Herätkää jo todellisuuteen!

KevinServin

Turvapaikanhakijat vaikuttavat kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin, eivätkä lainkaan positiivisesti. Turvallisuuden lisäksi varmastikin eniten on tapetilla Suomen talous. Eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja vähävaraisilta leikataan koko ajan vain enemmän ja enemmän että tämän valtiolle täysin ylimääräisen taloudellisen rasitteen kustannukset saadaan katetuksi. Valtiolla on vain tietty määrä rahaa ja jos johonkin sitä laitetaan enemmän, niin jostain muualta sitä on otettava pois. Nyt sitä otetaan vähävaraisilta pois.

Juuri nyt on hiljaista, Välimeren vedet ovat vielä kylmät ja useat Euroopan maat ovat sulkeneet rajansa. Vesien lämmetessä ja ihmissalakuljettajien löytäessä uusia reittejä odotetaan kuitenkin yhä suurempaa tulijoiden määrää. Maahanmuuttovirastossa on puhuttu jopa 80 tuhannen saapujan aallosta. Tähän täytyy saada loppu, apua täytyy toki antaa, mutta se apu on suunnattava sinne kriisialueille, sinne missä se hätäkin on. On löydettävä tehokkaampia keinoja auttaa, meillä ei yhteiskuntana ole varaa ottaa heitä maahan jossa jo ennestään on puoli miljoonaa luku- ja kirjoitustaitoista suomea äidinkielenään puhuvaa ihmistä työttömänä.

Kutsumme Teidät 19.3 Helsingin Kampin Narinkkatorilla kello 15:00 järjestettävään suureen mielenilmaukseen. Lisätietoa tapahtumasta löydätte seuraavasta linkistä:

http://www.suomiturvalliseksi.fi

Maahanmuuttoaiheista keskustelua löydätte Facebookin Rajat kiinni!-ryhmästä seuraavan linkin takaa:

https://www.facebook.com/groups/rajat.kiinni.kansanliike

Haittamaahanmuutosta puhuminen ei ole rasismia, vaan se on realismia!

657

12

251

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tenunenä

      kyllä!!!

    • mielipiteit

      Ihan asiallista mikäli turvapaikanhakijoiden taustat tarkistetaan huolellisesti ja määrä pidetään hallittavissa olevana.
      Mutta turha tehdä pakolaisista (sodan jaloista lähtevistä) ihmisistä syntipukkeja siihen että talous suomessa on perseellään.
      Lisäksi on tajuttava se, että pakolaisissa on eri ammattialojen osaajia ja ammattitaitoista porukkaa jotka tuovat osaltaan mukanaan osaamista.

      • anseli

        Suomen talous todellakin on huonossa jamassa, eikä todellakaan ole varaa elättää matuja. Kulut ovat päätä huimaavat. Vanhuksilta ja lapsilta leikataan, mutta matuille järkätään sitä sun tätä, kumma yhtälö.

        Vai että on ammattilaisia? Kun on luku- ja kirjoitustaitokin jäänyt vähälle, niin mitäköhän ammmattia moiset edustaa. Jossain tutkimuksessa mainittiin, että vain 9% matuista on,työllistynyt 10:ssä vuodessa, loput nostelevat tukia. Eikö jo se kerro jotain, että valitsevat korkean sosiaalihuollon maat, muut eivät kelpaa.

        Netti on pullollaan tietoa, olisiko hyvä perehtyä tutkimiseen, sen sijaan että nielee kaiken mitä yle ja kumppanit pakkosyöttää.


    • tenunenä

      ne ihmiset jotka sieltä tulee asuu kotimaassaan kamelin paskasta tehdyissä igluissa..mitä osaamista ne tuo tullessaan ja puhutaan sitten osaamisesta joka hyödyttää suomalaista yhteiskuntaa.

    • tulkaatosiaan

      Ihmiset vouhottavat näitä mielenosoituksiaan ja silti vuodesta toiseen äänestävät samat ihmiset sinne missä asioista oikeasti päätetään.

    • yksinhuoltajan

      Aivan oikein. Miten me yksinhuoltajat esim? Sinnitellään pienillä palkoilla ,siivojan nettopalkka on 1100 e /kk, sillä rahalla mun pitää elättää 3 lasta!!! Matut saa 2200 tekemättä mitään sama henkilömäärällä ja ilmaiset asunnot. Vaataivat palveluita ja tasokasta asumista. Itse asun huonolla alueella ja lapseni kasvatan köyhyyteen. Eivät voi enää opiskellakaan kun heidän opintotukea leikataan , minä en jaksa tehdä ekstra työtä enää,olen niin vanha ja sairas. Itse asiassa vois jo kuolla pois ettei tarvitse nähdä matujen valtaamaa Suomea!

      • voivoijåå

        Ei kai se pakolaisten vika ole, että sinä olet yksinhuoltaja ja nettopalkkasi on mielestäsi alhainen? Pakolaisetko kävi sanomassa sun pomolle että älä vaan anna tuolle siivoojalle lisää palkkaa?

        Mitä sinä mahtaisit tehdä jos suomeen tulisi sota? Varmaan juoksisit turvaan henkesi edestä niin kuin muutkin ihmiset hengen hädässä.

        Sitten sinua syyllistettäisiin siitä, että kun menet turvaan sinne minne satut pääsemään lastesi kanssa, niin se on sinun syysi ettei siivooja pysty elättämään palkallaan lapsiaan ja lapsiasi haukuttaisiin sen vuoksi että ovat pakolaisperheessä.


    • onkoteillläaivot

      Avatkaa silmänne jo tajuamaan että vaikka täällä on rauha ja suurin murhe ettei tule telkusta hauskaa katsottavaa -- niin maailmalla ihan oikeasti soditaan.

      Siitä johtuu pakolaisvyöry.
      Typerää ajatella,että ihmiset ihan meidän kiusalla lähtevät vaeltamaan matkojen takaa jättäen kaiken,
      että pääsisivät tänne maalaisten pällisteltäväksi ja syrjittäväksi- ja täysin vieraan kulttuurin ja ihmisten hyväntahdon varaan parhaissa tapauksessa ankeisiin pakolaiskeskuksiin patjalle ruokaa jonottamaan -ellei sitten telttaan.
      Sori, mutta moinen putkinäkö on sekä itsekästä että tyhmää.

      • justiinarouva

        Oletkohan nyt ihan ajantasalla? Elintasosta tämä vyöry johtuu. Kaikki mulle nyt heti, se on matujen tunnuslause. Niitä tulee alueilta missä ei ole mitään hätää. Ne jotka apua todella tarvitsisivat, eivät pääse sieltä mihinkään. Apu pitäisi toimittaa paikanpäälle heikoimmille, eikä alkaa elättämään raavaita nuoria miehiä. Avaa jo silmäsi hyvä hölmö!

        Vai että patjalle nukkumaan, ehkä, vähäksi aikaa. Sen jälkeen valtio kustantaa hyvät asunnot, vuokrat maksetaan , eikä rahasta tunnu pulaa olevan. Kyllä tässä maassa pitäisi ensin huolehtia omista vanhuksista ja vähäosaisista ensin.

        Ja kaiken lisäksi ne tuovat tänne sitä islaminpaskaansa ja lisääntyvät kuin kanit, koska muuta eivät osaa kuin naida ja raiskata.

        Itselläsi se putkinäkö on pahimmasta päästä. Seuraa euroopan tapahtumia, äläkä tuijota vain suomen uutisointiin, koska sitä ei voi edes uutisoinniksi kutsua, mieluummin hyssyttelyksi.


    • Nejnu

      Suvakit pois tästä keskustelusta! Menkää vetämään suuhunne matukikkeliä

      • turhaauhoot

        " Menkää vetämään suuhunne matukikkeliä"

        Älä tyrkytä tapojasi , varmaan Rasisti-Reinon oma salainen fantasia joka pitää näennäiseen uhoon peittää.


    • Hähhh

      So What !!!!!
      Onko sillä yleensä nyt mitään väliä.. ??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      893
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    15. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      35
      483
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe