"Sakramentin vastustajat (raakkuu) ..."

Luin tuon sisältöisen vistin avauksen täältä. Kuinkahan paljon "uskova" voi valehdella netissä?

Luulkeeko tuon avauksen tehnyt henkilö puhuvansa totta.

Kristinuskoisissa ei ole yhtäkään Sakramentin vastustajaa, vaikka meitä on satoja miljoonia kaikkialla maapallolla, - tänäänkin.

Sen sijaan Sakramantit kuuluvat seurakunnalle.

Johonkin seurakuntaan kuuluva porukka ei voi seurakuntansa lakeja ja järjestystä rikkoen ryhtyä jakamaan - seurakunnan sisällä - omia ehtoollisiaan, perustamatta ensin omaa kirkkoaan ja vihkiä papistoa, joka toimittaa nämä Sakramentit.

Herätysliikkeen saarnaajiksi kutsuttuja ei kukaan voi vaatia lain vastaisesti ryhtymään papin tehtäviin sellaiseen seurakuntaan, jota ei toistaiseksi ole edes olemassa.

Tästä on kysymys esikoislestadiolaisten sekoilussa. Pieni porukka lakihenkisiä saarnaajia on omin päineen ryhtynyt eri paikkakunnilla
toimituttamaan Sakramentteja, ilman että siitä on seurakunnassa (keskusyhdistyksen kokouksessa) järjestettävillä julkisilla vaaleilla enemmistöpäätöksellä päätetty.

Ja jos tällainen päätös tehdään on päättäjhien tehtävänä perustraa kirkko, johjon sitten omia Sakramenttejaan tarvitsevat voivat liittyä jäseniksi. Herätysliikkeen jäseniä ei kukaan voi pakottaa jonkin kirkon jäseniksi. Puhumattakaan että pilkataan eriseuraisiksi ja uhkaillaan kateedereilta helvetin tulella niitä, jotka pysyvät herätysliikkeen jäseninä edelleen, liittymättä kirkkoon.
38271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Huumorilla voisi todeta Raamattua mukaellen, että esikoislestadiolaisuudessa uskotaan nyt sellaiseen kirkkoon, jota ei ole toistaiseksi olemassa. Olematonta kutsutaan aivan kuin se olisi olemassa.

Kaikki menee hyvin ja lakien mukaisesti, kunhan perustatte ensin kirkon jossa nämä Sakramanttinne toimitatte.

Me jotka jäämme edelleen herätysliikkeeseen, emme siitä ollenkaan loukkaannu, maassamme on uskonnon vapaus ja oikeus perustaa oma kirkko Sakramentteineen.

Yksi ja toinen esikoislestadiolainen voi ajan kanssa harkita ja kumpaankin tutustuttuaan valita kumpaan kuuluu, omaan vapaakirkkoon, vai ev.lut kirkon piirissä toimivaan herätysliikkeeseen.

Sellaisesta sopasta ei tule mitään, että osa väestä on evankelisluterilista uskoa tunnustavaa, ja osa kahden Jellivaaralaisen kehittämää alati muuttuva evankeliumista helvetillä uhkailusta ja ihmisopeista koostuva sekaoppi.

Äänestä
  • "aloittaja "
    kyllä minä tiedän että meitä suomalaisia on joku määrä ja LV:pitää hulta että meitä eiolikohta enää sitäkään mutta senkin tiedän ,että yhtään enempää ei pelastu kuin Euroopan väki luliki on jos ihan sitäkään,. Koaka Luominen tapahtui 7658 v.sitten-
    ja aina siltä saakka on joku, pelastunut, joka polvesta , Kun uskontunnustuksessa .
    luemme Hän on tuleva tuomitsemaan eläviä j akuolleita , tässä on avain .Joka
    tekee mahdolliseksi , jonkun luvun ja minä olen päätynyt 606.miljoonaan alusta alkaen , ei ne voi nut joka päivä yhtäkkiä olla kaikki liikkeellä .euroopan väki luku
    on tällähetkellä' noin 700 milj. mutta se kin luku tulee käyttöön vasta kun Kristus
    antaa sen silloin se on ok. ,ei muuten .

    Äänestä

Sakramentteja voi hoitaa kuka vaan. Ei tarvita kirkkoa tai pappia. Yksinkertaista. Kirkossa voi joku halutessaan käydä. Itse en ainakaan kysy keneltäkään lupaa mihinkään sakramentin käyttöön. Harmittaako se aloittajaa?
Ketään ei voi pakottaa sakramenttien pitämiseen vastoin tahtoaan. Sekin on totta ja luvallista. Mikä tässä on vaikeaa?
Tarkoittaako joku, että pitäisi olla jonkun lupa omaan uskomiseen? Sitähän se tarkoittaa, jos aletaan määrittelemään, että saako olla sakramentteja vai ei. Naurettavaa minusta.
Jeesus ei ole määrännyt yhtäkään ihmistä tai vielä vähemmän laitosta pitämään sakramentteja. Ei sellaista ole tapahtunut. Mistä siis puhutte sitten? Jostain muusta kun kristinuskosta? Mistä?

Oikeasti sanon rakkaudella teille, että unohtakaa mielipiteet ja luulot. Seurataan Raamatun sanomaa ja ollaan onnellisia niistä päivistä, kun jaksamme ja voimme ihmetellä Luojan suuria töitä ympärillämme.
Tappelut kuuluvat niille, jotka haluavat tapella. Minä seuraan Jeesusta.

Äänestä
  • Allekirjoitan!! Hienosti kirjoitettu, ja totta joka sana!!

    Äänestä

  • Kyllä Jeesus antoi sakramenttien hoitamisen muutamille ihmisille eteenpäin vietäviksi, toisin kuin kirjoitat. Tämä löytyy selittämättä ja selkeästi Raamatusta.

    Äänestä

  • "Sakramentteja voi hoitaa kuka vaan. Ei tarvita kirkkoa tai pappia."

    Kaikkien villihenkien pääopinkappale. Me olemme vapaita, me saamme tehdä mitä haluamme. Jumalan on isämme ja ainoa pomomme.

    "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?" Joh. 8:33.

    Äänestä

Jumalattomat uudestisynttymättömät luterilaiset eivät ymmärrä koko aiheesta yhtään mitään.
He luulevat että Jumala nyt asuu heidä kirkoissaan ja toimittaa tahtoaan jumalattomien pappien kautta,.

Jotka eivät edelleen tied aiheesta mitään, vaikka ovat istuneet koulunpenkillä vuosikausia saadakseen paperin jossa on leima alla ja jonkun piispan nimi , joka ei hänkään tiedä mitään Raamatun Jumalan palvelemisesta!

Tälalinen on teidän lutterin kirkkonne, oliko se yllätys vielä jollekulle!!

Äänestä
  • oi sinä itse viisaus. Olisit lukenut itse papiksi/piispaksi (vai oletko uskossasi niin heikko ettet uskalla tutkia raamattua), niin saataisiin kuulla kirkon alttarilta sinun tosi elävää saarnaa yms.

    Äänestä

  • "näiltäkö lupaa johonkin"
    .
    No Lutherin Kirkko puhuu paljon muutakin, kuin noita Häirikköjen asiaa.
    Niistä mistä on niin helppo niuhoo , ne on niitä jotka ei ymmärrä ettemme
    me ole sen kummempia itse kukin , mutta emme niuhoo emmekä tee pahaa
    toisille kristityille , vaan me koetamme, saada siihen asiaan kiinni kuin ML.
    ja PM. ja ne 10 muuta Uskon puhdistajaa .
    .
    Kun ML: kuoli 1546, oli Uskonpuhdistus työstä valmista n.80% ja kun PM.
    1554 joutui luovuttamaan heistä n.5 ,ilmeisesti Aito Luterilaisuuteen , oli
    uskon puhdistus työstä tehty n,90% ,ja kun Teologiset kinat jatkui ja alkoi
    PM: aikä käydä vähiin voidaan sano että 100 % työstä oli tehty. PM. kuoli
    1560. ja hän sanoi että sen kat5son voitokseni.,.
    .
    Kun seurasin Hitoriaa , havaitsin seraavaa , Weimarin kirkkoon oli haudattu
    Martti Luther. . Philip Melanchton , ,ja se Vaali Ruhtinas Kaarle oli myös haudattu sinne vähän jälkeen ,siis Keisari Kaarle V , kuoli 1560 >myös .

    Äänestä

Nyt kannattaisi kaikkien lukea Laestadiuksen saarna, numero 413. Tarkastus saarna Sorselessa v.1844.
Saattaisi avata hieman silmiä...

Äänestä

Katolilaisuuskin olisi pelastava usko, jos se olisi samalla mallilla kuin aikainsa alussa oli..

Äänestä

Uskova ei voi valehdella yhtään enempää netissä ,kuin muutenkaan .
Toiseksi siitä on oma käsky ,joten se se on vanha määrys , n.7658. v.

Äänestä

KRISTITYT VALITTAVAT HOMOLIITOISTA JA MNITEN NE PILAAVAT AVIOLIITTOJEN PYHYYDEN, MUTTA TUOVAT ITSE MINION- tuotteita "PYHÄÄN" uskonnolliseen tapahtumaaann!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11111111111111

Äänestä
  • Homoliitossa elävä henkilö ei ole kristitty, eikä hän kulje taivastiellä. Hän kulkee itse valitsemallaan tiellä kohti iankaikkista kadotusta.

    Äänestä

  • Pappisviran korostaminen tulee suoraan luterilaiseen kirkkoperinteeseen ja järjestykseen katollisuudesta. Kirkollinen pappisvirka on yksi sakramentti katolisuudessa ja sen perimä on sitten jo iso kysymysmerkki, mikä yhteys sillä ja siellä olevalla palvelusmenolla on Rooman ja Babylonian pakanuuteen. Ehtoollisen muuntumisoppi perustuu myös osaltaan tähän kysymykseen eli papin käsissä leipä ja viini muuttuvat mysteeriossa ruumiksi ja vereksi. Kristuksen pappeus on jotakin paljon suurempaa ja arvokkaampaa. Uskovien seurakunta voi kutsua henkilön jakamaan ja asettamaan tuon pyhän aterian Vapahtajan asetussanojen mukaisesti. Niin usein kun te tätä syötte tai juotte, tehkää se minun muistokseni.

    Äänestä

  • Voihuuto kirjoitti:

    Pappisviran korostaminen tulee suoraan luterilaiseen kirkkoperinteeseen ja järjestykseen katollisuudesta. Kirkollinen pappisvirka on yksi sakramentti katolisuudessa ja sen perimä on sitten jo iso kysymysmerkki, mikä yhteys sillä ja siellä olevalla palvelusmenolla on Rooman ja Babylonian pakanuuteen. Ehtoollisen muuntumisoppi perustuu myös osaltaan tähän kysymykseen eli papin käsissä leipä ja viini muuttuvat mysteeriossa ruumiksi ja vereksi. Kristuksen pappeus on jotakin paljon suurempaa ja arvokkaampaa. Uskovien seurakunta voi kutsua henkilön jakamaan ja asettamaan tuon pyhän aterian Vapahtajan asetussanojen mukaisesti. Niin usein kun te tätä syötte tai juotte, tehkää se minun muistokseni.

    Täällä on kyllä sanottu sekin, että luterilaisen käsityksen mukaan kirkon virka ole luonteeltaan sakramentaalista. Se ei lisää mitään ehtoolliseen tai kasteeseen. Virkaan kuuluu lausua asetussanat ja toimitus, sekä opetus sakramenteista.

    Sakramenttien hyöty voi kätkeytyä, kuten katolisuudessa, jos ei ole oikeita ja valppaita opettajia.

    Kristuksen asettama virka on myös evankeliumin virka. Kirkon virkaa eivät ole asettaneet ihmiset, vaan Jeesus. Näistä syistä se on seurakunnassa välttämätön ja arvokas.

    Äänestä

  • Yksinkertaist_eikö_totta kirjoitti:

    Homoliitossa elävä henkilö ei ole kristitty, eikä hän kulje taivastiellä. Hän kulkee itse valitsemallaan tiellä kohti iankaikkista kadotusta.

    Entäs esikoislestadiolaisella rukoushuoneella ehtoollisen nauttinut, esikoislestadiolaisista vanhemmista syntynyt homo tai lesbo?

    Äänestä

  • Sulfiitti kirjoitti:

    Entäs esikoislestadiolaisella rukoushuoneella ehtoollisen nauttinut, esikoislestadiolaisista vanhemmista syntynyt homo tai lesbo?

    Ei hän ole sulle homo tai lebo ,ennen kuin voit sentodistaa , ei meillä
    ikeutta ketään tuomita , ehtoollisessa on JUMALAN sana , joka tuomi-
    tsee, niin että kukaan ei mene paratiisiin =>Taivaaseen kuin Herra luvalla .

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Kirjoitin ,muutakin mutta kone ryppyili vaan ,noin 1800 merkkiä .

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Kirjoitin ,muutakin mutta kone ryppyili vaan ,noin 1800 merkkiä .

    Voi teuta01 parka. Minä kirjoitin esikoislestadiolaisten vanhempien lapsesta, joka on minunkin (korostan minunkin) muniani yöllä kopeloinut. Minä heräsin kopelointiin. Ja sinä hyväuskoinen kuvittelet, että kirjoitan täällä jostakin kuvitteellisesta ihmisestä? En hämmästyisi, jos sinut tuntevat ihmiset sanoisivat, että useassa tapauksessa teuta01 olettaa ettei tuollaista ja tuollaista pahaa ole esikoislestadiolaisten keskuudessa tapahtunut. Puutuisi enää, että ilmoittaisit julkisesti että, sorry, onko tuo todellisuutta? teuta01 on elänyt tynnyrissä. Niinpä.

    Äänestä

  • Voihuuto kirjoitti:

    Pappisviran korostaminen tulee suoraan luterilaiseen kirkkoperinteeseen ja järjestykseen katollisuudesta. Kirkollinen pappisvirka on yksi sakramentti katolisuudessa ja sen perimä on sitten jo iso kysymysmerkki, mikä yhteys sillä ja siellä olevalla palvelusmenolla on Rooman ja Babylonian pakanuuteen. Ehtoollisen muuntumisoppi perustuu myös osaltaan tähän kysymykseen eli papin käsissä leipä ja viini muuttuvat mysteeriossa ruumiksi ja vereksi. Kristuksen pappeus on jotakin paljon suurempaa ja arvokkaampaa. Uskovien seurakunta voi kutsua henkilön jakamaan ja asettamaan tuon pyhän aterian Vapahtajan asetussanojen mukaisesti. Niin usein kun te tätä syötte tai juotte, tehkää se minun muistokseni.

    Pappisvirka tulee jo vanhasta liitosta juutalaisuudesta n. 4000 vuoden takaa.

    Kuka tahansa ei voi olla pappi tänäänkään. Papilla on raskas vastuu siitä, ettei hän opeta Raamatun vastaisesti, siksi papin pitää tuntea Raamattu hyvin. Jo vanhan liiton aikana papiksi voi tulla ainoastaan Leevin sukukuntaan kuuluva mieshenkilö.

    Pappeuteen kuuluu hyvän kolutuksen lisäksi lisäksi seurakunnan kutsu ja virkaan vihkiminen. Esikoislestadiolaisuus ei ole seurakunta, eikä kirkko, siksi siellä ei voi vihkiä ketään papiksi, eikä toimittaa Sakramantteja.
    Esikoislestadiolaisuus on (ollut) evankelisluterilaisen seurakunnan sisällä toimiva herätysliike. Papit jotka esikoislestadiolaisille toimittavat Sakramantit, ovat siis evankelisluterilaisen seurakunnan oordinoimia pappeja.

    TIlanne muuttu, jos esikoislestadiolaisuus rekisteröidään kirkoksi.
    Mutta se edellyttää perustettavan kirkonb jkäsenistöltä myös eroa evankelisluterilaisesta kirkosta, koska kahteen kirkkoon ei voi kuulua samanaikaisesti.

    Pöljä sellainen henkilö on, joka sanoo itseään luterilaiseksi vaikka on herrnhutilainen pietisti vakaumukseltaan. Toisin sanoen calvinisti.

    On siis tullut aika jolloin meidän evankelisluterilaisten esikoislestadiolaisten ja calvinistien tiet eroavat calvinistien suvaitsemattomuuteen ja tuomiohenkeen.

    Äänestä

  • Sulfiitti kirjoitti:

    Entäs esikoislestadiolaisella rukoushuoneella ehtoollisen nauttinut, esikoislestadiolaisista vanhemmista syntynyt homo tai lesbo?

    Esikoislestadiolainen homo ja lesbo eivät homoile eivätkä lesboile, eli he pitävät Jumalan sanan vastaisen seksisuhteen syntinä eivätkä solmi sellaisia. Raskas taakka kieltämättä uskovalle jos hänellä on sairas seksuaali-identiteetti.

    Äänestä

  • Yksinkertaist_eikö_totta kirjoitti:

    Homoliitossa elävä henkilö ei ole kristitty, eikä hän kulje taivastiellä. Hän kulkee itse valitsemallaan tiellä kohti iankaikkista kadotusta.

    Miksi valehtelet .
    .
    On toinenkin tie ,ne sun määrittämäs homo ja Lesbo jutut on niin kauan kristittyjä,
    kun ei toteuta viettiään ,Se tarkoitaa sitä että ei siinä tarvitä mitään tiukkista joka
    säntää sinne tai tänne ,ei tiukkiksella ole yhtään enempää annettu siitä puolesta
    siis hän ei voi tuomita ,eikä kukaan ihminen voi tuomita ihmisiä.
    .
    Sen sanoi jo Jeesus aikanaan kun Pietari kysyi Häneltä ,Tarviiko Hän sitten apua ..
    Ei tarvitse ,Ei ihminen sovisiihen toimeen .. Minä ja Enkelit teemme sen ..
    Sitten kun aika on ,eihän Lustettakaan voi mennä nyhtä'mään Nisun joukosta .
    kesken kasvun.

    Äänestä

  • Sulfiitti kirjoitti:

    Voi teuta01 parka. Minä kirjoitin esikoislestadiolaisten vanhempien lapsesta, joka on minunkin (korostan minunkin) muniani yöllä kopeloinut. Minä heräsin kopelointiin. Ja sinä hyväuskoinen kuvittelet, että kirjoitan täällä jostakin kuvitteellisesta ihmisestä? En hämmästyisi, jos sinut tuntevat ihmiset sanoisivat, että useassa tapauksessa teuta01 olettaa ettei tuollaista ja tuollaista pahaa ole esikoislestadiolaisten keskuudessa tapahtunut. Puutuisi enää, että ilmoittaisit julkisesti että, sorry, onko tuo todellisuutta? teuta01 on elänyt tynnyrissä. Niinpä.

    Kaikkea sattuu sillä ihminen on kuitenkin perisynnin kanssa ja helmasynnit ja saastainen ruumis, mutta Kristuksen Työn tähden ihminen on puhdas ja päivän mustaksi polttama matkamies korotetaan vikivalkoiseen morsiameen asti!
    Ja jos näin on tapahtunut ei sillekään voi mitään sillä veljessä on veljen synti ja minussa minun synti. Piikki kannetaan hautaan asti ja siellä vasta se otetaan pois. Se lammas joka on tullut moisesta koettelemuksesta haavoitetuksi on kannettava sylissä ja hartioilla! Näin ovat tehneet oikeat paimenet (vaikka rippi isät,saarnajat)jotka esimerkin ovat ottaneet Jumalan Pojasta!
    Ja jos on näin sinulle tapahtunut Sulfiitti ja sille lapselle joka koski sinut ilman sinun suosiota niin puhuttele häntä rakkaudella ja armolla ja anteeksiannolla, ja jos olin sinulle mielunen asia että kosketti sinua ja mukaan menit siihen niin tehkäät sovinto ja anteeksianto kesken ja muistakaat ettei se ole helppo piikki kannettavana maan päällä mutta se kerran otetaan pois! Oi sinä morsean joka olet vähästä uskollinen kerran sinun yllees puetaan paljon ja kruunataan Jumalan paratiisissa! Amen!

    Äänestä

  • Nän_kävi_calvinistit kirjoitti:

    Pappisvirka tulee jo vanhasta liitosta juutalaisuudesta n. 4000 vuoden takaa.

    Kuka tahansa ei voi olla pappi tänäänkään. Papilla on raskas vastuu siitä, ettei hän opeta Raamatun vastaisesti, siksi papin pitää tuntea Raamattu hyvin. Jo vanhan liiton aikana papiksi voi tulla ainoastaan Leevin sukukuntaan kuuluva mieshenkilö.

    Pappeuteen kuuluu hyvän kolutuksen lisäksi lisäksi seurakunnan kutsu ja virkaan vihkiminen. Esikoislestadiolaisuus ei ole seurakunta, eikä kirkko, siksi siellä ei voi vihkiä ketään papiksi, eikä toimittaa Sakramantteja.
    Esikoislestadiolaisuus on (ollut) evankelisluterilaisen seurakunnan sisällä toimiva herätysliike. Papit jotka esikoislestadiolaisille toimittavat Sakramantit, ovat siis evankelisluterilaisen seurakunnan oordinoimia pappeja.

    TIlanne muuttu, jos esikoislestadiolaisuus rekisteröidään kirkoksi.
    Mutta se edellyttää perustettavan kirkonb jkäsenistöltä myös eroa evankelisluterilaisesta kirkosta, koska kahteen kirkkoon ei voi kuulua samanaikaisesti.

    Pöljä sellainen henkilö on, joka sanoo itseään luterilaiseksi vaikka on herrnhutilainen pietisti vakaumukseltaan. Toisin sanoen calvinisti.

    On siis tullut aika jolloin meidän evankelisluterilaisten esikoislestadiolaisten ja calvinistien tiet eroavat calvinistien suvaitsemattomuuteen ja tuomiohenkeen.

    Miksi esikoissaarnaajat ovat hylänneet ja hyllyttäneet kaikki papiksi lukeneet veljet?

    Pappeja panetellaan aivan hulluina. Ensin saarnaajat ja sitten heidän oppilaansa.

    Valistunut arvaus: Eivät kestä sitä, että pastorit tietää ja tuntee Raamatun, Raamatun historian ja esikoisina kuuntelevat haparoivaa selitystä: ihmisoppeja, perinnesääntöjä, ihmisten korottamista ja lain evankeliumin sekasotkua.

    Samasta syystä kuuntelut ovat salasanojen takana. Se on tunnustettu suoraan yksityisesti,

    Useimmat saarnaajat eivät uskalla ottaa paikkoja Raamatusta muualta kuin harvoista valituista paikoista. Varmaan jokainen on kuullut, että saarnaaja paikkaa hakiessaan sanoo, että "tämä on tuttu paikka, josta on usein saarnattu, mutta...

    Sitten sanovat, että Pyhä Henki puhuu heidän suunsa kautta.
    Jos itse USKOISIVAT se todella, olisi sama mistä Raamatun avaa. Mutta eivät itse sitä usko.

    Lievennän lopuksi: Kaikki mitä he sanovat Raamatun mukaan, on ok.

    Äänestä

  • armirouvali kirjoitti:

    Juurikin näin.

    Jos ihminen on avoin hän toimii kuin apostoli Paavali.

    "Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu, vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä." 2 Kor. 4:1-2.

    "Sillä me emme rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme eräisiin, jotka itseänsä suosittelevat; mutta he ovat ymmärtämättömiä, kun mittaavat itsensä omalla itsellään ja vertailevat itseään omaan itseensä." 2 Kor. 10:12.

    Lestadiolaisuudessa näyttää vallitsevan häpeän kulttuuri. Pitää kyllä yrittää olla ainoa oikeamielinen uskovien joukko ja kovin ymmärtäväinen kaikessa, mikä koskee Jumalan sanaa ja päälle vielä ulkopuolella olevia kristittyjä kohtaan ankaran tuomitseva asenne, mutta tosipaikan tullen ei ole paljoakaan eväitä eikä suurta varmuutta. Siitä seuraa peittely ja salailu sekä vastuunpakoilu, häpeä käyttövoimana.

    Tuomiohenkinen varmuus on lähes kokonaan rakentunut joukkovoiman ja ryhmähengen luoman turvallisuuden tunteen varaan. Jos joku jäisi yksin puolustamaan hataria opinkappaleitaan, perusta rupeaisi rakoilemaan lähes välittömästi. Mutta silti ylimielisyys ja itsevarmuus on niin koholla, että monet kehtaavat puhua elävän uskon voimasta ja Pyhän Hengen antamista sanoista.

    Äänestä

Muutama hurmahenki täällä levittää vihaa synnyttäjäänsä kohtaan. Ilman evankelisluterilaista kirkkoa ei nimittäin olisi esikoislestadiolaisuuttakaan.
Ilman Kristusta joka on Herra ja kaikkien häneen uskovien vapahtaja
ei siedä omiaan hajoitettavan. Miljoonat taivasmatkalaiset kaikkialla maapallolla ovat tänäänkin matkalla kohti luvattua maata jossa vanhurskaus asuu. Hallelujaa kiitos Jeesus.

Voi niitä onnettomia, jotka Jellivaarasta ovat Jumalan itselleen valinneet Jeesuksen tilalle.

Äänestä
  • Hyvin erikoinen kommentti. Kaikkien vapaiden ja hengestä syntyneiden oikea äiti on Saara. Tuo äiti ei ole kirkkoinstituutio, ei monelta osin muodoissa katolinen nk.. Evankelisluterilainen kirkko vaan Hengellinen Kristuksen kirkko. Siinä on saarnavirka, johon seurakunta kutsuu, kehottaa ja painaa. Ei seurakunnan kutsumat sanajulistajat ole itse siihen pyrkineet. Tuon uskovien hengellisen tilan tietää vain Jumala ja asettaa kirkkonsa rajat.. Luterilainen kirkko valtiokirkkona yritti estää plakaatein heräyksien syntyä mutta ei ole niin räikeästi suorittanut vainoa, kuten katolisuus Rooman piispan johdolla. Nyt tuon piispan syli näyttää olevan avoin ja tarjoaa ykseyden kättä. Ja siihen tartutaan hitaasti mutta varmasti. Jäädään sitä seuraamaan..

    Äänestä

  • Voihuuto kirjoitti:

    Hyvin erikoinen kommentti. Kaikkien vapaiden ja hengestä syntyneiden oikea äiti on Saara. Tuo äiti ei ole kirkkoinstituutio, ei monelta osin muodoissa katolinen nk.. Evankelisluterilainen kirkko vaan Hengellinen Kristuksen kirkko. Siinä on saarnavirka, johon seurakunta kutsuu, kehottaa ja painaa. Ei seurakunnan kutsumat sanajulistajat ole itse siihen pyrkineet. Tuon uskovien hengellisen tilan tietää vain Jumala ja asettaa kirkkonsa rajat.. Luterilainen kirkko valtiokirkkona yritti estää plakaatein heräyksien syntyä mutta ei ole niin räikeästi suorittanut vainoa, kuten katolisuus Rooman piispan johdolla. Nyt tuon piispan syli näyttää olevan avoin ja tarjoaa ykseyden kättä. Ja siihen tartutaan hitaasti mutta varmasti. Jäädään sitä seuraamaan..

    Niin ,Minusta siellä ei kenelläkään piispalla ole tuommoisia vakltuuksia ,
    Mutta Paavilla on ,minä en usko että tama paavi on vielä se joka muuttuu
    helakan punaiseksi Pahaksi en vain tiedä miten Herran aika menee ,mutta
    Antikristus on selvinnyt jo ,ja hän on Eräs Assyyrin entinen hallitsija . Jonka
    Herra Herättää ,ja antaa kaikki pahan haltuun 1265 pv. onnellinen se joka ke.-
    stää 1277/1278. pv. ja sitten on vielä 7-8pv. ilmeiseti hähitetään kaikki pedot
    ja antikristus ja muut , ja heidät laitetaan TULIJÄRVEEN kuten ne ihmiset
    jotka on saaneet Tuomion "MENE"

    Äänestä

  • Voihuuto kirjoitti:

    Hyvin erikoinen kommentti. Kaikkien vapaiden ja hengestä syntyneiden oikea äiti on Saara. Tuo äiti ei ole kirkkoinstituutio, ei monelta osin muodoissa katolinen nk.. Evankelisluterilainen kirkko vaan Hengellinen Kristuksen kirkko. Siinä on saarnavirka, johon seurakunta kutsuu, kehottaa ja painaa. Ei seurakunnan kutsumat sanajulistajat ole itse siihen pyrkineet. Tuon uskovien hengellisen tilan tietää vain Jumala ja asettaa kirkkonsa rajat.. Luterilainen kirkko valtiokirkkona yritti estää plakaatein heräyksien syntyä mutta ei ole niin räikeästi suorittanut vainoa, kuten katolisuus Rooman piispan johdolla. Nyt tuon piispan syli näyttää olevan avoin ja tarjoaa ykseyden kättä. Ja siihen tartutaan hitaasti mutta varmasti. Jäädään sitä seuraamaan..

    Höpö höpö. Ostappa Raamattu ja tutki kuka Jumalan lasten äiti on.
    Me Jumalan lapset olemme JAMALASTA SYNTYNEITÄ.

    Valtiokirkkoa ei ole olemassakaan. Kristuksen kirkko on taivaasta alas laskettu. Valtiot ovat maanpäälisiä yhteisöjä.

    Mikäs sellainen yhteisö on jossa muutama heikkolahjainen saarnaaja erottaa itseään lahjakkaampia seurakunnan asettamia sananpalvelijoita tehtävistään?

    Äänestä

  • Hävetkää_separatistit kirjoitti:

    Gal. 4:22 Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta.
    Gal. 4:23 Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
    Gal. 4:24 Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
    Gal. 4:25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.

    xxxxxxxxxxx
    ***) Gal. 4:26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
    xxxxxxxxxxx

    Gal. 4:27 Sillä kirjoitettu on: "Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
    Gal. 4:28 Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.

    Gal. 4:29 Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.
    Gal. 4:30 Mutta mitä sanoo Raamattu? "Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."

    Gal. 4:31 Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan.
    ***) Gal. 5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.

    Gal. 5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
    Gal. 5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
    xxxxxxxxxxxx

    Gal. 5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
    Gal. 5:5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.

    Äänestä

  • "härskit -menee -helvettiin "
    .
    Tuo sana helvettiin on hiukan ronski paavon sana : pitää sivistää Tulijärvi ,
    Mutta kylä minäkin olen sitä mieltä ,että ne on väärässä jotka Jumalaa ovat
    hakemassa Jellivaarasta , Tai siitä Vasarasta. .
    .
    Jos tutkitan tämän päivän Taivasmatkalaisia , On heitä koko Maailman mää-
    rästä tapahtussa luvuissa 100 xenenmmän muulla kuin ES:Lestoissa , Kuinka
    se on mahdollista , Jumalalalle on kaikki mahdollista esim . KIINA siellä on
    Puhuttu että 10.000 tule joka päivä JEESUKSEN uskoon , vaikka ei tulisi 1000
    joka päivä on se hyvinkin100 kertaa enemmän kuinEs/Lestat .
    .
    Muutama tilasti 2015 vuodelta Kiinan /valtio on myntänyt että heillä 30,000,000
    siirtymää tapahtunut Keskustelin erään pastorin kanssa , Heillä oli jo 10 vuotta sit
    noin luvut , Mutta valtio ei voi seurata heti perässä , nyt on 80 -100 miljoonaa.
    että meillä on Raamattujen tarve huikea ,jos ajatellaan että oli edes yksi Raamattu
    perhettä kohti , heillä on n.35.000.000 Raamattua ,ja lisä tarve on n.45.000,000 kpl
    .
    On kirjapaino Kapasiteettia Mutta pitäisi olla Paperia ,mustetta ,Kansi ainesta ,,
    ja palkka rahaa että onnistuu ,,siten rahti kustanukset ja paiosta jakoon .
    Kiina on suuri maa as.0N n.1.600.000.000 ihmistä , jos 80.000.000 olisi nyt kristittyjä se on n.0.5 %vasta , taitaa Es/Lestoja harmittaa määrät ,kun karkeesti
    saksan kokoinen asukasluku on jo kääntynyt , en sano paremmin. .

    Äänestä

miten.nautitte.omanne kirjoitti 13.3.2016 1:30 mm. seuraavaa

"Sakramentteja voi hoitaa kuka vaan. Ei tarvita kirkkoa tai pappia. Yksinkertaista. Kirkossa voi joku halutessaan käydä. Itse en ainakaan kysy keneltäkään lupaa mihinkään sakramentin käyttöön. Harmittaako se aloittajaa?"

Tiedätkö mikä toimitus Sakramantti on?
Vastaan, et.

Sakramentteja ei voi toimittaa kuka vaan.

Sinähän et kysy lupaa mihinkään, eikä sinua kiinnosta muu kuin loukkaavien ilkeyksien latelu uskovien keskustelupalstoilla.

Äänestä

Separatisti 18.3.2016 10:08

"Katolilaisuuskin olisi pelastava usko, jos se olisi samalla mallilla kuin aikainsa alussa oli.."

Älä enään jatka itsepetoksessa, mikään laisuus ei pelasta yhtäkään syntistä kadotuksesta. Ainut joka pelastaa syntisen on Jeesus Kristus. Joka tähän evankeliumiin lisää jotakin, taikka ottaa jotakin pois, se tekee itselleen vahingon.

Lisätessään Kristyuksen uhriin jotakin, saa osakseen kamalan tukun vitsauksia, kuten esikoislestadiolaisille on känyt.

Ja korvatessaan Kristuksen jollakin muulla, menettää iankaikkisen elämän.

Äänestä
  • "Valvokaa -kristityt"
    .
    Ja aloittakaa siitä ,että jumalan sanan määritys pitää tehdä Saarnan jälkeen
    Niin on kehoitettu , ja vielä'kin pitää kehoitaa ..
    .
    Kyllä Ei kukaan muu voi pelastaa pätkääkään , Joka Jeesuksen evankeljumiin
    Lisää mitä tahansa saa Raamatun lukon, kaikki ne vitsukset jotka siinä on
    ja ne jotka ottaa jotain pois , Jumala ottaa taivas oikeuden häneltä,Pois ottajalta,.
    .
    Ei kannata jatkaa itsepetosta , sepe sanoikin jo mitä sitten tapahtuu ..
    Kannattaa ottaa huomioon mitä viisaat sanooei niin että ne olisi kaik-
    kitietäviä ,vaan harkinnan mukaan, niitä jotka Paavalikin hyväksyi. .

    Äänestä

  • Kyllä. Se on juuri näin. Kysymys onkin siitä että missä "läisyydessä" on kokonainen ja puhdas Jumalan sana.
    Ja me uskomme että ainakin esikoislestadiolaisuudessa näin on.

    Jeesus on itse käskenyt etsiä seurakunnan. (Jumalan lasten joukko)

    Äänestä

  • Jumalan Sana ensinnäkin on aina puhdas. Sitä Sanaa julistetaan täällä Suomessa ja mikä tärkeintä sitä Sanaa viedään kaikkeen maailmaan. Jeesuksen yksi suurimmista käskyistä on viedä evankeliumia kaikkeen maailmaan, eikä vain lämmitellä siinä turvallisessa omassa pienessä porukassa. Ilokseni huomaan, että näin on tapahtunut ja tapahtuu ny ja tulee tapahtumaan. Yksin Kiinassakin taitaa nyt jo olla paljon enemmän Jeesukseen uskovia kuin on Suomessa asukkaita. Silti se on pieni joukko sielläkin.

    Äänestä

  • UPDATE_11460090 kirjoitti:

    Jumalan Sana ensinnäkin on aina puhdas. Sitä Sanaa julistetaan täällä Suomessa ja mikä tärkeintä sitä Sanaa viedään kaikkeen maailmaan. Jeesuksen yksi suurimmista käskyistä on viedä evankeliumia kaikkeen maailmaan, eikä vain lämmitellä siinä turvallisessa omassa pienessä porukassa. Ilokseni huomaan, että näin on tapahtunut ja tapahtuu ny ja tulee tapahtumaan. Yksin Kiinassakin taitaa nyt jo olla paljon enemmän Jeesukseen uskovia kuin on Suomessa asukkaita. Silti se on pieni joukko sielläkin.

    Näin juuri. Ja suomalaisten esikoisten pitäisi kyllä hävetä näiden kiinalaisten kristityiden rinnalla. He joutuvat kärsimään uskonsa tunnustamisesta ihan konreettisesti ja näin kantamaan Kristuksen ristiä.

    Täällä vain porukat kilvoittelevat Kristuksen ristin kantamisen välttelemisessä etsimällä kaikenmaailman ihmisluottamuksista ja neuvoista uskonvakuutusvälineistöä ja kärsimyksen välttämismekanismeja. Näin he luulevat saavuttavana riskeistä puhdistetun uskontien, kuten kunnon farisealaisten seurakunta ainakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

EtteiTotuusUnohdu kirjoitti:

Luin tuon sisältöisen vistin avauksen täältä. Kuinkahan paljon "uskova" voi valehdella netissä?

Luulkeeko tuon avauksen tehnyt henkilö puhuvansa totta.

Kristinuskoisissa ei ole yhtäkään Sakramentin vastustajaa, vaikka meitä on satoja miljoonia kaikkialla maapallolla, - tänäänkin.

Sen sijaan Sakramantit kuuluvat seurakunnalle.

Johonkin seurakuntaan kuuluva porukka ei voi seurakuntansa lakeja ja järjestystä rikkoen ryhtyä jakamaan - seurakunnan sisällä - omia ehtoollisiaan, perustamatta ensin omaa kirkkoaan ja vihkiä papistoa, joka toimittaa nämä Sakramentit.

Herätysliikkeen saarnaajiksi kutsuttuja ei kukaan voi vaatia lain vastaisesti ryhtymään papin tehtäviin sellaiseen seurakuntaan, jota ei toistaiseksi ole edes olemassa.

Tästä on kysymys esikoislestadiolaisten sekoilussa. Pieni porukka lakihenkisiä saarnaajia on omin päineen ryhtynyt eri paikkakunnilla
toimituttamaan Sakramentteja, ilman että siitä on seurakunnassa (keskusyhdistyksen kokouksessa) järjestettävillä julkisilla vaaleilla enemmistöpäätöksellä päätetty.

Ja jos tällainen päätös tehdään on päättäjhien tehtävänä perustraa kirkko, johjon sitten omia Sakramenttejaan tarvitsevat voivat liittyä jäseniksi. Herätysliikkeen jäseniä ei kukaan voi pakottaa jonkin kirkon jäseniksi. Puhumattakaan että pilkataan eriseuraisiksi ja uhkaillaan kateedereilta helvetin tulella niitä, jotka pysyvät herätysliikkeen jäseninä edelleen, liittymättä kirkkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu