Sen mitä nyt vähän alkua jaksoin kuunnella, niin totesin sen puheen sisältävän pääpiirteissään seuraavan sanoman Suomalaisille kuulijoille.
-Ensinnäkin esiin pisti suunnaton itsensä- ja puolueensa mainostaminen-, kehuminen- ja ylistäminen.
-Seuraavaksi esiin tuli tilanteen toteaminen vaikeaksi-, jopa toivottomaksikin ja omien keinojen loppumisen tunnustaminen. "kyllä me yritämme kaikkemme ja me emme sitten selittele mitään"
Kolmanneksi tuli esiin se, kuinka hän koetti vain vyöryttää katastrofaalista tilannetta aikaisempien hallituksien syyksi. (kyllä SSS-hallitus on erinomainen, mutta kun nuo muut hallitukset ovat tunaroineet kaiken piloille, niin nyt ei voi mitään muuta, kuin leikata...leikata...leikata..ja vielä kerran leikata vain lisää)
Elikkä heillä, SSS-hallituksella ei ole mitään kunnollista parannus keinoa kansantalouden tervehdyttämiseksi.
Vaikuttaa myöskin siltä, että ei edes tahtoakaan siihen suuntaan ole lainkaan olemassakaan.
Tähän se johtaa, kun Suomen hallinnon päättäjiltä puuttuu poliittinen vastuu.
Timo Soinin puhe 45 min
13
<50
Vastaukset
- SSS_on_roskaluokkaa
Kyllähän sitä on hyvä leikata toisilta, kun omasta pussista ei leikata lainkaan.
Yleensähän tämän tyyliset vyönkiristystalkoot pitäisivät koskea kaikkia yhteiskuntaryhmiä tasapuolisesti.
Nyt halutaan vain ja ainoastaan leikata kaikista vähävaraisimmilta röyhkeästi ja mitään inhimillisyyttä tuntematta.
Tarkoitus on vain luokkaerojen kasvattaminen.- Valta_valuu_oikeistolle
Aivan selkeä vedätys-systeemihän heillä (SSS_triiolla) on koko ajan ollut sotajuonena.
Tuhlataan tahallaan ja tarkoituksellisesti kaikki rahat valtion kassasta "huitsin #itun nevadaan" ja varmistetaan selvitystilaan joutuminen ottamalla vielä lisäksi kohtuuttoman paljon velkaakin lisää.
Näin saadaan mukamas edellisten hallitusten aiheuttama pakko-edellytys mielettömille-, vähävaraisille tehtäville leikkauksille.
Tällä tempulla mukamas sitten hämätään- ja huijataan tyhmää kansaa luulemaan, että leikkaus-tarve johtuukin Venäjän kaupan hiljentymisestä- / Nokian työpaikkojen menettämisistä jned.
Syytetäänpä lisäksi vielä edelliskausien hallituksiakin.
Tarkoitushan on aivan selvä, elikkä hajuraon kasvattaminen vähävaraisten ja hyväosaisten välille. = (luokkaerojen kasvattaminen)
Eihän Holkerin-, Ahon- ja Kataisenkaan hallituksilla ollut pakolaisia tulossa tuhlaustalkoisiin. (Sipilähän oikein lähetti kutsukirjeen pakolaisille Suomen alasajo-talkoisiin)
Tällä lukkaeron kasvattamisella pyritään äärioikeistolaiseen harvain valtaan.
Elikkä kysymyksessä on selkeä valtataistelu!
- ysfxysf
Perussuomalainen puolue on nigerialaiskirjeen Suomi versio, isot puheet ja lupaukset.
- Tekijämiehet
Niinhän se on aina ollut. Ne miehet on erikseen jokka tekee ja ne jokka puhuu tekevänsä.
- Tosi_on_tämä
Selvästi on Suomen velkaannuttamisella haettu oikeutusta leikkauksille ja sitä kautta lukkaeron- / äärioikeistovallan kasvattamista!
- tollopersut
Ompa Soini tollo! Miten olen voinut sitä joskus äänestää.. Soini takasi puheellaan persujen seuraavan raskaan vaalitappion!
- xqacghfu
Yleensä Soini on munannut koko puolueensa vaalimahdollisuudet "rimakauhu-hetkellä" noin kuukausi tai pari ennen merkittäviä vaaleja. Kataisen & Urpilaisen perinnöstä haluttiin kerralla eroon, se pelasti tilanteen viimeksi, siis toinen jytky. En tajua, miksi puolue ei tiedosta, että Soinin kannattaisi olla täysin kirjoittamatta, antamatta lausuntoja ja pitämättä puheita 2 kk vaaleja ennen. Siltä puuttuu aikalailla tajua, mitä ei oman etunsa vuoksi ennen vaaleja pitäisi sanoa tai kirjoittaa.
- 2-kuukautta-kriitt-aik
xqacghfu kirjoitti:
Yleensä Soini on munannut koko puolueensa vaalimahdollisuudet "rimakauhu-hetkellä" noin kuukausi tai pari ennen merkittäviä vaaleja. Kataisen & Urpilaisen perinnöstä haluttiin kerralla eroon, se pelasti tilanteen viimeksi, siis toinen jytky. En tajua, miksi puolue ei tiedosta, että Soinin kannattaisi olla täysin kirjoittamatta, antamatta lausuntoja ja pitämättä puheita 2 kk vaaleja ennen. Siltä puuttuu aikalailla tajua, mitä ei oman etunsa vuoksi ennen vaaleja pitäisi sanoa tai kirjoittaa.
Alkaa itsekehu, kehu siitä, mitä valitisi, mm. joku oikeistosuunta.
- Kaikk-menee-ellei-herätä
Kansalaisten pitää saada tietoa, miten YK on tehnyt ja Bilderberg seka pro-EU-poliitikot ja alkaa kerätä itselleen varasuunnitelmaa pahimman päivän varalta.
YK syypää pakolaiskriisiin
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14175067/yk-syypaa-pakolaiskriisiin#comment-83686169
Suomi matkalla kohti uutta kansalaissotaa?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14178548/suomi-matkalla-kohti-uutta-kansalaissotaa
Sipilä: Kaikki olisi voitu palauttaa
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14178904/sipila-kaikki-olisi-voitu-palauttaa- Tuet_pois_heti
Sharia Law or One Law for All?
by Denis MacEoin
March 12, 2016 at 5:00 am
http://www.gatestoneinstitute.org/7562/sharia-law
Jos ja kun poliitikot eivät usko mitään, niin lukekoon. Suomen suuren tuet on lopettava heti maahantunketujilta, tänne ei kannata houkutella lisää niillä ihmisiä. SDP:n viljanen tai joku samantapainen jäsenkirja virkamies mainosti aikoinaan 1990-luvulla koulutusalan julkaisussa, että Suomen kansainvälisyyttä voidaan lisätä nostamalla tukirahaa korkeammaksi kuin houkuttelevimmissa maissa. Siihen aikaan oltiin vasta luomassa viitekehystä ja opetussuunnitelmia tms. ammattikorkeakoulujen perustamiseen, mallia haettiin esim. Saksasta. Tukipolitiikalla imuroitiin tuohon aikaan kehitysmaiden opiskelijoita. Ne ajat ovat nyt historiaa, amk:it vetävät todella hyvin ulkomaalaisia.
- kokoomuksenleimasin
Nyt kaikille selvää mitä tuholaisia persut on?
- paljon_puheta
Puhuu pitkään mutta ei ole mitään kunnon asiaa. Ideologinen kestopuhe ei ole järkevää ajankäyttöä.
Tunnetusti Fidel Castrokin piti pitkiä puheita. - kadotukseenne
Persut on nähty, persut saa mennä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406