Kauhea Quantanamo

Näin eilen YLE-TV:stä pätkän dokumentista jossa kerrotiin Quantanamoon 15- v. joutuneesta Kanadan kansalaisesta , Oli jo aikuinen ennen kuin pääsi pois. Ihan tujutonta miten noita vankeja kohdeltiin, käsittämätöntä kidutusta, ja näyryytystä. Ja ilman syytteitä, ilmann oikeusden käyntiä ja ainoa mahis päästä pois oli tunnustaa. Vaikka olisit syytön.

Ihme touhua maassa joka on kristillinen, jonka rahoissakin sanotaan että! In God we trust", ja mitä ilmeisimmin silloin kun tuo teksti päätettiin rahoihin panna, ajatuksissa oli nimenomaan ja vain kristinuskon jumala. Ja George Walker Bush'han julisti sodan terroristeille kutsuen sitä uskonsodaksi, ristiretkeksi.

No ottavathan USA:ssakin monet syyttömät diilin jossa myöntävät syyllysiitensä -parempi myöntää olematon rikoksensa, myöntää syyllisyys vaikka on syytön, kuin ottaa se hyvin mahdollinen, jopa todennäköinen, riski, että tuomitaan kuitenkin ja silloin tuomio voi olla elinkautinen, kirjaimellisesti, eikä 10 vuotta niin kuin tunnustamalla, tekemällä diili syyttäjän kanssa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hjjkl kirjoitti:

Näin eilen YLE-TV:stä pätkän dokumentista jossa kerrotiin Quantanamoon 15- v. joutuneesta Kanadan kansalaisesta , Oli jo aikuinen ennen kuin pääsi pois. Ihan tujutonta miten noita vankeja kohdeltiin, käsittämätöntä kidutusta, ja näyryytystä. Ja ilman syytteitä, ilmann oikeusden käyntiä ja ainoa mahis päästä pois oli tunnustaa. Vaikka olisit syytön.

Ihme touhua maassa joka on kristillinen, jonka rahoissakin sanotaan että! In God we trust", ja mitä ilmeisimmin silloin kun tuo teksti päätettiin rahoihin panna, ajatuksissa oli nimenomaan ja vain kristinuskon jumala. Ja George Walker Bush'han julisti sodan terroristeille kutsuen sitä uskonsodaksi, ristiretkeksi.

No ottavathan USA:ssakin monet syyttömät diilin jossa myöntävät syyllysiitensä -parempi myöntää olematon rikoksensa, myöntää syyllisyys vaikka on syytön, kuin ottaa se hyvin mahdollinen, jopa todennäköinen, riski, että tuomitaan kuitenkin ja silloin tuomio voi olla elinkautinen, kirjaimellisesti, eikä 10 vuotta niin kuin tunnustamalla, tekemällä diili syyttäjän kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu