Opintotukikeskustelu 10.3.

Intti_Ranne_1000

Eduskunnan kyselytunnilla torstaina 10. maaliskuuta ensimmäisenä käsiteltävänä asiana oli opintotukileikkaukset. Ensimmäisenä poliittisena haaskalintuna aiheesta pääsi rääkäisemään demarien Joona Räsänen.

Joona Räsänen pääsi vuonna 2012 demarinuorten puheenjohtajaksi lyöden tässä mm Tampereen Tumpelon, Sanna Marinin. Marinille epäonnistumiset olivatkin tuolloin tuttu ilmiö, mutta palatkaamme häneen kohta. Nimi ”Joona” tietenkin on kuvaava, sillä se on sama kuin Raamatun epäonnisella profeetalla, joka joutui mm valaan vatsaan. Epäilemättä Suomelle onkin epäonnen merkki nähdä Räsänen eduskunnassa.

Räsänen osoitti kysymyksensä opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle aka ”Lapsoselle”. Lapsonen ei ole omia suosikkejani ministeriaitiossa, koska on ilmeistä että hän istuu ministerin asemassa jäävinä (Mikä tosin näkyy sopivan demareille) ja koska on Stubbin kaveri. Jälkimmäinen kriteeri näyttää olevan tärkeä Kokoomuksen ministerivalinnoissa. Kuin näissä epämääräisyyksissä ei olisi tarpeeksi, Lapsonen näyttää olevan ainoa kokoomuslainen jota on ylistetty demari-LITEOT:n blogissa.
On mielenkiintoista huomata, että Räsänen ei osaa suomen kieltä kunnolla. Hän käytti puhutellessaan opetusministeriä puhemuotoja kuten ”olette pettäneet”. Jos Räsänen tuntisi kielioppia, hän tajuaisi, että puhuteltaessa kohteliaassa
Te-muodossa toista, yksittäistä ihmistä, loppupääte on –nut/-nyt. Toisin sanoen ”pettänyt” eikä ”pettäneet”. Tätä se liika pakkoruotsin kannattaminen teettänee.
Tosin Lapsonen itse taannoisella kyselytunnilla kärysi etikettivirheestä sinutellessaan puheenvuorossaan Virheiden Ville Niinistöä aka ”Kivihiili-Villeä”. Kummallista tässä oli, että puhemiehenä toiminut Mauri Pekkarinen (Kesk) ei huomauttanut tästä etikettimokasta. Jopa Don Eero (SDP) huomautti puhemiehenä ollessaan Kaikkien Janoisten Sankarille samasta asiasta tämän ollessa ministeri.
Räsänen syytti opetusministeriä siitä, että tämä laittaa opiskelijan ”maksamaan kaikkein suurimman hinnan” talouden tasapainottamisesta. Palatkaamme tähän argumenttiin tuonnempana.

Lapsonen muistutti, että kyseessä oli osa hallituksen sopimista neljän miljardin leikkauksista ja hänen ”epäkiitollinen tehtävänsä” oli viedä ne eteenpäin.
Lapsosen puhuessa Räsäsestä etuoikealle istuva Tampereen Tumpelo käänsi tuijotuksensa a la zombie puhujasta Räsäseen ja sanoi tälle jotakin. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla mitä tuo jokin oli.

Räsänen vastauspuheenvuorossa sanoi, että leikkaukset eivät ole mikään pakko vaan ”Kova arvovalinta. Edelleen hän sanoi, että rahaa ilmeisesti on koska joitain veroja oltiin keventämässä. Hän myös kysyi, esittäisikö Lapsonen kehysriihessä opintotukileikkausten perumista.

Lapsonen tässä vaiheessa muistutti, että sosialidemokraateilla toki oli näyttöä siitä, miten ensin tehdään tarpeellisiksi katsottujen leikkausten suunnitelmia ja sitten perutaan ne. Lapsonen osoitti kevyen käsityskykynsä sanomalla, että olisi ”varmasti mieluummin lisäämässä menoja” jos olisi ”jakovaraa”. Vaikka onkin hienoa, että tämä Sanna Marinin käsityskyvyllä varustettu ministeri tajuaa edes sen, että ”jakovaraa” ei ole nyt, niin on huolestuttavaa, että hän jo pohdiskelee mahdollisuutta tuhlata suruttomasti kuin demarien talousasiantuntijat kunhan tilanne ”paranee”.

Tampereen Tumpelosta puheenollen, puhemies onnistui seuraavaksi alittamaan riman jopa näin surkeiden puhujien tasossa ja myöntämään tälle puheenvuoron. Tampereen Tumpelo muuten oli pukeutuneena yhteen monotonisista paidoistaan, joissa on mustavalkoisia raitoja. Kuin muistutuksena siitä, että mihinkäs se seepra raidoistaan pääsee.

Puolueprimadonna rääkäisi, että hallituksen valinta (”…valinta –siis valinta…”)heikentäisi koulutuspohjaa ja nuorten edellytyksiä opiskella. Edelleen oli hänen mukaansa ”irvokasta” että opiskelijoilta leikataan koska he ovat yksi suurimmista pienituloisten ryhmistä ja elävät köyhyysrajan alapuolella. Hän kysyi, ymmärtääkö minkälaisen ”arvovalinnan” Lapsonen tekee näillä leikkauksilla. Lopuksi hän latasi yhden populistisista kvipeistään, että leikattava 86 euroa on ehkä pieni ministerin palkassa mutta merkitsee opiskelijalle kahden viikon ruokaa.
You know, pieni askel ihmiselle mutta suuri ihmiskunnalle… :DDD

Joka tapauksessa, 86 euroa on noin 6 euroa per vrk jaettuna kahdelle viikolle. Jos se jaetaan arkipäiville se on melkein yhdeksän euroa. Syövätköhän opiskelijat pääosin hanhenmaksaa ja kaviaaria? Syököhän LITEOT? Jälkimmäinen ei yllättäisi, koska hän vaikuttaa joka tapauksesta jonkinlaiselta feikiltä esiintyessään kasvissyöjänä. Lisäksi hän itse sai vuosi sitten eduskuntaan päästessään varovasti arvioidenkin noin 500 prosentin palkanlisäyksen (Mikä ei estänyt rääkymästä pääministerille tämän avustajan saamasta 10 prosentin palkanlisäyksestä). Hyväosainen ´älä leiki huono-osaisen puolustajaa… Joka tapauksessa, en usko ”kylmäksi naiseksi” luonnehditun LITEOT:in ryntäävän lahjoittamaan omasta muhkeasta palkastaan 86 euroa jollekin nälkään kuolevalle opiskelijalle.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Intti_Ranne_1000

      Lapsosen vastauspuheenvuoro tuohon älylliseen oksennukseen oli kysyä, mikä on sösdemien vaihtoehto näille leikkauksille.

      Tässä vaiheessa puhemies ehkä oli lumoutunut tuijotuksesta a la zombie ja myönsi uuden puheenvuoron Tampereen Tumpelolle. Kyselytunteja seuratessani en ole kovin usein nähnyt jatkopuheenvuoroja myönnettävän muille kuin alkuperäisen kysymyksen esittäjälle. Koska moni muukin oli pyytänyt puheenvuoroa niin LITEOT:n suosinta oli erityisen kummallista. Ehkä hän osaa hypnotisoida tuolla draculamaisella tuijotuksella, hu nous.

      LITEOT sanoi, että vaihtoehto oli esitelty demarien vaihtoehtobudjetissa. Toisin sanoen siinä unelmahöttöpaperissa, joka on lähinnä taloudellista kertaerää ja toiveajattelua. On mielenkiintoista huomata, että prosentin ja promillen keskenään sekoittava demarien ”talousasiantuntija” Timo Harakka oli pitänyt aiemman puheenvuoron aikana (Noustuaan seisomaan) tuota vihkosta näkyvillä. Selvää tietenkin on, että tuo vihkonen ei ole edes painopaperinsa arvoinen. LITEOT vaahtosi, että SDP:n ”vaihtoehto” on ”reilumpi”. Samoin että Suomi nousee korkealla ”koulutuksella, osaamisella ja tuotekehityksellä”. Edelleen hän päätti sanomalla, että hallituksen leikkaukset ovat näille em asioille ”myrkkyä”.
      Mielenkiintoinen sana Likaisten Temppujen Osaston Tykiltä (Lyh LITEOT) kuten Kimmo Sasi (Kok) luonnehti Puoluprimadonnaa tämän hyökättyä Eija-Riitta Korholaa (Kok) vastaan tekstissään, jonka Sasi debunkkasi vihapuheena. Puolueprimadonna tietää miten myrkkyä syljetään siten, että sylkevä kobra olisi vihreä kateudesta.

      Joka tapauksessa on mielenkiintoista kääntää LITEOT:n järkeily toisin päin. Miksi Suomi on nykyisessä alennustilassa, vaikka edellisten hallitusten aikaan tietenkään ei oltu tehty vielä noita leikkauksia jotka nyt ovat puheena. Voisiko olla, että näillä LITEOT:n mainitsemilla asioilla ei ole mitään tekemistä taloudellisen nousun kanssa?
      Itse asiassa Suomi nousee nykyisestä velkasuosta vain maksamalla velkansa ja mitä enemmän kuluja sen vähemmän jää tietenkin rahaa velkojen maksuun. Siten on helppo nähdä, että demareiden käärmeöljy ei lamahirviöön pure.
      Lapsonen joka tapauksessa vastasi että Suomi nousee julkisen talouden tasapainottamisella ja muistutti sopivasti siitä, että edelliset opetusministerit ennen häntä, Jukka Gustafsson ja Krista Kiuru, kuinka ollakaan molemmat sösdemejä, olivat leikanneeet isoja summia koulutuksesta aiemmin.
      Lapsonen pärjäsi kaikkenaan aika hyvin tässä keskustelussa, vaikka hän ilmeisesti ei muistanut tai nähnyt tarpeelliseksi mainita, miten demarien rikollinen edustaja Eeva-Johanna Eloranta oli vuosi sitten hekumoinut mahdollisuudella päästä leikkaamaan opintotuesta. O tempora o mores… ai niin… liittyyköhän eduskunnan nykyinen rauhattomuus, asiaton mölyäminen puheenvuorojen aikana, siihen kun demarit ovat edelleen yliedustettuina kyseisessä laitoksessa.

      • Intti_Ranne_1000

        Voisi vielä lisätä oheiseen, että demarit olivat mukana toivottamassa tervetulleeksi nykyisen SSS-hallituksen vastuuttoman maahanmuuttopolitiikan. Kuten asian voi jokainen järkevä ihminen nähdä, läpi Euroopan (loistohotellien) kiertäneiden onnenonkijoiden vastaanottaminen heidän tultuaan tänne sosiaalitukien perässä on poissa myös avustettavilta aidoilta pakolaisilta.

        Demarit saivat tämän mamu-politiikan osalta sen kaaoksen jonka toivottivat tervetulleiksi, mutta nyt eivät ole tyytyväisiä, kun hallitus rahoittaa mm tätä mamu-politiikkaa opintotukileikkauksilla.

        Toisaalta opiskelijoiden asemaa voisi helpottaa myös esimerkiksi Kike Elomaan (PS) ehdottamalla helpotuksella tulorajoihin. Niin sanotusti "liian maksetun" opintotuen perintä voi tulla opiskelijalle tosi kalliiksi, kun taas opintolainaan (Kuten Lapsonen eräässä vaiheessa kyselytuntia huomautti) sisältyy nykyisin hyvitysjärjestelmä (alhaisten korkojen lisäksi) niille opiskelijoille, jotka valmistuvat määräajassa.

        Lainapainotteisuudella voisi olla myös se etu, että opiskelijat valitsisivat tarkemmin alan jolla viihtyvät ja jolla työllistyminen todennäköisesti onnistuu. Suomessahan koulutetaan tolkuttomat määrät esim erilaisia taiteilijoita, vaikka kysyntä näille on jossain nollan tuntumassa. Miksi opiskelijoita pitäisi tukea huonojen päätösten teossa tällä tavoin, sysäämällä opiskelemaan kortistoa varten?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe