Suomalainen sosiaaliturva on rakennettu perinteisen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan hengessä. Järjestelmä jossa Suomen kansalaisten hyvinvointia turvaavat palvelut ovat julkisen vallan, valtion ja kuntien vastuulla on toimiva. Kun maatamme aikoinaan liitettiin Euroopan Unioniin, oleellisena tavoitteena oli silloin, että erityisesti sosiaalipolitiikka säilyi kansallisessa päätösvallassa. Tämä on edelleen tärkeää, sillä hyvinvointimallimme poikkeaa oleellisesti suuressa osaa eurooppaa käytössä olevasta järjestelmästä, joka monesti on markkinoiden armoilla.
Nyt on tilanne jossa nykyinen Euroopan Unionin ilmeisesti kohta lakkaa olemasta, ja tilalle perustetaan uusi EU-liittovaltio, jolle on tarkoitus hyväksyä yhteinen perustuslaki. Järjestelmämme on vaarassa. Välttämätöntä olisi saada turvattua myös muuttuvassa tilanteessa, että työehtosopimusneuvottelut, sekä julkiset peruspalvelut kuten koulutus-, kulttuuri-, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä eläketurva edelleen voisivat säilyä kansallisella tasolla päätettävänä. Tästä on pidettävä kiinni.
Meitä ei myöskään millään verukkeella saa ujuttaa Natoon, eikä muihinkaan kansainvälisten sotakoneistojen ytimiin. Suomi on pidettävä ulkona kaikenlaisten roistovaltioiden selkkauksista ja tuhotöistä.
Vaadimme ehdottomasti kansanäänestyksen järjestämistä uudesta EU:n perustuslaista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mene nyt piru vieköön tutustumaan vaikka Espanjan kansalaisilleen tarjoamaan sairaanhoitoon, tai vaikka Hollannin, Tanskan tai Ranskan malliin.
Ennenkuin puhut läpiä päähäsi.
PS. Näihin maihin pääsee nykyään henkilökortilla.