Olen käynyt maan sisäisessä maailmassa

Tututstuin työni kautta eräisiin henkilöihin joiden kautta sain tietää maanalaisesta maailmasta. Reissu sinne järjestyi, olin häkeltynyt ja erittäin jännittynyt. Minulle laitettiin side silmille ja matkustin autossa kauan kunnes nousimme autosta pois ja menimme tilaan missä piti riisua kaikki vaatteet pois ja syödä jotain lääkettä. Olimme karanteenissa monta päivää ja vielä ennen kuin laitoin uudet vaatteet päälle niin ihoni desinfioitiin huolella. Siirryimme metroon mikä leijui tunnelissa ilmassa. Meidät kiinnitettiin vöillä tiukasti kiinni ja metro ampaisi hirvittävää vauhtia pystysuoraa maan alle. Kun olimme perillä nousimme metrotunnelissa lentävään lautaseen joka vei meidät kaupungin ylle. Minulle selitettiin, että me voimme matkustaa kaupungin yllä hirvittävää vauhtia kovasta lentoliikenteestä huolimatta, sillä kone oli tietokone ohjattu ja jokainen lentävälautanen ohjataan omalle korkeudelle missä ei lennä muita, eli jokaisella on oma korkeus. Laskeutuminen tapahtuu niin, että alus pysähtyy ja tietokone katsoo, että onko ketään tulossa kohti alemmilla radoilla. Jos ei niin alus laskeutuu nopeasti maahan.

Maahan päästyämme nousimme ylös jossakin tukikohdassa, jossa oli taas ihon desinfiointi ja vaatteiden vaihto. Vaatteet olivat oudon näköisiä. Intiaanit käyttävät samanlaisia. Minulle laitettiin myös huppu ja aurinkolasit sen takia, että kun me menemme taksiin niin kukaan ei saa tunnistaa minua maan ihmiseksi. Tämän sisämaan asukkaat ovat ihan intiaanin näköisiä ja he eivät tiedä meistä maanpäällisistä ihmisistä paitsi heidän eliitti ja heidän lähipiiri.

No nousimme tukikohdasta ylös keskelle autiomaata joissa oli todella isoja pyramideja, tismalleen samanlaisia mitä löytyy Etelä-Amerikasta. Pyramidien kullattu huippu herää ilmasta energiaa mikä varastoituu pyramiidien kanavissa virtaavaan elohopeaan. Virta lähtee pyramidista ilmaa pitkin kaikkiin niihin kohteisiin missä on energian vastaanotin.

Pääsimme taksilla kaupunkiin. Kaupungissa oli todella ja hienoja suuria kivestä tehtyjä rakennuksia. Sekä ylhäällä,alhaalla ja sivuilla vilisi meidän taksin näköisiä kulkupelejä. Kaikki menivät tietokoneohjattuina omalla radoillaan. Lensimme ehkä noin 20 metrin korkeudessa. Alhaalla kadulla näkyi ihmisiä toreilla, terasseilla ja muuten vain kävelemässä.

Ajoimme pois kaupungista viidakkoon. Se oli mahtava paikka. Sielä oli puita mitkä olivat maanpäällisten pilvenpiirtäjien kokoisia ja kasvit olivat todella suuria. Siellä on kuulemma ilman happi pitoisuus ilmassa niin korkea, että sen vuoksi kaikki siellä on isoa. Sielä on kuulemma dinosauruksia, sapelihammastiikereitä, mammutteja, lentoliskoja, lintuja, norsuja, kirahveja ja kaikkia muitakin eläimiä. Sade metsä on sellainen mihin ihmiset eivät saa mennä ollenkaan. Luonnon ja eläinten annetaan olla sielä ihan rauhassa.

Minulle kerrottiin myös siitä, että heidän taivaalla näkyvä musta möykky (me maanpinnan ihmiset kutsumme sitä maapallon sulaksi rauta ytimeksi) on kuollut aurinko jonka ympärille on joskus kerääntynyt maa ainesta josta muodostui maapallon pinta. Tuo kuollut aurinko oli silloin vielä niin kuuma, että ainetta ei muodostunut aurinkoon kiinni. Näin syntyi ontto maanalainen maailma. Ihmettelin, että miten me voimme olla täällä pää alaspäin. Kuulemma painovoiman takia. Sillä jos menemme maanpäältä mannerlaattojen läpi ja vielä maanalaisen maailman mannerlaattojen läpi mitkä ovat vastakkain niin painovoima vetää meidät maanalaisen maailman pintaan kiinni. Saman ilmiön johdosta Kiinalaiset ovat meihin Saksalaisiin nähden toisella puolella maapalloa pää alaspäin.

Minulle selitettiin vielä, että heidän aluksien ympärillä on suojakenttä mikä suojaa maailmojen ja avaruuden välisillä matkoilla mikro meteoreilta ja bakteerit eivät pääse aluksen mukana kulkeutumaan paikasta toiseen. Ja alukset liikkuvat niin nopeasti, että maanpäälliset ihmiset eivät niitä huomaa, paitsi hidastetuilla kameroilla. Ja aluksissa voi olla joskus vikaakin, sen vuoksi maanpäälliset ihmiset ovat havainneet UFOja kautta aikojen. Jos näet UFOn niin se on todennäköisesti maanalla asuvien kulkupeli missä on vikaa ja sen lähelle ei saa mennä säteilevän voimakentän vuoksi.

Matkani alkoi tuleman päätökseen ja me menimme takaisin maanpinnalle lukuisten desinfioinnin ja karanteenin kautta. Maanpäälliset ja maanalaiset bakteerit ja elämä eivät saa kohdata, sillä täällä noudatetaan vapaata tahtoa. Maanpäällisen elämän annetaan mennä evoluution suuntaan ja sama juttu maanalaisessa maailmassa. Heitä ei saa sotkea keskenään. Ja monet meidän bakteereistaan ja taudeistaan ovat heille hengenvaarallisia, sillä sielä ei ole niitä tauteja ollenkaan ja näin ollen heillä ei ole vastustuskykyä niihin ja sama pätee toisinpäin.

Suomentanut Michael Kraus
993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"syödä jotain lääkettä"

LSD?

Äänestä

Heh. Olikohan uni, huumeide aiheuttama trippi vai jonkinlainen psykoosi? :D

Äänestä

Osuipa silmään.

"Saman ilmiön johdosta Kiinalaiset ovat meihin Saksalaisiin nähden toisella puolella maapalloa pää alaspäin"

Alkuperäinen kirjoittana (?) tai kääntäjä ei tiedä näemmä mitään maantieteestä. Ei siis ihme jos luuli olevansa pallon sisällä.

:D

Äänestä
  • luulen että toi heitto oli vain vertauskuva.todella mielenkiintoinen tarina kyllä

    Äänestä

melkein uskoin, mutta lasien käyttö paljasti. siellä ei käytetä mustia eikä muitaakaan silmälaseja

Äänestä
  • kuka on väittäny että siel käytetää silmälaseja?

    Äänestä

  • Minulle laitettiin myös huppu ja aurinkolasit sen takia, että kun me menemme taksiin niin kukaan ei saa tunnistaa minua maan ihmiseksi.

    Äänestä

  • Ufoilla lennellään mutta kuitenkin käytetään taxia HAHAHEHHEHHEHHEHEIEIEIIEHEIEIIIII

    Äänestä

  • HAHAHEHHHEEE kirjoitti:

    Ufoilla lennellään mutta kuitenkin käytetään taxia HAHAHEHHEHHEHHEHEIEIEIIEHEIEIIIII

    Se UFO on avaruusalus. Nuo taxit ovat pienempiä lentäviä kulkupelejä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MKGermany kirjoitti:

Tututstuin työni kautta eräisiin henkilöihin joiden kautta sain tietää maanalaisesta maailmasta. Reissu sinne järjestyi, olin häkeltynyt ja erittäin jännittynyt. Minulle laitettiin side silmille ja matkustin autossa kauan kunnes nousimme autosta pois ja menimme tilaan missä piti riisua kaikki vaatteet pois ja syödä jotain lääkettä. Olimme karanteenissa monta päivää ja vielä ennen kuin laitoin uudet vaatteet päälle niin ihoni desinfioitiin huolella. Siirryimme metroon mikä leijui tunnelissa ilmassa. Meidät kiinnitettiin vöillä tiukasti kiinni ja metro ampaisi hirvittävää vauhtia pystysuoraa maan alle. Kun olimme perillä nousimme metrotunnelissa lentävään lautaseen joka vei meidät kaupungin ylle. Minulle selitettiin, että me voimme matkustaa kaupungin yllä hirvittävää vauhtia kovasta lentoliikenteestä huolimatta, sillä kone oli tietokone ohjattu ja jokainen lentävälautanen ohjataan omalle korkeudelle missä ei lennä muita, eli jokaisella on oma korkeus. Laskeutuminen tapahtuu niin, että alus pysähtyy ja tietokone katsoo, että onko ketään tulossa kohti alemmilla radoilla. Jos ei niin alus laskeutuu nopeasti maahan.

Maahan päästyämme nousimme ylös jossakin tukikohdassa, jossa oli taas ihon desinfiointi ja vaatteiden vaihto. Vaatteet olivat oudon näköisiä. Intiaanit käyttävät samanlaisia. Minulle laitettiin myös huppu ja aurinkolasit sen takia, että kun me menemme taksiin niin kukaan ei saa tunnistaa minua maan ihmiseksi. Tämän sisämaan asukkaat ovat ihan intiaanin näköisiä ja he eivät tiedä meistä maanpäällisistä ihmisistä paitsi heidän eliitti ja heidän lähipiiri.

No nousimme tukikohdasta ylös keskelle autiomaata joissa oli todella isoja pyramideja, tismalleen samanlaisia mitä löytyy Etelä-Amerikasta. Pyramidien kullattu huippu herää ilmasta energiaa mikä varastoituu pyramiidien kanavissa virtaavaan elohopeaan. Virta lähtee pyramidista ilmaa pitkin kaikkiin niihin kohteisiin missä on energian vastaanotin.

Pääsimme taksilla kaupunkiin. Kaupungissa oli todella ja hienoja suuria kivestä tehtyjä rakennuksia. Sekä ylhäällä,alhaalla ja sivuilla vilisi meidän taksin näköisiä kulkupelejä. Kaikki menivät tietokoneohjattuina omalla radoillaan. Lensimme ehkä noin 20 metrin korkeudessa. Alhaalla kadulla näkyi ihmisiä toreilla, terasseilla ja muuten vain kävelemässä.

Ajoimme pois kaupungista viidakkoon. Se oli mahtava paikka. Sielä oli puita mitkä olivat maanpäällisten pilvenpiirtäjien kokoisia ja kasvit olivat todella suuria. Siellä on kuulemma ilman happi pitoisuus ilmassa niin korkea, että sen vuoksi kaikki siellä on isoa. Sielä on kuulemma dinosauruksia, sapelihammastiikereitä, mammutteja, lentoliskoja, lintuja, norsuja, kirahveja ja kaikkia muitakin eläimiä. Sade metsä on sellainen mihin ihmiset eivät saa mennä ollenkaan. Luonnon ja eläinten annetaan olla sielä ihan rauhassa.

Minulle kerrottiin myös siitä, että heidän taivaalla näkyvä musta möykky (me maanpinnan ihmiset kutsumme sitä maapallon sulaksi rauta ytimeksi) on kuollut aurinko jonka ympärille on joskus kerääntynyt maa ainesta josta muodostui maapallon pinta. Tuo kuollut aurinko oli silloin vielä niin kuuma, että ainetta ei muodostunut aurinkoon kiinni. Näin syntyi ontto maanalainen maailma. Ihmettelin, että miten me voimme olla täällä pää alaspäin. Kuulemma painovoiman takia. Sillä jos menemme maanpäältä mannerlaattojen läpi ja vielä maanalaisen maailman mannerlaattojen läpi mitkä ovat vastakkain niin painovoima vetää meidät maanalaisen maailman pintaan kiinni. Saman ilmiön johdosta Kiinalaiset ovat meihin Saksalaisiin nähden toisella puolella maapalloa pää alaspäin.

Minulle selitettiin vielä, että heidän aluksien ympärillä on suojakenttä mikä suojaa maailmojen ja avaruuden välisillä matkoilla mikro meteoreilta ja bakteerit eivät pääse aluksen mukana kulkeutumaan paikasta toiseen. Ja alukset liikkuvat niin nopeasti, että maanpäälliset ihmiset eivät niitä huomaa, paitsi hidastetuilla kameroilla. Ja aluksissa voi olla joskus vikaakin, sen vuoksi maanpäälliset ihmiset ovat havainneet UFOja kautta aikojen. Jos näet UFOn niin se on todennäköisesti maanalla asuvien kulkupeli missä on vikaa ja sen lähelle ei saa mennä säteilevän voimakentän vuoksi.

Matkani alkoi tuleman päätökseen ja me menimme takaisin maanpinnalle lukuisten desinfioinnin ja karanteenin kautta. Maanpäälliset ja maanalaiset bakteerit ja elämä eivät saa kohdata, sillä täällä noudatetaan vapaata tahtoa. Maanpäällisen elämän annetaan mennä evoluution suuntaan ja sama juttu maanalaisessa maailmassa. Heitä ei saa sotkea keskenään. Ja monet meidän bakteereistaan ja taudeistaan ovat heille hengenvaarallisia, sillä sielä ei ole niitä tauteja ollenkaan ja näin ollen heillä ei ole vastustuskykyä niihin ja sama pätee toisinpäin.

Suomentanut Michael Kraus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu