Milloin taivashallitus alkaa maanpäälliset työt?

Hallituksen pari ministeriä ovat omien sanojensa mukaan menossa taivaaseen, mutta ensin heidän on tehtävä nämä maanpäälliset työnsä kunnolla. Rukoileminen ei valitettavasti tuo yhtään työpaikkaa Suomeen.

Kaikki ministereille kuuluvat tärkeimmät työt ovat Sipilältä ja Soinilta vielä tekemättä eikä Stubbiltakaan ole kuulunut yhtään yhteiskunnan surkeaa tilaa parantavaa ehdotusta.

Pankaa Suomi nousuun! Se on teidän tehtävänne ministereinä. Olette syyllistäneet kansalaiset kaikkien aikojen pahimmasta talouskriisistä, vaikka syyllinen katselee teitä oman kylpyhuoneenne peilistä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Hallituksen pari ministeriä ovat omien sanojensa mukaan menossa taivaaseen, mutta ensin heidän on tehtävä nämä maanpäälliset työnsä kunnolla. Rukoileminen ei valitettavasti tuo yhtään työpaikkaa Suomeen.

Kaikki ministereille kuuluvat tärkeimmät työt ovat Sipilältä ja Soinilta vielä tekemättä eikä Stubbiltakaan ole kuulunut yhtään yhteiskunnan surkeaa tilaa parantavaa ehdotusta.

Pankaa Suomi nousuun! Se on teidän tehtävänne ministereinä. Olette syyllistäneet kansalaiset kaikkien aikojen pahimmasta talouskriisistä, vaikka syyllinen katselee teitä oman kylpyhuoneenne peilistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu