Kiistan ratkaisu: kahdet seurat

äänitakapenkistä

Opillisissa asioissa tarvittaessa voidaan kysyä neuvoa Lapinmaalta. Sakramenttien otosta omiin käsiin on kyse puhtaasti hallinnollisesta asiasta, jota herätysliikkeen johto ratkoo tuomiokapitulissa maallisen tuomarin kera. Hengellisissä asioissa ei tarvita juridiikkaa, miten kiertää lakia.
Eräs ratkaisu voisi olla samantyyppinen, kuin LLL:lla oli: aamukirkko koko kansalle ja iltakokous armoitetuille. LLL:n saarnoissakin näkyy ero kummassa saarna on pidetty. Saarnasihan apostoli Paavalikin eri lailla pakanoille, heränneille ja armoitetuille.
Siis järjestely voisi olla karrikoiden seuraava:
1.) Aamuseurat:
Aamuseurat separatisteille, joissa saarnattaisiin jyristen syntiä vastaan herätykseksi synninunesta separatisteille. LLL:n saarnana luettaisiin näitä aamukirkon saarnoja, jotka oli tarkoitettu nimenomaan katumattomille. Kynttilöitä ei poltettaisi seuroissa.
Ehtoollisen voisi jakaa arkena lainaamalla rukoushuoneen tiloja, mutta täysin erillään kirkon sisäisen herätysliikkeen toiminnasta. Onhan jo nyt perusteltu, että kyseessä on evl-kirkosta erillinen ehtoollinen. Tällöin muistoaterialla olisivat kaikkein parhaimmat kristityt. Lapsille olisi torstaikoulu ja lasten "karamellikioski" ruksalla hylättäisiin syntinä.
2) Iltaseurat:
Iltaseurat niille, jotka eivät halua muutoksia herätysliikkeeseen. LLL:n saarnana luettaisiin armoitetuille pidettyjä iltasaarnoja, joskus myös Lutherin saarnoja. Synnistä saarnattaisiin normaalilla äänenpainolla, varotettaisiin omastavanhurskaudesta, nuorille kristityille tarjottaisiin maitoa ja uskossaan kasvaneille vahvempaa ruokaa, kuten Paavali kirjoittaa. Seuroissa voitaisiin polttaa kynttilöitä ja nousta jopa seisomaan jouluvirren viimeisen säkeistön kohdalla sekä lukea isämeidän rukous yhteen ääneen. Lapset saisivat karamellia "kioskista" ja pyhäkoulu pidettäisiin pyhänä.
Ehtoollisella käytäisiin evl-kirkossa, kuten herätysliikkeessämme on ollut tapana, poikkeuksena lyhyt aika Amerikassa, jossa käytiin metodistikirkossa ehtoollisella silloisten LV:en ohjeen mukaan.
Näin säilyisi järjestys seurakunnassa ja LLL:n saarnatkin olisivat sopusoinnussa siihen, mihim LLL ne kirjoittikin. Toiset seurat olisivat kuin pakanoille ja toiset kuin armoitetuille. Jokainen voisi itse valita: kumpi vaan tai molemmat kuten LLL:n aikana. Lisäksi kalliit rukoushuoneetkin tulisivat tehokäyttöön

21

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otakaljaa

      KAIKENLAISTA JAKSATKIN MIETTIÄ JA KIRJOTTAA,KIPASEPPA KOUKKIIN KASILLINEN KALJAA JA KUUMOT HUIVIIN,VOIS OLLA ET OLO TASAANTUU!

    • KirkkoKirkonSisällä

      Kahdet seurat tulee väistämättä, kun evankeeliset lähetysmiehet erotettiin tehtävästään. JOensuussa tämä jako kahteen leiriin tehtiin jo.
      Ja määräys tähän tuli Jellivaarasta ns. "uskollisten" tilauksesta.

      Vapaakirkkoisiksi ryhtyneet taistelevat sammuteuin lyhdyin syöttämällä omia valeitaan tai vaikenemalla kokonaan tiedottamisesta, saadakseen yhdistyksen nimen ja omaisuuden omaan haltuunsa.

      He varmaankin saavat haluamansa, me kirrkkon herätysliikkeeksi edelleen jäävät esikoislestadiolaiset saamme kirkon tiloja vapaasti käyttöömme, ilman kalliiksi tulevia omia rukoushuoneita.

      Vapaakirkolla ei ole mahdollisuutta käyttää kirkon tiloja enään, sakraaliyhteyden purkamisen jälkeen.

      • potuttaako

        EN OLE KATKERA MUTTA KUITENKIN.......................


      • Selitseis

        Hyvä ehdotus ei tarvi uhrata varojaan rukoushuoneeseen ylläpitoon, ei siivousta, ei talkkareita ja emäntiä. Helppoa ja hauskaa käyttää kirkon tiloja. Sopii kirkkiksille mainiosti.


    • PyhätHäväistyy

      Ei se haittaa meitä ollenkaan jos te eriseuralaiset lähdette menemään.
      Tuleepahan taas lämpö ja yksimielisyys..

      Ainut mikä surettaa, niin teidän kuolemattoman sielun tila..
      Emme toivoisi kenellekkään sellaista kohtaloa..

      • kaveripiiri

        minua haittaa. kaverit kaikkoaa jos niin käy.


      • PienempääLärviäSeparit

        Jeesuksen seurassa elävät, Kristuksessa vanhurskaat eivät ryhdy ihmisoppien orjiksi, eikä Jellivaaran pasavien pelinappuloiksi.

        Eriseurainen karttaa Kristusta, joka kaikki häneen uskovat vanhurskaiksi tekee ja palvoo Kristuksen sijasta ihmisiä ja heidän oppejaan.

        OManvanhurskauden ilmapiirissä evankeliumia vihataan, näin kävi
        kun iisaksonilaiset opit valloittivat Jellivaaran paavien sydämet.


      • eksyneidentouhuja

        Teidän toivomisenne ja surunne takia ei kukaan ole pelastuksen ulkopuolella. Tiedoksi vain.


      • SylilläJaSytämellä
        kaveripiiri kirjoitti:

        minua haittaa. kaverit kaikkoaa jos niin käy.

        Turhaa suremista; uusia uskollisia kavwreita tulee tvan täydeltä!


      • eucco

        historia osoittaa, että kun aletaan rakentaa parempaa ja puhtaampaa kristillisyyttä hajoaa porukka, kun aina se synti on vieruskaverissa. Tutkikaapa isakssonilaisuuden historiaa viime vuosisadan ajalta. Aika päreiksi se aitojen ja alkuperäisten joukko meni. Vikominen, syntiluettelot ja "ei se haittaa ollenkaan jos te eriseuraiset lähdette" ovat Hajottajan hedelmiä.


    • rikkoivatrillit

      Oli kaikilla kavereilla jamekset joten minäkin ostin sellaiset.....

    • piippaappuup

      Äänitaakapenkissä olet mainio. Ehdotus on niin hyvä, että sen voisi laittaa seurakuntakokouksen asialistalle ensimmäiseksi asiaksi, (pakollisten juttujen jälkeen. tilinpäätöksen. vahv. ym.jälkee.)

      • jajunakulkeetaas

        Äänitakapenkistä voi täälä sepitellä omaksi ilokseen ihan mitä huvittaa,se on kuitenkin turhaa ajanhukkaa,näyttää istuvan vaunussa joka jäi asemalle,meidän junaa kiitää hurjaa vauhtia eikä sitä pysäytä enään mikään:)


    • EipäHoristaEnään

      Kaikki viittauukset Jellivaaran paavien valtaan ja neuvoihin ovat harhaoppia. Se tie ja heidän neuvonsa ovat 20 vuodessa osoittatuneet niin Jumalan sanan vastaiseksi kun ikinä olla voi. Eli eroo tästä Kristusta vastustavasta ikeestä välittömästi.

      • aukeejo

        Elä veli ahdistu,saattaahan tuo joskus vielä aueta sullekkin. (Toivottavasti).


    • piip3475787

      Separatistien koko oppirakennelma on sellainen, että en oikein usko yhdessäpysymiseen edes kaksien seurojen kanssa.
      Herätysliike tarvitsee täydellisen uskonpuhdistuksen Lutherin hengessä
      alkaen kasteesta, vanhurskauttamisopista jatkuen seurakuntaoppiin.
      En jaksa uskoa, että separatistit olisivat valmiit tämäkaltaiseen keskusteluun, kun
      "pyhä henki ja me" on lyönyt lukkoon joitain opinkohtia, joista on tullut vaatimuksia, mm luottamus lappiin.
      Luulen, että jää vain yksi tie, separatistit lähtevät seuraamaan jumalaansa lapin vanhimpia ja toinen osa jatkaa Kristuksen seuraajana.

      • KristuksessaVanhurskas

        Nåin se on. Omanvanhurskauden ilmapiirissä evankeliumia vihataan.

        Silloin kun Kristuksen teko uskolla vastaan otettuna ei ihmiselle riitä, hän ei suo sitä armoa ja iloa toisillekkaan. Vanhempi veli ei mennyt nuoremman veljen juhlaan iloitsemaan toisten kanssa yhdessä
        Kristuksesta.

        Vaatii henkilökohtaisen tragedian, ennen kun ihminen tulee oikeasti siihen tilaan että ymmärtää pelastuvansa yksin armosta Kristuksen ansion tähden. Yksin uskon kautta.

        Raatamalla ja lihaansa kurittamalla vanhurskautta tavoitteleva henkilö ei suo toistenkaan pelastuvan, uskomalla Kristukseen syntiensä sovittajana.


    • Kahdet seurat eivät ole ratkaisu! Se ei kelvannut kirkossa eikä se ole kelvannut rukoushuoneella. Olen esittänyt molempiin. Rukoushuone saastuu ja joka välissä pitäisi karkoittaa pahoja henkiä polttamalla kuivaa katajaa salissa.

    • ÄläUskoItseesi

      Katumisiinsa ja parannuksen tekemisiinsä luottava luottaa itseensä ja omiin tekoihinsa. Siinä tilassa elävä on lihallinen tajuamatta sitä itse.

      Evankeliumiin uskominen ei ole sarja ihmisen parannusten tekoja ja katumisia, vaan uskossa luottamista Kristukseen joka on minun syntini sovittanut Jumalan kanssa. Sellaista pyhyyttä jota Jumala vaatii ei löydy yhdestäkään ihmisestä, ei promillenkaan vertaa. Silti niin valtavat määrät uskovia luottavat edelleen omiin olemattomiin onnistumisiinsa. Ja totta kai luottavat sellaisiin julistajiin jotka ruokkivat ja vahvistavat hänen omaa vanhurskauttaan. Eli käsotystään siitä että minä olen parempi ihminen kun nuo toiset joihin itseäni vertailen.

    • Vastaa_KylläJeesus

      Vihneen mainitsema kuiva kataja kuvaa kyllä aika hyvin lakihenkisten saarnoja.
      Tai sitten sellaisten saarnoja joilla on ainoa oikea oppirakennelma.

      Jeesus elää, sanansa kautta hän kutsuu tänäänkin syntisiä ottamaan vastaan armon ja syntien anteeksiantamisen.

    • puolueeton

      Kristittyjen (evankelisten) harjoitusta edistää sekin, että Jumala ei ainoastaan salli vaivata seurakuntaansa moninaisilla ulkonaisilla murheilla ja vainoilla, vaan sallii perkeleenkin siihen nostattaa puolueita, että Jumalan valtakunta sen kautta harjaantuisi ja heräisi ahkerammin kuulemaan, lukemaan ja oppimaan Jumalan sanaa. Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille. Marraskuun 11.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      295
      26900
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      48
      2294
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      201
      1640
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      154
      1550
    5. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      35
      1381
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1321
    7. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1018
    8. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      932
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      92
      880
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      81
      820
    Aihe