Radiosuosikki ihmettelee: On se kumma ettei saa olla mielipiteitä ilman että saa välittömästi rasistikortin!
Radiosta tuttu toimittaja Annika Metsäketo-Kirkgöz on lueskellut Teemu Selänteen nettikirjoituksia mielenkiinnolla.
-Huippu-urheilija tai ei, jokaisella on oikeus mielipiteisiin. On oikeus olla huolissaan ja peloissaan asioista, nimenomaan näin päin, Annika toteaa.
-On kumma, että tänä päivänä ei saa olla mielipidettä asioista tai puuttua epäkohtiin ilman että siitä saa välittömästi rasistikortin. Yhtä lailla lainkuuliaiset turvapaikanhakijat ovat vihaisia ja kauhuissaan siitä, mitä täällä tapahtuu, joten kyse ei ole rasismista vaan oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että vääryys saa suututtaa.
Annika ei hyväksy rikollisten hyysäämistä.
-Meidän ei tarvitse kantaa vastuuta rikoksia tekevistä ulkomaalaisista. He eivät kunnioita maatamme ja tekevät siitä käytöksellään turvattoman, turkkilaisen miehen kanssa naimisissa oleva Annika sanoo.
Annikan yllä nähdyt lausunnot liittyvät aiheeseen ”Mitä mieltä julkkikset ovat pakolaistulvasta”. Kysyimme sitä sekä suhtautumista Teemu Selänteen napakoihin mielipiteisiin painetun lehden jutussamme. Annikan lisäksi monet muutkin julkisuudesta tutut ottavat osaa keskusteluun.
http://www.hymy.fi/uutiset/radiosuosikki-ihmettelee-on-se-kumma-ettei-saa-olla-mielipiteita-ilman-etta-saa-valittomasti-rasistikortin

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sitä on ihmetellyt moni muukin tavallinen suomalainen kuinka suvakit ovat rasisteja omien kapea-alaisten mielipiteidensä kanssa.
Suvakit kuvittelevat, että heidän luomansa mini-Pohjois-Korea kestää ikuisesti.
Meillä on kaikesta huolimatta demokratia eikä kansandemokratia, vaikka suvakit demokratiaakin polkevat koko ajan.
Ulla Appelsinin lisäksi tästä maasta löytyy eräitä julkisuudessa eläviä normaalijärkisiä naisia jotka rohkenee erottua paikat paskovasta kanalaumasta!
Melkeinpä olisin valmis väittämään, ettei tuo tyhjänpäiväisten ja -päisten kaakattajien ns.kultamunia hautova joukko olisi niin näkyvästi esillä kuin nykyisin, mikäli tietty luutamummo ei olisi niitä tehtäväänsä kouluttanut valitettavan kauan kestäneenä ajanjaksona, eli vuosina 2000–2012.