Olen ansioituneella sairaspäivärahalla yhteiskuntaa kehoni ennen aikojaan romuksi palvelleena. Minulla on kolme lasta, saan rahaa noin 900 euro kuussa käteen, siitä yli puolet kuluu lääkäri- yms kuntoutus toimenpiteisiin, sekä munuaiset ja maksan tuhoavaan lääkityksen kustantamisen. Päivät kuluvat viistosti maaten, näin on menty pian pari vuotta, aina välissä on tehty jotain korjaustoimenpiteitä leikkaamalla, mutta ja todettu, että ei niistä apua ole vaan päinvastoin.
Tämä se on 50.sen miehen elämää, ystäviin ei ole varaa pitää yhteyttä, tietokone some ei oikein ole minua varten. Kaiken lisäksi nettimaksu on rästissä, samoin sähkö- ja vesilasku. Aika ei kulu, rahaa ei ole ja olisi kiva olla apuna kotona ja tehdäkin jotakin. Turhaudun.. Mikä siis avuksi, tässä noitaympyrän syöksykierteessä on menty alaspäin mutta nyt tuli pohja vastaan.
Kuin salama se iski tajuntaani, menen lähimpään Agrimarkettiin ja ostan uuden JohnDeer traktorin ja lähden ajelemaan Helsinkiin. Ajan senaatintorille sinne ajaa kolmessa päivässä ja polttoainetta kuluu vain 25 litraa sadalle..
RATKAISU Löytyi
voiko_olla_tottakaan
3
373
Vastaukset
- hyväidis
Tai jos olisit hoksannut pyrkiytyä jonkun maajussin kyytiin. Olisi ottanut varmaan rupatteluseuraksi. Jotenkin olisi paikka apukuskille järjestynyt.
- Anonyymi
Työttömän traktori olisi ollut se fergu 35, minkä avo-ohjaamossa olisi mies todella karaistunut ja talven viimat olisivat saaneet selkäkivut unohtumaan.
- Anonyymi
Selkäleikkaus on kuin lanttia heittäisi, joko paranee tai muuttuu huonommaksi.
Mutta iso riski pitää kuitenkin ottaa, jotta saisi köyhyyden kierteen poikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001763- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4411126- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84753
- 51708
- 57671