Saksassa voittoon jyränneen Vaihtoehto Saksalle -puolueen entisen johtajan mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin kannattajat ovat ottaneet vallan puolueessa.
Kolmessa Saksan osavaltiossa sunnuntaina käydyt vaalit olivat maahanmuuttovastaisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -protestipuolueen voittokulkua. Samalla tulos kertoi saksalaisten mielen kääntyneen liittokansleri Angela Merkelin avointen rajojen pakolaispolitiikkaa vastaan – vaikka myös sitä tukevat vihreät ja sosiaalidemokraatit ylsivät voittoihin.
Tulos vahvistaa edelleen käsitystä Saksasta, jossa mielipiteet jakautuvat entistä voimakkaammin. Merkelin mukaan puolueen voitto kärjistää saksalaisten välisiä näkemyseroja pakolaispolitiikasta entisestään.
Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen Saksassa valtaan nousevat oikeistopopulistit, joka herättää maassa huolta historiallisista syistä. Saksan juutalaisten keskusjärjestön entinen puheenjohtaja kuvaili vaalitulosta ”massiiviseksi siirroksi oikealle”.
Tulos vahvistaa edelleen käsitystä Saksasta, jossa mielipiteet jakautuvat entistä voimakkaammin.
Vuonna 2013 eurovastaiseksi liikkeeksi perustettu AfD on lyhyen historiansa aikana muuttunut enemmän nimenomaan maahanmuuton ja Saksan pakolaispolitiikan arvostelijaksi. Taustalla on AfD:n perustajiin kuuluvan ja sen entisen puheenjohtajan Berndt Lucken syrjäyttäminen paikaltaan vuonna 2015.
Samalla mukaan on tullut huolestuttava ulkopoliittinen ulottuvuus, joka ei ole pelkästään Saksan ongelma. Syrjäyttämisensä jälkeen Lucke on todennut Venäjän presidentti Vladimir Putinin kannattajien ottaneen vallan puolueessa.
– AfD on vähintään 90-prosenttisesti Putinin puolella, Lucke totesi keskiviikkona Stuttgarter Zeitungin haastattelussa.
Kremlin on jo aiemmin kerrottu rahoittavan Euroopan äärioikeistolaisia ryhmiä, tarkoituksenaan aiheuttaa eripuraa Venäjälle säädettyjen Ukraina-pakotteiden jatkoa pohtivissa EU-maissa. Edellisviikolla brittilehti The Guardian kertoi Naton asiantuntijoiden löytäneen viitteitä siitä, että Venäjä pyrkii jopa syrjäyttämään kovaa pakotelinjaa kannattavan Merkelin Saksan johdosta.
Yhtenä esimerkkinä tällaisesta vaikuttamisesta on pidetty tammikuussa venäläisen teinitytön väitetystä raiskauksesta noussutta kohua.
Venäjän valtion viestimet uutisoivat näyttävästi tapauksesta, jossa 13-vuotiaan venäläistytön kerrottiin tulleen maahanmuuttajien sieppaamaksi ja raiskaamaksi Berliinissä. Myöhemmin raiskausväite osoittautui perättömäksi ja Saksassa ryhdyttiin keskustelemaan Venäjän propagandavyörytyksestä aiempaa vakavammin.
Sunnuntain suurin voittaja Saksassa taisi AfD:n sijaan sittenkin olla Vladimir Putin.
Johannes Kotkavirta
Putin voitti Saksan vaalit?
4
<50
Vastaukset
- Missä-tiltujen
riemunpurkaukset viipyvät?
"– AfD on vähintään 90-prosenttisesti Putinin puolella, Lucke totesi keskiviikkona Stuttgarter Zeitungin haastattelussa.
Kremlin on jo aiemmin kerrottu rahoittavan Euroopan äärioikeistolaisia ryhmiä, tarkoituksenaan aiheuttaa eripuraa Venäjälle säädettyjen Ukraina-pakotteiden jatkoa pohtivissa EU-maissa. Edellisviikolla brittilehti The Guardian kertoi Naton asiantuntijoiden löytäneen viitteitä siitä, että Venäjä pyrkii jopa syrjäyttämään kovaa pakotelinjaa kannattavan Merkelin Saksan johdosta."
Miksi tiltut vastustavat Suomessa oikeistoa, kun Putinin puolue on äärioikeistolainen ja heitä tukeva? - ERommel
Tässä asiassa on päällimmäisenä kysymyksenä pakolaisongelma. Tosiasia on että Eurooppa kohtaa todellisen katastrofin, ellei asia laiteta pikaiseen kontrolliin. Putin veivattiin asiayhteyteen tietenkin vain propagandasyistä.....miehellä ei ole mitään tekemistä itse päälle kaatuvan ongelman kanssa.
Halutaanko Eurooppa islamilaistaa....siinä kysymys....ei varsinaisista ja todellisista pakolaisista?- Tiltu-kiertelee
Eikö Putinin ja hänen puolueensa äärioikeistolaisuus oikein miellytä?
Tiltut kuvittelevat kommunistien edelleen määräävän Venäjällä? - ERommel
Aloituksessa oleva pakolaiskysymys ja sen seurauksista pitäisi puhua....esim. Itävalta on sulkenut rajansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410