Kaksikielisyydelle kyllä, pakkoruotsille ei

Tutkimus: Kaksikielisyydelle kyllä, pakkoruotsille ei

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_kaksikielisyydelle_kylla_pakkoruotsille_ei/7702930
751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Kuitenkin suurin osa vastaajista suhtautuu ruotsin kieleen Suomessa myönteisesti. Esimerkiksi 69 prosenttia on sitä mieltä, että ruotsin kielen ja kulttuurin katoaminen Suomesta olisi vahinko.

Valtaosa katsoo myös, että maamme johtavien poliitikkojen tulisi hallita sekä suomen että ruotsin kielet. Yli puolet on sitä mieltä, että ruotsinkielisille tulee taata palvelut heidän omalla kielellään."

Ruotsalaismedian (Yle, HS etc.) harjoittama aivopesu toimii! Kestää aikansa muuttaa suomalaisten asenteita riippumattomiksi ruotsalaisten painostuksesta.

Äänestä
  • Kaksikielisyyttä siedetään vain koska siitä ei puhuta. Kun kaksikielisyyden kulut ja rasistinen tarkoitus tulee enemmistölle julki niin kaksikielisyys kohtaa aivan yhtä huonon asenteen kuin pakkoruotsi.

    Äänestä

Tyypillinen tarkoitushakuinen nollatutkimus taas kerran svekomedialta!

Esitän selventävän esimerkin. Jos kysyttäisiin, miten suhtaudut saamen kieleen, niin vastaushan olisi selvästi myönteinen. Vai mitä?

Miksi monikaan jotenkin vastustaisi saamen kieltä? MUTTA se ei tosiaankaan tarkoita, että kannattaisi saamen tekemistä kolmanneksi viralliseksi kieleksi pakkosaametuksineen!

Kuitenkin juuri tuollaista logiikkaa svekomedia käyttää manipuloidakseen kansalaisia.

Äänestä
  • Tämähän on se Åbo akademin tutkimus, jota yle siteeraa, ja josta neffe aina itse puhuu ja johon neffe itse vetoaa. Et siis avannut linkkiä...?

    Nyt puhui kyllä neffe itsensä täysin pussiin :) Päivän naurut tästä, kiitos :)

    Äänestä

  • kiitokset kirjoitti:

    Tämähän on se Åbo akademin tutkimus, jota yle siteeraa, ja josta neffe aina itse puhuu ja johon neffe itse vetoaa. Et siis avannut linkkiä...?

    Nyt puhui kyllä neffe itsensä täysin pussiin :) Päivän naurut tästä, kiitos :)

    Neffe on pöhkö! MOT
    :-D

    En puhu itseäni pussiin. Nimittäin on aivan selvää, että' vastapainoksi piti ÅA:n tutkimukseen sada myönteinen tulos edes jostain asiasta. ruotsin kielen suhteen. Siksi tehtiin tuollainen laskelmoitu kysely "suhtautumisesta ruotsin kieleen".

    Tarkoitatko todella, että aina pitäisi hyväksyä kaikki tutkimukset kokonaisuudessaan tai ei ollenkaan? Kuulostaa fakki-idiotismilta.

    Aina pitää säilyttää terve kritiikki kaikessa! Piste.

    Ps. Tuo nimimerkin nollatutkimus on ehkä siis liottelua. Kyllä siinä asiaakin on.

    Äänestä

  • tutkimuksen_nollakysely kirjoitti:

    Huono häviäjä... ? :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KertausOppimisenÄiti kirjoitti:

Tutkimus: Kaksikielisyydelle kyllä, pakkoruotsille ei

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_kaksikielisyydelle_kylla_pakkoruotsille_ei/7702930

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu