Pakolaiset valtiontaloudelle ÄÄRIMMÄISEN huono vaihtokauppa.
Pakolaiset eivät työllisty koskaan tai ainakin hyvin huonosti. Pakolaiset lisäävät Suomen huoltosuhdetta entisestään. Heidän elättämisekseen pitää veroja korottaa.
Verojen korotukset kohdistuvat varsinkin hyvätuloisiin. Jo nyt kaikki muut maat ovat Suomesta nähtynä veroparatiiseja. Hyvätuloiset siirtyvät muihin maihin kiihtyvällä vauhdilla. Tulojen ja menojen suhde huononee entisestään.
http://www.arvopaperi.fi/uutiset/seppo-saario-suomi-koyhtymassa-pelattya-nopeammin-6300412
"Hyvätuloiset eivät nouse barrikadeille. He vähentävät työntekoa, eivät tee riskipitoisia investointipäätöksiä tai muuttavat ulkomaille. Vuonna 2014 Suomesta muutti ulkomaille 15 500 henkilöä (Tilastokeskus). Se on suurin luku sitten 1970-luvun. Poislähtevien mukana Suomi menettää verotuloja ja tilalle tulevat pakolaiset elävät vuosikausia valtion taloudellisen tuen varassa. Suomeen saapui yli 32 000 pakolaista vuonna 2015.
Muuttoliikkeen kehityssuunta on valtiontalouden kannalta äärimmäisen huono vaihtokauppa."
Teiltä tullaan leikkaamaan kaikki. "Ilmainen" koulutus, "ilmainen" terveydenhoito. Vain matut ovat nettohyötyjiä nykyisessä kehityksessä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin se menee. Mutta mitäs vittua sitten tekisi ?
Tämän asian suomalaiset ymmärsivät heti kun tämä muuttoliike alkoi. Jännä juttu muuten miten me tarvitaan aina joku "korkeampi" järki selittämään samat asiat jotka kansa on tajunnut alunperinkin.
Ei ole tajunnut tuota Sipilä, Rinne, Orpo, Stubb, Biuru, PAM, AKT, Arhinmäki eikä se suihinottohuulinen tuleva vasemmistoliiton puheenjohtaja, jolla joku japanilainen nimi. Lee tai Lii.
Menot on kasvanut aivan poskettomasti samaan aikaan kun tulot ovat pienentyneet. Yllättäen kaikki veromenot ovatkin saajan mielestä investointeja tulevaisuuteen.
Viimeksi turhatieteiden opiskelijat olivat huolissaan kun opintotukia oltiin pienentämässä. Matu-tulvaan 2015 on tähän mennessä otettu lainaa 1,5 miljardia.
Ikävä nähdä kun hyvä maa tuhoutuu. Ehkä suomalaisille kuuluu käydä niin, aina kerran 50 vuodessa. Sieltä sitten pinnistetään taas entistä ylemmäksi. Samalla elätetään mustalaiset ja mamuloiset.