Axl Smith TUHOSI uransa

muutto-Iraniinko

Nyt julkisuus jos saavuttanut sen pisteen, että ura on ohi, vaikka tuomio olisi mikä.

63

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • retrtertetr

      Jaa-a; eipä sitä vielä tiedä varmasti. Suomessa kun on niin pienet piirit, ja noissa tv-jutuissa kaikki tuntee toisensa ja on kavereita keskenään. Ties vaikka tämäkin pervo saisi jotenkin synninpäästön, kun ensin se kutsutaan vaikka johonkin Enbusken haastatteluohjelmaan, jossa se sitten ensin hirveästi esittää katuvansa, ja sitten myöhemmässä vaiheessa asia käännetäänkin jo huumorin puolelle, ja Smith sitten jo itsekin vitsailee asiasta.

      itse kylläkin toivon, ettei sitä pervoa mustapärstää nähtäisi enää ikinä telkkarissa, ja jätkä joutuisi muuttamaan häpeää pakoon pois Suomesta.

      • Naisetsaisivathävetä

        Siis mitä pervoa tuo mamu on tehnyt? Nussinut huoria kotonaan? Kuka sitä nykyään pervona pitää?
        Vai onko niin, että jos nussii huoria kotonaan, mutta pitää asian salassa, niin ei ole pervo, mutta jos nussii huoria kotonaan ja luiskauttaa asian puolivahingossa julkisuuteen, niin sitten on pervo?
        Minusta Akselilla ei ole mitään häpeämistä, kunnon sonni, mutta ehkä nussituilla naisilla voi olla ..


      • uria_avaamassa

        Akseli Seppähän on jo muuttanut Lontooseen luomaan uutta uraa siellä. Ei vain ihan selvää, missä bisnesslajissa, mutta luultavasti aikuisviihteen parissa? Siinähän on aina tilaa potensikkaille sonneille.


      • Naisetsaisivathävetä kirjoitti:

        Siis mitä pervoa tuo mamu on tehnyt? Nussinut huoria kotonaan? Kuka sitä nykyään pervona pitää?
        Vai onko niin, että jos nussii huoria kotonaan, mutta pitää asian salassa, niin ei ole pervo, mutta jos nussii huoria kotonaan ja luiskauttaa asian puolivahingossa julkisuuteen, niin sitten on pervo?
        Minusta Akselilla ei ole mitään häpeämistä, kunnon sonni, mutta ehkä nussituilla naisilla voi olla ..

        Samaa mieltä. Totta kai Alex nussii jos ritsat pillujaan hänelle tyrkyttivät? Ei heitä sinne Alexin kämpille väkisin kannettu, vaan ihan omilla koivillaan lähtivät mustasta makkarasta nautiskelemaan. Vai vielä korvauksia munahaukoille?

        Hoh, hoijjaa! Saivat sitä mitä kerjäsivät ja vielä pitäisi Alexin noille munahaukoille korvauksia maksella ja jopa maineen menetyksistä.
        Rallimiehen botox pumpattu kohumorsian sai Alexilta varmaan kovempaa kyytiä kuin mihin rallimies itse pystyy.


      • Ironmikessinhyväkaveri
        ironmikess kirjoitti:

        Samaa mieltä. Totta kai Alex nussii jos ritsat pillujaan hänelle tyrkyttivät? Ei heitä sinne Alexin kämpille väkisin kannettu, vaan ihan omilla koivillaan lähtivät mustasta makkarasta nautiskelemaan. Vai vielä korvauksia munahaukoille?

        Hoh, hoijjaa! Saivat sitä mitä kerjäsivät ja vielä pitäisi Alexin noille munahaukoille korvauksia maksella ja jopa maineen menetyksistä.
        Rallimiehen botox pumpattu kohumorsian sai Alexilta varmaan kovempaa kyytiä kuin mihin rallimies itse pystyy.

        Tässä se ironmickey mouse unelmoi pillusta muiden tekemisillä. Ironhiiriparka kun ei ole koskaan pillua saanut itse. Mutta mikäs sille mahtaa, tuhkamuna mikä tuhkamuna.


      • Ironmikessinhyväkaveri kirjoitti:

        Tässä se ironmickey mouse unelmoi pillusta muiden tekemisillä. Ironhiiriparka kun ei ole koskaan pillua saanut itse. Mutta mikäs sille mahtaa, tuhkamuna mikä tuhkamuna.

        Poju pieni olen satoja kaatoja sinua edellä, etkä ikinä pääse lähellekään, sillä olet vain hiiri, joka vikisee peloisaan kolossaan. Naiset eivät teitä diggaa, vaan meitä TOSIMIEHIÄ! Laitahan poju finniturpasi esiin, niin saadaan kunnon hörönaurut. Hopi, hopi!


    • kantasuomalainen_tilalle

      Jotenkin olikin niin ylilipevä, että alkoi aina tekemään mieli suolaista kun tuon lässytystä kuunteli.

    • heikoin_lenkki

      Ei tarvitse olla 100% mamu mokatakseensa, puolimamu riittää.

    • hyiettä

      Axl on kauhee pervo.... huomaa et sil on sukuu jostain ähläm maasta.

    • Tosi.on

      Voi-voi, on sitä maailmalla ja Suomessakin noustu pahemmistakin kupruista. Oikeudenkäynti varmaan kesällä/syksyllä ja sitten alkaa nousu. Kuten tuolla jo sanottiin pitää katua, mielellään itkeä telkkarissa, kyllä Suomen kansa tai ainakin naiset antaa anteeksi, se kuitenkin niin ihana suklaasilmä.

    • tumputukseentasoa

      Kirkko konsertit on laulettu lopullisesti loppuun. Kylla munaus oli luokkaa loppu elama ja ura pikkuhiljaa muuttaa suuntaa, onnea aleksi tie ei aina ole itsellakaan ollut pumpulista mutta maailma opettaa. jait historian panoja salakuvaavana ja tumputtavana kepapimpuolikkaana.

    • matutwttuun

      Mamupuolikas Axelista tulee Peter the Toinen, ei vaan voi mitään..

    • ammeemma

      Ei mamupuolikas Axel saanutkaan Emma gaalissa vuoden video palkintoa.
      Harmi, olis se sen ansainnut.

    • Pervoaxel

      Julkisuus tekee monet kusipäiksi.

    • NeverAskingWhy
    • shou_most_goy_jonne

      Ei YLE tuollaisista asioista välitä!

    • ihan_se_sama

      Kusipäät saakin saada aina ansionsa mukaan ja piste.

    • tyhjästä.aloitti

      tyhjän saa, mitäs tuhoamista siinä on tapahtunut? Eipä ole mitään ansioita tuolla perslävellä ollutkaan.

    • Vilunkiveikot

      Aina voi mennä yksiin Petskun kanssa ja ruveta filmaamaan homopornoa. Kenties se oululainen "prinssi" rientää kolmanneksi.

    • Sacrifice
    • SilliäKullekkin

      Axl musiikki ura saa tästä jutusta vain lisää potkua.

      Ritsa pillut tulee innoissaan keikoille ja taka huoneeseen.

    • Runkkumatskuu

      Iina Kuustonen laukoo videolla "runkkumatskusta", johon Axl Smith antaa mielenkiintoisen vastineen.

      Axl Smith on ollut melkoisessa pyörityksessä koskien seksivideoiden kuvausta. Tässä seuraavassa pätkässä mielenkiintoinen kohtaus.

      Iina Kuustonen: “Runkkumatskuu?”

      Axl Smith: “Isosti! Sä et ees tiedäkään.”

      http://mvlehti.net/2016/03/11/axl-smith-ja-iina-kuustonen-video/

    • Sairasmielituhoaa

      Jos oot rikollinen luonne se tuhoaa sut oikeamielisessä yhteiskunnassa,sitä,ei kukaanmuu tee kuin sinä,itse sairaila tai rikollisilla teoilla.Toiset vaikka on ollutkin täällä jonkin aikaa näkee ettei he kuulu tänne oikeustajunsakaan mukaam!

    • eiinspaa

      Eikö tuollekin ole aivan sama, mitä tekee?

    • analysointia2

      Pöh. Ei kai tuossa nyt mitään maailmanloppua ole. Jätkä on kuvannu sen mitä on tapahtunut. Tiettävästi osapuolet olleet vapaaehtoisesti ja täysi-ikäisiä. Ainoa rikos tuo kuvaaminen salaa. Ei kuitenkaan ole ilmeisesti levittänyt niitä ja näyttänyt muille. Runkkaillut vain itse. Eräänlaisia voitonmerkkejä kerännyt. Kaatomerkkejä :D voi päivää.
      Kyllä meitä kaikkia kuvataan jatkuvasti tuolla. Ei tule aina huomattua kameramerkkejä. Ei oo kiva ku nenänkaivuuta kuvataan :(

      Ja mä veikkaan että osa noista leideistä levittää omasta tahdostaan vittunsa kuvia netissä. Ehkä kasvot oeitettynä. Että mitä loukkaavaa tässä lopulta on. Oikeasti.

    • pervoilun_meno

      Tuon on pakko muuttaa suomesta. Kaikki nauraa ja halveksii tuota. Töitä ei saa ainakaan tv:stä. Pornotuottajaksi voisi ryhtyä.

      • soliferriko

        veikkaan päätyvän pizzalähetiksi sukulaismiehen yritykseen. Ympäri vuoden kurvailee loppuunajettu moposkoottri ajokkinaan. Tulee varmaan talvipakkasilla kuvaussessiot mieleen, kun munat ovat vasten kylmää satulaa.


      • Lumppujapaljastettu

        Minusta se on kunnon sonni. Ämmät miettikööt tekosiaan. Kuka käskee huorata vieraan miehen kanssa. Mies ei ole tehnyt mitään väärää, päinvastoin, paljastanut muutaman lumpun.


    • niinsiinäkäy

      Kyllä pitää olla tyhmä, no eikönhän tämäkin anneta anteeksi ja kohta tämä puolimamu tekee tästäkin tapauksesta jonkin vitsin.

    • Eituomittäänole

      Paljon melua tyhjästä. Kaikki on varmaan tapahtunut yhteisymmärryksessä. Vai onko olemassa joku kuvauskielto. Yhtä paljon syytä näissä naisissa jos lähtevät jonkun miehen mukaan. En usko että suosio kärsii. Ellei sitten ole levittänyt näitä jonnekin epämääräisin tarkoituksin. Nykyaikaa ja naistenkin puolelta holtitonta käytöstä.

      • sivustaseuraajana

        Haluavatko kuvatut naiset esimerkiksi tehdä enää lasta kun on vaarana että mahdollinen video joskus putkahtaa esille? Myös moni työura on syytä unohtaa. Ei ihan pieni juttu heille.


      • sivustaseuraajana

        ..ja kiva varmaan varoittaa mahdollisesta videon julkitulosta esim. nykyistä/tulevaa aviomiestä, lapsia, omia vanhempia yms


      • 1318
        sivustaseuraajana kirjoitti:

        ..ja kiva varmaan varoittaa mahdollisesta videon julkitulosta esim. nykyistä/tulevaa aviomiestä, lapsia, omia vanhempia yms

        Noita olisi pitänyt ajatella ennen kuin levitti jalkansa.


    • kokopahempi

      Joo, en itsekkään sääli tuollaisia naisia, jotka antavat puoliarabille.

    • turhaaanko

      Kysyisin vain että mistä hän alunperin jäi kiinni näistä kuvauksista!!!! Että poliisi ryhtyi asiaa tutkimaan. Jos kukaan naisista ei tiennyt että heitä kuvataan eikä myöskään filmejä ole kenellekään näytetty? Suomen kansalla on aika lyhyt muisti,mutta työtilanne saattaa ollakin hankalampi. Nais seurasta tuskin on puutetta.

    • sivustaseuraajana

      Niin kyllähän jonkun täytyi tietää asiasta. Kenties ovat katsoneet videoita yhdessä!?

    • Huvittunut

      Alexin kämpillä vierailleet ritsapillut ja jakorasiat saivat mitä tilasivat. Oliko ihan pakko mennä panettamaan itseään kun tumma ja komea julkkis oli tarjolla?

    • HullutMatut

      Akxelin isä on iranilainen. Eli kyse on mamusta.

    • hempassi

      Mikä lie nenään honottava meskaleero homppeli,olen aina ymmärtänyt että ukko on pikkasen yksinkertainen itseään täynnään oleva kymmenvuotiaan tasolle jämähtänyt video nörtti,toivottavast saa kakkua ja työpalvelua vaikka paskahuusien nuohousta teissarilla,todella törkee juippi naisia kohtaan ,oikea muslimi.

    • taso_vs_eitaso

      Harmittaisi, jos olisi kantasuomalainen kyseessä, mutta puolikkaan arabin takia ei harmita.

    • Turhamesoa

      Eikös Suomessa käydä alasti saunassakin. Mikä big haloo tämä asia on. Täysin varma että nykynuoriso kuvaa puuhiaan. Paras pitää housut jalassa eikä lähteä illan päätteeksi kämpille. Kummallisen tekopyhää yhtä äkkiä tuomita tällainen kun kuvataanhan kaikkia ihmisiä kaupoissa kaduilla ihan missä vaan lupaa kysymättä. Enää ei oikeasti ole mitään yksityisyyden suojaa. Ja kai ne kakaratkin voi tehdä taltioiden jos joku siitäkin tilanteesta myöhemmin haluaa etsiä jotain salaliittoteoriaa tai vastaavaa. Sitäpaitsi kodinkoneetkin kohta taltioi puuhiamme joten paras vaan tottua jo nyt. Älylaitteet kun tästä vielä kehittyy niin kuvaus/taltiointi on käynnissä yötä päivää.

      • 45_6

        Tämäkin ketju todistaa vain sen, miten typeriä suu ammollaan möykkääviä ja lynkkaavia laumaeläimiä ihmiset ovat. Kun joku tekee jonkun virheen, voi hemmetti mikä meluava ja möykkäävä karjalauma alkaa lynkata ja haukkua virheen tehnyttä. Mielestäni tuollainen karjalauma on tyhmiä pullollaan. En hyväksy väärin tekoa, mutta totean vain, että sanonta on, että joukossa tyhmyys tiivistyy.


    • skigfds

      Aleksi on ihan ite vastuussa sössinnästään joten turha meidän jauhaa shittiä.

      • Ämmätsössineet

        Mistä ihmeen sössinnästä? Kyllä ne on lähinnä noi ämmät, jotka tässä on sössineet.


    • weois

      sääliksi käy näitä uhreja, siis naisia.

    • mistätuulee

      Pani kaverinsa kanssa välit poikki, kun kaveri olisi festarien aikaan voinut majoittaa naisia asuntoosa.

    • vihjevarmaltataholta

      Mr Selfie nielaisee minikameran ja kuvaa ruoansulatusreittinsä - suorana - netissä - suusta pönttöön. Loppuosa on rumaa katseltavaa. Karvaa on ja näkyy. Siis kaikki näkyy. Tämä kaikki ilmai-seksi. Mr Selfie ilmoittaa tarkan päivämäärän ja kellonlyömän suurten lehtien etusivumainoksessaan. Ei pysty enää pidättäytymään julkisuudesta. Pakko päästä esille.

    • sitäsaam

      IL : Axl Smithin yritys painui tappiolle - nyt firmaa ajetaan vauhdilla alas

      7.8.2016 10:04

    • uraa-putkeen-Ahl

      Iltalehden mukaan Smith on mahdollisesti muuttanut Englantiin. Hän on avannut uudet nettisivut, joilla hän tarjoaa luovaa suunnittelua, sosiaalista mediaa, .......... graafista suunnittelua sekä videoiden ohjaamista ja editointia ........... , tapahtumien tuotantoa, musiikin suunnittelua, juontotöitä ja käsikirjoittamista.

      • hohoijaa

        Suomen pikkujulkkis-neidot kyynelehtii. Kuka lähes ulkomaalainen tumma mediamies ottaisi heidät sänkyynsä edes yhdeksi yöksi, nyyhnyyh. Tarvii mennä tarjolle ja jälkeenpäin vaatia oikeusteitse rahaa naimisesta!


    • kaapista-ulos

      hempassi
      12.3.2016 13:09
      Mikä lie nenään honottava meskaleero homppeli,olen aina ymmärtänyt että ukko on pikkasen yksinkertainen itseään täynnään oleva kymmenvuotiaan tasolle jämähtänyt video nörtti,toivottavast saa kakkua ja työpalvelua vaikka paskahuusien nuohousta teissarilla,todella törkee juippi naisia kohtaan ,oikea muslimi.

      Hyvin kirjoitettu teksti. Joka sana totta.

      • Sitäsaamitätilaa_

        Löysäpillut saivat, mitä tilasivat.


    • nääs-näsä-nääs

      Tuomion istuttuaan valmis lähtemään maailmalle. Vaikka itään rintamalle. Samanhenkistä miesporukkaa. Samantyyppiset vitsit ja metkut.

    • nainen-Suomesta

      Hirviö. Myynyt sielunsa, niin kuin muutkin sisisiiiiissssiiiiis -miehet. Samannäköinen tyhjä kalsa tunteeton katse ja koko olemus. Pyllistääkin varmaan samaan suuntaan samoin kellonlyömin.
      Nuorten kanssa työskentelyyn (lukioihin) on itsensä suunnitelmallisesti värvännyt ja työntänyt - sika ! Kohteena ja uhrina jutussa ainakin yksi hyväntahtoinen ja hyväuskoinen elova-tyttö Suomesta.

      Ei hyvää Päivää. Ei Suomi tällainen ollut ennen. Ei ollut kuin hyviä suomalaisia miehiä. He eivät tee tällaista. SUOMALAISTE MIEHET PITÄVÄT SUOMALAISTA NAISTA KUIN KUKKAA KÄMMENELLÄ.

    • Muslmanikokojätkä

      Mahtisonni 12cm ja pornoon mukaan? Ei jatkoon

    • hyihyi

      tollasta mielisairasta partalasta katselee vain huorat!

      toivottavasti joku pieksee sen saatanan ja kasmir kyylääjän kans

    • Kateelliset tuhkamunat pitävät täällä suurinta mekkalaa, tai vastaavat ritsapillut, jotka panettivat itseään Alesilla. Tottakai TOSIMIES nussii jos pimpsaa tyrkytetään ihan vapaaehtoisesi joka paikassa missä liikkuu.
      Huudelkaa reppanat niille, jotka raiskaavat naisia ja lopattajaa itkunne Alexin suhteen.

    • EIKÖ-SEISO-KATKARAPU

      hyvää lomaa (120 DONAA)

      • ulosottovirkailija

        Asunto menee, niin saadaan ainakin osa korvauksista maksettua naisille, jotka antautuivat kyseisen ukkelin leluksi.


    • KyykmanninBroidinVeli

      Kunhan kepposteli vaan matujen tapaan. Mitäs suvakki tähän?

    • ASUNTOKAUPAT

      Miksi tikku on onneton?

      Koska sillä on hiukset takussa

      Miksi taku on onneton?

      Koska sillä on tikku perseessä
      __________________

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6075
    2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1748
    3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1646
    4. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1533
    5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1426
    6. Ässät lähtivät eri teille

      Tämä on ilonpäivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1140
    7. Oon mä susta mustasukkainen

      Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
      Mustasukkaisuus
      150
      984
    8. Sohvi blörf

      Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      831
    9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

      Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
      Kauhava
      26
      742
    10. Rakas rakas rakas

      Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
      Ikävä
      65
      664
    Aihe