Elikkä olen tässä miettinyt unia ja niiden merkitystä omaan elämään. Lähiaikoina olen nähnyt taas tosi paljon unia joissa yhtäkkiä teen jotain jota en ehkä olisi tehnyt oikeassa elämässä.
Lähinnä kun olen nähnyt ns. kuvitteellisina versioina esimerkkejä oikean elämän tilanteista joissa olen perääntynyt.
Esimerkiksi kaikenlaisessa ihmisten kanssakäymisessä olen todella arka, ja oikeastaan unet ovat opettaneet minulle että ei tarvitse olla.
Ja sitten esimerkiksi tällainen tapaus kun olin tekemässä elämääni merkittävää muutosta koulutuksen suhteen.
Sitten näin unen jossa lähdin ajamaan kyseiseen määränpäähän mutta parkkasin mukavuusalueelleni, astuin autosta ulos ja tajusin etten pääse takaisin. Ovet olivat menneet lukkoon mutta huomasin avaimen olevan maassa edessäni.
En kuitenkaan ottanut sitä vaan lähdin hakemaan vara-avainta.
Ehdittyäni kävellä kotipihalle, alkoi yhtäkkiä tuntua siltä kun olisin juonut yhtäkkiä tarpeeksi alkoholia tai ottanut jotain muuta sen verran että sammun.
Maailma alkoi siis pyöriä päässä ja tuuperruin kadulle. Heräsin kuitenkin ennen kun osuin maahan.
No jätin sitten menemättä mukavuusalueelleni oikean elämän tilanteessa mutta kuitenkin epäonnistuin. Seuraavaksi näin unen jossa olin moottoripyörällä kaverini kanssa matkalla todella pitkälle.
Meidät pysäytti poliisi. Tai oikeastaan ajoin kaverini takana ja yhtäkkiä hän kurvasi viereeni ja kun katsoin peiliin, hän oli takanani poliisina toisen poliisin kanssa.
Pysähdyin mutta kaverini olikin taas kaverini ja poliisi kävi tivaamassa häneltä että onko jotain laitonta mukana. Emme päässeet jatkamaan matkaa koska poliisi epäili jotain. Emme kuitenkaan joutuneet hankaluuksiin. Joko heräsin tässä vaiheessa tai en vain muista. Loput on kuitenkin pimennossa.
Nyt olen lähiaikoina nähnyt unia peloistani mutta sen sijaan että juoksisin karkuun, olen käynyt kysymässä esimerkiksi mustalta haamulta että mitä vittua tapahtuu. Heti kun hän ottaa hupun pois, edessäni seisookin unelmieni nainen jonka kanssa lähdin lentämään ja yhdessä katselimme maailmaa ilmasta.
Sinällään ei valittamista, todella jänniä unia.
Mites muut suhtautuu näihin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.