Venäjän puolustusministeriö havittelee parhaillaan viiden pullonokkadelfiinin hankintaa, kertoo CNN.
CNN:n mukaan Venäjän puolustusministeriön tavoite delfiinien rekrytoimisesta maan armeijalle ilmenee avoimella internetsivustolla olevasta viranomaisten hankinta-asiakirjasta.
Dokumentin mukaan armeijan palvelukseen halutaan hankkia viisi pullonokkadelfiiniä, joille on määritetty ikä- ja kokorajat sekä sukupuolijakauma. Viidestä delfiinistä kolmen halutaan olevan uroksia ja kahden naaraita. Delfiinien on oltava 3–5 vuoden ikäisiä ja kooltaan 2,3–2,7-metrisiä.
CNN kertoo Venäjän puolustusministeriön olevan valmis maksamaan yhdestä delfiinistä noin 350 000 ruplaa (n. 4 500 euroa). Ministeriö on linjannut, että kysymykseen tulevat vain sellaiset yksilöt, joiden nahassa ja hampaissa ei ole vaurioita. Lisäksi delfiinien hengitystiheyden tulisi mielellään olla kaksi hengenvetoa minuutissa – korkeintaan neljä – ja niiden pitäisi olla ”fyysisesti aktiivisia”.
Hankinta-asiakirjoissa edellytetään, että Venäjän armeijan käyttöön tulevat delfiinit pitää ottaa kiinni merinisäkkäisiin erikoistuneiden asiantuntijoiden läsnäollessa ja niiden kuljetusten on tapahduttava säällisesti.
CNN:n artikkelista ei ilmene, millaista sotilaspalvelusta delfiineille on Venäjällä kaavailtu. Esimerkiksi Sevastopolin laivastotukikohdassa pullonokkadelfiinejä on koulutettu sodankäynnin apujoukoiksi jo 1970-lähtien. Hyökkäystehtävien lisäksi niitä on harjaannutettu miinanetsintään. On mahdollista, että delfiinien lähettämää äänisignaalia voidaan hyödyntää myös sukellusveneiden paikantamisessa.
Kun Sevastopolin laivastotukikohda päätyi Krimin valtauksen myötä Venäjän haltuun, myös sinne sijoitetut delfiinit päätyivät uimaan Kremlin komennossa.
Delfiinejä Venäjän miespulaan
Pulloperse
1
<50
Vastaukset
- Rahat-ei-riitä
miesten palkkaukseen.
Niinpä värvätään delfiinejä. Nehän voi aina syödä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410