Iltalehti puhuu taas omiaan!

soopaapuhu

Kun oli kyse Lii Andersonin kyselytunnilla esittämästä kysymyksestä Sipilälle.
Tässä 1 lainaus lehden jutusta:
Andersson kysyi eduskunnan kyselytunnilla pääministeriltä muun muassa, aikooko hän osallistua hyvinvointivaltion rahoittamiseen esimerkiksi avaamalla verosuunnittelussa käyttämänsä vakuutuskuoret. Kysymys sai Sipilän hermostumaan.

- Se, että tässä vihjaillaan, että olisin henkilökohtaisesti jotenkin kiertämässä veroja, on loukkaavaa, Sipilä vastasi närkästyneenä.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • soopaapuhu

      Tässä miten se meni oikeasti:
      Jatkokysymyksessään Andersson viittasi Sipilän julkisuudessakin olleisiin omiin vakuutuskuoriin ja kysyi olisiko pääministeri valmis niiden avaamiseen.

      - Te olette itse järjestäneet omaisuuttanne niin sanottujen vakuutuskuorien kautta. Näiden vakuutuskuorien suosiohan on kasvanut huomattavasti viimeisten vuosien aikana juuri siitä syystä, että ne mahdollistavat niin omistusten piilottamisen kuin myöskin osinkojen saamisen verottomana. Eli kyllä käytännössä on kyse suurituloisten suomalaisten harjoittamasta verosuunnittelusta, Andersson totesi Sipilälle.

      - Minusta on erittäin positiivista, jos hallitus nyt pohtii myöskin suurituloisten mukaan ottamista tähän säästöpolitiikkaan. Mutta pääministeri, aiotteko ryhtyä toimenpiteisiin näiden vakuutuskuorien avaamiseksi, jolloin myöskin te itse osallistuisitte hyvinvointivaltion rahoittamiseen?

      Kysymys aiheutti kohahduksen salissa ja selvästi hermostutti Sipilän.

      - Se, että tässä vihjaillaan, että olisin henkilökohtaisesti jotenkin kiertämässä veroja, on loukkaavaa, Sipilä sanoi närkästyneenä.

      Eli Iltalehti antaa ymmärtää, että Sipilä loukkaantui tuosta aikaisemmasta kysymyksestä joka käsitteli yleistä tilannetta. Sipilä loukkaantui ihan aiheesta
      kun mentiin henkilökohtaisuuksiin ja herätettiin epäilyjä Sipilän toiminnasta.

      Näin pienellä heittovirheellä saadaan Sipilä tyhmään asemaan "miksi tuosta nyt loukkaantuu"?

    • maantapa

      Veroluikuri on veroluikuri vaikka olisi päämisteri.

    • 2323DD

      Iltalehti on ennenkin oikonut mutkia jonkun päänmenoks.

      • myyrä_myy

        Kuten Sipilä totesikin, ei sijoituksista makseta veroa, jos se ei tuota mitään. Kun sijoitus myydään, maksetaan vero myyntihinnasta.
        Minullä on omistusasunto kerrostalossa. En maksa veroa siitä, että asun asunnossani. Tai jos asuntoni on vuokralla, maksan veroa vuokratulosta, en asunnon hinnasta!
        Kun myyn asunto-osakekirjat, maksan veroa myyntihinnan mukaan!
        Ehkä olen veronkiertäjä, mutta lain mukaan se menee!


    • Punajäte

      Punapaska Lii valehtelee, miksi Sipilän pitäisi kertoa kaikki omistuksensa julkisuuteen ?
      Hän on menestynyt yrittäjänä ja työllistänyt, hänellä ei ole mitään syytä
      kertoa omista asioistaan enempää kuin haluaa.
      Jos hän on rikastunut, ottakaa oppia ja yrittäkää samaa, kateuteen ei ole mitään syytä.

    • tftftftft

      Eihän Sipiläkään kysele, onko Liillä paljon säästöjä?
      Miksi eduskunnassa pitäs levitellä yksityisasioita?

      • tuotosta

        Onko Lin taiteilija-isä sijoittanut taiteensa tuottamia rahoja Lin asuntoon ja koulutukseen?
        Jos sijoitan rahani taideteokseen, niin maksanko siitä jatkuvasti veroa, vai maksanko veroa vasta myyntivoitosta, jonka saa teoksen myytyäni?


    • tuo-nismi-ei-nykyaikaa

      Sehän on kommunistien tapa, yrittää lietsoa vihaa ja kateutta kansalaisten välille.
      He ovat katkeraa porukkaa, kun eivät pääse niskan päälle ja hyvä niin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe