Suremisesta

Median massiivinen vyörytys Aasian luonnonkatastrofista saa jo valistusfasistisia piirteitä. Viestintä sisältää selvän käskyn ja määräyksen jokaisen kynnelle kykenevän osallistua tietyllä tavalla kollektiivisiin suremisrituaaleihin. Käsky on kaikkia velvoittava ja auta ja armias sitä, joka käskyä ei noudata.

Sureminen näyttää siis olevan vähintäänkin kansallisuusvelvollisuus. Jos asia on todella näin, niin miksi vastaavaa ei tapahdu kaikissa muissakin onnettomuuksissa. Yksistään Suomessa kuolee esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa satoja, muissa onnettomuuksissa menehtyneistä puhumattakaan. Miksi media ym. torventoitottajat ovat hiljaa näistä uhreista? Eikö heidänkin ja varsinkin heidän omaisensa tulisi huomioida samalla tavoin?

Entä sitten muut tietoiset ja tuntevat olennot? Kissoja, koiria, pikkulintuja ym. kuolee massoittain joka hetki. Miksi heille ei järjestetä surutilaisuuksia ja hiljaisia hetkiä? Onko siis niin, että tieto oikeasta suremisesta ja sen osoittamisesta on vain harvoilla valituilla?
12417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

... on se, että tällä hetkellä Aasian katastrofi on se mikä myy, esimerkiksi iltapäivälehtiä.

Äänestä

Minä veikkaan että ihmisen geeneihin on rakennettu ominaisuus että rakasta, kärsi ja unhoita nopeasti niinkuin runoilija sanoo. Esi-isiemme ja -äitiemme elämä oli sellaista että jos jäi liikoja suremaan niin se oli menoa. Se joka jaksoi taas heti mennä eteenpäin ja unohti nopeasti menneet surut pärjäsi.

Nykykulttuuri vaan jotenkin on sellainen että pitää kollektiivisesti surra; se on korrektia käytöstä.

Äänestä

"Viestintä sisältää selvän käskyn ja määräyksen jokaisen kynnelle kykenevän osallistua tietyllä tavalla kollektiivisiin suremisrituaaleihin"

...

Missä sinua on käsketty? Missä on annettu MÄÄRÄYS osallistua suremisrituaaleihin?

"Auta armias sitä joka ei käskyä noudata"

Mitä sitten tapahtuu, jos et noudata? Mitä sinulle tapahtuu jos et mene kirkkoon suremistilaisuuteen? Tuleeko mestaaja?

Olisiko parempi, jos Aasian katastrofista ei kerrottaisi mitään? Eikö siitä saisi kertoa? Eikö suremistilaisuuksista saisi informoida?
Entä jos media ei tiedottaisi sureville niistä paikoista ja tilaisuuksista joihin voi mennä ilmaisemaan suruaan, ja käsittelemään sitä? Pitäisikö surevat ihmiset jättää oman onnensa nojaan?

Jos tämä nykyinen "torvensoittaminen" suurkatastrofista on mielestäsi liiallista, niin mikä sitten olisi oikea tapa suhtautua siihen?

"Entä sitten muut tietoiset ja tuntevat olennot? Kissoja, koiria, pikkulintuja ym. kuolee massoittain joka hetki. Miksi heille ei järjestetä surutilaisuuksia ja hiljaisia hetkiä?"

Ei kukaan kiellä sinua järjestämästä sellaisia. Minä olen järjestänyt jopa kuolleelle kimalaiselle hautajaiset arkkuineen ja surutilaisuuden. ;-) Tosin silloin olin vähän nuorempi...

"Sureminen näyttää siis olevan vähintäänkin kansallisuusvelvollisuus."

Sureminen ei ole kansalaisvelvollisuus, mutta toisen surun kunnioittaminen on.

Jos tässä puhuttais siitä miten suomalaiset suhtautuivat esim. WTC-tornien sortumiseen olisin samaa mieltä. Sen katastrofin "jälkipuinti" meni suomessa naurettavuuksiin jos verrataan siihen millä tavalla suomessa yleensä suhtaudutaan maailmalla tapahtuviin katastrofeihin joissa ei kuole suomalaisia.
Montako kertaa ollaan liputettu puolitangossa esim. venäjällä (paljon meitä lähempänä) tapahtuneissa terrori-iskuissa kuolleiden muistoksi? Annetaanko suomen lapsille jokaisen terrori-iskun jälkeen "kriisiterapiaa"?

No ei tietystikään! Uutisissa vain sanotaan, että siellä ja siellä tapahtui sellainen onnettomuus, katastrofi tai terrori-isku, ja niin ja niin monta kuoli.

WTC:n yhteydessä vaikutti siltä, että amerikkalaisen ihmisen henki on suomalaiselle huomattavasti arvokkaampi kuin esim. venäläisen tai jonkun muun.

Mutta Aasian katastrofi kosketti suomalaisia läheltä. Mikä siinä on niin vaikeaa osoittaa vähän edes myötätuntoa, kunnioitusta? Tai jos asia alkaa kyspyttää, niin mikä siinä on vaikeaa olla sitten kunnioittavasti vain hiljaa, ja antaa niiden surra joita asia koskee lähempää? Onks se jotenkin ärsyttävää? Jos on, niin miksi?

...

"Yksistään Suomessa kuolee esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa satoja, muissa onnettomuuksissa menehtyneistä puhumattakaan. Miksi media ym. torventoitottajat ovat hiljaa näistä uhreista? "

...

Eiväthän ole. Kyllä jokaisesta auto-onnettomuudesta, väkivaltaisesta kuolemasta, tai ihan luonnollisestakin kuolemasta ilmoitetaan mediassa, lehdissä tai uutisissa. Jos ei suurin otsikoin, niin vähintäänkin kuolinilmoituksella. Jokainen vähänkin ajatteleva ihminen tietää, kun näkee esim. ihan pelkän kuolinilmoituksen, että siellä on surua, ja sitä pitää kunnioittaa. Se ei tarkoita sitä että itse pitää alkaa harjoittamaan jotakin suremisrituaaleja. Mut kunnioittaa pitää.

Aasian katastrofista on mediassa puhuttu nyt vähän yli viikko. Jos asia alkaa jo tässä vaiheessa turruttaa, ja huomaat kyynistyväsi asialle, niin LAITA HYVÄ IHMINEN KIIREESTI SE TÖLLÖ KIINNI! Älä osta lehtiä, äläkä lue juttuja tai katso kuvia aiheesta.

Se on ihmisestä itsestään kiinni antaako informaatiovirtojen kyynistää itsensä vai ei.

Jos ihmisen empatiakyky, ja ihmisyys on median taskussa, ja median kontrollissa, niin ihminen on ihan itse sen vallan sille antanut. Se on ihmisen omaa tyhmyyttä.

Äänestä
  • kunnioittaminen on kansalaisvelvollisuus? Kunnioittaminen voi olla ihailtavaa ja jopa kunnioitettavaa, mutta miten se voi olla velvollisuus? Mitä sitten aiot tehdä minulle, mikäli en tuota asettamaasi velvollisuutta noudata? Pistätkö palkkamurhaajan asialle? Liioin en ole kieltänyt ketään sen enempää suremasta kuin kunnioittamisen harjoittamisestakaan. Vaikuttaakin siltä, että itse et näytä kunnioittavan toisten mielipiteitä, vielä vähemmän mielipiteen ilmaisun vapautta.

    Liioin et näytä käsittävän, että suremisella ja "suremisella" on eroa. Ulkokullaisuudessasi ja omahyväisyydessäsi et näytä erottavan vilpitöntä ja vilpillistä suremista toisistaan. Naivi käsityksesi lähtee siitä, että jokaisen on näyttävästi pukeuduttava säkkiin ja siroteltava tuhkaa päälleen, ennenkuin suremisen tunnusmerkit täyttyvät. Moralisoiva, aivopesty mielesi ja paisunut egosi ei näytä käsittävän sitä, että ihmiset ovat erilaisia, jolloin ei voi olla yhtä oikeaa tapaa kohdata surun ja murheen aiheuttajiakaan. Näin ollen, onko todellakin niin, että mikäli joku ei reagoi ja käyttäydy subjektiivisten arvojesi ja normiesi mukaisesti, niin sanot "LAITA HYVÄ IHMINEN SE TÖLLÖ KIINNI". Sitäkö todella tarkoitat?

    Äänestä

  • Kiintiö on täysi kirjoitti:

    kunnioittaminen on kansalaisvelvollisuus? Kunnioittaminen voi olla ihailtavaa ja jopa kunnioitettavaa, mutta miten se voi olla velvollisuus? Mitä sitten aiot tehdä minulle, mikäli en tuota asettamaasi velvollisuutta noudata? Pistätkö palkkamurhaajan asialle? Liioin en ole kieltänyt ketään sen enempää suremasta kuin kunnioittamisen harjoittamisestakaan. Vaikuttaakin siltä, että itse et näytä kunnioittavan toisten mielipiteitä, vielä vähemmän mielipiteen ilmaisun vapautta.

    Liioin et näytä käsittävän, että suremisella ja "suremisella" on eroa. Ulkokullaisuudessasi ja omahyväisyydessäsi et näytä erottavan vilpitöntä ja vilpillistä suremista toisistaan. Naivi käsityksesi lähtee siitä, että jokaisen on näyttävästi pukeuduttava säkkiin ja siroteltava tuhkaa päälleen, ennenkuin suremisen tunnusmerkit täyttyvät. Moralisoiva, aivopesty mielesi ja paisunut egosi ei näytä käsittävän sitä, että ihmiset ovat erilaisia, jolloin ei voi olla yhtä oikeaa tapaa kohdata surun ja murheen aiheuttajiakaan. Näin ollen, onko todellakin niin, että mikäli joku ei reagoi ja käyttäydy subjektiivisten arvojesi ja normiesi mukaisesti, niin sanot "LAITA HYVÄ IHMINEN SE TÖLLÖ KIINNI". Sitäkö todella tarkoitat?

    "et näytä käsittävän, että suremisella ja "suremisella" on eroa. Ulkokullaisuudessasi ja omahyväisyydessäsi et näytä erottavan vilpitöntä ja vilpillistä suremista toisistaan. Naivi käsityksesi lähtee siitä, että jokaisen on näyttävästi pukeuduttava säkkiin ja siroteltava tuhkaa päälleen, ennenkuin suremisen tunnusmerkit täyttyvät. Moralisoiva, aivopesty mielesi ja paisunut egosi ei näytä käsittävän sitä, että ihmiset ovat erilaisia, jolloin ei voi olla yhtä oikeaa tapaa kohdata surun ja murheen aiheuttajiakaan."

    ...

    Jos todella noin virheellisen ja yksioikoisen johtopäätöksen vedit ed. viestistäni, niin luepas seur. viestini _ajatuksella_, ja mieti mitä minä siinä sanon. En jaksa kirjoittaa samaa litaniaa uudelleen, mutta olen siinä pääpiirteittäin kertonut miten minä asiasta ajattelen.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000006079018

    Kekenkään EI tarvitse sirotella mitään tuhkia päälleen, eikä vääntää väkisin kyyneltä silmään, jos tragedia ei itseä henkilökohtaisesti kosketa.

    Jos joku niin tekee, niin se on vain ja ainoastaan tekopyhää.

    Kenenkään ei - ei sinun, eikä kenenkään muunkaan - ole pakko osallistua yhtään mihinkään muistotilaisuuteen tai surujuhlaan. Kukaan ei pakota sinua osallistumaan asiaan sitten pikkusormenpuolikkallakaan mikäli et niin halua.

    Kukaan ei sinua siitä myöskään syytä, en minä, eikä kukaan muukaan, jos muiden annat vapaasti surra omalla tavallaan mikäli niin haluavat.

    Mistä ihmeestä olet saanut sen käsityksen, että sinua nyt sitten kauheasti syytellän jos et suruun itse osallistu, tai sitä millään tavalla ilmaise? Kuka sinua syytäisi? Mediako?

    Minua ihmetyttää suuresti se, että sinä koet median ihan normaalin, ja mielestäni itseasiassa aika asiallisesti toteutetunkin, informoinnin asiasta jonakin hemmetin VAATIMUKSENA, joka kohdistuu sinuun itseesi. Miksi? Miksi sinä otat sen juuri _vaatimuksena_?

    Niihinhän katsos voi suhtautua myös pelkkinä _ehdotuksina_, että näin voi tehdä jos se hyvältä ja oikealta tuntuu. Tällainen ja tällainen _mahdollisuus_ on olemassa jos joku sitä haluaa hyödyntää.

    ...

    "Näin ollen, onko todellakin niin, että mikäli joku ei reagoi ja käyttäydy subjektiivisten arvojesi ja normiesi mukaisesti, niin sanot "LAITA HYVÄ IHMINEN SE TÖLLÖ KIINNI". Sitäkö todella tarkoitat"

    ...

    No en todellakaan tarkoita. Lue uudelleen vähän tarkemmin mitä sanoin.

    Mutta siinä tapauksessa, jos jostakin katastrofista informoiminen mediassa ahdistaa noin paljon, ja jos siellä kerrotut asiat tuntuvat VAATIMUKSILTA, niin siihen kyllä sanon, että tv kannattaa laittaa kiinni, eikä lehtiä kannata lukea.

    Kyllä, jos kiintiö on täysi, niin töllö kiinni.

    Toinen vaihtoehto tietysti on muuttaa suhtautumista miten siihen kaikkeen tietoon suhtautuu. Jotta että suhtautuuko niihin vaatimuksina, vaiko pelkkänä informointina, tai korkeintaan ehdotuksina.

    Voisitko muuten sanoa jonkun selvän esimerkin tuollaisesta vaatimuksesta, josta mainitsit?

    Äänestä

  • tästä kyseisestä aiheesta olevan ohi, mutta en kykene olemaan vastaamatta kommenttiisi

    "Sureminen ei ole kansalaisvelvollisuus, mutta toisen surun kunnioittaminen on."

    BUAHAAAHHHAAAAAHHHHHHAAAA sallinet että päästän raikuvan röhönaurun kansalaisvelvollisuuksillesi.

    Noniin nyt luulen että keskustelumme tästä aiheesta on ohi ellet sitten keksi jotain yhtä vitsikästä.

    Äänestä

  • apinankorvaleipäpuunkuori kirjoitti:

    tästä kyseisestä aiheesta olevan ohi, mutta en kykene olemaan vastaamatta kommenttiisi

    "Sureminen ei ole kansalaisvelvollisuus, mutta toisen surun kunnioittaminen on."

    BUAHAAAHHHAAAAAHHHHHHAAAA sallinet että päästän raikuvan röhönaurun kansalaisvelvollisuuksillesi.

    Noniin nyt luulen että keskustelumme tästä aiheesta on ohi ellet sitten keksi jotain yhtä vitsikästä.

    ...sulla nyt ei mitään velvollisuuksia kanssaihmisiäsi kohtaan taida ollakaan.

    Sinulla kun on pelkkiä oikeuksia; oikeus kävellä ihmisten surun yli, oikeus olla kunnioittamatta toisten surua, oikeus aiheuttaa lisätuskaa, oikeus olla itsekäs, oikeus olla kyyninen, oikeus tallata ihmisiä jalkoihisi koska ei sinun heitä tarvitse ajatella, oikeus loukata, satuttaa ja halveksia.

    Mutta kuule, mä menen nyt sytyttämään kynttilän ystäväni miehen muistolle.

    Jää sinä märehtimään omassa kyynisyydessäsi, ja naureskelemaan paskasesti kaikenmaailman surunkunnioittamisodotuksille.

    =)

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    "et näytä käsittävän, että suremisella ja "suremisella" on eroa. Ulkokullaisuudessasi ja omahyväisyydessäsi et näytä erottavan vilpitöntä ja vilpillistä suremista toisistaan. Naivi käsityksesi lähtee siitä, että jokaisen on näyttävästi pukeuduttava säkkiin ja siroteltava tuhkaa päälleen, ennenkuin suremisen tunnusmerkit täyttyvät. Moralisoiva, aivopesty mielesi ja paisunut egosi ei näytä käsittävän sitä, että ihmiset ovat erilaisia, jolloin ei voi olla yhtä oikeaa tapaa kohdata surun ja murheen aiheuttajiakaan."

    ...

    Jos todella noin virheellisen ja yksioikoisen johtopäätöksen vedit ed. viestistäni, niin luepas seur. viestini _ajatuksella_, ja mieti mitä minä siinä sanon. En jaksa kirjoittaa samaa litaniaa uudelleen, mutta olen siinä pääpiirteittäin kertonut miten minä asiasta ajattelen.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000006079018

    Kekenkään EI tarvitse sirotella mitään tuhkia päälleen, eikä vääntää väkisin kyyneltä silmään, jos tragedia ei itseä henkilökohtaisesti kosketa.

    Jos joku niin tekee, niin se on vain ja ainoastaan tekopyhää.

    Kenenkään ei - ei sinun, eikä kenenkään muunkaan - ole pakko osallistua yhtään mihinkään muistotilaisuuteen tai surujuhlaan. Kukaan ei pakota sinua osallistumaan asiaan sitten pikkusormenpuolikkallakaan mikäli et niin halua.

    Kukaan ei sinua siitä myöskään syytä, en minä, eikä kukaan muukaan, jos muiden annat vapaasti surra omalla tavallaan mikäli niin haluavat.

    Mistä ihmeestä olet saanut sen käsityksen, että sinua nyt sitten kauheasti syytellän jos et suruun itse osallistu, tai sitä millään tavalla ilmaise? Kuka sinua syytäisi? Mediako?

    Minua ihmetyttää suuresti se, että sinä koet median ihan normaalin, ja mielestäni itseasiassa aika asiallisesti toteutetunkin, informoinnin asiasta jonakin hemmetin VAATIMUKSENA, joka kohdistuu sinuun itseesi. Miksi? Miksi sinä otat sen juuri _vaatimuksena_?

    Niihinhän katsos voi suhtautua myös pelkkinä _ehdotuksina_, että näin voi tehdä jos se hyvältä ja oikealta tuntuu. Tällainen ja tällainen _mahdollisuus_ on olemassa jos joku sitä haluaa hyödyntää.

    ...

    "Näin ollen, onko todellakin niin, että mikäli joku ei reagoi ja käyttäydy subjektiivisten arvojesi ja normiesi mukaisesti, niin sanot "LAITA HYVÄ IHMINEN SE TÖLLÖ KIINNI". Sitäkö todella tarkoitat"

    ...

    No en todellakaan tarkoita. Lue uudelleen vähän tarkemmin mitä sanoin.

    Mutta siinä tapauksessa, jos jostakin katastrofista informoiminen mediassa ahdistaa noin paljon, ja jos siellä kerrotut asiat tuntuvat VAATIMUKSILTA, niin siihen kyllä sanon, että tv kannattaa laittaa kiinni, eikä lehtiä kannata lukea.

    Kyllä, jos kiintiö on täysi, niin töllö kiinni.

    Toinen vaihtoehto tietysti on muuttaa suhtautumista miten siihen kaikkeen tietoon suhtautuu. Jotta että suhtautuuko niihin vaatimuksina, vaiko pelkkänä informointina, tai korkeintaan ehdotuksina.

    Voisitko muuten sanoa jonkun selvän esimerkin tuollaisesta vaatimuksesta, josta mainitsit?

    Valitettavasti en päivystä näitä sivuja, joten vastaukseni tulee hieman jälkijättöisesti.

    Joukko sotilaita on komennettu riviin ja heidän käsketään viettämään hiljainen suruhetki katastrofissa menehtyneiden muistolle. Kuinkahan moni sotilaista hiljentyy vapaaehtoisesti? Entä kuinka vilpitön kyseinen "pakkohiljentyminen" on? Valitettavasti en pysty mitenkään kunnioittamaan tuollaista pakkohiljentymistä. Toisaalta, jos sotilasrivistössä on yksikin aito surija tai sellaisen kunnioittaja, nostan kyseiselle henkilölle hattua. Äläkä nyt missään nimessä ala väittämään ainakaan kaikkien varusmiesten olevan palveluksessaan vapaaehtoisesti. Äläkä liioin väitä, etteikö myös siviilissä tapahtuisi "armeijamaista" pakkovaltaa.

    Näytät suhtautuvan yksilöllisyyteen ja yksilölliseen vapaaseen tahtoon edelleen äärimmäisen naivisti, suorastaan idioottimaisesti. Ohitat muitta mutkitta sellaiset tekijät kuin geneettisyyden ja ympäristötekijät, ihmisten perustarpeet, indoktrinaation ja aivopesun, kulttuurilliset ja suggestiiviset paineet, valinnanvapauksien puuttumisen, valtasuhteet jne, jne. Oletko todellakin kasvanut täydellisessä umpiossa, vai podetko aikaista puperteettia?

    Kehoituksestasi huolimatta en aio kerrata esittämiäsi mielipiteitä. Ne eivät tuo mitään uutta tietoa tähän teemaan.

    "Kehoituksestasi huolimatta en aio kerrata esittämiäsi mielipiteitä. Ne eivät tuo mitään uutta tietoa tähän teemaan."

    ...

    Niin, koska haluat itsepintaisesti pitää kiinni vääristä käsityksistäsi siitä miten minä ajattelen. Miksi? Oot tainnut nyt vain päättää että olen ärsyttävä, ja siksi et halua ottaa riskiä, että joku tekstini saattaisi antaa siihen asiaan vähän toista näkökulmaa. ;-)

    Mistä sinä tiedät "etteivät ne tuo mitään uutta" kun et edes tiedä mitä siellä lukee?

    Toisaalta ei siitä mitään apua varmaan sinulle olisikaan jos sen linkin jutun lukisit uudelleen, koska olet nyt _päättänyt_ että minä ajattelen tietyllä tavalla, ja näin ollen lukisit sen suurella ennakkoasenteella, jättäen kaiken olleellisen huomioon ottamatta, takertuen vain niihin lauseisiin jotka vahvistavat sinun väärää käsitystäsi minusta.

    ...

    "Äläkä nyt missään nimessä ala väittämään ainakaan kaikkien varusmiesten olevan palveluksessaan vapaaehtoisesti"

    ...

    Ei kenenkään ole _ehdottoman_ pakko mennä palvelukseen suomessa. Et sinä henkeäsi menetä jos alat aseistakieltäytyjäksi. En väitä että vankilatuomio on oikein, tai muukaan rangaistus aseistakieltäytymiseen, mutta väite, että se ei olisi _perimmiltään_ vapaaehtoista, ei pidä paikkaansa.

    Ihminen joka menee armeijaan, tietää sinne mennessään, että käskyjä satelee, ja kaikki niistä eivät ole miellyttäviä. Onko se nyt sitten maailmanloppu, jos joutuu kerran "pakkohiljentymään", seisomaan hiljaa paikoillaan? Eiköhän se nyt mene siinä samassa missä kaikki muutkin pakot, mitä armeijassa on? Ja veikkaanpa, että suurelle osalle sotilaista tämä hiljaa seisominen on yksi pienimmistä pahoista joita armeijassa kohtaa.
    Hui kamala sentään!

    Siis jos media _pakottaa_, ja _vaatii_ ihmisiä osallistumaan suruun, surutilaisuuksiin, ja kaikilla muilla tavoilla osallisutmaan Aasian katastrofiin, niin miksi esim. minä en ole osallistunut siihen millään tavalla? Ja olen jättänyt osallistumatta ihan hyvällä omallatunnolla. Ei kukaan ole pakottanut minua mihinkään. Tämänhetkisen tiukan rahatilanteeni vuoksi en ole antanut rahaa keräyksiin, en ole ravannut kirkossa hiljentymässä, enkä edes pitänyt hiljaista hetkeä kun sellaiseen kehotettiin.

    Ainoa mitä teen osoittaakseni kunnioitusta toisten surua kohtaan, on se, että annan muiden surra kun surettaa, ja ilmaista sitä miten ikinä sitten haluavatkin, ja annan median tehdä tehtäväänsä.

    Monille ihmisille tulee tällaisessa tilanteessa tarve TEHDÄ jotakin, ja myös HALU auttaa. Eikö ole hyvä, että yhteiskunta tarjoaa tällaisille ihmisille mahdollisuuden siihen, ja informoi niistä?

    Mikä ihme siinä ärsyttää?

    Etkä kertonut, että mikä sitten olisi oikea tapa suhtautua aasian katastrofiin yhteiskunnallisesti? Väität ettei oteta yksilöllisyyttä huomioon. Miten se pitäisi sitten ottaa huomioon, jos tämä nykyinen tapa ei ole hyvä?

    ...

    "Äläkä liioin väitä, etteikö myös siviilissä tapahtuisi "armeijamaista" pakkovaltaa."

    ...

    Anna esimerkki.

    Takavuosina punaiset kmeerit tappoivat miljoonia ihmisiä ei kovinkaan kaukana tästä kyseistä luonnonkatastrofi alueesta. Niin ikään Afrikassa luonnonmullistusten ja totalitarististen hallitusten, samoin kuin terroristien toimesta on kuollut miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä. Miten me länsimaalaiset olemme suhtautuneet näihin katastrofeihin? Kaiketi melko välinpitämättömästi, ainakin tähän meitä hieman koskettaneeseen katastrofiin verrattuna.

    Mutta annahan olla, kun maailman ylimystö törmää jossain Aasian aurinkorannoilla elämän todellisuuteen ja herää horroksestaan arkielämän pyrteisiin, niin jopa alkaa ennen näkemätön hulapaloo. Kyllä nyt ollaan valmiita "auttamaan" katastrofin uhreja. Veikkaan, että jos kyseinen tapahtuma olisi jäänyt pelkästään paikallisten ihmisten kannettavaksi, olisimme luultavasti vain kohauttaneet hartioitamme. Etkö todellakaan näe tässä touhussa minkäänlaista narsismin, itsekkyyden ja ulkokultaisuuden elementtejä?

    Kysyt, mikä tässä kaikessa ärsyttää. Varsinaisesti ei mikään. Lähinnä olen huvittunut etenkin länsimaisten ihmisten skitsofreenisesta ja aivottomasta törmäilystä. Siksi kirjoitukseni on satiirinen ja ironinen.

    Lisäksi tivaat oikeaa tapaa suhtautua Aasian katastrofiin. Vaikka oikeaa tapaa ei ehkä ole olemassa, niin toimimalla yhdenmukaisesti kaikkien katastrofien kohdalla saattaisi olla ainakin järkevää. Samalla voitaisiin ainakin yrittää asettaa kaikki maailman ihmiset samanarvoiseen asemaan tällaisissa tilanteissa. Näinhän ei ole tapahtunut, kuten alussa yritin kertoa.

    Mitä tulee kysymykseesi siviilihallinosta, niin siihen voit tutustua vaikka lähimmässä toimistossa tai teollisuustyöpaikassa. Edellyttäen tietenkin, että et ole täysin kuuro, sokea ja mykkä.

    Mutta jatka sinä näyttävää surutyötäsi. Katsokkin, että mahdollisimman monet näkevät sinun surehtimisesi. Sitähän kirkkaamman kruunun tulet aikanaan saamaan.

    Näin minä kirjoitin ed. viestissäni:

    "minä en ole osallistunut siihen (sururituaaleihin) millään tavalla? Ja olen jättänyt osallistumatta ihan hyvällä omallatunnolla. Ei kukaan ole pakottanut minua mihinkään. Tämänhetkisen tiukan rahatilanteeni vuoksi en ole antanut rahaa keräyksiin, en ole ravannut kirkossa hiljentymässä, enkä edes pitänyt hiljaista hetkeä kun sellaiseen kehotettiin."

    Ja nyt sinä sanot minulle:

    "Mutta jatka sinä näyttävää surutyötäsi. Katsokkin, että mahdollisimman monet näkevät sinun surehtimisesi. Sitähän kirkkaamman kruunun tulet aikanaan saamaan."

    Miten sinunlaisen ihmisen kanssa pitäisi pystyä keskustelemaan? Miten, kun sinulla ei selvästikään ole, joko minkäänlaista kykyä, tai HALUA ymmärtää lukemaasi?

    Tällä tavalla, aivan samalla asenteella sinä olet lukenut joka ikisen minun viestini.

    Lisäksi tässä viimeisessä viestissäsi puhut täysin eri asiasta kuin mistä me aloituksen jälkeen olemme keskustelleet.

    Viimeisessä viestissäsi vaihdat yhtäkkiä aihetta, ja alat puhua siitä miksi eri ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa siinä kenen suruja me noteeraamme ja kenen emme.

    Se on TÄYSIN eri aihe kuin se, että media muka "pakottaa" ihmiset suremaan.

    Minä olen vastannut siihen, että väität että median informoinnissa aasian katastrofista on selvä "käsky" osallistua surutyöhön ja "auta armias jos joku ei osallistu".

    Tästä olen ollut eri mieltä. Ja vain tästä.

    JOS olisit lukenut viestejäni, olisit huomannut, että tästä viimeisen viestisi aiheesta olen samaa mieltä. Muistisi - joka vaikuttaa hiukan lyhyeltä - virkistykseksi voisit lukea esim. ensimmäisen tähän ketjuun antamani viestin, jossa otan samasta aiheesta esimerkin WTC- tornien sortumisen suremisesta. Vai etkö sinä VIITSI sitäkään lukea, kun se ei kuitenkaan muuta miksikään sitä, miten sinä HALUAT ajatella minun ajattelevan? ;-)

    Miten sinun kaltaisesi ihmisen kanssa pitäisi pystyä keskustlemaan?

    Ei mitenkään.

    Joten päätän tämän jauhannan tähän.

    =)

    Äänestä

en sure sitä, mikä aasiassa tapahtui, sillä kiusaisin vain itseäni. miksi surra, kun voi olla iloinen? tietysti muita pitää ajatella sen verran, ettei näytä suruttomuuttaan jos muut surevat. ainakin joissain tapauksissa.

voin hyväksyä kaiken, mitä ikinä sitten tapahtuukaan, jos se on asia jolle ei voi mitään. esim. eläinrääkkäystä en hyväksy. hyväksyn ihmisten kuoleman, jopa omaisteni. en sure heitä, mutta se ei tarkoita etten olisi heistä välittänyt.

minullakin on jotain parannettavaa, kuitenkin. en voi olla surematta eläinten ikäviä kohtaloita. mistä lie johtuu, ehkä siitä että eläimet ovat niin viattomia tapauksia. ihmislapsikin on viaton noin yhden vuoden ikään asti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiintiö on täysi kirjoitti:

Median massiivinen vyörytys Aasian luonnonkatastrofista saa jo valistusfasistisia piirteitä. Viestintä sisältää selvän käskyn ja määräyksen jokaisen kynnelle kykenevän osallistua tietyllä tavalla kollektiivisiin suremisrituaaleihin. Käsky on kaikkia velvoittava ja auta ja armias sitä, joka käskyä ei noudata.

Sureminen näyttää siis olevan vähintäänkin kansallisuusvelvollisuus. Jos asia on todella näin, niin miksi vastaavaa ei tapahdu kaikissa muissakin onnettomuuksissa. Yksistään Suomessa kuolee esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa satoja, muissa onnettomuuksissa menehtyneistä puhumattakaan. Miksi media ym. torventoitottajat ovat hiljaa näistä uhreista? Eikö heidänkin ja varsinkin heidän omaisensa tulisi huomioida samalla tavoin?

Entä sitten muut tietoiset ja tuntevat olennot? Kissoja, koiria, pikkulintuja ym. kuolee massoittain joka hetki. Miksi heille ei järjestetä surutilaisuuksia ja hiljaisia hetkiä? Onko siis niin, että tieto oikeasta suremisesta ja sen osoittamisesta on vain harvoilla valituilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu