Kokoomus ajaa Suomen tietoisesti pankkien käsiin

HallitusKuiskaaja

Moni ei ymmärrä millaisista asioista on nykysin kyse. Kyse on siitä, että kokoomuksen toimijat haluavat siirtää Suomen päätöksenteon kansainvälisille investointipankkiireille. Se tarkoittaa että investointipankkiirit tekevät yhteistyössä kokoomuksen kanssa Suomesta eräänlaisen "lypsylehmän", jota voidaan hyväksikäyttää jatkossa entistä enemmän. Katainen aloitti tämän hankkeen ajamisen ja Stubb jatkaa samalla tiellä. Kokoomus on jo siirtänyt "lehmänkaupoilla" muutamia omia nimiään EU:n korkeisiin pankkivirkoihin. Tällä tavoin he pääsevät käyttämään ylintä valtaa Suomessa rajattomasti kun valtapolitiikka siirtyy pikkuhiljaa suunnitelmien mukaan pankkien käsiin.

2

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ArkiLuxus

      Kokoomus voi jatkossa hallita EU:n pankkien kiristysmekanismien kautta Suomea rajattomasti eikä päätöksenteko ole enää kiinni ns. demokraattisista "hallituskausista". Stubbin edesottamuksista paistaa jo selvästi läpi miten vähän häntä kiinnostaa oikeasti laittaa Suomen asioita kuntoon. Hänelle Suomen ajautuminen pankkien käsiin on riemuvoitto. Stubb siirtyy lähitulevaisuudessa itse EU:n pankkivirkailijoiden leiriin ja karistaa Suomen tomut jaloistaan. Hänen kaverinsa odottavat jo EU:ssa häntä lämpimästi tervetulleeksi.

    • pilapuhe

      Entäs tämä pohjavesien luovuttaminen! Tollot ministerit puputtaa kameroille, että ei hätää maat pysyy valtion käsissä. Mutta minkä valtion! Suomea ollaan antamassa puille paljaille kuritettuna liittovaltion käsiin!!!! Euvostoliittounelma hihhei ja osa siitä idioottijengistä on vieläkin sitä mieltä, että eu on taivaan esikartano!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe