteliaan nartun, kun kohdalle sattuu. Tuon ikäisen, aikuisen naisen, pitäisi kyllä jo sen verran itseään kunnioittaa, ettei suostu ihan seksiorjaksi enää! Vai ollaan me kateellisia, ohohoh!!?
- eivät-tajuu
Ja yleensä nuo heikkolahjaisemmat ajautuvat tuohon elämän tapaan kun ovat niin helppoja uhreja, kiimaisille ukon käppänöille.
- pa-montamerkitystä
Jasmin Mäntylä sanoo sitä rakkaudeksi, kun pääsee perseellä aurinkoon. Siis karvavisalla Perthiin Ausseihin, perseaukisena.
- KerranTuruus
Poliisit haki jassun pois riehumasta iken luota : teeskenteli pyörtynyttä ;-)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410