Mikä neuvoksi

Maajussit voivottelevat tilaansa ja osoittavat mieltä. Se mitä ja ketä vastaan mieltä nyt osoitetaan, ei käy oikein selväksi. Ongelmana lienee se, että hallituksessa istuu nyt pääministeripuolueena Kepu, johon viljelijäväestö on tottunut luottamaan. Ei siis oiken hävetä haukkua hallitusta suoraan, vaikka siltä vaaditaan erilaisia toimia maataloustuottajien toimeentulon kohentamiseksi.

Ratkaisua ei kuitenkaan ole näiden vaatimusten pohjalta löydettävissä. EU:ssa on yhteinen maatalouspolitiikka, mistä jäsenvaltiot eivät voi poiketa. Teetä ja sympatiaa on siis lähinnä tarjolla ja Sipilän sekä Tiilikaisen pitää yrittääkin muotoilla sanansa sen mukaisesti. He antanevat mielenosoittajille ymmärrystä ja tukea aivan samalla periaatteella kuin opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen antaa jatkuvasti tukea opetussektorin eri osapuolille. Hänkin puhuu vain epäkiitollisesta tehtävästä leikata aivan kuin muut kuin hän päättäisivät asiasta. Ikävät asiat ministerit haluavat sysytä jonkun ulkopuolelta tulevan tuntemattoman voiman niskaan.

Maatalous pitäisi miettiä uusiksi. Jos me tarvitsemme kotimaista maataloutta kriisiaikojen varalle elintarvikehuollon turvaamiseksi, sitä varten pitää rakentaa systeemi. Kivuttomin tapa olisi se, että tällaisessa maanpuolustuksellisessa tavoitteessa asia järjestettäisiin samoin kuin aseellisessakin maanpuolustuksessa. Eli valtio ottaisi ruokahuollon järjestettäväkseen siinä määrin kuin on tarvetta turvata kriisiolot. Muu maatalous olisi enemmän markkinaehtoista perustuen EUn yhteiseen maatalouspolitiikkaan, missä ei tarvita kansallisia maataloustukia. Valtion tiloilla ammattitaitoiset viljelijät saisivat työtä ja perustulo olisi näin hyvin turvattu. Viljelijät pääsisivät nauttimaan myös työttömyysturvasta tätä kautta. Lomat ja muut edut juoksisivat. Kun asiat kerran ovat nyt niin huonosti, niin tämähän olisi suorastaan paratiisinomainen ratkaisu ongelmiin.

Kriisiaikojen elintarvikehuolto ei voi perustua kannattamattomaan liiketoimintaan. Konkurssiriskit ovat liian suuria ja ne ovat suuri riski kriisiaikoja ajatellen. Elintarvikehuollon pitää olla varmalla pohjalla ja silloin valtio on ainoa varma toimija. Silloin voitaisiin luopua piilososialistisesta järjestelmästä ja tunnustaa, että ruokahuolto erityisesti kriisiaikoina kuuluu valtiovallan perustehtäviin.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9286
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        374
        8179
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        6019
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2453
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2159
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1795
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1738
      8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        8
        1595
      9. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1519
      10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1418
      Aihe