Rahoitusvastike pitäisi yhtiöjärjestyksen mukaan koostua pankin perimistä korko yms. kuluista sekä yhtiölainan lyhennyksestä.
Lisäksi yhtiöjärjestyksessä on sanottu että osakkeenomistajalta vastaanotetut lainaosuussuoritukset on viipymättä käytettävä yhtiön lainojen lyhentämiseen sen mukaan kun osakkeenomistaja on maksettaessa tarkoittanut.
Onko isännöitsijä oikeutettu jatkuvasti perimään ylisuurta rahoitusvastiketta vuodesta toiseen. Lisäksi näyttäis siltä että taloyhtiön luotollisen tilin korkoja on jälkilaskelmissa lisätty rahoitusjäämien laskelmaan. Nyt meiltä on yliperitty yhteensä jo yli 1200e.
Yleensä aina yhtiökokouskutsussa on kohta, jossa päätetään siirtää yhtiön lainojen lyhennykset lainanlyhennysrahastoon. Olisiko kohtuullista että yliperityt osuudet maksettaisiin kerran takaisin, näin seuraava rahoitusvastike saataisiin vastaamaan paremmin todellisia kuluja. Toinen vaihtoehto on ylikertyneillä lyhennetään varsinaista yhtiölainaa pienemmäksi, siitä taitaa pankki periä ylimääräisiä kustannuksia kun lainalaskelmat menee uusiksi.
Mitä sanoo arvon keskustelijat
Rahoitusvastikkeen suuruus
10
650
Vastaukset
- lainanmaksaja
"Onko isännöitsijä oikeutettu jatkuvasti perimään ylisuurta rahoitusvastiketta vuodesta toiseen. Lisäksi näyttäis siltä että taloyhtiön luotollisen tilin korkoja on jälkilaskelmissa lisätty rahoitusjäämien laskelmaan. Nyt meiltä on yliperitty yhteensä jo yli 1200e. "
Ei isännöitsijä mitään peri, vaan rahoitusvastikkeen suuruus päätetään yhtiökokouksessa rahoituslaskelman pohjalta joka vuosi erikseen. Oletko käynyt yhtilkokouksessa???
Lainanryhennysrahasto voi olla ylijäämäinen, tosin en näe siinä mitään järkeä, mutta lainanlyhennysrahastossa olevaa rahaa ei saa käyttää yhtiön hoitokuluihin. - NoMuttaMutta
Pitäähän sen isännöitsijän pystyä vaihtamaan Mersu joka toinen vuosi...
Maksakaa kiltisti vaan. - AIT-isännöitsijä-
Tilinpäätösasiakirjoissa pitää olla aina erillinen laskelma joka näyttää rahoitusvastikkeen käytön ja kertymän lainanotosta alkaen. Eikö Teillä ole? Taitaa olla kyse väärinymmärryksestä.
- osakas2
"Lisäksi yhtiöjärjestyksessä on sanottu että osakkeenomistajalta vastaanotetut lainaosuussuoritukset on viipymättä käytettävä yhtiön lainojen lyhentämiseen sen mukaan kun osakkeenomistaja on maksettaessa tarkoittanut."
"Yleensä aina yhtiökokouskutsussa on kohta, jossa päätetään siirtää yhtiön lainojen lyhennykset lainanlyhennysrahastoon. "
Eikö lainanlyhennysten siirtäminen lainanlyhennysrahastoon ole ristiriidassa yhtiöjärjestykseen nähden?
Jos osakkeenomistaja nimenomaisesti haluaa että rahoitusvastikkeilla kerätyt varat käytetään lainojen lyhentämiseen tai että ylikerätyt pitäisi palauttaa.- lainanmaksaja
"Lainanlyhennysrahasto" on vain kirjapidollinen käsite. Kun lyhennyksiä varten kerätyt varat rahastoidaan ne eivät näy taloyhtiön tuloksessa.
Yleensä taloyhtiöiden lainojen lyhennykset on kerran tai kaksi kertaa vuodessa ja näitä lyhennyksiä varten kerätään rahoitusvastiketta kuukausittain, joka rahastoidaan. Jos lainalyhennys on esim. helmikuussa ja tilikausi päättyy vuoden vaihteessa on taloyhtiöllä taseessa ylimääräistä rahaa (rahoitusvastiketta) tilikauden päättyessä. Jos tätä rahaa ei rahastoida, näkyy se taloyhtiön tuloksessa. Taloyhtiö ei voi tuottaa voittoa, ellei halua maksaa veroa, joten nämä rahoitusvastikkeet pitää rahastoida. Rahastoidut varat eivät näy tuloksessa.
Jos joku osaa paremmin asia selittää niin ..korjailkaa... - Väärinkäsitys
Vastauksesi on täysin oikein.
Taloyhtiön ei ole järkevää lyhentää lainaa kuin kerran, tai korkeintaan kaksi kertaa vuodessa.
Siihen asti varat rahastoidaan. Rahasto ei näy yhtiön tuloksessa, eikä rahasto saakkaan näkyä. Muuten yhtiölle voi tulla veroseuraamuksia.
Ja kuten aiemmin jo sanottu, niin ei isännöitsijä päätä mistään rahoitusvastikkeista tai rahastoinnista. Päätös tehdään yhtiökokouksessa, eli osakkaat päättävät asiasta.
Uskoisin, että aloittaja on käsittänyt jotain väärin.
- osakas2
Meillä lainan takaisinmaksut taitaa mennä kerran kuukaudessa. Olisi varmaan järkevää muuttaa maksutapaa, säästyisi pitkässä juoksussa kk-kuluissa.
Joka tapauksessa meillä näyttäisi vielä käyneen niin että luotollisen käyttötilin korkomenoja on laskettu rahoituslainan ylijäämälaskelmiin mukaan, joten se lähes tuplaa jo aiemmin syntyneet ylijäämät.
Ylijäämä=rahoitusvastikkeet-maksut pankille.
Meidän osuus kertyneistä ylijäämistä on luotollisen käyttötilin korkomenot huomioiden n.1200e eli kyseessä on jo merkittävä summa pienessä taloyhtiössä, josta meidän osuus on ylittää 10%.
Enemmistöllä osakkaista tätä yhtiölainaa ei enää ole, joten he eivät välttämättä kannata asiaa, varsinkin jos se pienentää merkittävästi taloyhtiöön hyvin kertyneitä rahavaroja.
Miten tämä saisi oikaistua?- lainanmaksaja
Ei enemmistöosakkaat voi sitä tosiasiaa muuttaa, että rahoitusvastikkeena kerätyt varat on käytettävä lainan lyhennykseen. Jos rahoitusvastikelaskelma on ylijäämäinen voi sen seuraavan tilikauden aikana tasata pienentämällä kuukausittain maksettavaa rahoitusvastiketta.
Avaa suusi yhtiökokouksessa, kun asiaa käsitellään ja vaadi kertyneen rahoitusvastikejäämän tasaamista. - tasapuolisuutta
lainanmaksaja kirjoitti:
Ei enemmistöosakkaat voi sitä tosiasiaa muuttaa, että rahoitusvastikkeena kerätyt varat on käytettävä lainan lyhennykseen. Jos rahoitusvastikelaskelma on ylijäämäinen voi sen seuraavan tilikauden aikana tasata pienentämällä kuukausittain maksettavaa rahoitusvastiketta.
Avaa suusi yhtiökokouksessa, kun asiaa käsitellään ja vaadi kertyneen rahoitusvastikejäämän tasaamista.Juuri näin. Tosin rahoitusvastikelaskelman tasaus pitää tehdä eikä 'voi tehdä'. Tietysti ihan nollatulokseen ei yleensä päästä.
- jensen
Ottakaa huomioon, että jos lainan lyhennys on esimerkiksi huhtikuussa, lainalla on jälkilaskelmassa oltava ylijäämää edellisen lyhennyksen jälkeen kertynyt osuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422