Tämä oli presidentin valtakautta

Helinä-keiju3

Suomen pitää jo vihdoin tunnustaa, että meillä on tapahtunut se, mikä Puolassa nyt jouduttiin perumaan. Puolan demokratia oli vaarassa ja nyt Szymanski ilmoitti etukäteen Puolan kunnioittavan Euroopan neuvoston alaisen Venetsian komission päätöstä, jota Puolan hallitus itse epätietoisena kysyi, koska Puola oli joutunut tiukan arvostelun kohteeksi puuttumisesta tuomioistuimiin ja mediaan. Meillä ei ole edes asetettu missään vaiheessa kyseenalaiseksi Koiviston konklaavin vuoden 1992 tekemisiä mitä tulee puuttumisesta tuomioistuimiin ja mediaan, vaikka jokainen tietää, ettei media ole uskaltanut vielä tähän päivään mennessä kertoa Koiviston puuttumisesta tuomioistuintemme tuomioihin pankkioikeudenkäynneissä, jossa yksityiset Suomen kansalaiset on tuomittu ikuiseen velkavankeuteen korkojen juostessa loputtomiin pankin heitä vastaan nostamissa kanteissa. Suomessa demokratia ei ole vaarassa, koska se jo meni lopullisesti vuonna 1992. Tunnustakaa edes tämä.

Viite: YLE tekstitv p. 136

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mietipäsitä

      Älä viitsi Helinä-keiju3 lauantaina Lasol-humalassa hulmuta.

      • raato-reetu

        On tää ....Suomessa vuonna 2016 ! Verisen DDR:n juoksutyttö päivystää netissä tarkkámpujan tavoin
        varuillaan heti iskemään
        propagandaosasto kumoaa, väheksyy, pilkkaa, valehtelee.
        mietipäsitä = suomensuomalainen = Suomen ehkä tunnetuin nimi Stasin vakoojalistalta.


    • Helinä-keiju3

      Onneksi Mauno Koivisto saa elää näin pitkälle nähdäkseen mitä mieltä oikeassa demokratiassa ja Venetsian komiteassa ollaan sen kaltaisesta toiminnasta mitä hän Konklaavissaan on kehittänyt. Ei ehtinyt punikki hautaan :)

      • mietipäsitä

        Eihän siellä ole Suomen asioita käsitelty, mutta sitä et Lasol-humalassa ymmärrä.

        Jokainen ihminen on itse vastuussa itselleen ja lapsiensa nimiin otetuista lainoista.


      • Helinä-keiju3
        mietipäsitä kirjoitti:

        Eihän siellä ole Suomen asioita käsitelty, mutta sitä et Lasol-humalassa ymmärrä.

        Jokainen ihminen on itse vastuussa itselleen ja lapsiensa nimiin otetuista lainoista.

        Sehän se ongelma juuri on, että ei ole käsitelty. Meidän ylimieliset punikkipäättäjät kun eivät halua asiaa käsiteltävän ollenkaan edes mediassa. Täällähän lapset traditionaalisesti ovat tosiaan perineetkin vanhempiensa velat, ei tarvinnut edes ottaa velkaa heidän nimiinsä, valtio piti huolen että velka periytyi. Tästä sentään päästiin.


      • mietipäsitä
        Helinä-keiju3 kirjoitti:

        Sehän se ongelma juuri on, että ei ole käsitelty. Meidän ylimieliset punikkipäättäjät kun eivät halua asiaa käsiteltävän ollenkaan edes mediassa. Täällähän lapset traditionaalisesti ovat tosiaan perineetkin vanhempiensa velat, ei tarvinnut edes ottaa velkaa heidän nimiinsä, valtio piti huolen että velka periytyi. Tästä sentään päästiin.

        Joo, ne onkin aika kovia punikkipäättäjiä Sauli Niinistö, Juha Sipilä, Alexander Stubb ja Timo Soini.

        Tänään, 16.3., oli Keskisuomalainen -lehdessä juttua, jossa alle vuoden ikäiset lapsetkin ovat joutuneet ulosoton kohteeksi. Heidän vanhempansa ovat Helinä-keiju3:n tavoin tehneet velkaa lastensa nimiin, ja jättäneet maksamatta lastensa sairaalakuluja ja lääkärinpalkkioita, jotka sitten ovat menneet ulosottoon.


      • Lasolia_haavoihin

        Kuka on painostanut YLE:n, MTV:n ja lehdistön päätoimittajia vaikenemaan tästä asiasta jo 23 vuotta.


    • Demokratiakunniaan

      Peukutan Puolaa !

    • tarjan_porukka

      Älä äänestä enää Sauli Niinistöä

      https://www.facebook.com/Älä-äänestä-enää-Sauli-Niinistöä-1606003069647224/

    • Helinä-keiju3

      Uusia syrjäytyneitä kasvatetaan edelleen, missä lastensuojelu, missä lasten oikeuksien noudattaminen, missä aikuisuus, missä lainsäädäntö, missä järki?

      KSML: Yli tuhat alaikäistä joutuu vuosittain ulosottoon
      16.03.2016 05:20 STT |
      Kotimaa
      Ulosottoon joutuu vuosittain yli tuhat alaikäistä, kertoo Keskisuomalainen. Lehden Oikeusrekisterikeskukselta saamien tietojen mukaan viime vuonna heitä oli runsaat 1 500, ja ulosottovelkaa heillä oli yhteensä liki 650 000 euroa.
      Suurin osa ulosottoon joutuneista on 15-17-vuotiaita. Syynä ovat yleensä maksamattomat joukkoliikenteen tarkastusmaksut ja liikennevakuutukset.
      Alle 15-vuotiaan velkaantuminen johtuu yleensä vanhemmista, jotka ovat jättäneet maksamatta esimerkiksi lapsen perintöveroja.
      Oikeustieteen tohtori Maarit Hovila Lapin yliopistosta sanoo lehdelle, että nuoria velallisia pitäisi suojella paremmin.
      – Alaikäiselle pienikin ulosottoon joutunut maksu voi aiheuttaa merkittäviä tulevaisuuteen ulottuvia vaikutuksia. Velkasumman ei tarvitse olla suuri, kun nuorella on riski ylivelkaantumisesta, Hovila kertoo.

      http://www.elisa.net/ksml-yli-tuhat-alaikaista-joutuu-vuosittain-ulosottoon/

      • Helinä-keiju3

        Ei uskois, että maassamme on lapsiasiainvaltuutettukin. Mitä hän tekee palkkansa eteen ja mitä teki hänen edeltäjänsä näissä lasten velkaannuttamisasioissa. Mikä sydämetön taho perii alaikäiselta ulosoton kautta velkaa ja miten alaikäinen voi itse velkaantua kun ei ole edes oikeustoimikelpoinen. Kuka lainaa alaikäiselle tai muuten vajaavaltaiselle ja miksi virkakoneisto ei korjaa näitä vääryyksiä vaan antaa velkomusrattaiden pyöriä. ???? Lasten oikeuksien sopimus ei salli lapsen velkaannuttamista. Haloo !!


      • mietipäsitä
        Helinä-keiju3 kirjoitti:

        Ei uskois, että maassamme on lapsiasiainvaltuutettukin. Mitä hän tekee palkkansa eteen ja mitä teki hänen edeltäjänsä näissä lasten velkaannuttamisasioissa. Mikä sydämetön taho perii alaikäiselta ulosoton kautta velkaa ja miten alaikäinen voi itse velkaantua kun ei ole edes oikeustoimikelpoinen. Kuka lainaa alaikäiselle tai muuten vajaavaltaiselle ja miksi virkakoneisto ei korjaa näitä vääryyksiä vaan antaa velkomusrattaiden pyöriä. ???? Lasten oikeuksien sopimus ei salli lapsen velkaannuttamista. Haloo !!

        Kyllä sinä nyt hurskastelet, vaikka olet itse toiminut samalla tavalla holtittomasti lastesi kustannuksella.


      • Helinä-keiju3
        Helinä-keiju3 kirjoitti:

        Ei uskois, että maassamme on lapsiasiainvaltuutettukin. Mitä hän tekee palkkansa eteen ja mitä teki hänen edeltäjänsä näissä lasten velkaannuttamisasioissa. Mikä sydämetön taho perii alaikäiselta ulosoton kautta velkaa ja miten alaikäinen voi itse velkaantua kun ei ole edes oikeustoimikelpoinen. Kuka lainaa alaikäiselle tai muuten vajaavaltaiselle ja miksi virkakoneisto ei korjaa näitä vääryyksiä vaan antaa velkomusrattaiden pyöriä. ???? Lasten oikeuksien sopimus ei salli lapsen velkaannuttamista. Haloo !!

        Tänään, 16.3., oli Keskisuomalainen -lehdessä juttua, jossa alle vuoden ikäiset lapsetkin ovat joutuneet ulosoton kohteeksi.


    • uudet_poikkeusvaalit

      Mistähän johtuu, että nimenomaan Sauli Niinistön presidenttikaudella maahanmuutto ja rikollisuus ovat huomattavasti lisääntyneet? samoin pahoinvointi, yrittäjien lama ja yleinen velkaantuminen. Tämä ruohonjuuritasolta, katsotaan asioita suuremmassa mittakaavassa:

      Jokainen voi vaikuttaa parempaan huomiseen siten että ei äänestä enää Sauli Niinistöä. Niinistö on jo vanha mies ja lisäksi sairas. Hän on syyllistynyt valtionpetokseen ja jos häntä äänestää ja ehkä vahingossa hänet äänestettäisiin hänelle myönnettäisiin taas uusi syytesuoja seuraavalle kuudelle vuodelle.
      Suomalainen älä äänestä enää Sauli Niinistöä!"

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14146241/ala-aanesta-enaa-sauli-niinistoa-osa-57

      Valitse Tarja Halonen. Tarja on nyt kokenut ja diplomaatti politiikko joka pelastaa Suomen.

    • Helinä-keiju3

      Lain ja niiden noudattaminen suomalaisessa perintämaailmassa:

      Iltalehti perintätoimiston asenteesta:

      Lainaus perintätoimiston lausunnosta lehdelle kysyttäessä:

      - Lainmuutos ei millään tavalla muuttunut meidän toimintamallejamme, varatoimitusjohtaja Seppo Lahtinen sanoo.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016032921314797_uu.shtml

    • hyvävalinta

      Valitse tarja halonen, hän luotsaa meidät turvalliseen venäjän huomaan,
      musliimit karkoitetaan yhdessä pois .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe