Onkohan tuo piispa saanut mulkkua koskaan ?

kikkelillä.parantua

Pystyyn kuolleestakin mainitsee. Täälläkin pystyyn kuollut ?
Onko se noin kuin Askola mainitsee?

Puheestaan tuntuu, kuin olisi demari jatke kirkossa.
Ahneudesta puhuu, muttei mainitse esim AY ahneutta.
Ei Halosen ahneutta, väärin eläkkein...jne.

"Uuden testamentin roomalaiskirjeissä todetaan, että synnin palkka on kuolema. Miten meille syntisille suomalaisille käy?

”Synnin palkka tarkoittaa sitä, että menettää kontaktin itseensä ja läheisiin. Menettää elämänilon. Ei näe omaa arvoaan ainutlaatuisena ihmisenä. Silloin on kyseessä pystyyn kuollut ihminen”, Askola sanoo.

Pystyyn kuollut ihminen.

Piispa itsekin tuntuu hätkähtävän synkkää sanomaansa. Hän palaa pikaisesti tuttuun rooliinsa, armon airueeksi.

”Mutta siihen tilanteeseen kirkko tuo sen armon.”
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1457671849263?ref=a-suositeltu

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MunakarvaJombenBestJoht

      Tavallinen kuolevainen piispakin on kaikessa raadollisessa sossusuvaitsevaisuudessaan.
      Raamatusta löytyy toki muutakin ohjeeksi otettavaa kuin kaiken hyväksyminen. Nykymeno on tuonut mukanaan tuo kaikki käy hyväksymisen.

      • Paistaa.hyvin.läpi

        Askolalle muut ahneita paitsi demarit.

    • Metsäänhän piispa Askolan "puhe" olisi mennyt, jos hän olisi ryhtynyt siinä jakelemaan tuomioita ryhmä ryhmältä, teko teolta. Silloin hän olisi tehnyt saman virheen, jota kritisoi toteamalla "Aikaisemmin kirkko tarpeettomasti pelotteli ja osoitteli ihmisiä. Minun ikäluokkani muistaa rippikouluaikoja, jolloin synnit olivat tekemislistoja: varoiteltiin tupakasta, tanssista ja teatterista" (sivumennen täytyy kyllä ihmetellä, millaisessa seurakunnassa Askola on nuoruutensa viettänyt).

      Jos joku ei tajua noita syntejä yleisellä tasolla, ei hän ymmärrä niitä suoran tuomion saaneenakaan.

      • Halosklaania.selvästi

        "Syntejä ja tuomionsaaneena"
        Nyt en kyllä ymmärrä yhtikäs mitään ?
        Miten toinen ihminen voi toiselle olla noin sanovinaan, piispanakin?
        Täytyy lukea tuo monimutkainen, kirkon ajatuksia pyntänneen kirjoitus.

        "On aika puhua synnistä, Helsingin piispa Irja Askola sanoo.

        Eikä mistä tahansa pikku filungeista, vaan kaikkein pahimmista: ylpeydestä, kateudesta, vihasta, laiskuudesta, ahneudesta, ylensyönnistä ja himosta."'

        "”Hän sanoi, että synti on sitä, mikä erottaa meidät Jumalasta ja toinen toisistamme.”

        Mitä se tarkoittaa?

        Askolan mukaan Luther tarkoitti Jumalasta erottamisella sitä, että mikään ei ole enää pyhää. Ihmiseltä katoaa nöyryys elämän edessä. Omasta menestymisestä tulee tärkeintä.

        Toisista ihmisistä eroon joutuminen tarkoittaa yksilöiden eristäytymistä. Mutta myös sitä, että maiden rajoille rakennetaan taas uusia aitoja. Rajat nousevat myös sosiaaliluokkien välille."

        "Askola on kaikkein liberaalein. Pari vuotta sitten hän otti voimakkaasti kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Syksyllä Askola osallistui Meillä on unelma -mielenosoitukseen, joka järjestettiin monikulttuurisen Suomen puolesta. "

      • Sitä.toispuolta
        Halosklaania.selvästi kirjoitti:

        Kirkko menettänyt tasa-arvoisuuden tälläisilla piispoilla.
        Eivät ole tavallisen keskiverto ihmisen asioilla enään.
        mielenosoituksissakin, muun puolesta kuin omanmaan köyhän.
        Kuin demaripolitiikkaa.

      • Ottamatta sen enmpää kantaa. Katolinen moraali on huomattavasti ihmisläheisempää kuin Luterilainen puhdasoppisuus. Luther on tehnyt tästä kansasta kuuliaisen, nöyrän ja näköalattoman.

    • Ukot.ei.kiinnosta

      Onko sitten naisiin menevä ?
      Kovasti ainakin ajanut sitä puolta.

      • Ei.missin.näköä

        Tuolla pärställä, saattaa moni lesbo saada hekumaa.

    • Sukurasite

      Pankkoelätillä aina mielessä mulkut ja lesbot.

      • Homot.on.kauhistus

        Terve nuorimies on aina pillu mielessä. Kun hyväperse, kyllä sinne pilhuun ajatus menee. Ajattelee, että tuotako....tuommonen...takaapäin.
        Veljet !
        "ei tartte vettä säästää".
        "Anteeksi neiti olen eksyksissä, voissitteko neuvon lähimmän reitin asuntoonne".
        kyllä lesbotkin ottaa munaa mielellään, nimerkillä: "kokemusta on".
        Aina on kiitosta tullut!

        Että revi siitä sitten eunukki.

      • Käytiin.petsamossa
        Homot.on.kauhistus kirjoitti:

        Jo on eläkeläisellä jutut :D :D

      • kokarditekeevaikutuksen
        Homot.on.kauhistus kirjoitti:

        Terve nuorimies on aina pillu mielessä. Kun hyväperse, kyllä sinne pilhuun ajatus menee. Ajattelee, että tuotako....tuommonen...takaapäin.
        Veljet !
        "ei tartte vettä säästää".
        "Anteeksi neiti olen eksyksissä, voissitteko neuvon lähimmän reitin asuntoonne".
        kyllä lesbotkin ottaa munaa mielellään, nimerkillä: "kokemusta on".
        Aina on kiitosta tullut!

        Että revi siitä sitten eunukki.

        Upseerismiehet on aina naisten mieleen, pankkomajuri tietää.

      • Homot.on.kauhistus kirjoitti:

        >>kyllä lesbotkin ottaa munaa mielellään, nimerkillä: "kokemusta on".<<

        Vai niin. No, nytpä selvisi, millä ajatuksilla tämäkin ketju on avattu.

      • Karvahatun.taika
        kokarditekeevaikutuksen kirjoitti:

        Upseerismiehet on aina naisten mieleen, pankkomajuri tietää.

        Vain majuri tietää kuinka monta kaksijalkaista puukokardin avulla on kellistetty.

    • ota.järki.käteen
    • ioioioiio

      Pankkopoika haaveeksii sen sijaan saavansa mulkkua persuksiinsa.

    • Piispa_on

      ainakin saanut syödäkseen...

    • Soininusko

      Kolmeässää syntisiä! Köyhien ja eläkeläisten sortosynti..

    • Yhtä.rumakin

      Piispan kanssa samaa näköä.
      Voisihan tuota naida ihan hyvin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe