Palstalla eräs valehtelva uskovaishörhö

Totuutta.peliin

on jo useasti yrittänyt vääristellä totuutta tällä tavoin:

"Vai että dinosauruksen luut pysyy maassa muuttumattomina miljoonia vuosia . hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii mene ja kaiva hautuusmaasta ihmisten luut niin näet että tuhat vuoden vanhoja luut on mahdotonta löytyä."

Tämä valehtelija ei siis tiedä mitä eroa on "luulla" ja "fossiililla".

Fossiileja syntyy usein kivettyminä: jonkin eläimen kovan osan kuten luiden tai kuoren rakenteet ovat korvautuneet mineraaleilla. Valelmat ovat syntyneet siten, että kokonaan sedimenttiin hautautuneen eläimen tai kasvin hajottua siitä on jäänyt jäljennös sitä ympäröivään kerrokseen. Painanteina säilyneet fossiilit voivat olla lähtöisin vaikkapa jalanjäljistä.

Fossiilit ovat tärkeitä evoluution ja evoluutioteorian todisteita, joista on voitu päätellä yli 100 000 kasvi- ja eläinlajin kuolleen sukupuuttoon. Fossiileja on listattu arviolta 250 miljoonaa kappaletta yli 250 000:sta eri lajista, ja käytännössä nämä kaikki ovat sopineet evoluutioteorian ennusteisiin eliöiden kehittymisestä. Vanhemmista kerrostumista löytyy uudempien elämänmuotojen edeltäjien fossiileja, juuri kuten Charles Darwin ennusti. Fossiiliaineiston perusteella eri ajoitusmenetelmiä hyödyntäen on rakennettu eliöiden sukupuita ja nämä on yleensä pystytty vahvistamaan ja tarkentamaan vertailevalla genetiikalla. Fossiiliaineistosta voidaan löytää myös erilaisia kehityssarjoja välimuotofossiilien avulla mm. kaloista sammakkoeläimiksi tai dinosauruksista linnuiksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Fossiili

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johtaa.sylttytehaalle

      Taitaa olla Pekka Reinikaisen hengenheimolaisia. Saattaapi olla Pekan "kouluttama" valheiden levittäjä.

    • Tiäremiäs

      Joku uskovainen väitti kerran, että Jumala loi dinosaurusten luut koetellakseen ihmisten uskoa. Toisen version mukaan Saatana valmisti ne piruuttaan.

    • näin.ollen

      Yli tuhatvuotta vanhoja luita löytyy aivan varmasti, jäätyneenä, suosta myös.

      • The oldest known bog body is the skeleton of Koelbjerg Woman from Denmark, who has been dated to 8000 BCE, during the Mesolithic period.[1]

        The oldest fleshed bog body is that of Cashel Man, who dates to 2000 BCE during the Bronze Age.[3]

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Bog_body


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe