Pakkoruotsin ja kaksikielisyyden kannattajille saattaa tulla pettymys.
Kaksinkertainen hallinto joutaa purkaa! Unelma kaksikielisyydestä voidaan vetää leppäkerttu WC pöntöstä alas.
Kaksinkertainen hallinto joutaa purkaa! Unelma kaksikielisyydestä voidaan vetää leppäkerttu WC pöntöstä alas.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No, viimeiseksihän tämä hallituspuolueiden lempilapsi sapiskaa mistään saa, päinvastoin. Se otetaan niiltä, joilla on pieni velka, pieni tulo, nyt sitä ei ole enää ollenkaan, nimittäin tuloa. Tuo pienikin velka vetää monet liian ahtaalle, nytkin on taas tapahtunut kuolemia, syyksi voi epäillä ylitsepääsemättömiä ongelmia ja velkaa.
Opiskelijat eivät ole ymmärtäneet, että kaksikielisyys vie fyrkat svekoille!
Aivan koska on kielivähemmistökiintiöt. Eli ruotsinkielisenä on helponpi päästä opiskelemaan.
eu - tutkinnoilla voi pyyhkiä perseen, oli kyseessä mikä tahansa niiden örvelöiden tekemä "tutkinta".
Pakkoruotsi on hyvä säilyttää, koska se estää monikulttuurisuuden leviämistä Suomeen. Tytöt saattaisivat helposti valita arabian toiseksi vieraaksi kieleksi lukiossa.
Maahanmuuttajien ruskeat silmät vetään niiltä polvet veteliksi.